Koukussa ääni- ja e-kirjoihin

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat.

Kun lapsena moni ikäiseni leikki ulkona kavereiden kanssa – minä kuuntelin äänikasetteja. Muistan elävästi etenkin Peppi Pitkätossun ja Vaahteramäen Eemelin. Molemmat olivat useamman kuuntelukasetin sarjoja, joiden maailmaan uppouduin koulun jälkeen. Kun opin sujuvasti lukemaan, tulivat jossain kohtaa kuvioihin kirjat. Rakastuin lukemiseen toden teolla! Olinkin oikea lukutoukka. Lainasin kirjastosta kirjaa toisensa perään ja jossain kohtaa muistan, kuinka valikoima alkoi tuntumaan jo aika suppealta. Saatoin lukea kirjan päivässä ja tahtini oli oikeasti aika kova. Kun aloitin lukemisen – en vaan kyennyt lopettamaan.

img_2034

untitled-export11

img_1972

Nykyään luen kuitenkin vähemmän – jos ollenkaan. Haluaisin itseasiassa lukea enemmän ja useammin, mutta aika ei vaan tunnu riittävän kirjastossa ravaamiseen. Oikeastaan ainut kirjallisuus, jota olenkin viimeisen vuoden aikana lukenut liittyy nimenomaan henkiseen kasvuun. Kaikki sellainen rentouttava naishömppä on jäänyt kokonaan pois, sillä on vaan ollut pakko priorisoida. Välillä kuitenkin ikävöin lukemista. Aikanaan se oli minulle niin tärkeä harrastus ja jopa jonkunlainen tapa hengähtää. Fiktiiviseen maailmaan sukeltaminen voi parhaimmillaan olla paitsi rentouttavaa, jollain tapaa myös kovin vapauttavaa.

Tällä kertaa kävi kuitenkin aika hauskasti, sillä muutama viikko sitten tuohon pitkäaikaiseen toiveeseeni ikäänkuin vastattiin. Sain nimittäin kuin tilauksesta kutsun yhteistyökampanjaan BookBeatin kanssa ja tämän myötä pääsin tutustumaan käytännössä nykypäivän ääni- ja e-kirjoihin. Olen ollut todella innoissani! E-kirjoja en ole nimittäin lukenut koskaan ja ne viimeisimmät äänikirjakokemuksenikin ovat tosiaan sieltä hamasta lapsuudesta.

img_1907

BookBeat

img_1869

BookBeat-palvelu toimii helposti ladattavan aplikaation kautta, eikä vaadi toimiakseen verkkoyhteyttä. Itse latasin sovelluksen puhelimeeni mutta esimerkiksi miellyttävämpää lukukokemusta vartenhan se kannattaa ladata vaikka iPadillekin. Valittavanasi on runsaasti niin ääni, kuin e-kirjojakin ja saat lukea/kuunnella niitä kuukausimaksun hinnalla niin paljon, kuin sielu sietää! Lukemista helpottaa erilaiset kategoriat, joiden syövereistä voit kirjoja valikoida. Useampi kirja on myös mahdollista sekä lukea, että kuunnella. Valittavaksesi jääkin kumpi tyyli on enemmän mieleesi.

Itse kiinnostuin etenkin tuosta kuuntelupuolesta ja nyt onkin jo kaksi erityisen mielenkiintoista kirjaa kuuntelussa! Toinen on Pekka Hyysalon Fight Back, sillä rakastan tuon kaltaisia motivoivia elämäkertoja. Niin upea tyyppi ja taistelutarina! Toiseksi kirjaksi valitsin ehkä hieman erilaisenkin äänikirjan, nimittäin Audrey Carlanin suositun Calendar Girl -kirjasarjan ensimmäisen osan. Aloitin Calendar Girlin kuuntelun ennakkoluulottomasti mutta jo ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen olin koukussa – öö vau! Jopa pieni puna poskilla kirjaa kuuntelin, sillä välillä tunnelma heittäytyi aika rohkeaksi. Joku tässä kuitenkin koukuttaa. Kirja on ehkä niin sähäkän rohkea, suorasanainen ja jopa vähän eroottinenkin. Itseasiassa sain pienet Fifty Shade of Grey -vibat kirjaa kuunnellessani ja tietenkin pelkästään positiivisella tavalla. 😉

BookBeat

img_2073

Calendar Girl -kirjasarjasta ilmestyy tosiaan joka kuukausi uusi osa 12 kuukauden ajan. Itsehän olen tässä kohtaa jo lähestulkoon tammikuun jakson kuunnellut ja innolla odotan seuraavan osan ilmestymistä. Se tulee BookBeatiin siis joulukuussa. On itseasiassa ollut aika hassua huomata kuinka sitä voikin koukuttua johonkin kuuntelemaansa jopa pahemmin, kuin vaikka televisiosarjaan! Tässä kirjasarjassa on todellakin onnistuttu…

Sarjahan on sekä luettavissa, että kuunneltavissa – mikä sinusta kulloinkin parhaalta tuntuukaan. Itse olen pitänyt nimenomaan tuosta kuuntelusta, sillä samalla voin laittaa vaikka ruokaa, tiskata, pyykätä, muokata kuvia koneella tai vaikka lenkkeilläkin. Olen viime päivinä laittanut kirjan päälle myös siinä kohtaa jos olen halunnut rentoutua töiden lomassa vartiksi sängylle, sekä illalla nukkumaan mennessäni. Parastahan tässä on nimenomaan se, että voit keskeyttää kuuntelun niin monta kertaa, kuin haluat ja aina BookBeat jatkaa siitä mihin viimeksi jäit. Koskaan ei tarvikaan miettiä kuinka pitkästi nyt ehdin kuuntelemaan, vaan voin tehdä sitä nimenomaan juuri itselleni sopivaan tahtiin.

img_2039

img_1964

img_1892

Normaalistihan BookBeatin etuihin kuuluu 14 vuorokauden maksuton kokeilujakso uusille asiakkaille. Ilokseni voin kuitenkin ilmoittaa, että minun lukijoilleni tämä jakso on  kaksinkertainen – toisinsanoen saat tervetulolahjaksi kuukauden (30 vrk) ilmaista kuuntelu/lukuaikaa! Kyseessä on siis samankaltainen palvelu kuin vaikka Netflix, eli maksat aina kuukaudesta kerrallaan ja voit koska tahansa katkaista tilauksen. Normaali kuukausihinta BookBeatissa on 16,90 €.

Koodi jolla ilmaisen lukujakson saa on onmyway ja se on voimassa 28.2.2017 saakka.  Kun rekisteröidyt linkistä sivulle älä säikähdä vaikka aluksi sivulla näkyy, että ilmainen kokeilujakso on vaan 14 päivää. Kun täytät tiedot ja menet kohta kohdalta eteenpäin, tulee näkyviin tieto kokeilujakson todellisesta pituudesta. Ei siis kannata hätääntyä! 🙂 Jos siis e- ja äänikirjojen ihmeellinen maailma yhtään kiinnostaa, suosittelen rekisteröitymään ja hyödyntämään promokoodin BookBeatin sivuilta TÄÄLTÄ.

Oikein ihania luku -ja kuunteluhetkiä kaikille! Onko moni teistä muuten ehkä jopa jo harrastanut kyseisen palvelun käyttöä aikaisemmin? Ja mitä mieltä olette nimenomaan äänikirjoista? Tuntuuko kenestäkään muusta, että ne ovat suorastaan pelastus kiireiselle lukijalle? 😀

Kommentit (12)
  1. Kiitos! Minä ja poikaystäväni hyödynsimme koodin, tosi kiva näin matkalle lähtiessä 8)

    1. Kiva kuulla! Ja juurikin näin. Vieläpä, kun Bookbeat ei ole sidonnainen nettiyhteyteenkään. 🙂 Ihanaa reissua!

  2. Äänikirjojen maailmaan on itekin päässyt vastikään kiinni ja sieltä tulee kuunneltua helposti kirjoja, joita ei ehkä tarttuisi lukemaan. Nyt kuuntelen Minä, Zlatan -kirjaa. En kauheasti jalkapallosta tiedä enkä tiennyt ennen äänikirjaa edes koko Zlatania, mutta todella mielenkiintoinen elämänkerta 🙂

    1. No sepä! Olen itseasiassa miettinyt myös juuri kyseisen kirjan kuuntelemista. 🙂 Pitääpä laittaa se siis kuunteluun seuraavaksi!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *