Elämäni vuoristoradassa

En ole koskaan ollut draaman janoinen ihminen – päinvastoin. Olen oikeastaan aina halunnut elämääni turvallisuutta ja tietyllä tapaa ihan perus asioita. Kuten nyt vaikka rakkautta, onnea ja hyvää oloa. Olen todella huono käsittelemään ahdistusta, pelkoa ja pahoinvointia – siksipä pidän nuo tunteet mieluiten kaukana sisimmästäni. Viimeisen kuukauden aikana elämässäni on kuitenkin tapahtunut nimenomaan dramaattisia käänteitä ja jopa ihan käsittämättömiä sellaisia. Välillä olen oikein miettimällä miettinyt aiheutinko nyt ihan oikeasti itse tämän kaiken sotkun, vai onko minulla yksinkertaisesti vaan todella huonoa onnea?

img_2530

Erosin vuodenvaihteessa – todellisuudessa eroprosessi lähti käyntiin vasta kuukausi sitten. Niin. Se ”ollaan kavereita eron jälkeenkin -meininki” ei sitten mennytkään kuten alunperin ajattelin.  Saattoi osa teistä sen arvatakin. No sitten yhtäkkiä tapasinkin ihmisen, jonka kanssa kävin muutamilla treffeillä ja oli kivaa. Tajusin aika nopeasti kuitenkin sen minkä olin takaraivossani tiedostanut, nyt ei ole oikea hetki uudelle ihmissuhteelle – en pysty. Edelleen liikaa tunteita ja jotain yhteenkuuluvuuden tunnetta. En halua, pysty, kykene. Tuohon kaikkeen liittyi todella suuri mylläkkä ja draamalta ei tosiaan miltään osin vältytty. En halua eritellä tähän sen tarkemmin tapahtumia mutta voin sanoa, että meininki on ollut kuin suoraan Kauniista ja Rohkeista. Ahdistuin todella pahasti ja silloin, kun niin käy minusta tulee aika sietämätön. Tahdon olla yksin, en selitellä kenellekkään vaan ottaa omaa aikaa ja tilaa. Olen ehkä jopa vähän itsekäskin, sillä ajattelen vaan omaa etuani ja kuuntelen pelkästään omaa tunnettani.

Tällä hetkellä olen minimoinut elämästäni kaiken draamaa aiheuttavan (vaikka se ehkä olinkin minä itse?) ja oikeastaan se mitä kaiken tuon paskan keskellä mietin oli se, että haluan entisen elämäni takaisin. Haluan sen seesteisyyden, tasapainon, rauhan ja turvallisuuden. En jaksa enää kohta 30-vuotiaana tällaisia asioita, jotka ovat normaalisti osana parikymppisten elämää. Todella kuluttavaa! Ymmärsin myös sen, että olen edelleen (ja tulen aina olemaan) ihmisenä sellainen, että haluan käsitellä asian kerrallaan. Esimerkiksi ero on todella iso juttu minulle ja varsinkin se, että alan oikeasti nyt vasta sitä työstämään, tuntuu ehkä jopa hieman surulliselta. Melkein vuosi virallisesta erosta ja tässä sitä nyt sitten ollaan! Parempi kuitenkin myöhään, kuin ei milloinkaan.

img_2560

img_2539

Jos joku on siis ihmetellyt viime aikaisia postauksiani ja ehkä sitä, etten ole ollut täällä kauheasti läsnä – niin tässä selitys. Pääkopassa on vaan ollut niin paljon juttuja ja se tunteiden vuoristorata, aivan kamalaa! Yhtenä hetkenä olen ollut innoissani menossa eteenpäin ja uskonut siihen, että kaikki kääntyy parhain päin ja sitten taas olen ollut aivan palasina. Olen ollut myös todella hajamielinen ja välillä havahtunut siihen, että kuljen kaupungilla aivan väärään paikkaan, kuin minne oli tarkoitus mennä. Saatan kadota johonkin omaan maailmaani ja palata sieltä vasta, kun joku minut maanpinnalle palauttaa – pelottavaa.

Edelleen jaksan kuitenkin uskoa tarkoitukseen vaikka uskonkin, että osa valinnoistani on nimenomaan johtanut minut tähän olotilaan – joskus mekin valitsemme väärin. En ole silti edelleenkään sataprosenttisen varma mistään, en siitä kuuluiko meidän ylipäänsä ikinä erota tai  siitä mitä haluan. Tunnemaailmani on edelleen jonkunlaisessa myrskyssä ja haluan sen mahdollisimman pian tyyneksi. Pikkuhiljaa aika varmaan tekee tehtävänsä – eikös sitä niin  ainakin sanota?

img_2540

Mutta sellaisia ajatuksia tähän päivään. Tekstiä jota en ajatellut edes julkaista – mutta julkaisinpa kuitenkin.

Toivottavasti teillä on ihana viikonloppu edessä! Itselläni on illalla ystäväni 30-vuotisjuhlat ja huomiselle ei sitten mitään suurempia suunnitelmia. Ihanaa viettää vapaata viikonloppua ja ottaa mahdollisimman rennosti. 

Kommentit (15)
  1. Rohkea ja aito teksti! Pystyin samaistumaan moneen tunteeseen!

    1. Kiitos, merkitsee paljon!

  2. Todella rohkea teksti! Itse samassa tilanteessa, 1,5v sitten erottiin ja vieläkin nähdää ja mietitään oliko oikea ratkaisu. Molemmilla ollut tässä välissä muita ja jossain vaiheessa uskoinkin, että nyt on menty eteenpäin. Toisaalta, kertooko tämä vain siitä että meidän kuuluu palata yhteen? Miltei kaikki ympärillä ovat sitä mieltä, että eksään ei kannata enää koskea, mutta itse katson tätä toisena mahdollisuutena. Kuluttavaa kylläkin…

    Tsemppiä prosessiin 🙂

    1. Niin, no siis itse mietin vähän samoja asioita tälläkin hetkellä – edelleen. Mielestäni muut ihmiset eivät voi sanoa sinulle tuolla tavalla. Ei ole olemassa mitään kirjoittamattomia sääntöjä sikäli mikäli tunteita löytyy ja molemmat osapuolet haluavat samaa yhtä paljon. Tokikaan en tiedä suhteestanne ja siitä millainen se on ollut. Että onko ystäviesi sanomiset nimenomaan sinun suojelua vai mitä.

      Nämä ovat tosiaan vaikeita juttuja mutta jotta elämässä pääsee eteenpäin on oikeasti pakko vaan tehdä valintoja suuntaan tai toiseen. Se on faktaa.

      Sinnekin tsempit!! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *