Itsekästäkö?

Olen ihminen joka nauttii yksinolosta. Minulle ei tuotakaan hankaluuksia viettää vaikka kokonainen päivä itsekseen kotosalla – saatika viikonloppu. Jostain syystä olen aina pitänytkin siitä, että on omaa aikaa ja omia juttuja. Koskaan en kuole tylsyyteen, vaan minulla on aina kaikkea puuhasteltavaa. Jos vietän paljon aikaa ihmisten seurassa kuten vaikka työpäivän verran, olen illalla henkisesti aika uupunut. Saatan jopa odottaa sitä hetkeä, kun pääsen yksin kotiin.  Saattaa kuulostaa jopa vähän itsekkäältä, mutta tällainen olen – ja olen aina ollut.

img_3400-2

Nautin kyllä ihmisten seurasta mutta vaan tietyissä määrin – liika on liikaa. En myöskään koskaan voisi kuvitella itselleni kumppania, joka olisi kuin iilimato minussa kiinni. Kaikki tehtäisiin yhdessä, eikä omaa elämää olisi – suorastaan pahin painajaiseni! Olenkin aina pitänyt sellaisesta tietynlaisesta vapaudesta vaikka suhteessa oltaisiinkin. Muussa tapauksessa – alkaa ahdistamaan ja pahasti. Tässä ehkä yksi syy myös sille, ettei minulla ole koskaan sinkkuna ollut väkinäistä tarvetta löytää joku rinnalleni. Koen, että olen mieluummin yksin, kuin jonkun ihan ookoon kanssaKaikki liian innokkaat kumppaniehdokkaat ylipäänsä ovat iso turn off!

Nyt, kun olen asunut jo kohta vuoden yksin olen paljon miettinyt, että pidän yksin asumisesta – suorastaan nautin tästä.  Voihan se olla, ettei kahden ihmisen kuuluisikaan yksiössä asua (been there and done that) mutta tällaisia fiiliksiä olen läpi käynyt. Seuraavassa suhteessani pidän ehdottomasti oman asuntoni mahdollisimman pitkään, tai sitten yhteisessä asunnossa tulee olla riittävästi neliöitä. Ehdottomasti ainakin kaksi huonetta, jotta toisessa on mahdollista olla yksin ja tehdä omia juttuja näin halutessaan. Mielestäni riittävä tila on parisuhteessakin aivan ehdottoman tärkeää! Tai ainakin tällaiselle tyypille, kuin minä olen. Pitää olla lääniä ja hengitystilaa. Mahdollisuus olla yksin vaikka toinen olisikin kotosalla.

img_3458-2

Matkalle en voisi kuitenkaan koskaan kuvitella lähteväni yksin. En myöskään ole ihminen joka siis kävisi yksin leffassa tai ylipäänsä tekisi ns. sosiaalisia asioita yksin. Pidän todella paljon ystävistäni ja nautin heidän seurastaan. Olen sosiaalinen ihminen ripauksella itsenäisyyttä ja yksin olemisen kaipuuta. Väsyn kuitenkin helposti ihmismassan keskellä ja nimenomaan tilanteissa, joissa tulee tutustua moneen uuteen ihmiseen – antaa heille itsestään. Se toisaalta ehkä juontaa juurensa ujoudestani, josta kirjoitin syksyn aikana, sillä pohjimmiltaan ujolle ihmiselle nimenomaan uudet ihmiskontaktit ovat usein kuormittavampia, kuin monelle muulle.

Monesti mietin myös sitä, että onko tällainen yksin olemisen kaipuu jonkunlaista itsekkyyttä? Tai siis onko se edes yleisesti hyväksyttävää? Miksi kukaan haluaisi olla itsensä kanssa jos voi olla muidenkin kanssa? Tai siis – ymmärrättekö mitä meinaan? Jaettu ilo on se paras ilo ja sitä rataa. Olen kyllä tuosta samaa mieltä, eli periaatteessa itsekin nautin nimenomaan asioiden jakamisesta muiden kanssa. Tykkään pohtia ystävieni kanssa elämän koukeroita sen sijaan, että vatvoisin niitä yksikseni. Silti kaipaan omaa aikaa, tunteja itseni kanssa ja ihan vaan yksinäisyydessä. Joku siinä yksin olemisessa vaan on. Rauhoittava, rentouttava ja stressin poistava vaikutus. Ihan eri tavalla, kuin ihmislaumassa hengaaminen. Pahimpia ovat hektiset ympäristöt, jossa on paljon ihmisiä ja melua.

img_3469-2

Joskus elämässä on asioita, joita ei aina itsekään ihan sataprosenttisesti ymmärrä. Jotkut jutut ovat vaan osa persoonaamme ja uskonkin, että ne ihmiset jotka sinut tuntevat täysin – ymmärtävät myös ne ehkä oudoimmatkin piirteesi. Silti välillä koen huonoa omaatuntoa siitä, että vietän aikaa niin paljon itsekseni – vaikka ei varmasti tarvisi! Toisaalta taas kuittaan ne aina sillä, että teen töitä ja niinhän siis teenkin. Aina kotona ollessani teen jotain blogiin liittyvää ja tämä on ihan vaan oma valintani.

Ehkä yksin oleminen ja siitä nauttiminen ei edes ole loppupeleissä niin tuomittavaa? Ainakaan pääkaupunkiseudulla, jossa henkisen hyvinvoinnin trendi liikkuu vahvana. Trendilajitkin ovat tällähetkellä niitä, joissa nimenomaan pyritään pysähtymään ja sukeltamaan sinne omaan sisimpään – ihan yksinään. Yksin oleminen opettaa ja kasvattaa meitä tietyillä tavoin. Yhtälailla, kuin ihmissuhteetkin.

Vai mitä mieltä te olette, onko yksin olemisesta nauttiminen itsekästä? Tai tekeekö se ihmisestä itsekkään? Pidättekö te omasta rauhasta vai oletteko kenties enemmänkin laumaeläimiä?

On my way

26 vastausta artikkeliin “Itsekästäkö?”

  1. Kuulostaa siltä, että olet luonteeltasi/temperamentiltasi ainakin jossain määrin introvertti. Siinä ei todellakaan ole mitään pahaa ja itsekästä ja sinulla on kaikki oikeus viettää omassa seurassasi juuri niin paljon aikaa kuin haluat. Kannattaa katsoa YLE Areenasta tämän viikon jakso Inhimillinen tekijä -ohjelmasta. Siinä oli aiheesta hienoa keskustelua ja tärkeitä puheenvuoroja.

    • Se on paljon mahdollista ja näin olen kuullut aikaisemminkin sanottavan. Ja se introvertin kuvaus, jonka olen lukenut – pitää aika pitkälti nimenomaan paikkansa.

      Ja hei kiitos vinkistä, pitääkin katsoa! :)

  2. Hej! Kommentoin jo silloin sitä ujous – postausta ja edelleen on pakko sanoa, että kuin samanlainen ihminen ajatusmaailmaltaan siellä kirjoittaakaan huh! :D Koko teksti vois olla mun sanomaani. Oon itse ajatellut sen niin, että olen ns. sosiaalinen introvertti. Tykkään ihmisistä ja viettää aikaa heidän kanssaan, myös työni myyjänä on erittäin sosiaalista ja päivittäin tulee tavattua kymmeniä ellei satojakin ihmisiä. Mutta pitkän työputken/työpäivän jälkeen on vain ihanaa päästä kotiin, käydä suihkussa, istahtaa alas, tehdä ruokaa ja nauttia vain siitä yksinolosta. Yleensäkään arkipäivinä en kaipaa enää työn lisäksi muuta sosiaalista menoa, vaan ennemmin juoksen tai muuten vain urheilen yksin, luen, katson Netflixiä. Onneksi mieheni on samanlainen! ;) Ensi vuonna tulee täyteen neljä vuotta seurustelua ja meille on näiden vuosien aikana tullut sopimus, että vähintään kerran pariin viikkoon kumpikin saa olla päivän kotona yksin. Molemmat teemme vielä vuorotyötä, joten pystymme järkkäämään työvuorolistamme niin, että molemmat saavat niin yksinoloa kuin myös niitä yhteisiä vapaita. Toki voimme yhdessä kotona ollessammekin viettää aikaa erillään ja yksin, mutta jotenkin siinä on spesiaalimpi tunne, kun pääsee välillä olemaan täysin yksin. Näin tää järjestely on toiminut ainakin meillä! Erimielisyyksiäkin tulee vähemmän kun toinen ei koko aikaa ole siinä haha ;) Vaikka siis rakastetaan hurjasti toisiamme ja vietetään aikaa todella paljon yhdessä, niin tollaset ”täysin yksin” – päivät piristää myös tätä parisuhdetta :) Eli ei yksinolon vaatiminen mun mielestä ole itsekästä – päinvastoin jos on vähäänkään ”ujo” ja persoonaltaan samanlainen kuin minä tai sinä, niin se yksinolo tekee meille vain hyvää ja sitä kautta voimme olla parempia puolisoja, ystäviä ja perheenjäseniä eikö? :) Itse olisin enemmän huolissani heistä, jotka eivät osaa olla yksin :D

    • Todella hassua. :) Ehkä me tosiaan olemme molemmat introvertteja ja siksi ajatusmaailmammekin ainakin osittain kohtaa?

      Ja kuulostaa tutulta, jokainen sana ja lause. Saan enemmän voimaa ja energiaa nimenomaan yksin tekemisestä kuin siitä, että olisin koko viikonlopun menossa kaupungilla ja muissa menoissa. Kaikista levännein fiilis onkin nimenomaan sen jälkeen, kun olen saanut viettää aikaa itsekseni. Toisaalta kuten sanoinkin, rakastan ystäviäni. Ja parisuhteessa luonnollisestikin haluan viettää aikaa myös kumppanin kanssa mutta en kuitenkaan kokoajan. Oma tila ja rauha ovat elinehto. :) Juuri kuten tosiaan sinullakin. Ollaan tosiaan aivan samanlaisia ainakin tämän kommenttisi perusteella. ;)

  3. Mä en oikein ymmärrä miksi se olisi itsekästä?
    Mutta joo sama täällä, rakastan olla yksin. Olen töissä avokonttorissa, joten iltaisin ja usein viikonloppuisinkin on ihana olla vain yksin. Toki välillä on kiva mennä ystävien kanssa ulos jne mutta tulen hulluksi jos en saa myös omaa aikaa. Tätä eivät valitettavasti kaikki ystävät tajua…
    Mutta mä rakastan kyllä myös matkustella yksin ja etenkin leffassa on mun mielestä kivempi käydä yksin kuin seurassa! Eipähän ainakaan kukaan kommentoi vieressä mitään :D Mutta joo, pidemmille reissuille haluan kyllä kaverin mukaan mutta esim. viikonlopun kaupunkiloma menee sujuvasti yksinkin :)

    • Niin no ei se varmaan olekaan mutta välillä itse nimenomaan mietin sitä, että onko itsekästä nauttia ”omasta seurasta”, kun samaan aikaan voisit nauttia toisten seurasta? Eli tavallaan se, että haluaa olla itsensä kanssa – niin onko se itsekästä ajattelua? Saitkohan yhtään ajatuksestani kiinni? :) Vaikka tavallaan siis tiedän ettei se ole. Jokainen ammentaa energiansa sieltä mistä sitä parhaiten saa!

      Itse en ole koskaan kokeillut lomaa itsekseen mutta ehkä joskus pitäisi kokeilla? Edes leffassa en ole koskaan käynyt yksin, heh. Ehkä yksin matkustaessa iskisi sitten se jonkunlainen arkuus pintaan, kun joutuisi yksin hoitamaan kaiken ja jos tulisi joku tilanne päälle – ei olisikaan turvaa mukana. En tiedä, tuntuu pelottavalta ajatukselta vaikka se kuulemma kovin hyvä kokemus useammalle onkin ollut. :)

  4. Kiva blogikirjoitus! Löysin itseni tästä :D Itsekkin nautin syvästi yksin olemisesta ja siitä että saa tehä asioita omissa oloissa. Helposti ahdistuu jos koko ajan jotain ympärillä ja mukava olla joskus epäsosiaalinen ;p Eli mun mielestä ei mitenkään itsekästä! Nykyään koko ajan pitäis olla jotain ympärillä ja koko ajan tapahtuu niin mukavaa ettei kaikki ole semmoisia :)

    • Kiitos!

      Niin, samaa mieltä! Minä myös ahdistun jatkuvasta härdellistä ympärilläni. Ja epäsosiaalisuus on todellakin välillä hyvin mukavaa. Jopa terapeuttista jos näin voi sanoa. :)

  5. Oi mä rrrrrakastan yksinoloa <3 ! Omassa työssäni olen todella sosiaalisessa roolissa ja se tulee myös ihan luonnostaan, ei mitenkään pakotettuna, mutta todella odotan sitä hetkeä, että saan työpäivän jälkeen olla yksin. Olen myös muokannut itselleni sellaisia rutiineja, että pystyn toimimaan työssäni mukavasti. Esim. menen toimistolle jo aamuseiskaksi täysin vapaaehtoisesti, jotta saan ikäänkuin "laskeutua" päivään omassa rauhassa. Olisi ihan kamalaa joutua aloittamaan työpäivä kovan hälinän keskellä.

    Nykyisen työni myötä olen päässyt matkustelemaan ulkomailla jonkin verran ja yksin matkustaminen on ihan hemmetin luksusta :) . Kun ei tarvitse katsoa yhtään kenenkään muun perään tai jäädä odottelemaan tai kysyä sopiiko tuo ravintola tai käydäänkö tuolla ostoksilla. Voit syödä suklaakeksejä sängyssä iltamyöhään katsoen jotain typerää hömppää (kuten tein viime UK:n reissullani) tai painaa tuhatta ja sataa lentokentän läpi ehtiäksesi juuri tiettyyn junaan, koska sinulla on kiire tiettyyn vaatekauppaan, joka ihan pöljästi menee kiinni jo kasilta.

    Ja joo, elän myös lapsiperhearkea ja onhan tämä toisinaan ollut tosi raskasta, kun tykkää niin paljon hiljaisuudesta, rauhasta ja yksinolosta. On ollut tilanteita, joissa olen jäänyt töistä tullessani ihan vain istumaan autoon kotipihalle, koska en halua sinne metelin keskelle. Mutta tähänkin yhtälöön keksii kyllä keinot!

    Yksinolosta saa mielestäni nauttia ihan täysin rinnoin, siten saan ainakin itse ladattua akut kaikkein parhaiten.

    • Ihana kommentti. :)

      Ne ovat tosiaan tarvittaessa arjen pieniä valintoja. Ja lapsiperheessä on pakko miettiä enemmän kuinka järjestää itselleen sitä rauhaa ja hiljaisuutta. Ihanaa kuitenkin, että olet löytänyt keinot! :) Ja oikeassa olet ylipäänsä – saahan siitä nauttia.

  6. Moikka! :)

    Vitsi miten ihana lukea, että on olemassa näköjään samankaltaisia tyyppejä. Mä oon just monesti miettinyt, että olen tuollainen sosiaalinen introvertti. Teen työtä myymälässä, jossa tapaan paljon asiakkaita päivän mittaan. Olen sosiaalinen ja nautin heidän kanssaan kommunikoinnista. Mutta sitten kun tulee ilta, niin on vaan ihana päästä yksin kotiin ja relata rauhassa. Nytkin pari arkivapaata takana ja suurimman osan ajasta on touhunnut itsekseni kaikkea. On olo että akut on ladattu ja huomenna jaksaa mennä töihin hyvällä energialla. Ja minäkin rakastan ystäviäni ja viihdyn heidän kanssa tosi hyvin, mutta aina sosiaalisten menojen jälkeen tulee kaipaus omasta ajasta. :) Joten minun mielestä ei se ole itsekkyyttä, se on vain sellainen ominaispiirre. Ei kaikkien tarvitse olla ekstrovertteja. ;) Tuossa muuten testiin linkki, jonka joskus itse tein:http://www.introvertit.net/index.php/testaa-oletko-introvertti

    • Totta! Olen samanlainen. Sosiaalinenkin mutta toisaalta taas en – tai siis välillä valitsen nimenomaan epäsosiaalisesti. Meillä on lupa olla erilaisia ja vaikka suurinosa varmaan ekstrovertteja onkin, tarvitaan meitä introverttejakin! :))

  7. Siis tää on aivan kuin omasta näppiksestä! Olen ollut ainoa lapsi, ja pienestä pitäen viettänyt paljon aikaa yksin. On siis ollut käytännössä pakko kehittää kaikenlaista omaa tekemistä, varsinkin kun silloin ei ollut vielä älypuhelimia tai läppäritietokoneita. Minusta on sitten tämän myötä kasvanut todella itsenäinen tyyppi, ja välillä se jopa häiritsee elämää! Olen porukassa äänekäs ja todella sosiaalinen, sekä työskentelen asiakaspalvelussa. Silti sosiaalisissa tilanteissa jopa odotan sitä että pääsen rauhassa kotiin, yksin tekemään omia juttujani. Välillä on todella haastavaa tasapainotella näiden kahden välissä, koska haluan kuitenkin pitää kiinni tärkeistä ystävistäni ja muutenkin sosiaalisista suhteista. Joskus kuitenkin jopa puhelimessa puhuminen tuntuu liian raskaalta, kun ajatukset lentelee omissa jutuissa eikä tavallaan itse saa keskustelusta mitään kehittävää irti. Toisaalta taas nautin syvällisistä keskusteluista ja ajatusten vaihtamisesta. Olisi mahtavaa joku päivä oppia ymmärtämään tätä ristiriitaista persoonaani. :D

    • Tiedätkö mitä? Myös minä olin ainoa lapsi 6-vuotiaaksi saakka – voisiko sillä olla tekemistä nimenomaan asian kanssa? :) Mahdollisesti. En ole tullut edes ajatelleeksi.

  8. Ihan kuin omasta suusta tämä teksti! Todella ”helpottavaa” huomata, että on samankaltaisia ihmisiä,enkä ole ainut. :D Olen välillä pitänyt tätä piirrettä itsessäni jotenkin outona, mutta minkäs sille voi jos ei viihdy pitkiä aikoja suuren ihmismassan keskellä jne.
    Sinun tekstejä lukiessa tulee aina sellainen ”vau” fiilis, ajattelet todella monesta asiasta samalla tavalla kuin minäkin. :) Tykkään lukea sinulta juurikin näitä syvällisiä postauksia, osaat tuon kirjoittamisen taidon todella hyvin.

    • Ai oli, no hei samat sanat – helpottavaa! :) Meitä tosiaan taitaa olla hieman enemmänkin kuin sitä on luullut.

      Ja kiitos todella paljon! Sanasi merkkaavat paljon, kiitos.

  9. En jotenkin ymmärrä miksi teet tästä niin ison jutun, mielestäni on täysin normaalia haluta olla yksin. Erityisesti vaikkapa työpäivän jälkeen, kun on jo ollut paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Eikä se mielestäni ole mitenkään itsekästä. Jokainen tarvitsee palautumisaikaa, ja yksin ollessa palautuu (mielestäni) parhaiten. Toki liika yksinolo on harvalle hyväksi, itsekin kaipaan sosiaalisia kontakteja, jos olen viikonlopun ollut yksin, vaikka introvertiksi itseäni kuvailisinkin. Mutta pointtini siis on, että turhaan mielestäni tunnet huonoa omatuntoa! :) Omasta jaksamisesta huolehtiminen on erittäin tärkeää.

    • Niin… Ehkä itse vaan välillä mietin, että ei pitäisi ”hukata” hetkiä elämässä ja nimenomaan, että saisiko asioista vielä enemmän irti jos olisikin mukana jossain sen sijaan, että on itsekseen kotona. Ymmärrätkö nyt mitä tarkoitan? Ja nimenomaan itsensä kanssa oleminen kuulostaa vähän itsekeskeiseltä jos valittavanasi olisi seura. :D Mutta joo – kuten olen tässä moneen otteeseen todennut ehkä tämä on ihan normaalia. Kunhan ei siis täysin erakoidu. ;) Ja välillä tuota omaa aikaa kaipaa hieman enemmän kuin toisinaan.

  10. Hyvä teksti ja kyllä samaistun kaikessa!
    Nyt kun oon parisuhteessa niin kyllä mä odotan niitä aamuja kun mies lähtee töihin ja mulla on vapaapäivä. Ah se oma rauha<3
    Ja arvostan sitä, että meidän suhteessa saa mennä omia menojaan mutta silti me ollaan me eikä sitä mikään vie pois.
    Tehdään kummatkin töitä missä pitää olla sosiaalinen ja puhelias ja toimelias niin on kyllä ihanaa, että voi kotona iltaisin olla vaikkapa ihan hiljaa ja puuhailla omia juttuja eikä toinen pahastu.
    Joillekin tälläinen voi kuullostaa ihan hirveältä, minusta taas kuulostais ihan hirveältä, että kaikki tehtäis yhdessä ja koko ajan pitäis olla juttelemassa:D
    Ja siis oon ollut jo pienestä.pitäen ihminen joka tarvitsee PALJON omaa,rauhaa. Muuten musta tulee äkäinen kiukkupelle.

    • Kiitos!

      Hahah, muistan kyllä tunteen. ;) Kuulostaa juurikin sellaiselta suhteelta jonka sitä itsekin tarvitsee. Riittävästi omaa tilaa mutta kuitenkin myös sitä toisen ihmisen seuraa – luonnollisestikin. Ja, että kotonakin voi olla yhdessä mutta puuhailla omiakin juttuja.

  11. Vaikka mulla on paljon ystäviä ja rakastan mun perhettä niin kyllä yksin olo on ihanaa <3 !

  12. Mäkään en ymmärrä miksi olisi itsekästä olla yksin tai nauttia siitä. Tää on sun elämä.

  13. Koko teksti on kyllä aivan kuin omasta suusta: nautin hyvin paljon yksin asumiesta, eikä todellakaan tuota ongelmia viettää päiviä kokonaan yksin. Musta on jotenkin superrentouttavaa, että päivän jälkeen saa palata omien seinien sisällä, ja ottaa kontaktia muihin ihmisiin just sen verran kuin huvittaa, jos huvittaa. Vaikka viihdynkin hurjan hyvin läheisten ystävieni ja perheen kanssa, ja helposti lähden mukaan jos joku jotain ehdottaa, mutta minulle ei tuota ongelmia olla myös yksin.
    Sama asia ihmissuhteissa, kiinnyn ja kiinnostun ihmisestä kunnolla vasta jos hän tuo elämääni selkeästi jotain hyvää, en koskaan vain poistaakseni yksinäisyyttä, koska tunnen sellaista tunnetta äärimmäisen harvoin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta