Vähän hukassa

Viime päivät ovat olleet aika noh – ankeita. Kuten postauksen kuvien fiilis, vaatteeni ja jopa ilmeeni – paljon ei ole hymyilyttänyt. En tiedä tekeekö sen tämä useamman päivän kuumeflunssa (joka alkaa onneksi olemaan ohitse), vai kenties ihan vaan ilmasto ja pimeys? Jotenkin on ollut tosi ankea fiilis – suorastaan harmaa. Mihin se joulufiilis oikein katosi?

Olen miettinyt paljon myös tulevaisuutta ja asioita joita siltä haluan – tai luulen haluavani. Haluanko niitä sittenkään? Mitä oikein haluan? Kaikki tuntuu taas niin epäselvältä, että oksat pois! Jotenkin sitä luulisi ettei tällä ikää tarvisi enää miettiä tällaisia asioita, mutta ilmeisesti nämä kysymykset kulkevat mukanani läpi elämän.

img_4256

img_4237

Kuten olen monet kerrat todennut, olen fiilispohjalta eläjä. En oikein osaa suunnitella elämääni viiden vuoden päähän – sillä en vaan osaa. Minulla on tiettyjä tavoitteita kyllä olemassa, mutta en oikein osaa asettaa niille takarajoja. Luotan elämässäni ehkä liikaakin siihen, että asioita kyllä tapahtuu juuri kuten tulee tapahtua. Ja haluan ylipäänsä elää jatkuvasti niin, että on hyvä olla. Tehdä nimenomaan juttuja, joista nautin ja tulen hyvälle mielelle. Luotan todella paljon nimenomaan fiilikseen ja siihen miltä minusta kulloinkin tuntuu. En mieti eläkepäiviä ja kerrytä eläkekassaa miettien, että sitten alan elämään. Jokainen päivä on tässä ja tarkoitettu elämistä varten.

Voi olla, että monikaan ei pystyisi elämään tällä tavalla, kuten itse elän – ilman selkeitä päämääriä ja vuositavoitteita. Itselleni se on kuitenkin hyvin luonnollista. Minulle ajatus vakityöstä samassa konttorissa seuraavat kymmenen vuotta asuntolainataakan kera ovat niitä asioita, joita en halua. Tai en vaan ole sellainen ihminen. Tokikaan sitä ei sitten tiedä miten elämä vielä heittelee ja kuinka tässä käy – mutta lähtökohtaisesti en ole kiinnostunut tuollaisesta elämästä. Vaikka tiettyä seesteisyyttä rakastankin, asuu minussa silti jonkunlainen seikkailija. Taiteilijasielu, joka ei halua tulla kahlituksi mihinkään – saatika asettua lopullisesti aloilleen tai kasvaa tylsäksi aikuiseksi.

img_4314

img_4223

Silti olen miettinyt ja paljon. Teenkö nyt varmasti oikeita asioita vai pitäisikö valita joitain juttuja toisin? Mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Haluanko ylipäänsä asua täällä Suomessa vai olisiko pidempi reissu paikallaan? Osittain nämä pohdinnat liittyvät nimenomaan tulevaisuuteen ja siihen, että täytän ensi kesänä kolmekymmentä. En ole kriiseillyt iästäni aikoihin mutta nyt on jo jonkun aikaa tuntunut sille, kuin pieni kriisinpoikanen olisi vallannut mieltä. On tullut ikäänkuin sellainen apua-fiilis, joka pakottaa tekemään asioita nopeammin ettei aika lopu kesken. Tiedän, että naurettavaa ajatella näin, sillä me emme voi koskaan tietää koska se aika kohdallamme loppuu. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä – nyt tulee elää!

Minulle on iskenyt myös hirveä reissukuume! Ja tämä ei ole mikään sellainen perinteinen lähdetääs viikon lomalle -kuume, vaan ihan oikea reppureissukuume. Olen käynyt Indonesiassa kahdeksan vuotta sitten ja silloin vannoin, että haluan palata sinne. Se elämäntyyli vei viidessä viikossa niin mukanaan. Nyt houkuttelisi ainakin kuukauden ellei parinkin jakso vaikka nimenomaan siellä Balilla kierrellen. Ystäväni kanssa tästä vähän jo alustavasti puhuttiinkin ja vitsit, olisi kyllä niin siistiä! Jotenkin täällä länsimaisen kulutushysterian keskellä itselleni iskee välillä nimenomaan se fiilis, että haluan kauas pois – edes hetkeksi. Rakastan kyllä Suomea ja en voisi täältä varmaan koskaan pysyvästi mihinkään muuttaa, mutta muutama kuukausi. Sellaista itsetutkiskelua ja rentoa elämää. Valokuvausta ja blogi tietysti matkassa mukana.

img_4284

img_4138

Jotenkin odotan tällä hetkellä kovasti loppuvuoden nopeaa kulumista ja uuden vuoden alkamista. Vaikka 2016 on ollut monella tapaa myös hyvä vuosi, on tämä ollut aika vaikeakin. Paljon vaikeita juttuja joista en ole ihan perillä vieläkään. Tuntuu kuin olisin tänne blogiinikin vuodattanut enemmän negatiivista, kuin positiivista?! Nyt onkin jonkunlainen ähky ja väsymys. Väsymys tämän vuoden oikkuihin ja haluaisin ikäänkuin uuden pöydän eteeni ja nopsaa! Voisinkin aloittaa sen hommaamalla uuden kalenterin vuodelle 2017. Uusi kalenteri tuntuu aina nimenomaan siltä – puhtaalta, uudelta alulta.

Te muut kolmekymmentä täyttäneet tai kohta täyttävät – onko tämä sitä kriiseilyä? Kertokaahan. Kuuluuko tämän ikäisenä tuntea olonsa kuin pieneksi lapseksi joka hukkaa vanhempansa kaupassa? Olo on nimittäin juuri nyt sellainen. Vähän haparoiva ja hakeva.

Kommentit (20)
  1. pikkumietiskelijä
    12.12.2016, 13:31

    Henkilökohtaisesti voin sanoa, että luen blogiasi nykyään satunnaisen selailun sijaan paljon säännöllisemmin juuri siksi, että kirjoitat niin avoimesti ja rehellisesti. Kaikkien pinnan kiillottamiseen ja oman elämän elokuvamaisuuden vakuutteluun tähtäävien julkaisujen keskellä blogisi tuntuu hengähdystauolta, paikalta, josta lukijat saavat oikeasti jotain mukaansa. Kiitos siis rohkeudestasi olla haavoittuva ’yleisön’ edessäkin: se on ainakin minusta yksi hienoimmista asioista, joita blogi voi olla. Vaikka en tunne sinua millään muulla tasolla kuin lukijana, tekstisi saavat aikaan vaikutelman, kuin olisimme ystäviä.

    Arvostan pohdiskelevampia tekstejäsi kenties juuri siksi, että olen viimeisen vuoden aikana itsekin alkanut pohtia samoja asioita päivittäin. Vaikka olen melkein kymmenen vuotta sinua nuorempi, aina välillä erehdyn luulemaan, että haa, nyt sain selville jonkin totuuden, ja seuraavassa hetkessä se osoittautuukin vain jälleen yhdeksi virheelliseksi luuloksi. Liian helposti uskon, että joihinkin suuriin kysymyksiin olisi tietty vastaus, ja että olisi jokin ikä, jossa se yleensä löydetään. Oletin pitkään, että kaikki ’aikuiset’ ovat kauan sitten tajunneet, mistä elämässä on kyse, mutta he ovat ilmeisesti sittenkin vain vähän kauemmin eläneitä lapsia. Kirjoituksesi muistuttavat, ettei ole mitään rajoja, milloin asiat selkenevät lopullisesti: se on yhtä aikaa surullista, lohdullista ja kaunista.

    Se mitä siis halusin sanoa on, että aihetta huoleen ei ole, mitä tulee blogisi sisältöön. Yleinen trendi ainakin länsimaissa näyttää olevan pikkuhiljaa johtamassa parempaan suuntaan, eli inhimillisyyden ja haavoittuvaisuuden heikkous-assosiaation vähenemiseen, ja blogisi on yksi osoitus siitä. Kiitos siis siitä, miten paljon annat lukijoillesi. Toivon sinulle hyvää ja valoisaa jatkoa: eväitä siihen sinulla ainakin vaikuttaa olevan.

    1. Aivan mahtavaa kuulla! Merkkaa minulle todella paljon. Kiitos.

      Elämä on todella loputon tutkimusmatka. Välillä eletään seesteistä onnenvaihetta – sitten taas ryvetään jossain siellä pohjamudissa. Uskonkin, että elämän vastoinkäymiset auttavat meitä näkemään ylipäänsä elämän arvokkaana. Kun on välillä hukassa, se perille löytäminen tuntuu aika mielttömältä. 🙂

      Oikein ihanaa viikon alkua sinne ja samoin – sinulle toivon myös pelkästään kaikkea hyvää! Käyhän jatkossakin. <3

  2. Mä rakastan näitä postauksia, koska voin samaistua niihin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *