Terveellinen mutakakku (GL, VL)

Tänään haluan jakaa teille aivan ihanan suklaaherkun reseptin, joka muuten valmistuukin vieläpä ihan käden käänteessä. Tämä suklaaunelma on kuin mutakakku mutta täysin ilman lisättyä sokeria. Koostumus on nimensä mukaisesti herkullisen tahmainen ja juuri sellainen, että kaipaisi kaverikseen pallon vaniljajäätelöä sekä lorauksen kinuskikastiketta. Täällä mentiin kuitenkin ihan ilman lisukkeita, sillä eilen oli jo aika palata viikonlopun herkuttelurytmistä arjen ruokailuihin.

Kyseessä on jälleen kerran herkku, jota voi nautiskella hyvällä omalla tunnolla ihan vaikka näin viikollakin. Joukossa ei ole tosiaan yhtään lisättyä sokeria vaan makeus on haettu banaaneista ja seassa on myös proteiinipitoista heraa. Käytän sitä muuten harvoin näin isoja määriä resepteissäni mutta tähän kakkuun se sopii kuin nenä päähän! Hera tuo taikinaan kaivattua kuohkeutta ja rakennetta.

Tahmainen mutakakku (GL, VL)

  • 1,5 dl luomu maapähkinävoita
  • 2 keskikokoista banaania
  • 1 dl suklaan makuista heraa (käytin Fastin 100 % Natural heraa)
  • 0,2 dl raakakaakaojauhetta
  • 2 kourallista kaakaonibsejä (ei pakollinen)
  • Ripaus laadukasta suolaa

Muusataan banaanit kulhossa mössöksi. Kaadetaan joukkoon pehmeä maapähkinävoi, heraproteiini ja raakakaakaojauhe. Sekoitetaan ja lisätään loputkin lisukkeet. Taikinan tulee olla löysähköä mutta kuitenkin tahmaisen jämäkkää. Kaadetaan valmis taikina pellille leivinpaperin päälle ja tehdään siitä ympyrän mallinen kakku. Älä sivele taikinaa liian ohueksi, vaan se saa jäädä hieman paksummaksi. Paistetaan uunin keskitasossa noin 10-15 minuuttia niin, että kakun sivut jämäköityvät mutta keskusta jää puoli raa`aksi. Kannattaa tosiaan kiinnittää huomiota nimenomaan siihen, ettei kakkua yli kypsennä!

Nautiskellaan valmis mutakakku tuoreeltaan, sillä silloin se on kaikista parasta! Kakku on muuten aika tuhtia tavaraa, joten kannattaa pakastaa loput ellei paikalla ole useampia nautiskelijoita. :)

Toivottavasti reseptistä on iloa kaikille terveellisiä herkkuja rakastaville!

Mukavaa päivää ja terveisiä Tallinnasta! :)

Kriisit osana elämää

Olen ollut levoton jo pidempään. Tuo levottomuus on jotain sellaista rauhattomuutta ja epävarmuutta, joka pyörii takaraivossa lähestulkoon päivittäin. Ajatukseni liittyvät lähinnä tulevaisuuteen, elämäntilanteeseeni ja ylipäänsä elämään. Jotenkin on myös tuntunut, että asiat joista sain ennen paljon irti, eivät ole enää hetkiin antaneet oikein mitään.

Olen usein miettinyt, miltä tuntuu, kun mikään ei tunnu enää miltään ja viime aikoina olen jopa säikähtänyt sitä, kuinka negatiivinen ja passiivinen oma ajatusmaailmani on ollut. Koko ajan on jotenkin tunne, että omasta elämästä puuttuu jotain, mutta en varmaksi osaa nimetä yhtä tiettyä asiaa. En tiedä haluanko olla paikallaan vai mennä. Tekisi mieli karata ulkomaille mutta toisaalta taas en ole varma. Päässäni pyörii jatkuvasti kysymyksiä liittyen tulevaisuuteen ja siihen, mihin suuntaan haluan sitä viedä. Olo on vähän kuin olisin parikymppinen ja miettisin, mihin haen opiskelemaan. Ainut ero siihen on se, että nykyään välillä pelkään ajan loppumista ja vuosien juoksua – ehdinkö tehdä, nähdä ja kokea kaiken? Olen oikeasti jo kolmekymppinen ja vaikka tiedän olevani nuori, silti pyöreiden täyttäminen on tuonut mukanaan paineita ja jopa ahdistusta.

Voisin sanoa, että elämäni on nyt jonkinlaisessa kriisissä – on varmaan jo pidempään ollut. Nyt sitä on vaan alkanut konkreettisesti huomaamaan tuon kriisin aikaan saamia vaikutuksia ja nimenomaan sen seurauksena mielialat ovat olleet aika matalalla ja innostuminen kortilla. Toisaalta mietin Turun tapahtumien jälkeen kuinka naurettavaa on tuntea tyytymättömyyttä, kun joiltain ihmisiltä riistetään elämä heidän tahtomattaan. Laajemmasta perspektiivistä mietittynä omat ajatukseni ovatkin nyt epäreiluja ja itsekkäitä. Toisaalta taas tiedän, että minulla on oikeus tunteisiini ja tämäkin vaihe on läpikäytävä. On aivan luonnollista, että ihmisen elämään kuuluvat erilaiset vaiheet. Kenenkään elämä ei ole jatkuvasti täydellistä ja myös kriisit ovat osa tätä kokonaisuutta. Jos emme koskaan käy pohjalla tai ole mielenmaisemissamme synkissä vesissä, emme ehkä osaa arvostaa samalla tavalla elämän hyviä asioita ja puolestaan niitä hetkiä, joina tunnemme iloa ja onnistumisia.

Vaikka nyt tuntuu hankalalle ajatella kovin innostuneesti ja olo on samaan aikaan sekä hämmentynyt, että tyhjä, tiedän tälläkin kriisivaiheella olevan tarkoituksensa. Jokainen elämän kriisi nimittäin pakottaa meidät kasvamaan ja kehittymään sekä vahvistaa identiteettiämme. Kun etsimme itseämme, löydämme aivan varmasti enemmän kuin jos emme sitä tekisi. Ehkä itselleni tärkein asia tällä hetkellä on, että pyrin ajattelemaan elämänlaadun lähtevän sisäisistä tekijöistä. Hoen tuota itselleni kuin mantraa, sillä aivan liikaa olen viime aikoina keskittynyt ulkoisiin puitteisiin. Olen kehitellyt tietyistä asioista itselleni ikään kuin sellaisia onnellisuuden määreitä, että ”sitten kun…” niin voin olla taas onnellinen.

Totuushan on kuitenkin se, että yksikään ihmissuhde tai ulkoinen tekijä ei tee meistä syvästi onnellisia jos olemme sisimmässämme tyytymättömiä. Hyvä työ, ystävät, kumppani, matkustaminen, harrastukset jne. edesauttavat kyllä onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteen synnyssä, mutta todellisuudessa sisin on se, mistä se syvin hyvinvointimme lähtee. Jos meillä on huono olla itsemme kanssa, mikään ulkoinen seikka ei tee meistä onnellisia. Tärkeintä onkin pitää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnista ja panostaa siihen. Itsehän olen oikeastaan koko kesän vaan mennyt paikasta toiseen, jonka avulla ajatukseni ovat pysyneet turvallisen etäällä. Vaikka takaraivossa on kalvanut jatkuvasti jokin tyhjyys ja levottomuus, on noiden fiilisten pakeneminen ollut helppoa nimenomaan tänä ajanjaksona, kun jatkuvasti on ollut kaikkea kivaa menoa. Nyt, kun kesä on lopussa ja syksy kolkuttelee ovella, on ollut pakko pysähtyä. Pysähtyminen on puolestaan tuonut sen ahdistuksen – mitäs nyt sitten?

Kengät Vans / Farkut Monki / Toppi Zara / Vyö Minimum / Kaulakoru Pernille & Corydon / Kello Cluse / Laukku Rebecca Minkoff

Oman identiteetin rakentuminen jatkuu läpi elämän. On aika luonnollista aika ajoin pohtia minuutta ja elämänsä suuntaa. Välillä on ajanjaksoja ettei sitä juurikaan tee, kunnes eteen tulee jälleen käännekohta ja mieli alkaa vaellella. Otan tämän kuitenkin kasvun paikkana. Vaikka kriisi sanana särähtää korvaan todella pahana ja vaikeana asiana (ja siltä se muuten tuntuukin), tiedän sen olevan loppupeleissä ainoastaan positiivinen juttu.

Toisaalta on myöskin ihanaa ajatella, että koko maailma on avoinna ja minulla on nyt mahdollisuus todella miettiä elämääni sekä sen suuntaa. Minun ei ole pakko asettua ja elää kuten kolmekymppisen oletetaan elävän, vaan voin tehdä elämästäni juuri sellaista kuin haluan. Etenkin edellisellä lauseella koitan motivoida itseäni ja veikkaan, että vielä se ilo ja energia sieltä jostain vielä esiin kaivautuukin.

Onko täällä muita, joiden elämä on kriisissä? Miten olette kriiseistä selvinneet?

Kuvat: Iines / Edit: minä