Kun et ikinä opi

img_3642

Välillä minusta tuntuu, että olen ihminen joka ei koskaan opi. Olen se joka tulee aivan liian usein satutetuksi vaan ja ainoastaan siksi, että itse lopulta päättää toimia kuten toimii – valitsee väärin. Kipumuistini on ilmeisen lyhyt, sillä aika vaan auttaa unohtamaan kohdallani. Jopa suuri inho tai vihakin laantuu päivien kuluessa. Vaikka kykenen kirjoittamaan fiksusti – toisinaan tuntuu etten itse osaa toimia kirjoitusteni mukaan. En osaa vältellä ihmisiä joiden tiedän aiheuttavan minulle lopulta mielipahaa. En tiedä mikä minua vaivaa mutta toivoisin, että joku päivä onnistuisin todella suojelemaan sisintäni ja oppisin, että tietyt ihmiset tai tilanteet eivät vaan muutu. Ihan turhaan annat muutokselle mahdollisuuden jos olet loppupeleissä siinä yksin.

Tämä pätee asiaan kuin asiaan ja koskee mitä tahansa ihmissuhdetta. Mielestäni jokainen sellainen joka aiheuttaa sinulle loppupeleissä vaan pahaa oloa ja ahdistusta – tulee karsia elämästä. Eikä auta, että laitat ihmissuhteen tauolle, vaan se tulee oikeasti poistaa elämästä. Siis POISTAA. On olemassa kuitenkin tyyppejä, jotka oikeasti välittävät ja kohtelevat sinua hyvin. Miksi pitäisit elämässäsi ne paskiaiset? Jotkut kuitenkin vielä kunnioittavat, arvostavat ja kohtelevat sinua ansaitsemallasi tavalla. Jos itse jotain toivon, toivon itselleni rohkeutta ja voimaa katkaista vääränlaiset ihmissuhteet. Jos loppupeleissä tulos on aina se, että itket toisen sanoja tai tekoja – on syytä miettiä onko kyseisellä ihmissuhteella oikeasti minkäänlaista tulevaisuutta? Onko se arvokas? Jos et ole arvokas toisen silmissä – tuo ihmissuhde ei ole arvoisesi.

Tämä litania on niin helppo kirjoittaa ja kerta toisensa jälkeen sitä olen itselleni hokenut. Se, että menen niin pitkälti tunteideni mukaan on vaan lopulta kiroukseni. Pitäisi osata ajatella järjellä ennen kuin antaa sydämestään enää ikinä yhtikäs mitään. Miksi se onkin niin hurjan vaikeaa? Siinä kohtaa, kun olet vahvoilla – sinua taas isketään ja hupsista, oletkin taas heikko. Paluu lähtöruutuun hiiohoi! Voi olla ettei moniakaan tällaiset tunne-elämän perus kolhut satu, mutta kirottu herkkyys – aina sattuu ja kaksin verroin kuin viimeksi.

Kai tämä on vaan ihmisyyttä ja elämää – jonkunlaista elämänkoulua. Ehkä kymmenen vuoden päästä voin jo sanoa oppineeni?

On my way

15 vastausta artikkeliin “Kun et ikinä opi”

    • Ei ole ehkä väliä kuka henkilö kyseessä, mutta kiitos kuitenkin vertaistuesta. :) Miten nämä ihmissuhteet ovatkin aina kerta toisensa jälkeen niitä elämän hankalimpia osuuksia!? Argh. Sinnekin suuret tsempit! <3

  1. Moikka Jutta,

    Kiitos todella hyvästä postauksesta. Itse olen katkaissut monia ihmissuhteita viime vuosien aikana ensin tiedostamatta ja ymmärtyäni tiedostaen.
    Me ihmiset kyllä muututaan kokoajan ja välillä on turha nähdä taikka pitää yhteyttä ihmisiin, joista on kasvanut erilleen tai ei vaan yksinkertaisesti enää klikkaa😗. Turha sitä pahaa oloa vaan tuntemaan.

    Tsemii jos sulla o pian kohdalla ihmissuhteiden lopettaminen!

    :)

    • Moikka sinnekin!

      Kiitos. No näinhän se menee – tai sen luulisi menevän. Harmittaa vaan ettei näistä koskaan selviä kivuitta siltikään. Ehkä jos oppisi jossain kohtaa valitsemaan vihdoin oikein ja jopa itsekkäästi välttyisi satutetuksi tulemiselta.

      Ja kiitos paljon tsempeistä! Puhut asiaa. :)

    • Hi Pia!

      No I haven`t but now I should read, thanks. I will find out which one I am. :)

  2. hei jutta! täällä myös yksi kohtalotoveri… mun on myös ollu vaikeeta oppia monesta asiasta.. osittain se on johtunut siitä että mä pelkään. Mä pelkään päästää irti menneestä ja pelkään antaa uusille asioille ja ihmisille mahdollisuuden.. tää voi kuulostaa tosi sekavalta enkä tiedä tajuatko mitä tarkoitan mutta kuitenkin. Olis vaan niin paljon helpompaa vaan antaa ittelle mahollisuus muuttua, ja myös niille uusille ihmisille jotka olis mahdollisesti tulossa mun elämään.. muttakun mä pelkään. Pelkään mun identiteetin puolesta. Kuka mä sitten oikein oon? mun päässä pyörii vaan tällä hetkellä niin paljon juttuja tähän liittyen etten saa edes kirjoitettua siitä mitään. Kaikkea hyvää sulle !

    mun blogissa resepti videota terveellisistä Mustikka-Kookos muffinsseista! :)

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/01/herkut-mustikka-kookos-muffinssit-video.html

    • Totta. Suurelta osin kyse voi olla juurikin pelosta ja siitä ettei uskalla. Samoja asioita on pyörinyt päässäni. Omassa elämässäni tähän liittyy juurikin jotain luopumisen tuskaa ja ehkä pelkoa tulevasta. On helpompaa pitää elämässä ne tutut ihmiset, kuin irroittaa ja antaa ehkä täysin uusille mahdollisuus.

      Ymmärrän siis todella hyvin mitä tarkoitat.

  3. Deja vu! Hankalia juttuja, et ole yksin asiasi kanssa. Täällä toinen joka ei aina miessuhteissa osaa toimia tarpeeksi rationaalisesti. Käyttäytyminen on nii syvään juurtunut ettei siitä nii helposti pääse, vaikka tietääkin toimivansa ei järkevästi! Tsemppii.

    • Jep! Sanoppas muuta. Aina toistat samoja käyttäytymismalleja jotka on jo selvästi monen monta kertaa huonoiksi todettu. Josko sitä tosiaan kymmenen vuoden päästä sitten…

  4. Osaan samaistua tähän niin hyvin! Monet kerrat olen kironnut omaa herkkyyttäni ja taipumusta pistää muiden tarpeet aina omieni edelle. Antanut itsestäni saamatta samoin verroin takaisin. Muutama kuukausi sitten sain jälleen siitä karun muistutuksen ja mietinkin samoja juttuja – koska sitä oppisi ajattelemaan järjellä eikä sydämellä. Ensin itseään sitten vasta muita. Siinä onkin työnsarkaa tälle ja tulevillekin vuosille.

    Tsemppiä sinulle Jutta uuteen vuoteen! <3

    • Niin. Tunteitaan on niin vaikea hallita silloin, kun ne ovat vahvasti johonkin suuntaan. Järki unohtuu ainakin itselläni vähän turhankin usein ja sitten tosiaan taas sattuu. Vaikka haluankin luottaa tunteeseen – mietin välillä kannattaako? Tai, että elämä olisi varmaan helpompaa jos opettelisi tuntemaan vähemmän tai ei ainakaan menisi sokeasti niiden mukana?

      Sinnekin hurjasti tsemppiä! Ehkä me vielä jonain päivänä… <3

  5. Mä painin nyt just ihan saman ongelman kanssa. Mietin vaan et miten aina löydän itseni tästä pisteestä ja ajattelen jopa, että mulla on jotain pakkomielteisiä piirteitä siihen liittyen. Miksi ihmeessä oikeen etsimällä etsin jotain tietoa, mikä saa mun sydämen lopulta nousemaan kurkkuun ja menetän yöuneni. Miksen vaan voi päästää irti, miksi pelkään menettää tän tunteen, joka vaan vie mun elämänhalun ja syö mut sisältäpäin. Voi kun olisikin niin helppo vaan poistaa kaikki ihmissuhteet, joista tulee oikeesti paha mieli. Haluisin vastauksen mutten saa ..

    • Niin, todella kurjaa. Ja mikä onkaan pahempi tunne kuin pettymys, pahoinvointi ja suru. Tavallaan sitä ikäänkuin ajaa itse itseään siihen pisteeseen koska menee tunteen mukana eikä ajattele järjellä. Itsesuojeluvaisto, se olisi kova sana.

      Rakkaita ihmisiä on vaikea poistaa elämästään vaikka he kuinka välillä satuttaisivatkin. Usein nimenomaan ne ihmiset, joilla on taipumus aiheuttaa vahvoja tunteita on hankala elämästä poistaa. Olivat tunteet sitten yhtenä hetkenä rakkautta – toisena päinvastaisia.

      Hurjasti tsemppiä! Ehkä ne vastaukset vielä tulevat. <3

  6. Nuo ovat kamalia tunteita. Sitä tuntee itsensä yllättäen todella heikoksi. Itselläni tulee sellainen tunne, että olisin epäonnistunut, heikko ja vastassa on muuri minkä yli en vain pääse. Luin aika monta self-help kirjaa liittyen tällaisten tunteiden käsittelystä, särkyneestä sydämestä ja irti päästämisestä. Kirjoitin myös päiväkirjaa, johon sain jäsenneltyä omia ajatuksia. Se helpotti todella paljon, kun avasin syitä ja ajatuksia tapahtuneista. Edelleen tunteet vievät joskus mennessään, mutta osaan nykyisin päästää irti nopeammin, enkä jää vellomaan pahaan oloon niin pitkäksi aikaa. Tsemppiä kovasti sulle <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta