Älä enää vaikene

Inhoan puhumattomuutta. Vaikenemista, häpeää, nolostumista, pelkoa, tabuja, kulisseja ja monelta osin myös perisuomalaista kasvatusta, joka tekee niin monesta meistä edellä mainitsemani kaltaisia. Aivan liian moni kantaa sisällään taakkoja joista ei vaan kyetä puhumaan. Voi myös olla, että niistä taakoista ei ole lupa puhua. Liian noloa ja häpeällistä myöntää edes omalle puolisolleen epäonnistuneensa. Joutuneensa lapsena insestin uhriksi tai eläneensä vuosia väkivaltaisessa parisuhteessa. Miksi ihmeessä me häpeillään niin usein menneisyyttämme tai siellä tapahtuneita asioita? Usein myös sellaisia, jotka ovat meistä riippumattomia.

IMG_0375-2

Veikkaan, että merkittävin vastaus on tähän se, että jokainen haluaa onnistua elämässään. Kukapa meistä haluaisi muistella ikävyyksiä, kun voimme antaa ulospäin parastamme? Keskittyä hyvään. Tämän päivän ”positive vibes” -meininki ei aina annakaan tilaa ikäville asioille. Onkin hyvin tyypillistä, että vaikeita muistoja ei jaeta tai niistä ei puhuta. Monesti ei edes oivalleta, kuinka menneisyydessä tapahtuneet jutut vaikuttavat ehkä tahtomattaankin tähän päivään. Ei auta, että poissuljetaan nämä kokonaan elämästä ja jatketaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmismieli ei vaan toimi niin. Mitä pidempään vaikenet, häpeilet, pelkäät ja siirrät asioiden kohtaamista – sitä pidempään ne vaikuttavat elämässäsi. Usko tai älä.

Kirjoitan aiheesta kokemuksen syvällä rintaäänellä. Kuten olen blogissanikin useaan otteeseen kirjoitellut, minunkin elämässäni on ollut ja on edelleen vaikeita juttuja. Se miksi tahdon täällä niistä kirjoittaa on, että haluan vaikenemisen loppuvan. En jaksa häpeilyä, syyllisyyttä, pelkoa tai mitään turhia kulisseja. Olen itseasiassa todella kyllästynyt sellaiseen! Tahdon omalta osaltani pyrkiä vaikuttamaan siihen, että ihmiset voisivat puhua ongelmistaan avoimemmin. Välillä myöntää epäonnistuneensa ja tuntevansa myös negatiivisia tunteita. Jos vaan vapautuisimme myös elämän kurjien puolien suhteen, asiat eivät enää olisi niin tabuja. Peloista ja häpeästä tulisi juttu, josta voisimme puhua kahvipöytäkeskusteluissamme. Miettikää! Mikä onkaan parasta vuorovaikutusta kuin ihmissuhteet, joissa ei tarvitse ylläpitää minkäänlaista kulissia.

IMG_0373IMG_0370

Omassa elämässäni ikävien tunteiden myöntäminen ja rehellisyys niiden suhteen on vapauttanut todella paljon. Vaikka on huomattava määrä asioita joita en ole käsitellyt ja jotka ovat jatkuvassa prosessissa – ainakin tiedostan suurimman osan niistä. Lukot ja ahdistus hälvenee pikkuhiljaa. Ei unohtamalla vaan prosessoimalla läpikäymäänsä. Se, että olen oivaltanut monet seikat menneisyydestäni ja niiden yhteyden tähän päivään on auttanut kovasti. Olen myös erityisen onnellinen siitä, että yhä useammin ystäväpiirissäni käydään läpi elämän vaikeuksia ja puhutaan rehellisesti tuntemuksista. Olen saanut ympärilleni henkilöitä, joiden kanssa voin olla rehellinen ja avata heille myös heikkouksiani. Pelkoja, häpeää ja ahdistusta. Kannattaa muistaa, että se voit myös olla sinä joka avaa sen keskustelun. Jos kaveriporukan jutut ovat pelkkää pinnallista shaissea, sinä voit muuttaa asioita. Kovin moni meistä kuitenkin kamppailee samojen asioiden äärellä jossain kohtaa elämäänsä.

Tulevaisuudessa haluaisinkin nostaa yhä enemmän ja enemmän sellaisia asioita blogissani esiin, joista ei noin yleisesti ottaen puhuta. Vaikka asetan itseni ehkä monen silmissä jopa noloon valoon, en jaksa välittää. Haluaisin kovasti muutosta tähän kaikkeen sulkeutuneisuuteen ja siihen, että ihmiset saisivat rohkeuden puhua. Jos itsekin olisin oivaltanut tämän jo vuosia aikaisemmin, tuskin olisin tässä pisteessä nyt. Prosessoimassa tapahtumia, jotka ovat jäämiä kymmenenkin vuoden takaa. Asioita joita en silloin ole halunnut ymmärtää tai oivaltaa. Varmaan pelkäsin liikaa. Elämässähän on helpompaa keskittyä positiivisten tuntemuksien boostaamiseen, vaikka loppupeleissä positiivisuuden rinnalla on tärkeää kokea myös ne päinvastaisetkin tunteet.

IMG_0365IMG_0374

Haluan rohkaista jokaista teistäkin ottamaan askeleen avoimempaan suuntaan! Nostakaa ystäväpiirissä tai parisuhteessa esiin myös ne asiat, jotka eivät tunnu niin miellyttäviltä. Pyrkikää avoimuuteen ja rehellisyyteen. Varsinkin parisuhteessa täydellinen avoimuus ja kommunikointi on jotain sellaista, jota itsekin joskus toivon vielä saavuttavani. Ei ole olemassa asioita, joista ei voi puhua – tai ei ainakaan pitäisi olla. Tiedän kuinka vaikeaa joskus voi olla avata keskustelu tai olla rehellinen, mutta se kuitenkin poikkeuksetta kannattaa.

Tällaisten ajatusten saattelemana tähän tiistaihin. Oletteko te ehkä tehneet samankaltaisia havaintoja elämässänne? 

Rentoa ja rohkeaa päivää jokaiselle!

Kommentit (12)
  1. Kiva kun otat asian esiin =) Itsekkin olen ottanut esimerkiksi mielenterveysongelmat läheisempien ystävien kanssa puheeksi ja yllätten yksi parhaista kavereista kärsi samasta ongelmasta! Poikaystävälle puhuminen oli vaikeimpina aikoina yksi tärkeimmistä asioista ja on ihanaa kun toinen jaksaa aina kuunnella ja auttaa. Äidin halaus ja estoitta itkeminen äipän kanssa auttaa myös kummasti. Läheiset<3
    Terapia oli minu tapauksessani ahdistavaa, mutta lääkkeet ja läheiset ovat kyllä korvaamattomia. Ehkä vielä joskus tsemppaan ja kokeilen taas olla ilman pillereitä 🙂 Enkä jaksa enää häpeillä lääkkeiden ostamista ja ostan ne omalta työpaikalta apteekista.

    1. Hienoa, sinulla on upea asenne! 🙂 Juuri tuota siis tarkoitan. Ihan turhaa häpeillä asioita, jotka eivät ole sinun vikaasi millään tavalla. Ja onkin aivan mahtavaa, että saat tukea läheisiltäsi. <3

      Niin, kaikille terapia ei välttämättä toimi. Mutta hyvä, että olet löytänyt avun joka toimii! Ja ainahan parempaa on jos joku läheisesi kykenee jakamaan kanssasi tuntemukset ja käydä niitä sinun rinnalla läpi. Monesti läheisille onkin helpompaa puhua, kuin ventovieraalle. He kuitenkin tuntevat sinut läpikotaisin ja kukapa tuntisi lastaan paremmin kuin äiti!

      Ihanaa kevättä sinne ja voimia paranemiseen!

  2. Tämä on totta. Olen itse myös hyvin avoin ja uskallan puhua aiheesta kuin aiheesta. Vaikenemisen kulttuuri näkyy meillä suomessa myös siinä, että ihmiset eivät uskalla puhua konfliktitilanteissa toisilleen. Siis jos kahdella tai vaikkapa useammalla on riitatilanne, niin olen huomannut että joko vaietaan tai facebook/whatsapp -viesteillään, jolloin soppa yleensä vain kasvaa, koska ei olla näkemässä toisen kasvojenilmeitä ja kuulemassa äänenpainoja. Mun mielestä on äärimmäisen outoa sitten tavata tämä ihminen työaikalla, kun ei olla koskaan aidosti, kasvokkain keskusteltu tätä asiaa loppuun. En tiedä onko kyse herkkyydestäni, mutta tunnen että energiatasolla ilmassa on silti jotain, jos asiaa ei ole käsitelty loppuun. Saatko kiinni mitä tarkoitan?

    Suomalaiset voitaisiin lähettää vaikka espanjaan tunnekouluun, siellä uskalletaan riidellä vaikka keskellä katua ;). Ja ei, tuo ei ollut pointtina kirjoituksessa, vaan se että toisen kohtaamista ikään kuin pelätään.

    1. Todellakin ymmärrän mitä meinaat! On ehkä pahinta käydä asioita läpi somessa… Siellä niin moni asia vääristyy, saattaa saada ihan eri mittasuhteet. Et näe toisen eleitä ja ilmeitä, tulet ehkä väärinymmärretyksi. Been there and done that. Enää en tule käymään läpi ihmissuhteita tuollaisin keinoin.

      Avoimuus olisi ehdottomasti sellainen taito jota suomalaiset voisivat opetella lisää. Sellainen asioiden kohtaaminen, kasvokkain keskustelu. Ei se ole niin vakavaa jos vähän ääntä korotetaan kunhan saadaan asiat selvitettyä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *