Näin meikkaan kulmakarvani

Kulmakarvameikistä on tullut tehtyä postausta joskus aikaisemminkin, mutta koska siitä on jo sen verran aikaa, ajattelin päivitellä tilannetta. Meikkaustyylini, kun jonkun verran vaihtelee jatkuvasti ja kulmienkin suhteen on ehkä tapahtunut jotain pientä muutosta. Olen itseasiassa jonkunlainen kameleontti mitä kulmakarvoihin tulee ja toisinaan pidänkin niiden suhteen vahvemmasta linjasta ja toisinaan taas kevyemmästä. Menen todella pitkälti päivän fiiliksen mukaan – mikä nyt milloinkin sattuu hyvältä tuntumaan!

KulmakarvatKulmakarvameikki

Olen siinä mielessä onnekas, että omistan suhteellisen paksut kulmat. Vaikka ne ovatkin eriparia ja eri kohdilla kasvoissani, on karvaa runsaasti. Jonkun verran on lovikohtia ja pieniä aukkoja siellä täällä, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Voin hyvin kulkea myös meikkaamattomilla kulmilla, sillä ne eivät ilman värjäystäkään ole aivan hailakat. Värjään kulmakarvat kuitenkin suunnilleen kerran kuussa, sillä tahdon etenkin tuohon siipiosaan vähän skarpimpaa sävyä. On mukavampi kulkea ilman meikkiäkin, kun kulmat ovat aina mintissä. Olen tehnyt kulmakarvojen värjäämisestä tutorialin viime kesänä, joten jos tuo postaus on mennyt jostain syystä ohitse, niin se kannattaa kurkata TÄÄLTÄ.

Alla olevassa kuvassa kulmakarvani ovat uonnontilassa. Viime värjäyksestä on aikaa kolmisen viikkoa, joten väri ei ehkä ole tummimmillaan mutta tosiaan mitään meikkiä niissä ei ole. Tavallaan jees, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Minusta meikki tuntuu aina jotenkin keskeneräiseltä jos kulmille ei ole tehty mitään.

KulmakarvatIMG_1100-2

Käytän kulmiini kahta erilaista meikkaustyyliä. Toinen, se hieman harvinaisempi tapa on meikki pelkällä kulmakynällä. Täytän kulmien lovikohtia ja skarppaan niiden omia rajoja pienin vedoin. Samalla, kun teen vetoja, pehmennän niitä kulmaharjalla. Tähän puuhaan käytän *Oriflamen Giordani Gold Double Ended Eye Brown -kulmakynää ruskeassa sävyssä. Kyseisessä kynässä parasta on värin koostumus, joka muuttuu iholla puuterimaiseksi ja sillä levittyy tavallista kulmakarvakynää pehmeämmin. Kynän toisessa päässä on kätevästi harja, jolla lopputuloksen saa luonnollisemmaksi. Tämä tyyli vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa, sillä kynällä kulmien läpi käyminen on aina hitaampaa. Lopputulos on kuitenkin kaunis ja luonnollinen, kunhan sen vaan jaksaa tehdä! Lopuksi useimmiten sipaisen kulmiin vielä Lumenen kulmakarva vahaa ja siinä se!

Alla lopputulosta tästä meikkaustyylistä.

Untitled Export2Oriflame kulmakynä

No sitten se yleisempi tyyli, joka kulmissani ehkä useammin nähdään. Se vaatii kolme eri tuotetta onnistuakseen, mutta lopputulos syntyy silti kovin nopeasti. Alkuun rajaan kulmat Oriflamen kulmakynällä (sama jonka jo mainitsin) kevyesti. Korostan ikäänkuin kulmien omia rajoja ja ylhäältä saatan hieman vahvistaa kulmien muotoa. Kun kevyet rajat on piirretty, pehmennän ne kulmakynän harjapäällä. Tämän jälkeen siirryn Anastasian kulmavärin kimppuun (Dipbrow Pomade sävyssä dark brown) ja levitän sitä siveltimellä rajojen sisäpuolelle kevyin ja lyhyin vedoin. Jätän kulmien ns. etuosan haaleammaksi ja vahvistan väriä keskeltä loppua kohden. Teen vedot Ecotoolsin kaksipäisellä siveltimellä, joka minulla on ollut käytössä jo vuosia. Tuo on muuten aivan paras tähän puuhaan! Kun väri on tasaisen näköinen ja siisti, harjaan kulmat lopuksi Lumenen kulmakarvavahalla (sävy grey brown).

Alla lopputulosta tästä tyylistä.

KulmakarvatKulmameikkiKulmakarvameikki

Tässä tosiaan kaksi eri tyyliä, joita kulmakarvameikissäni käytän. Tavallaan pidän vähän luonnollisemmasta lookista mutta toisaalta rakastan sitä, että kulmat ovat täyteläiset. Jotenkin juuri tässä jälkimmäisessä enemmän suosimassani tavassa kulmat tulevat paremmin esiin – vai oletteko samaa mieltä? Kumpi tyyli on enemmän makuunne, vai huomaatteko edes eroa?

Kaikki meikissä menee kokoajan luonnollisempaan suuntaan, joten saas nähdä millainen on kulmien tulevaisuus. Toivon sydämeni pohjasta, että vaikka muoti ympyrää kiertääkin, koskaan ei palata siihen viivakulmatrendiin! Huh, se oli jotain niin kamalaa. Mikroblading tuntuu olevan tällä hetkellä yhä useamman huulilla ja siitä onkin aivan varmasti apua monelle heikot kulmat omaavalle – tai miksei muillekin. Itse en ehkä siihen jaksaisi lähteä, sillä hyvin pärjään näinkin. Kulmien värjääminen on mielestäni ihan super helppoa ja kunhan ei vaan laiskota, sen tekeminen kuukausittain ei aiheuta ainakaan itselleni ongelmia. Pakko muuten loppuun vinkata eräästä kulmaväristä, jonka löysin ihan vasta joululomalla! Merkki on Cameleo ja sitä myydään mm. Halpa-Hallissa ja Tarjoustaloissa. Kymmenen kertaa parempi kulmaväri, kuin kaikki aikaisemmin käyttämäni. Ottaa kiinni todella napakasti ja väri pysyy pitkään!

Millaisilla tuotteilla te meikkaatte kulmanne? Pidättekö enemmän todella luonnollisesta vai vähän skarpimmasta lookista? 🙂 

*Tuote saatu blogin kautta testiin. 

Kommentit (4)
  1. Heippa,

    anteeksi ei postaukseen aiheeseen liittyvä kommenttini – mutta olisiko sulla antaa joku kiva pieni lukijaetu luontaistukkuun, josta haluaisin tilailla tuotteita, kun mm. sinäkin olet heidän tuotteitaan kehunut – etenkin heidän heraprode kiinnostaa, onko sinulla siitä kokemusta? Lähinnä et antaako se sellaista kuohkettu smootheisiin kun blenderillä sekoittaa?

    Kiitokset avustasi!

    1. Moips!

      Voin toki kysellä heiltä sellaista. 🙂 Ja joo, on kyllä ollut käytössä heidänkin hera. Luomua ja laadukasta, eipä siis valittamista! Ja antaa kieltämättä mukavaa kuohkeutta. Etenkin banskupannareissa toimii. 😉

  2. Sulla on kivat kulmat 🙂 Tykkään tuosta jälkimmäisestä. Omat kulmat sen verran vaaleat että piti meikata usein niitä. Jossain vaiheessa kyllästyin siihen ja otin kulmiin kestopigmentoinnin, hyödyllisin kauneudenhoitotoimenpide mitä oon kokeillut. 🙂

    1. Kiitos! No varmasti jos tosiaan omaa kovin vaaleat kulmat ja tukka on tumma. Varmasti siis hyvä päätös! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *