Onko kaikella tarkoitus?

Olen aina uskonut vahvasti tarkoitukseen ja siihen, että mikään elämässä ei tapahdu ilman syytä. Todella usein huuliltani kuullaankin tokaisu ”Tällä on jokin tarkoitus”. Olen niitä ihmisiä, jotka uskaltavat uskoa merkityksellisyyteen, vaikka kyseessä olisi mikä tahansa elämän pienikin juttu. Uskon yliluonnolliseen ja siihen, että on olemassa voimia, joita emme ymmärrä. On jotain sellaista, joka ohjaa päätöksiämme, elämäämme ja kaikkea mitä tulemme tekemään tai valitsemaan. Ei ole olemassa vääriä valintoja, on vaan ratkaisuja joihin päädymme.

IMG_0195

Silti viime aikoina uskoni kaikkeen tuohon merkityksellisyyteen on horjunut. Olen kerrannut mielessäni niin paljon asioita, joiden suhteen mietin miksi ihmeessä koin silloin tämän niin oikeaksi ja nyt, kun mietitään – ilmeisesti valinta olikin väärä. Se tuntuu jotenkin kovin epäreilulta ja sitä jopa kyseenalaistaa oman intuitionsa. Enkö kuunnellut riittävän tarkkaan sydäntäni, oliko tunteeni sittenkin väärä? Vai onko elämä yksinkertaisesti sitä, että valitsemme ehkä oikein, mutta oikea valinta kestää tietyn aikaa kunnes se jossain kohtaa muuttuu vääräksi? Onko kaikella vaan aikansa ja paikkansa, eikö mikään tässä elämässä ole pysyvää?

Tavallaan en haluaisi menettää uskoani merkityksellisyyteen. Olen kokenut sen elämässäni aina vahvuutena ja jonkunlaisena voimavarana. Kun vaan uskon ja luotan, kaikki menee lopulta hyvin – kuten pitääkin. Kun sitä elämässään silti tulee tilanteeseen, että se usko ja luottaminen onkin ollut turhaa, alkaa väkisinkin miettimään onko omassa ajattelutavassa oikeasti mitään järkeä? Ei, järkeähän siinä ei nimenomaan ole. Pitäisikö minunkin siis vihdoin ruveta järkityypiksi ja ajatella jokainen valintani vaan sitä kautta? Monesti nimittäin tuntuu, että järjellä valintoja tekevät ihmiset eivät pety. He näkevät asioissa aina sen järkevän puolen ja osaavat jostain syystä valita niin kovin oikein. Tai sitten he eivät vaan myönnä niin helposti virheitään? Ja toisaalta taas, mitä todennäköisimmin he eivät edes mieti tällaisia asioita. Eikä sekään väärin ole.

IMG_0239-3Elämän tarkoitus

Tällä hetkellä kuitenkin salaa toivon, että saisin uskoni takaisin. Uskon siihen, että elämässä on joku logiikka. Ei ole pelkästään tyyppejä jotka haahuilevat täällä ympäriinsä, vaan on olemassa syy siihen miksi olemme täällä. Syy jokaiselle valinnalle, tunteelle, ihmissuhteelle ja kohtaamiselle. Jostain kumman syystä tuon ajatteleminen vaan saa elämän tuntumaan turvallisemmalta. Ei tarvitse pelätä valitseeko väärin, sillä tavallaan valitsee aina oikein.

Olenkin monesti miettinyt onko tarkoitukseen ja kohtaloon uskominen jonkunlaista oman henkisen turvallisuudentunteen pönkittämistä? On helpompaa jättää vastuu tarkoitukselle, kuin ottaa se kokonaan omille harteilleen. Jos järjellä näitä juttuja funtsii, niin juuri noinhan se on. Osa minusta ei kuitenkaan haluaisi uskoa tuota. Välillä mietin mitä jos olenkin väärässä ja millään ei olekaan mitään tarkoitusta?

Uskotteko te siihen, että asiat tapahtuvat kuten niiden on tarkoitettu tapahtuvan? Uskotteko kohtaloon tai muihin yliluonnollisiin voimiin jotka meitä ohjailevat?

On my way

10 vastausta artikkeliin “Onko kaikella tarkoitus?”

  1. Mäkin oon halunnut uskoa aina kohtaloon, mutta mietin kyllä että onko se juurikin vain keino jolla voi lohduttaa itseään, kun on saanut siipeensä. ”Noh näin oli tarkoitettu, jotain vielä parempaa on luvassa”.
    Mutta varsinki jotenki ihmissuhdeasioissa kuulee välillä juttuja kuinka jotkut ovat tavanneet mitä kummallisemmissa paikoissa. Silloin sitä ajatukset harhailee siihen suuntaan, että jotkut asiat oikeasti tapahtuvat syystä, että juuri heidän pitikin kohdata toisensa.

    • Niinpä, samoja ajatuksia. Tavallaan välillä tapahtuu asioita joiden suhteen miettii, että pakko olla jotain… Mutta sitten taas toisinaan miettii, että mitä jos ei sittenkään? Hankalia juttuja. Loppupeleissä kuitenkin kallistun varmaan lopun elämääni siihen suuntaan, että jotain on olemassa. En usko, että kykenen siitä koskaan täysin luopumaan.

  2. Mä luulen, että toisinaan me kysytään liian aikaisin, että ”miksi näin kävi?”. Mulla on yksi tosi iso juttu, joka on niin vahvasti vaikuttanut mun elämään, ja tullut siihen ilman että oon ite voinut asialle mitään ja vaikka tästä on jo vuosia niin edelleen se tänä päivänä vaikuttaa mun elämässä. Tätä oon usein kysyny Jumalalta, et miks, mikä ihme tän tarkotus on? (Asia on siis pääosin vaikuttanut negatiivisesti mun elämässä). Oon saanut nyt niin moneen muuhun samoihin aikoihin tapahtuiseneisin asioihin vastauksia, ja mua kyllä ärsyttää, kun tähän en saa mitään selkoa. Ja sit oivalsin yks päivä, että tulevaisuus tulee näyttää mikä tän tarkotus oli. Nyt ei oo vielä sen aika että tietäisin, koska ei olla siellä asti vielä. Mä sanoisin, että anna asioille aikaa ja rukoile ymmärrystä, sun asias tarkoitus tulee kyllä selvenemään vielä ja tuut näkee asiat kirkkaasti. Tieks, että kaikki asiat ei ehkä oo vielä siinä pisteessä tai niiden päätepisteessä, että niiden merkityksen ja tarkotuksen voi oivaltaa, näin mä oon pohdiskellu. Tässäki nyt rohkeesti puhuin Jumalasta, jota kyllä harvoin teen, mutta pakko sanoa että on niin mahtavaa että oot uskossa julkisesti ja häpeilemättä. Se on tässä ajassa niin vaikeeta!

    • Fiksuja ajatuksia. Sanoit itseasiassa juuri ne oikeat sanat, jotka nyt kaipasin kuulla. Joskus me tosiaan kysellään liian aikaisin, että miksi. Todellakin näin. Kiitos, kun muistutit. :)

      Itse pidän uskoa taas todella luonnollisena asiana ja nykyään en enää sitä häpeile. Toisaalta suhtaudun Jumalaan aika eri tavalla, kuin mitä kymmenen vuotta sitten suhtauduin. Uskoni on ikäänkuin muuttanut muotoaan ja korostan elämässäni niitä asioita, joilla on mielestäni oikeasti merkitystä. Usko, kun voi valitettavasti olla paljon myös sellaista jolla me saadaan omassa elämässämme aikaan pääosin ahdistusta. Toivoisin, että mahdollisimman moni ihminen löytäisi uskon suhteen juuri sellaisen balanssin, että se on osa elämää ja tärkeä osa onkin, mutta se ei kahlitse meitä.

      Ihanaa loppuviikkoa sinne! :)

  3. Oon miettinyt tätä samaa! Itse oon aina tehnyt valinnat järkeen perustuen, mutta jälkeenpäin olen usein todennut että shit, olisi pitänyt vain mennä fiiliksen mukaan. Nyt sitten olen ottanut uuden asenteen että teen enemmän fiiliksen mukaan. Mutta piru vie, se ei olekaan niin helppoa luottaa. Aika usein huomaan pelkääväni että valitsen taas väärin. Pakko kai tätäkin tapaa on kokeilla kun järkeen perustuneet valinnat päätyivät usein tyytymättömyyteen.

    Jostain syystä tämä Fitfashionin sivu ei näytä mua kirjautuneena nyt kun kommentoin. :D

    • Okei, hauska kuulla päinvastaista näkökulmaa. :)

      Oletettavasti siis jokainen meistä välillä miettii valintojaan, teki ne sitten tunteella tai järjellä.

  4. Pakko sanoa että sun blogi on mulle niin tärkeä! Saa itse ajateltavaa aina. Uskon että vasta myöhemmin sen tarkoituksen näkee. Voi kunpa voisi nytkin mennä menneisyyteen ja kertoa itselleen miten tietyt jutut sitten menivät. Enpä olisi ihan rehellisesti uskonut. Niin paljon hyvää, niin paljon huonoa. Ne elämän silloin tärkeimmät asiat, mitä niistä on tänäpäivänä jäljellä? Ihan muutama juttu. Niin se elämä menee eteenpäin. Olisi kiva saada joskus jotain pysyvää, mutta toisaalta kaikesta joutuu elämässä jossain kohden luopumaan. Uskon, että ehkä se henkinen kasvu on se ”tarkoitus”. Että kaikista huonoista jutuista ja vastoinkäymisistä jne kuitenkin oppii aina jotain ja kasvaa ihmisenä. Tulee vahvemmaksi.

    • Ihana, kommenttisi merkitsee todella paljon. <3 Tulee fiilis ettei kirjoita turhaan.

      Juurikin näin, fiksuja ajatuksia. Itsekin monet seikat menneisyydestä käsitellyt ja vasta myöhemmin oivaltanut miksi piti tapahtua kuten tapahtui. Silti sitä aina välillä pohtii miksi joitain asioita tuntee, jos ne tunteet onkin tarkoitettu elämään vain tietyn ajanjakson ajaksi? Hankalia juttuja, joihin ei varmaan ole olemassakaan vastausta.

      Ihanaa viikonloppua! :))

  5. Hyviä mietteitä. Oon kans paljon miettinyt samoja juttuja. Jälkeenpäin kaikkeen on löytynyt ennemmin tai myöhemmin syy. Mua helpottaa tieto siitä, että kaikki on Jumalan käsissä, koko mun elämä. Mun ihmismieli ei tuu koskaan ylettyy sinne, missä Jumala on, koska hän on niin paljon suurempi. Se tietoisuus siitä, että Jumala tietää mikä on mulle parasta, helpottaa vaikeiden kysymysten äärellä. Hän antaa asioiden tapahtua, jotka kuuluukin Hän on jo suunnitellut jokaisen elämänpolun. Vaikeuksissa ja kivuissa piilee aina jokin siunaus, näin ainakin mun kohdalla ihan järjestäen.

    Rukous on myös tärkeä asia mitä voi tehdä. Hän johtaa.

    Siunausta! ☺

  6. Hei! Taas hyvää pohdintaa! :) Nimettömänä kommentoinut kiteytti juuri oikeat sanat! Oli taas ihanaa kuulla ’positiivinen’ kanta siitä että kuinka asiat voi tajuta vasta myöhemmin, miksi? Aina ei saisi masentua kohtalosta, vaan juurikin asiat voivat selvitä myöhemmin! Näin juuri itsellänikin kävi :)
    Hyvää viikonloppua Jutta! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta