Terveelliset browniet

En oikeasti muista milloin olisin leiponut jotain näin mielettömän hyvää! Onkin suorastaan ilo jakaa teille resepti joka onnistui täydellisesti – resepti herkullisen suussa sulaviin suklaabrowniehin. Sen lisäksi, että näissä maku on täys kymppi, ovat myös raaka-aineet luonnollisestikin hieman terveellisempiä. Maussa sitä ei kyllä arvaa, joten hyvin uskallat leipoa näitä vaikka koko perheen brunssipöytään!

Browniet

Maun lisäksi koostumuksesta tuli aivan täydellinen. Juuri sopivan pehmeä ja kiinteä, eivätkä browniet hajoa käsiin. Suklaa maistuu ihanan tuhdisti ja cashewpähkinät taikinan seassa tuovat mukaan herkullisia sattumia. Toki ne voi korvata esimerkiksi mantelin paloilla, jotka nekin varmasti toimivat mielettömän hyvin! Tämä leivonnainen valmistuu myös kovin lyhyessä ajassa ja mielestäni suhteellisin vähäisellä raaka-aine määrällä. Kun kotiin hankkii muutamat perustarpeet; raakakaakaota, kookosöljyä, kookossokeria ja gluteenittomia jauhoja – niillä pärjää jo pitkälle. Siis lähes kaikessa terveellisemmässä leivonnassa. :)

Olen tehnyt jokusen brownie-reseptin aikaisemminkin, mutta tälle ne eivät kyllä vedä vertoja. Toisinaan leivonnassa vaan onnistuu niin hyvin, että oikein itsekin miettii mikä tässä tällä kertaa olikaan se juttu! Veikkaan, että tässä reseptissäni kookossokeri on se joka tekee jonkunlaisen eroavaisuuden aikaisempiin resepteihini, joissa olen käyttänyt hunajaa makeuttajana. Pitääkin suosia tuota sokeria hieman useammin leivonnassa, sillä se näemmä toimii mitä parhaiten!

Browniet

Mutta sitten itse reseptiin, kokeilkaa pliis!

Taivaalliset terveysbrowniet (GL, M)

  • 2 dl makeuttamatonta kaura -tai soijajuomaa
  • 0,7 dl avokadoa
  • 1-1,5 dl *Luontaistukun raakakaakaota
  • 1 dl *Luontaistukun kookossokeria
  • 1,5 dl kookoskermaa/maitoa (vain sitä paksua osiota siitä tölkin pinnasta)
  • 2 rkl sulaa *Luontaistukun kookosöljyä
  • 2,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (kaikki merkit ja laadut käy!)
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • Kourallinen cashew-pähkinöitä

Muussataan kypsät avokadot kulhossa mössöksi (tuon 0,7 dl mittasin avokadomössöstä). Lisätään joukkoon kookossokeri, suola, ruokasooda, kookosöljysula ja kaura/soijajuoma. Sekoitellaan ja kaadetaan joukkoon raakakaakao. Kaakaota kannattaa laittaa alkuun desi, jonka jälkeen maistaa kaipaatko lisää. Itse laitoin noin 1,2 dl. Seuraavaksi lisätään kookosmaitotölkin päältä sitä paksua osuutta noin 1,5 dl. Sekoitellaan ja mössätään haarukalla, sekä lopuksi lisätään vielä jauhot. Jauhoiksi käy tosiaan mikä tahansa vaalea gluteeniton jauhoseos. Tässä kohtaa taikinaa kannattaa sekoittaa puukapustalla ja varmistaa ettei siinä ole turhia möykkyjä. Aivan viimeisenä kaadetaan joukkoon cashewit tms. pähkinät. Itse en jaksanut noita pilkkoa, mutta toki pienemmiksi paloiksi murskattuna ovat ehkä lapsillekin helpompia syödä.

Levitetään seos leivinpaperin päälle neliöksi ja jätetään suhteellisen paksuksi. Tästä annoksesta tulee noin 9-12 palaa brownieita, eli jos tahdot isomman satsin niin suosittelen tuplaamaan määrät! Paistetaan uunin keskitasossa noin 15-20 minuuttia. Paistamisen jälkeen annetaan jäähtyä kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen levy voidaan siivuttaa haluamansa kokoisiksi neliöiksi.

Sitten vaan nauttimaan! Browniet säilyvät hienosti jääkaapissa tai pakkasessa.

BrownietBrowniet

Tämän reseptin myötä toivottelen jokaiselle oikein rentouttavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua! Jos leivotte niin kertokaahan mitä mieltä olitte? :)

*Luontaistukun tuotteet testiin saatuja. 

On my way

8 vastausta artikkeliin “Terveelliset browniet”

  1. Just päivällä mietin, että ois kiva syödä jotain herkkua, mutta kun ei kehtaisi mitään epäterveellistäkään vetää niin löysin tämän. Olen tosi nirso näiden reseptien suhteen mutta tää oli tosi hyvää!! Teen todellakin uudelleen. Kiitti ohjeesta!

    • Jee kiva kuulla! Omasta mielestäni myös super hyvää, eikä maistu puisevalle vaikka terveysherkkua onkin. ;)

  2. Tämä menee kyllä testiin! Olen yrittänyt löytää terveellisempiä reseptejä herkkuhetkiin ja tämä näyttää täydelliseltä. Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja todella kivoja postauksia sulla :)

    https://smilewithanni.blogspot.fi/

    • Kiva juttu! Todellakin suosittelen kokeilemaan. :)

      Ja toivottavasti eksyt toistekin!

  3. Tein tätä eilen illalla ja laitettiin päälle 3 kaverin suklaa jäätelöä! Aivan supeeer hyvää! :)

    • Oi kuulostaa niin hyvältä! Ja kiva kuulla, että pidit. :)

    • Muistaakseni 175-180 asteessa. Ihan kahteensataan en ehkä lämpötilaa nostaisi. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta