Huono omatunto

Olen kokenut ajoittain huonoa omaatuntoa siitä etten ole kyennyt hetkiin jakamaan blogissani mitään kunnon inspiraatiota. En ole kirjoittanut yhtään motivaatiotekstiä tai hehkuttanut elämän positiivisia puolia. Muistivihossani jonne kirjaan postausaiheita, on ollut jo pitkään otsikko ”onnellisuuden avaimet”. Tuo postaus odottaa edelleen sitä oikeaa hetkeä. Hetkeä, jolloin koen olevani riittävän motivoitunut onnellisuudesta kirjoittamaan. Tällä hetkellä en oikein edes muista miltä sellainen kiva vatsassa saakka tuntuva onnellisuus tuntuikaan. Onnellisuus, joka saa hymyilevään vastaantulijoille ja fiilistelemään pieniä arjen asioita.

Blogissani on tosiaan ollut jo pitkään minun näköiseni moodi, eli vähän melankolinen. Tiedän, että monen mielestä rehellisyyteni on ollut tosi jees ja olen kiitollinen jokaiselle sen ääneen sanoneelle. Kiitos siis vielä! Jokainen kommentti kannustaa minua siihen, että uskallan olla yhä avoimempi teille. Minulla ei oikeastaan ole tällä hetkellä mitään syytä peitellä mitään tuntemuksiani ja siksipä olen niitä aika avoimesti täällä vuodattanutkin. On ihan mukavaa olla rehellinen ja sanoa suoraan miltä milloinkin tuntuu. Parasta on saada teiltä fiiliksiini vertaistukea. Se tuntuu aidosti todella hyvältä ja mieltä lämmittävältä.

Näiden ajatusteni keskellä olen paljon funtsinut sitä miksi koen huonoa omaatuntoa siitä, etten jaa täällä positiivisia asioita? Eikö ole vallan normaalia, että elämässä on erilaisia ajanjaksoja ja jokaiseen niistä ei nyt vaan sovi onnellisuuden hypettäminen? Silti ajoittan koen näin. Jollain tavalla ehkä jopa vähän ikävöin esimerkiksi viime kevään fiiliksiä, kun elämä tuntui niin tasapainoisen hyvältä. Oli hyvä olla juuri siinä niin, eikä ollut kiire mihinkään. Nyt elämä on tuntunut jo jonkun aikaa tasapaksulta ja jotenkin ankealta. Olen kyllä ajoittain iloinen, mutta tuo olotila ei ole sellaista jatkuvaa arjen hyvää oloa kuten ennen. Innostun välillä jutuista, mutta sitten taas palaan jonkunlaiseen melankolisuuteen. Yritän olla iloisen pirteä, kunnes väsähdän. Ihmisten seurassa ja duunissa toki skarppaan.

Toisaalta, miksi edes yrittää väkisin olla iloinen ja pirteä? Eikö olisi helpompaa jos me vaan ihmisinä pyrkisimme sallimaan itsellemme erilaiset fiilikset? On jollain tavalla niin kovin jännä, että negatiivisista tunteista koetaan jopa huonoa omaatuntoa. Nyt ei ole aikaa murehtia, mieti positiivisia asioita elämässäsi – kuulostaako tutulta? Itsensä psyykkaamista. Onhan tuo tavallaan totta, että asiat joissa elämämme fokus on ottavat meistä valtaa. Jos mietimme negatiivisia juttuja, tuntuu kaikki yhdeltä negatiivisuudelta. Vai onko se noin sittenkään? Miksi elämässä tulisi kitkeä paskat fiilikset pois ja pyrkiä väkisin vaihtamaan ne positiivisiin? Hyvinvointitrendi on mennyt siinä mielessä jo vähän turhan pitkälle, että jatkuvasti vaan hoetaan kuinka kaikki on meidän omissa käsissämme – myös se mitä tunnemme. Pystyt itse vaikuttamaan mitä koet vaihtamalla ajatustesi moodia – onko se oikeasti noin? En ole enää varma vaikka olen varmaan kymmenen kertaa täälläkin hokenut, kuinka omilla päätöksillä on väliä ja sormia napsauttamalla pystymme vaihtamaan elämämme sävyn positiivisempaan.

Mitä jos avain olonsa parantamiseen onkin se, että annetaan sisimpämme kokea ja tuntea? Miksi turhaan väkisin kitkeä pois jotain sellaista, jota vaan yksinkertaisesti tunnemme? Ihan sama mitä muut ajattelevat. Näin olen itseasiassa koittanutkin ajatella. On varmasti tulossa vielä se päivä, kun jaan täällä taas postauksia onnellisuudesta ja siitä millä keinoin nauttia arjesta. Ehkä osaan myös katsoa onnea hieman eri tavalla, kun olen käynyt tällaisia tuntemuksia läpi? Kirjoittaa teille jostain eri perspektiivistä?

Tänäänhän vietetään Maailman syöpäpäivää. Tavallaan tulee huono omatunto siitäkin, että sitä ei kykene juuri nyt täysillä iloitsemaan omasta terveestä kehostaan. Asiat, kun voisivat aina olla ihan oikeasti huonosti… Joku teistä lukijoista kommentoi taannoin erästä käden luomeani ja sen muotoa. Sinulta löytyi melanooma juuri samaisesta kohdasta ja samankaltaisesta luomesta. Varasin oitis ajan lääkäriin ja olen menossa maaliskuussa antamaan paristakin luomesta koepalaa. Vaikka lääkäri ei sanonut, että nuo olisivat ”akuutteja” luomia, hän kuitenkin haluaa ottaa koepalat.

Tuo tavallaan pysäytti. Vaikka sisimmässäni uskon (tai haluan uskoa), että luomeni ovat hyvänlaatuisia niin silti sitä on tullut muutamaan otteeseen mietittyä, että mitä jos? Kiitos siis sinulle joka kommentoit ja huomasit asian. Omistan todella paljon luomia ja en ehkä osaa katsoa niitä samalla tavalla, kuin ulkopuolinen osaa.

Tällaiset jutut kieltämättä pistävät miettimään elämää. Vaikka nyt pienistäkin asioista iloitseminen tuntuu jotenkin niin kovin haastavalta uskon, että saan vielä täyden elämäniloni takaisin. Tulee päivä, kun voin sanoa rehellisesti olevani jälleen onnellinen. Loppuun pakko vielä sanoa, että hurjasti tsemppiä jokaiselle syöpätaistelua käyvälle ja teille, joiden lähipiirissä kyseistä paholaista vastaan taistellaan. <3

Niin ja muistetaan rohkeasti tuntea niitä tunteita, joita kulloinkin tunnemme. 

Kommentit (10)
  1. Kiitos sun hyvästä blogista 🙂

    Joskus kai elämässä täytyy olla niitä melankolisia ja synkkiä aikoja. Silloin kun fiilikset ovat synkät, on siinä olotilassa jotenkin niin kovasti sisällä että kaikki saattaa tuntua jopa ahdistavalta. Mua kuitenkin auttaa se, että ajattelee mitä kaikkea elämässä tulee vielä tapahtumaan. Parin vuoden päästä koko arki voi olla täysin erilainen. Sitä elää joskus niin ”oman arjen vankina”, että voi olla vaikeaa ajatella asioita etäältä.
    Ikäville ajatuksille ei vaan kannata antaa liikaa valtaa, muuten ne alkavat ohjailemaan elämää liikaa ja sitä helposti ajautuu jonkinlaiseen negatiiviseen kierteeseen. Itse pidän yksinolosta ja puuhailla omia asioita, mutta joskus huomaan ajattelevan liikaa asioita, jopa hieman ahdistukseen saakka. Siksi haluan että arjessani on tietynlainen rytmi ja pidän itseni hieman ”kiireellisenä”.

    Ja hei reissut tai edes jotkut pienet irtiotot arjesta on mun mielestäni erittäin hyvä piristys, jos ovat vain itselle mahdollisia. Sielä asiat näkee jollain tapaa laajemmasta perspektiivistä, ja monesti ajattelee jopa huvittuneesti kuinka joskus on edes voinut ajatella tietynlaisia ajatuksia..

    http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/art-2000005069240.html Luin jokunen päivä sitten tän artikkelin ja ajattelin linkata sen vaikkei ihan täysin aiheeseen liitykään. Herätti ainakin itsessä ajatuksia kuinka kaiken muka tulisi olla niin ”täydellistä” nykypäivänä. Vaikka elämäähään tää vain on pitäis osata nauttia pienistäkin hetkistä, ottamatta paineita siitä.. 🙂

    Tulipas tarina.. Mutta mukavaa viikkoa sinne <3

    1. Kiitos sinulle kommentistasi! 🙂

      Hyviä ajatuksia ja olen kanssasi samoilla linjoilla. Vaikka tunteitaan on hyvä läpikäydä ei negatiivisuuteen ole kuitenkaan hyvä jäädä vellomaan. Oma mieleni on vaan ollut melankolinen ja tämä yleisvire päällä jo hieman pidempään. Tavallaan tiedän ratkaisut siihen, mutta toisaalta olen vaan antanut itselleni aikaa… ja vähän lisää aikaa. Välillä onkin ihan okei olla tosiaan hukassa, mutta kyllä sitä sisimmässään tietää, että kohta se oikea polku taas löytyy.

      Ja olen itseasiassa lukenut tuon tekstin! On todellakin ajatuksia herättävä kuten Maaretin lähes jokainen teksti. 🙂 Ihanaa alkavaa viikkoa sinnekin ja kiitos sinulle vielä rohkaisevista sanoista! Oli monta erinomaista pointtia. <3

  2. ei aina voi olla inspiraatioituneessa tilassa muutenhan aivot kävis koko ajan endorfiini hupulla ja sit tulis se viellä suurempi romahdus sieltä koin sen ok itelläkin tuli tässä ns melankolinen vaihe päälle ja sit alko ahistaan et missä se ilo ja mietin ku kaikki oli supre hyvin viellä muutama kuukausi sitten mun sielu oikeen lensi ja mä lensin rakkkaudessa ku oisin aina ollu sieltä merestä kotosin siis siitä rakakuden merestä joka vie sua ihan mine vaan ja kaikki sujuu luonnostaan mut nyt huomasin et eihän se niin toimi ne tunteet tuli silloin luonnostaan ja ajatus on aina vanhaa eikä sen hetkistä tunetta nin ei pitäisi vertaa kun sitä alkuepräistä e ivoi koskaan aidosti toistaa? ja jää solmuun ku miettii liikaa ja mulla tulee joku yksittäinen tilanne ja homma voi heti muuttua nyt on itelläkin tällänen ei niin inspiroiva kasui menossa mut kohtahan se aurinko rupee hymyileen enemmän toivottavasti 🙂

    1. No ei voikaan, oikeassa olet. 🙂 Elämään kuuluu erilaiset vaiheet ja myös ne melankoliset ajanjaksot ovat osa tätä kaikkea.

      Ihanan positiivinen asenne sinulla! Se tosiaan kohta alkaa hymyilemään enenevissä määrin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *