Sarjakoukussa (+ARVONTA)

Viime päivinä olen havahtunut yhä useammin ja useammin siihen, että saatan viettää koneella erästä sarjaa katsellen useamman tunnin putkeen. Tämä on minulle vierasta, sillä en katso juurikaan televisiota ja erilaisten sarjojen seuraaminen on jäänyt viimeisen puolivuotisen aikana hyvin minimiin. Tällä kertaa olen kuitenkin pahasti koukussa – koukussa sarjaan, jonka tunnelma on vienyt minut kertakaikkisen mennessään. Saatan aloittaa ajatuksella, että katson yhden jakson, mutta havahdunkin siihen, että menen jo kolmannessa. En yksinkertaisesti vaan pysty lopettamaan. Tiedättekö tunteen?

Big Little LiesHBO Nordic

Tämä minutkin mukaansa temmannut uutuus sarja on siis HBO Nordicilla 20.2. alkava draamakomedia Big Little Lies, jota tähdittävät mm. Reese Witherspoon ja Nicole Kidman. Pääsin ilokseni mukaan HBO:n kampanjaan ja sen vuoksi sain oikeudet ennakko katsella tuota jo muutaman päivän päästä HBO Nordicille julkiseksikin tulevaa minisarjaa. Se koostuu seitsemästä jaksosta ja perustuu Liane Moriartyn suosittuun kirjaan.

Big Little Lies kertoo kalifornialaisnaisten ja heidän perheidensä elämästä. Ulospäin kaikki näyttää täydelliseltä – on upeat kodit, perheet ja puitteet, mutta loppupeleissä tuo kaikki kätkee taakseen paljon salaisuuksia. Rakastuin sarjassa juurikin siihen, että ote on kovin realistinen ja tuo esiin elämän vaikeitakin puolia, niitä joita se meistä niin monella aidostikin pitää sisällään. Ulkokuori ei kerro loppupeleissä yhtään mitään ihmisestä tai hänen hyvinvoinnistaan. Todella moni pitää yllä kulissia, jonka takana saattaa olla jopa jotain kovin häpeällistä ja satuttavaa.

Big Little LiesHBO Nordic

Sen lisäksi, että sarjassa on ihmissuhdekiemuroita ja niitä elämän varjopuoliakin – on Big Little Lies höystetty erinomaisella huumorilla! Rakastan draamaa mutta samalla pidän myös siitä, jos humoristinen ote osataan yhdistää vakavampaankin ilmapiiriin. Tässä sarjassa tuossa on todella onnistuttu! Big Little Lies on juuri sopivasti dramatiikkaa, mutta mukavasti myös hetkiä jolloin hymy on herkässä.

Sarjassahan on mukana yksi suosikki näyttelijöistäni kautta aikain, eli Reese Witherspoon. Hän on aina yhtä hurmaava ja niin tälläkin kertaa. Muidenkaan näyttelijöiden suorituksia ei voi, kuin kehua. Kokonaisuudessaan kyseessä on todella laadukas sarja, joka kannattaa ehdottomasti laittaa katsontaan 20.2. alkaen HBO:lta!

Tähän loppuun minulla on vielä ilo arpoa kolmelle onnekkaalle arvokoodi (arvo 19,90 €) HBO Nordicille kahden kuukauden maksuttomaan katseluun! Arvokoodit ovat ainoastaan uusille käyttäjille, eivätkä sido jatkamaan katselua tuon kahden kuukauden ilmaisen jakson jälkeen. Huomioithan, että jos olet joskus käyttänyt HBO:lla ilmaisen tutustumistarjouksen, et voi hyödyntää tätä arvontaa.

Mikäli olet uusi asiakas, etkä koskaan vielä kokeillut HBO:ta, niin nyt kannattaa ehdottomasti ottaa arvontaan osaa! Sen voit tehdä kommentoimalla tätä postausta sähköpostiosoitteesi kera. Arvonta päättyy 19.2. klo. 12.00. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti (sähköpostilla).

Onnea arvontaan ja oikein rentoa torstaita!

*Osa kuvista HBO Nordic

Kommentit (94)
  1. Aaaah rakastan tata sarjaa! Yleensa en katso telkkua ollenkaan mutta kun taman sarjan mainos tuli niin paatin etta laitan nauhalle ne kaikki. Niiiin hyva. Montereyn mielettomat maisemat ja suloiset lapset auttavat asiaa, seka se etta itse asun noin tunnin paassa paikasta! 🙂 http://www.katloveskale.com

  2. Susanne Viinamäki
    22.2.2017, 12:23

    Mukana! Tämä sarja pitäisi kyllä nähdä ja muutenkin tuo HBO kiinnostaa..
    ??

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *