Itsekuri vai sen puute?

*Sisältää mainoslinkkejä

Tänä päivänä itsekuria pidetään suuressa arvossa. Se on yleisesti ottaen piirre jota kovin moni arvostaa ja veikkaisin, että useampi meistä pyrkii toimimaan mahdollisimman kurinalaisesti itsensä kanssa. Tavallaan tuo on täysin ymmärrettävää, sillä lujalla itsekurilla varustellut ihmiset usein myös menestyvät. He päättävät jotain ja tekevät kaikkensa saavuttaakseen sen. Itsekurista on ehdottomasti hyötyä jos halutaan saavuttaa asioita ja tähdätä johonkin.

Itse olen jotain tuolta väliltä. Välillä koen, että itsekurini on aika rautainen, mutta toisaalta olen samaan aikaan kovin mukavuudenhaluinen. Jotta itsekurini on huipussaan, tulee minulla olla jokin tavoite ja ennen kaikkea palava halu saavuttaa se. Ilman motivaatiota tai suurta intohimoa saavuttaa, en kykene mitenkään erityisen hyvään itsekuriin. Jospa siis aloitat usein elämässäsi projekteja, jotka kaatuvat jo alkumetreillä, kannattaa ehdottomasti miettiä onko asia, jota tavoittelet kuitenkaan se, mitä haluat oikeasti tavoitella?

Veikkaan, että usein ihmiset myöskin asettavat tavoitteensa liian korkealle, jolloin ne kaatuvat jo alkumetreillä epäonnistumiseen. Omasta mielestäni esimerkiksi välietapit asioiden saavuttamisessa ovat hyvä tapa tähdätä kohti sitä, mitä haluaa. Kun ei ole kerralla liian ankara ja vaativa itseä kohtaan, itsekurikin pysyy paremmin hallinnassa eikä mene äärilaidasta toiseen. Minulta esimerkiksi usein kysytään kuinka pystyn treenaamaan ja syömään terveellisesti vuodesta toiseen? Itsekuriani asian suhteen ihmetellään, vaikka todellisuudessa tyylini on aika kaukana kurinalaisuudesta. Veikkaan, että salaisuuteni piilee ennemminkin siinä, että olen viime vuosina löytänyt näiden juttujen suhteen sen hyvän balanssin ja teen asioita hyvinvointi edellä. En tee terveellisen ruokavalion noudattamisesta pakonomaista tai treenaa verenmaku suussa. Pyrin tekemään asioista itselleni mieluisia, jolloin jaksan myös niitä noudattaa. Terveellinen ruokavalio voi parhaimmillaan olla aivan mieletöntä ja kunnon ylläpitäminen kaikkea muuta, kuin sitä pakkopullaa. Toisaalta kyllä kai tähän kaikkeen tarvitaan jonkinlainen sisäinen päätös. Kohdallani se on, että haluan voida hyvin.

Itsekurin ei siis tarvitse olla itsensä piiskaamista tai sitä, että olemme liian ankaria. Itsekuri voi olla arjen hallintaa jämäkällä otteella. Hyvänä esimerkkinä aamuheräämiset ja vaikka kotona työskentely. Itsehän teen paljon töitä kotoa käsin ja se jos joka vaatii itsekuria. Vaikka tiedän, että mahdollisuus nukkua olisi kahteentoista päivällä, en silti sitä tee. Kelloni herättää klo. 8-9 välillä ja nousen tekemään töitä vaikka väsyttäisikin. Olen päättänyt sen, että asioita on saatava aikaiseksi ja silloin niitä on saatava aikaiseksi. Tietysti asiaa helpottaa se, että se mitä teen on itselleni mieluisaa ja siksi mielelläni heräänkin aamulla enkä vaikka keskipäivällä. Tuo on sitä itsekuria, että saa itsestään irti sen mitä tarvitsee.

Jos nyt huokailet, että voi kunpa minullakin olisi itsekuria niin pakko sanoa, että ei hätää! Itsekuriakin on onneksi mahdollista harjoittaa. Harjoittamisessa on tärkeää se, että lähdetään liikenteeseen pienin askelin. Ensin otetaan yksi välietappi, sitten toinen ja lopulta kolmas. Myös sellainen lopun elämän harjoittelu ja ajatustapa auttaa itsekurissa. Kun miettii, että haluan nyt vaikka muuttaa elintapani lopullisesti, sitä suhtautuu tuohon projektiin hieman eri tavalla. Itsekurin kanssa pitää muistaa kuitenkin myös armollisuus. Toisinaan me emme jaksa, pysty tai kykene. Välillä saatetaan ottaa takapakkia ja epäonnistuakin. Tuon ei kuitenkaan saa antaa lannistaa! Et omaa huonoa itsekuria jos epäonnistut jossain projektissa kerta toisensa jälkeen, vaan mielestäni olet silloin liian ankara itsellesi. Ehkä asettanut tavoitteet liian korkealle, jonka vuoksi epäonnistuminen tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Ajattelen, että itsekuri on myös omalla tavallaan itsensä rakastamista. Jos haluat jotain, sen saavuttaminen on mahdollista. Kun haluaa itselleen hyvää ja hyviä juttuja, se on tervettä itserakkautta. Usein tuo vaatii meiltä kuitenkin sitä, että laitamme itsemme likoamaan ja haastamme itseämme. Harva asia elämässä, kun tulee täysin ilmaiseksi eteemme, vaan niin monessa jutussa vaaditaan meidän omaa panosta. Ilman minkäänlaista itsekuria tuskin saavutammekaan elämässä yhtään mitään. Löysä ja laiska ote kaikkeen ei vie kovin pitkälle. Tätäkään ei silti tarvitse viedä sinne toiseen äärilaitaan, eli ankaruuteen. On taito löytää tasapaino rennon ”going with the flow” -meiningin ja itsekurin välille.

Omaatteko te hyvän vai huonon itsekurin? Kamppailetteko usein itsekurin kanssa?

Pakko muuten vinkata teille vielä tähän loppuun aivan ihanasta kuvissakin ranteessani vilkkuvasta Daniel Wellingtonin kellosta! Näitä on näkynyt nyt mediassa paljon ja minäkin sain pari päivää sitten omani. Kyseessä on DW kaunis uutukainen Classic Petite. Itselläni on ruusukultainen mustalla kellotaululla (Melrose) ja pakko sanoa, että vaikka ruusukulta on itselleni värinä aivan uusi juttu – pidän kellosta kovasti! Niin kaunis ja yksinkertainen.

Sain teille ale-koodin, jolla saa koko DW:n valikoimasta -15 % alennuksen. Koodi on Judezzi ja se on voimassa 30.4.2017 asti. Wellingtonilla on myös ilmainen toimitus ympäri maailman.

*Daniel Wellingtonin kello saatu blogin kautta. 

Hyppy tuntemattomaan

Olen puhunut blogissani useampaankin otteeseen heittäytymisestä. Siitä, kuinka jättää se tuttu ja turvallinen, hypätä rohkeasti kohti tuntematonta. Tämä siis niissä tilanteissa, kun tuntuu ettei nykyinen elämäntilanne enää tyydytä, tai esimerkiksi työ jota teet on jo pitkään maistunut puulta. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos yhtään tuntuu sille, että nyt pitää vaihtaa suuntaa, niin silloin sitä suuntaa on vaihdettava!

Itsehän olen aina ollut vähän sellainen tuuliviiri, että etsin jatkuvasti itseäni ja sitä mitä haluan elämältäni. Kyllästyn kovin nopeasti, mikä on tavallaan jonkinlainen kirous. Haluaisin jatkuvasti mennä eteenpäin ja saada uusia haasteita. Oli työ tai elämäntilanne mikä tahansa, kohtaan aina nuo samat fiilikset jossain kohtaa. Toisinaan ne ovat kovastikin pinnalla, kunnes taas katoavat johonkin mielen syövereihin. Nyt olen jälleen tilanteessa, että edessä on aivan uudenlaiset haasteet – hyppy tuntemattomaan. Duunikuviot tulevat jonkun verran muuttumaan ja tilanteen myötä todellakin hyppään kohti täysin tuntematonta.

Olen käynyt tässä viime päivien aikana läpi aikamoisen tunteiden kirjon – hämmennyksestä suruun ja jopa pelosta stressiin. Tulevaisuus kieltämättä jännittää, mutta omalla tavallaan mahdollisten uusien ovien aukeneminen tuntuu jopa aika hyvältä. On hyvin tyypillistä, että mullistavien elämäntilanteiden kohdalla koemme usein pelkoa ja jännitystä. On iso muutos hypätä sieltä mukavuusalueelta epämukavuusalueelle ja toisinaan jopa vastoin omaa tahtoaankin. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että kun yksi ovi edessämme suljetaan, aukeaa toinen ennenpitkään tilalle.

Muutamaan otteeseen on kyllä tullut mietittyä omaa elämäntilannetta ja sitä, kuinka myllerryksessä  elämäni on jo pitkään ollut. Jos vuosi 2016 oli jo itsessään haastava, niin en tiedä mitä sanoisin tästä vuodesta… Jatkuvasti on tapahtunut asioita, niin hyvässä, kuin pahassakin. Jollain tavalla sellainen tasapainoinen arki ja seesteisyys on pitkään ollut ihan hakoteillä. Olen miettinyt mikä mahtaa olla kaiken tarkoitus? Miksi tapahtuu niin paljon ja nimenomaan asioita, jotka vaikuttavat omaan hyvinvointiin aika suurellakin tavalla. Ja tämä ei siis ole pelkästään omassa elämässäni, vaan useamman läheisenikin elämässä. Nyt on ihmeelliset ajat!

Elämä on tosiaan välillä kovin arvaamatonta, emmekä voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Itse haluan uskoa tulevasta hyvää, sillä uskon haasteiden tuovan elämään hyviäkin asioita. Kun meitä koulutetaan, me vahvistumme. Uusien elämäntilanteiden kohdatessa onkin tärkeää, että näemme ne mahdollisuutena johonkin uuteen. Negatiivisten asioiden miettiminen ei auta meitä yhtään, vaan on ehdottoman tärkeää pitää mieli positiivisena. Toki negatiivisuuttakin on lupa tuntea ja pelko tai epävarmuus ovat aivan luonnollisia tunteita tilanteessa, jossa hypätään kohti tuntematonta. Kun omat pelkonsa kohtaa, voi niistäkin vapautua. Itse ainakin usein huomaan pelkoni kohdatessa, että eipä minua enää niin pelotakaan.

Tällaisia sekalaisia ajatuksia tähän torstaihin. Elämän ihmeellistä myllerrystä ja ristiriitaisia tunteita, joiden suhteen uskon kuitenkin pelkästään hyvään lopputulokseen. Kaikella on tarkoituksensa ja mikään täällä ei tapahdu turhaan. Tuntemattomasta voi poikia meille jopa paljon jotain sellaista, josta emme osanneet edes unelmoida.

Onko teidän elämässänne ollut viime aikoina myllerrystä? Vai onko se kohdannut lähinnä vaan itseäni ja lähipiiriäni? 

Kuvat: Iines /editointi: minä