Ulkopuolinen

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa blogissani ulkopuolisuuden tunteesta. Tunteesta jota meistä jokainen saattaa aina silloin tällöin kokea. Omassa elämässäni tuo tunne on ollut läsnä oikeastaan koko elämäni ajan. Välillä on aikoja, että koen sitä vahvemmin ja useammin, toisinaan tuo tunne on taas taka-alalla.

Ulkopuolinen

Jo lapsena koin usein etten ole samanlainen, kuin muut. Eikä tämä siis ole mitään sellaista ”olen niin erityinen” lässytystä, vaan olin yksinkertaisesti kiinnostunut kovin pitkälti eri asioista, kuin muut ikäiseni. Teininä taas koin olevani sen kaiken ryyppäys ja kaupunki hengailun ulkopuolella, sillä minua ei vaan kiinnostanut. Tuolloinkin koin, etten yksinkertaisesti kuulu joukkoon. Parikymppisenä Helsinkiin muutettuani tein kaikkeni kuuluakseni niihin tiettyihin piireihin muuttamalla todella paljon persoonaani ja toimimalla vastoin arvomaailmaani. Halusin olla yhtä rento, kuin muut ovat ja tuntea kuuluvani johonkin – olla osa yhteisöä ja tuntea hyväksyntää. Luonnollisestikaan tuollainen ei pitkällä tähtäimellä toiminut toivomallani tavalla. Jos toimit vastoin sitä mitä pohjimmiltasi olet, on lopputulos vaan kaikkea muuta kuin hyvä. Olin lopulta todella hukassa ja rikkinäinen.

Työyhteisöissäkin olen kovin usein kokenut itseni ulkopuoliseksi. Yhtenä hyvänä esimerkkinä nykyiseen toiseen työhöni bloggaamiseen liittyvä ulkopuolisuuden tunne. En ole oikein koskaan tuntenut itseäni osaksi bloggaajia. Vaikka olen kirjoittanut jo pitkään, olen aina ehkä tehnyt tätä vähän omalla tavallani. Käyn jonkun verran blogitilaisuuksissa, mutta sielläkin koen todella usein ulkopuolisuuden tunnetta. En koe tavallaan olevani osa bloggaajia, vaikka luonnollisestikin olen osa heitä. Tähän tietysti vaikuttaa paljon myös luonteeni ja se etten ole koskaan ollut perusluonteeltani ihminen, joka haluaa olla esillä tai tuoda itseään esiin. Blogin kirjoittaminenhan kuitenkin on sitä, että itseään ja elämäänsä tuodaan julkisuuteen. Olen kuitenkin jo pitkään halunnut tehdä tätä omalla tavallani ja koen, että tämä tapa on itselleni se oikea. Voi olla etten tule koskaan tuntemaan yhtenäisyyden tunnetta muiden bloggaajien kanssa, mutta toisaalta – tarvitseeko minun edes? Kirjoitan tätä kuitenkin teille ja itselleni.

Ulkopuolinen

Jollain tavalla olen kuitenkin tottunut elämäni aikana siihen, etten oikein ikinä ole osa mitään porukkaa tai yhteisöä. Toisaalta en sitä enää nykyään kaipaakaan, sillä elämässäni on kuitenkin ihmisiä, joiden kanssa tunnen itseni tärkeäksi. Ehkä välillä tulee fiilis, että olisi hienoa edes joskus kokea täydellistä yhteyttä jonkun tietyn yhteisön kanssa, mutta eipä se tavallaan ole välttämätöntä. Olen miettinyt asiaa paljon myös sen kannalta, että onko minussa jotain vikaa? Ulkopuolisuuden tunnehan on tavallaan jonkinlainen tunnelukko, joka saattaa aktivoitua ja kasvaa elämän varrella. Usein nämä erilaiset tunnemallit ovat lähtöisin lapsuudestamme ja mallinnamme käyttäytymistämme sieltä. Omassa elämässäni jatkuva muuttaminen ja uusien ihmissuhteiden luominen on saattanut vaikuttaa siihen, etten ole oikein koskaan päässyt luomaan sellaista pysyvää sidettä mihinkään yhteisöön. Ehkä tuota kautta elämääni on jäänyt joku sellainen ”en kuulu oikein mihinkään” fiilis ja se vaikuttaa edelleen paikoitellen elämässäni?

Elämäni on ylipäänsä ollut aina vähän sellaista, etten oikein varmaksi tiedä paikkaani. Minulle ei ole koskaan ollut selkeää mitä haluan tällä kaikella tehdä ja haen edelleen itseäni monellakin tapaa. Koen, että tämäkin vaikuttaa paikoitellen myös siihen, että tunnen usein itseni ulkopuoliseksi. En tavallaan sovellu moneenkaan muottiin ja se toki välillä jopa ahdistaa. Elämä tuntuisi ehkä helpommalta jos olisi varma paikastaan ja ylipäänsä siitä omasta tehtävästään täällä. Toki asiaa voi katsoa myös toisesta perspektiivistä, eli toisaalta minulle on mahdollisuuksia moneen. Koska on mahdollisuus hakea ja katsella ympärilleen, se voi olla toiselta kantilta katsottuna tavallaan myös rikkaus.

UlkopuolinenUlkopuolinen

Tunnetteko te koskaan ulkopuolisuuden tunteita? Jos niin millaisissa tilanteissa ja miksi? Olisi mukava kuulla onko muilla koskaan samanlaisia ajatuksia tai tuntemuksia. 

Muuten toivottelen oikein aurinkoista viikon alkua! Aivan ihanaa, kun aurinko paistaa ja ilmassa tuoksuu jo kevät. :)

On my way

27 vastausta artikkeliin “Ulkopuolinen”

  1. Koen, että minulla on kulkenut matkassani tietynlainen ulkopuolisuuden tunne ison osan elämääni. Näin asiaa pähkäillessäni tämä voi minulla myös johtua ihan siitä, että tykkään sen verran erikoisista jutuista ja kiinnostuksenkohteista. Minulla on esimerkiksi tiettyjä kavereita erääseen harrastukseen liittyen ja sitten taas toinen porukka vanhoja opiskelukavereita, joiden kanssa tavataan porukalla toisinaan. Sitten on sellaisia yksittäisiä ihmisiä tai pienempiä porukoita, joihin pidän yhteyttä myös. Tuntuu, että yleensä ihmisillä on joku tiivis ystäväporukka, jonka kanssa tehdään säännöllisesti asioita yhdessä, niin minulla on tuollainen porukka ollut viimeksi varmaan yläasteella tai lukion alussa?

    Itselleni myös blogit ovat tavallaan oma yhteisönsä, jossa voi vaihtaa ajatuksia samanhenkisten/samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. :)

    • Joo, ymmärrän. Itselläni on myös ystäviä enemmänkin sieltä täältä, eikä oikeastaan mitään sellaista tiettyä porukkaa, jonka kanssa tehtäisiin kaikkea mahdollista. Ainakin omalla kohdallani tähän vaikuttaa aika paljon se oma introverttiuteni. Pidän enemmän siitä, että voin olla pienessä ystäväseurueessa, kuin suuressa laumassa.

  2. Tuota postausta lukiessani tunsin jälleen yhteenkuuluvuutta. En ole minäkään oikein koskaan sopinut joukkoon en silloin pienempänä ja nytkin kuljen edelleen omia polkujani. Silloin pienempänä se tuntui pahalta, mutta en voinut pakottaa itseäni pitämään samoista asioista kuin muuta tai olemaan tietynlainen. Vaihdoin myös ala-asteella koulua yhteensä neljä kertaa muuttojen vuoksi, jonka koen vaikuttaneeni yllättävän paljon kaverisuhteisiin. Sillä tavalla, että en osaa luoda kestävää ihmissuhdetta, koska niissä jokaisessa on aikaraja.

    Nyt vanhempana olen todennut, että parempi on kulkea omia reittejään eikä pakottaa itseään siihen muottiin, joka sinulle ei sovu. Kuten kirjoitit, niin se vain tuottaa huonon olon ja jossain vaiheessa lävähtää kasvoille. Sitten huomaakin, ettei ne oikeita kavereita olleetkaan.

    Jokapäivä ei ole helppoa tuntea itsensä erilaiseksi, ulkopuoliseksi, mutta en kyllä haluaisi olla kukaan muu kuin minä. Rakastan blogisia juuri sen vuoksi, että olet juuri sinä. Ihanaa myös tietää, että meitä on muitakin täällä, jotka ei sovi muottiin. Kiitos taas mahtavasta postauksesta! :)

    • Koen täysin samoja tunteita! Ajattelen jatkuvasti, että tämäkin ihmissuhde päättyy sitten joskus… Sellainen tietynlainen kiintyminen on lapsuuden muuttojen vuoksi ollut aina itselleni todella vaikeaa. Koen, että ihmisuhteet ovat omalla tavallaan vaan lainaa.

      Ja erittäin hienosti sanottu kaksi viimeistä kappaletta. Juurikin noinhan se menee. On turha yrittää pakottaa itseään mihinkään sellaiseen mitä ei halua tehdä tai mitä ei halua olla. Fiilikset asian suhteen vaihtelevat täällä tosiaan todella paljon viikoittain ja kuukausittain. Toisinaan tuo tunne tulee tosi vahvasti esiin, toisinaan se on enemmänkin taka-alalla.

      Ihana kuulla <3 Kiteytit asian todella hienosti.

  3. Taas postaus, johon voi täysin samaistua :) tein juuri äskettäin tunnelukko-testin, jossa ulkopuolisuuden tunne tuli esiin vahvana lukkona, eikä nyt mitenkään yllättänytkään. Lapsuudessa, vaikkakin samalla paikkakunnalla pysyttiin, tunsin usein erilaisuutta ollessani esim. pienehkössä kyläkoulussa ainoita, jolla erikoisruokavalio ja erilainen uskontokunta taustalla.. en voinut osallistua koulun diskoihin tai moniin koulun juhliinkaan, joten aina tuntenut olevansa vähän outolintu..

    Vanhemmalla iällä onneksi osannut katsoa asiaa myös rikkautena, mutta edelleen on aikoja, jolloin toivoisi olevansa ”normaalimpi” ja omaavansa isomman sosiaalisen porukan tai kuulumisen johonkin yhteisöön – toki tähän vaikuttaa myös melko introvertti luonteeni. Onneksi on ne muutamat hyvät ystävät, joita silloin tällöin nähdessä voi olla täysin oma itsensä :)

    Mukavaa kevään jatkoa! Innolla täällä odotellaan uusia kirjoituksiasi!

    • Uskonto oli täälläkin erilainen, kuin muilla. Varmaan aika pitkälti se jakoikin minut ns. toiseen leiriin ja sai tuntemaan etten ole samanlainen, kuin muut. Minä myös skippasin diskot ja muut ikäisteni illanvietot.

      Näin jälkeenpäin ajateltuna uskoni on suojellut minua paljolta pahalta, mutta myös osittain muokannut minusta tällaista, kuin olen. Ei välttämättä siis vaan hyvällä tavalla tarkoitan.

      Niinpä. Ikä tuo viisautta ja nykyään tätäkin piirrettä koittaa katsoa eri kantilta. Tiedän etten pysty itseäni täysin muuttamaan ja tunteisiini vaikuttamaan, mutta suhtautumiseeni voin vaikuttaa. Eli täysin samoilla linjoilla kanssasi. :)

      Sinnekin ihanaa kevättä ja kiitos, kun kommentoit ja annoit oman näkemyksesi.

  4. Kiitos Jutta, että uskaltsit kirjoittaa tästä aiheesta! Saan sun teksteistä usein lohtua omiin samantyyppisiin fiiliksiin. Et tosiaankaan oo yksin ulkopuolisuuden tunteiden kanssa <3

    Itselläni ulkopuolisuus liittyy varmasti siihen, että oon aika ujo ja hiljainen. Sain usein nuorena kuulla muilta, että mussa on varmaan jotain vikaa ku mulla ei oo yhtään kavereita. Se tuntui tosi pahalta, ja varmasti vaikuttaa mun minäkuvaan ihan tänäkin päivänä. Mutta ulkopuolisuus on tavallaan pakottanut mut tutustumaan itseeni ihan kokonaan. Iän myötä mun sosiaaliset taidot ovat myös parantuneet huomattavasti, ja vaikka edelleen oon ujo ja hiljainen, en enää koe olevani vääränlainen.

    • Ihana kuulla, että tekstistä oli lohtua. <3 Kirjoittamisen suurin rikkaus on juuri tuollainen palaute, siispä kiitos.

      Olet oikeassa. Tuon tunteen myötä omaan sisimpään on ollut suorastaan pakko matkustaa ja varmaan siksi olen myös todella paljon itseni kanssa ajatustyötä tekevä ihminen. On suorastaan mieletön tunne ymmärtää ettei ole vääränlainen, vaan juuri oikeanlainen. Minä olen minä ja sinä olet sinä. Ei meidän tarvitse olla muiden kanssa samanlaisia, vaan voimme todella olla sitä mitä olemme.

  5. Hei Jutta! Mahtavaa että joku puhuu asioista, josta kukaan muu ei puhu, eikä sano ääneen. Kuinka paljon samoja ajatuksia ihmisillä onkaan, joita ei tee mieli sanoa ääneen. Itse ainakin osaan samaistua kirjotukseesi, mutta en koskaan itse puhu näistä. Erilaiset pohdiskelevat tekstit myös tuovat eri näkemyksiä :)

    Kivaa viikkoa Sinulle ❤

    • Kiitos, kun sanoit puolestasi tuon ääneen, merkitsee minulle paljon! Ja oikeassa olet. Ulkopuolisuuden tunne on ehkä harvoin asia jota hurjasti ääneen viljellään, vaikka moni sitä sisimmässään kokee. On tavallaan lohdullista, että on muitakin samoja fiiliksiä läpikäyviä, eikä tuon tunteensa kanssa tosiaankaan ole yksin.

      Sinnekin ihanaa viikkoa! <3

  6. Luulin, että olen ainoa joka tuntee näin :) koko elämäni olen tuntenut sitä, etten kuulu mihinkään. Lapsena muutin ulkomailta Suomeen ja silloin varmaan se alkoi. Oli kavereita, mutta jotenkin en tuntenut kuuluvani mihinkään porukkaan, en suomalaisiin enkä omanmaalaisiin. Olin siinä välissä ja yritin roikkua mukana. Kaverit usein vaihtui ja yritin pakonomaisesti saada edes jonkun kaverikseni. Kun elämäntilanteet muuttui, jätin vanhat tuttavat ja hommasin uusia.

    Mutta ikinä ei ole ollut sydänystävää. Nytkään ei ole mulla yhtään ystävää. Lopetin yhteydenpidon edellisiin, koska roikuin heissä vain sen takia, että mulla olisi edes joku kaverina. Nyt minulla on mieheni ja perheeni, joiden kanssa vietän aikaani. Olen introvertti ja kavereita on vaikeaa saada näin aikuisiällä. Haluaisin edes yhden tosiystävän joskus saada.

    • Et todellakaan ole, kuten kommenteistakin voi päätellä. Ymmärrän myös täysin mitä tarkoitat tuolla, kun muuttaa jatkuvasti ja yrittää sopeutua joukkoon. Ei ole helppoa aina tutustua uusiin ihmisiin ja tavallaan se, jos ne ihmiset eivät tunnu olevan kanssasi samoilla aaltopituuksilla. Tämän takia olen viettänyt itse paljon aikaa itsekseni lapsuudessa/nuoruudessa ja moni varmaan piti tosi omituisena. Ja siis edelleen olen paljon yksin. Nykyään omalla tavallani jopa kaipaan sitä.

      Ikävä kuulla ettei sinulla ole yhtään ystävää, mutta tavallaan sulla on kuitenkin läheisiä ihmisiä. Ovathan perhe ja mieskin jotain – tai itse asiassa aika paljonkin. Olen myös kanssasi siitä samaa mieltä, ettei todellakaan kannata roikkua ihmisissä, joiden kanssa ei koe mitään yhteistä. Turhia ihmissuhteita ja turhaan sitä antaa energiaansa tuollaisiin suhteisiin.

      Toivon todella, että löydät tosiystävän vielä joku päivä! Kuten sanoitkin, jo yksikin riittää. <3

    • Niin. Oman paikkansa löytäminen voi olla joskus loputon prosessi ja se, että sisimmässään tuntee kuuluvansa johonkin voi vaatia joskus aikaa. Välttämättä tuota tunnetta ei tunne koskaan missään. Hankalia juttuja mutta tärkeintä on opetella hyväksymään itsensä ja kaikki mitä se sisällään pitää.

      Kurkkaan tekstisi!

  7. Koko postaus oli kuin omasta suustani. Kyllä, samaistun täysin! Ja koko elämän on tosiaan jatkunut. Olen nykyään hyväksynyt sen ja pääsääntöisesti se ei enää haittaa, mutta tietenkin aina välillä. Nuorempana oli paljon raskaampaa ja tein samoin kuin sinä kaikenlaista tyhmää vain kuuluakseni joukkoon.

    • Niin, meitä on varmasti useampia joilla tuo tunne on säännöllisesti läsnä. Jollain tavalla lohduttavaa, että näin tosiaan on.

      Vanhemmiten kaikkea katsoo niin eri näkökantilta ja asioita ymmärtää paremmin. On aika luonnollista, että nuorena toimii kuten meistä molemmat on toiminut. Se on sitä oman paikkansa hakemista ja vaikka se ei vieläkään ole selkeästi ainakaan täällä löytynyt, ollaan tässä tasapainoisempia kuitenkin. :)

  8. Mulla on ollut samoja fiiliksiä lähes aina. Mun on aina tosi vaikeaa päästä porukkaan mukaan, vaikka kuinka yrittäisin. Silloin aina kysyn itseltäni, että ”mikä mussa on vikana?” Eihän se ”vika” välttämättä edes ole mussa, vaan niissä ihmisissä, jotka eivät näe ja kuule mua – eivät näe mussa sitä mitä mä näen itsessäni koska he eivät yritä tarpeeksi. Oon huomannu, että monet ihmiset ovat kiinnostuneita enempi hauskoista ja äänekkäistä ihmisistä ja sellaisista, joista vois jopa hyötyä jotain. Mä taas oon tosi syvällinen ihminen ja tykkään rauhallisemmasta menosta. Nauraminen ja biletys on myös kivaa, mutta lähinnä vain pienessä, turvallisessa ja tutussa porukassa, jossa tiedän, että mua kunnioitetaan ja arvostetaan ja tuetaan. Semmonen teinimeno ei kiinnosta.

    Monet vanhat parhaat kaverit eivät enää soittele. Ovat löytäneet uusia kavereita. Oon kai vaan liian aikuistunu, että mun seura ei kiinnosta. En tiiä. Yksinolokin on ihanaa, koska saa aikaa tutustua itseensä. Muiden kanssa seurustelu on monesti pelkkää pakkopullaa ja toisen miellyttämistä. Ei monesti uskalleta puhua rehellisesti ja avoimesti.

    • Itse uskon, että nuo ihmiset ovat vääriä sinulle. Heidän ei kuulu olla elämässäsi sen syvemmin ja tuo on merkki siitä. Ja tottakai kunnioitus ja arvostus tulee olla ihmissuhteissa puolin ja toisin. Sinuna en todellakaan uhraisi aikaa ihmisiin, jotka eivät sitä osoita. Mutta muuten on tosi samanlaisia ajatuksia siis kanssasi. Parasta on olla muutaman hyvän ystävän seurassa, siinä tutussa ja turvallisessa seurassa. :)

  9. Oli pakko kirjoittaa kommentti koska tää sun teksti osui niin kovasti. Mulla on ollu ihan samanlainen tunne koko mun elämän. Ihan lapsesta asti ja aina olen yrittänyt olla muille mieliksi, että kuuluisin joukkoon. Monesti mietin että mitä teen väärin tai minkälainen mun pitäis olla että mut hyväksyttäisiin, et mikä mussa on vikana? Tällä hetkellä asun ulkomailla niin täällä se nyt varsinkin on ”päällä” mutta myös ihan Suomessakin..ja jopa oman perheen kanssa. Mutta halusin vaan kommentoida koska oli niin hyvä kirjoitus! 😊

    • Kiitos ja ihanaa, kun kommentoit. On lohdullista kuulla, että muutkin tuntevat näitä tunteita edes paikoitellen! Kuten tässä olen useaan otteeseen maininnutkin on tärkeää oivaltaa ettei meissä itsessämme ole mitään vikaa.

      Uskon siihen, että joidenkin ihmisten seurassa me tunnetaan itsemme ulkopuolisiksi, mutta niiden oikeiden ihmisten kanssa ei. Onkin tärkeää, että elämäänsä voisi löytää ne ihmiset joiden kanssa saa olla juuri sitä mitä on ja jotka täydentävät meitä. Itse koen todella usein ulkopuolisuutta monien ns. tuttavien seurassa, sillä ajattelen todella eri tavoin monen kanssa asioista. Paljon olen yrittänyt ajatella samalla tavalla ja olla samanlainen, mutta ei se vaan toimi niin. Vanhemmiten olen ymmärtänyt, että mieluummin olen juuri mä kuin yritän esittää yhtään mitään.

  10. Itse olen tutenut usein koko elämän ajan ulkopuolisuuden tunnetta, jopa oman perheeni kesken, koska asiat mistä he ovat kiinnostuneita, en.itse ole.

    Usein varsinkin kaveriporukoissa tulee se tunne, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

    • Se kyllä jakaa ihmisiä jos ei ole jakaa samoja kiinnostuksen kohteita. Ikävä siis kuulla. :( Mutta selkeästi olet asiaa ainakin jollain tasolla työstänyt ja sen hyväksynyt? Tärkeintä on mielestäni ymmärtää ettei tarvitse olla samanlainen, kuin muut vaan voi olla juuri sitä mitä on.

      Itse mietin näitä juttuja tosiaan säännöllisesti ja huomaan todella usein olevani niin erilainen monen ihmisen kanssa. Tai se on jotain sellaista, että miettii niin eri tavalla asioista eikä koe vaan sitä yhteyttä. Mutta toisaalta on se kai aika pieni murto-osa jonka kanssa tuollaista sielunkumppanuutta voikin kokea.

  11. en ihan loppuun asti lukenut mut niin mullakin monesti on ulkopuolisuude ntunnetta javoihan se vai ntarkoittaa et unteen tasolla oot vaan eri javääräs paikka vaikka tietty voi käydä ja kokeilla hienoohan se on että uskallat, itte olin tossa yks päivä lukemassa yhteisö asumisesta san fansicossa ja heti sydämmeni sanoi että minun pitäisi mennä sinen että siellä on jotain minulel kuuluvaa tässä sen paikan yks ohjaajista ku en löytänyt sitä uutis linkkiä sydämmesi ei vain oel löytänyt kaikkea potentiialista rakkaudessaan ja niitä paikkoi voi olal hyvä lady vaikka ja missä tässä tää aj sieltä löytyy en tiiä onko sulle mut tsiigaile ja tukti tuneitasi eri yhteisöjen julkaisulel netissä.
    https://www.youtube.com/watch?v=y0bULbqx978

  12. ja sanoit tuossa itsekkin kuinka luotat intuitoon sydämmen ääneen minulle niin kyllähän sä sitten löydät rakakutesi ja kaikkesi juu mua jänniitää eniten juuri ne rakkaiden näkemiset enkä nyt tarkotia parisuhde rakkautta mut siis niitä joista sydän sanoo et toi on sun sydämmelle hyvä silloinhan oot aina rakakudessa ja se vittu jännittää ainakin mua

  13. oon siis vähän kuin vauva tossa asiassa pitäisi vaan uskaltaa ottaa ne positiiviset sydämmet matkalle mukaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 49
Tykkää jutusta