Kehumisen voima

On viime aikoina sivuutettu useammankin ystäväni kanssa aihetta kehuminen, tai oikeastaan lähinnä sen puute. Tänä päivänä on aika tyypillistä, että negatiivista palautetta kyllä annetaan, mutta positiivinen palaute jää sen varjoon. Miksi ihmisten onkin niin hankalaa sanoa toisilleen jotain hyvää huonon sijaan? Pari kaunista sanaa hyvin tehdystä työstä, tai vaikka siitä uudesta tukasta?

Kehumisella on todella suuri voima. Kun sanot jollekin ihmiselle jotain positiivista, oli kyseessä sitten työkaveri tai vaikka ystävä voin taata, että hänelle tulee hyvä mieli. Sen lisäksi, että aikaansaat toiselle hyvää, tulee sinullekin kiva fiilis. Itse voin ainakin rehellisesti sanoa, että antaessani tai saadessani positiivista palautetta, tulen kovin hyvälle mielelle. Positiivinen palaute ilostuttaa, innostaa, motivoi, kannustaa, saa yrittämään enemmän ja ajaa meitä jopa kohti päämääriämme. Tuollainen palaute ei varmasti koskaan aikaansaa ainakaan mitään huonoa, mutta silti me niin vähän toisiamme kehumme.

Sen sijaan negatiivinen tai jatkuva sättivä palaute latistaa todella paljon. Olen itse ihminen, joka elää todella pitkälti tunteidensa kautta ja aistin hyvin herkästi ilmapiirin – niin positiivisen, kuin negatiivisenkin. Oma heikkouteni on se, etten negatiivisen ilmapiirin vallitessa kykene tekemään siitä positiivista, vaan menen automaattisesti siihen vellovaan negismoodiin. Olen ihminen, johon suorastaan tarttuu se toisten huonotuulisuus, mutta samalla tavalla päinvastaisesti myös positiivisuus. Jos vaikka töihin mennessäni paikalla vallitsee hyvä fiilis koen oloni hyväksi, mutta samalla tavalla jos havaitsen ilmapiirissä kireyttä, tulee minullekin hermostunut olo.

Kehuminen

En tiedä johtuuko tämä negatiivista palautetta korostava ilmapiiri ylipäänsä suomalaisuudestamme ja siitä, että tämä suomalainen kasvatus nyt vaan on nöyristelyyn ja negatiiviseen meininkiin kannustava. Tietenkään ei voida yleistää, mutta kyllä varmasti yhä useampi meistä on elänyt enemmänkin sellaisessa vaitonaisen kehumisen ilmapiirissä. Todella moni käyttäytymismalli opitaan kotoa ja jos kotikasvatus ei ole kehuva, emme mekään osaa luonnostaan aikuisuudessa toisiamme kehua. Onneksi tuotakin taitoa on mahdollistaa harjoittaa, eikä koskaan ole liian myöhäistä oppia kehumaan ympärillä oleviaan. Ja miksi sitä pitäisi toisaalta rajoittaa vaan läheisimpiin ihmisiin? Voihan sitä tuntematontakin kehua. Hyvää palvelua kaupassa, tai yleensäkin asiakaspalvelutilanteissa. Kiitos on vähintä mitä voimme sanoa ihmiselle, joka avaa meille oven!

Itse suorastaan inhoan sitä, että jos meille tapahtuu arjessa jotain huonoa, siitä tehdään todella iso numero. Jos mokaat tavalla tai toisella, tai joku toinen mokaa sitä kyllä päivitellään ja kauhistellaan. Jos taas joku onnistuu esimerkiksi siellä työilmapiirissä, ollaan lähinnä vaan kateellisia. Siinäkin tilanteessa kaivamalla kaivetaan esiin tästä onnistujasta tai asiasta jossa onnistuttiin jotain negatiivista. Mikä meitä ihmisiä oikeasti vaivaa? En nyt sano, että olisin itsekään tässä(kään) asiassa mikään roolimalli, mutta kyllä minä ainakin haluan pyrkiä siihen, että annan positiivista palautetta niissä tilanteissa, joissa sitä vaan voin tai pystyn antamaan. Vielä enemmän pitäisi tässä asiassa skarpata ja oikeasti ihan vaan jaella hyvää palautetta jengille ilman mitään erityistä syytä.

Kehuminen

Onneksi voimme oppia aina lisää ja kehuminen on osa-alue, jonka suhteen omalla päätöksellä on suuri merkitys. Tietysti joskus voi olla hankalaa sanoa toiselle hyvää ihan vaan jo oman luonteenkin takia, jos ei ole kovin avoin tai kuten mainitsin, kehumista ei ole harrastettu siellä lapsuudessa. Itsekin olen usein ollut tilanteessa, että tekisi mieli sanoa toiselle jotain hyvää, mutta jättänyt kuitenkin vaan sanomatta. Enkä oikeastaan tiedä miksi näin, mutta joskus kehuminen vaan tuntuu vaikealta.

Tuo on ainakin omasta mielestäni asia, josta olisi hyvä pois pyrkiä. Hypätä vaikka sinne epämukavuusalueelle ja opetella kehumaan. Toinen asia on myös se kuinka vastaanotamme kehuja. Nöyristely ja kainostelu, itsensä vähättely ovat suomalaisille hyvin tyypillisiä tapoja. Senkin suhteen voisi opetella olemaan ylpeä omista saavutuksistaan ja siitä, kuinka on onnistunut. Sen sijaan, että vähättelee omaa onnistumistaan voisi todeta, että ”kiitos olen siitä itsekin ylpeä”. Tuo ei ole ylimielisyyttä vaan mielestäni ihan tervettä itsevarmuutta.

Kehuminen

Kehutaan toisiamme enemmän, annetaan palautetta tehdystä työstä, toisen kivoista eleistä tai miksei jostakin ulkoisestakin. Ulkoisenkaan olemuksen kehuminen ei mielestäni oitis tarkoita sitä, että nyt arvostetaan vaan niitä ulkoisia seikkoja. Loppupeleissä se on ihan sama mitä kehuu, kunhan vaan kehuu! Kehumisen voima on niin suuri, että sen avulla voimme antaa ympärillemme paljon hyvää. <3

Heräsikö teille ajatuksia aiheesta? Koetteko ylipäänsä kehumisen vaikeaksi vai helpoksi? Mistä asioista kehutte ihmisiä – läheisiänne tai ehkä jopa ventovieraita? 

On my way

12 vastausta artikkeliin “Kehumisen voima”

  1. Juuri eilen rohkaistuin tavaratalon vaateosastolla haahuillessani kehumaan toisen asiakkaan kauniin väristä takkia ja tiedustelemaan, mistä sattunut sen hankkimaan. Tämä ei todellakaan ole itselle helppoa tai tyypillistä, mutta pienen päänsisäisen pallottelun jälkeen ajattelin, etten kai mitään siinä menetä ja toisellekin hämmästynyt hymy nousi huulille. :)

    Monesti sitä taitaa ajatella, että ”kyllä ne tuon itse varmasti jo tietävät”, eikä tule maininneeksi jotain pientä kivaa asiaa, minkä huomaisi toisessa. Kynnys kehumiseen tuntuu olevan liian korkea usealle. Mutta kyllä siitä tosiaan itekin saa samaan hintaan hyvän mielen, joten toivottavasti tällainen positiivinen kierre lähtisi enempikin liikkeelle.

    Näitä pohdiskelevia tekstejä on tosi mukava lukea, toki silloin tällöin ruoka- ja kauneusvinkeistä saa myös hyviä ideoita. Joten jatka samaan malliin vaan :)

    • Juurikin noin! Mitäpäs siinä menettää? Plussana saa vielä toiselle hyvän mielen. Itsekin aina välillä kehun tai kysyn toisten vaatteiden alkuperää jos nään jotain tosi nättiä. :) Se on kiva tapa!

      Ja kiitos! Tällä viikolla on menty pohtivalla linjalla. Pitääkin laittaa huomiselle jotain reseptiä jotta tulee taas vaihtelua. :))

  2. Oujee sun perse, sorry siis pylly on pyöristynyt! Salilla kyykyt menny perille? Vai onko sulla joku uus farkkumalli mikä sopii paremmin ku ne aiemmat ? :)

    • Haha! Katsoin kyllä yksi päivä samaa. :D Mutta jos vähän massaa, niin myös farkkumalli imartelee pyllyä kivasti. Leviksen Wedgie Fit on tuo malli siis. :)

  3. Aamen! Täysin sama mieltä tässä(kin) asiassa. En tiedä kanssa mikä siinä on, luulen että itse kyllä ehkä olen vähän avoimempi kuin valtaosa väestöstä ja en ikinä lähde asiakaspalvelutilanteesta ilman että sanon perus hei/kiitos/moikka mutta sekin tuntuu olevan joillekin suomalaisille ylitsepääsemättömän vaikeaa. Yleensä vaan murahdetaan kahvi/kalja tms. Tulee melkein myötähäpeä.

    Kuitenkin, esimerkiksi olen nähnyt sinut ehkä kolme kertaa livenä ja olisi tehnyt niin mieli tulla sanomaan että oot super kaunis livenä ja sulla o ihana blogi joka on oikeestaan mun lemppari! Mutta se syy miksi en tullut oli se että välillä sitä ajattelee että se toinen ihminen ajattelee että ”kukahan hullu tuokin on, kun tulee tollaista juttelemaan” vaikka tuskin sinäkään nyt olisit pahaksesi laittanut. Luulen että se on enemmänkin se oma ujous ja se ettei halua että kukaan pitää mitenkään outona. Se kehuminen ei vaan kuulu suomalaiseen kulttuuriin kuten sanoit ja se on vähän ”normien rikkomista” jos joku tuleekin sanomaan jotain kivaa. Uskon kuitenkin että tää olisi paljon kivempi paikka olla jos keskityttäisiin enemmän positiiviseen, helposti näkee että kaikesta negatiivisesta älähdetään heti mutta kivoista jutuista ei sanota ja toisten onnistumisista ei voida antaa tunnustusta.

    • Totta, mutta tuohan on kiva piirre! Mukavaa, että edes osa jaksaa ja uskaltaa kommentoida positiivisesti. :)

      Hahah, eikä. Mutta toisaalta ymmärrän kyllä ajatuksesi täysin. :) Aika luonnollista miettiä, että meneekö sanomaan ventovieraalle jotain vai ei. Jonkun verranhan ihmiset tulevat kyllä sanomaan, että lukevat ja itse en kyllä koskaan ajattele, että he olisivat jotenkin hulluja tai muutakaan ihmeellistä. :D Ajattelen vaan, että kiva kun tuli kommentoimaan livenä. Muutamasta alkuperäisestä lukijasta on tullut mulle itseasiassa ystäviäkin mikä on ollut aika hauska! Toivottavasti siis rohkaistut joskus jutulle. :)

  4. Vitsi mä niin tykkään sun syvällisemmistä teksteistä <3 onko sulla muuten ikinä ollut ikäkriisiä ja ajatteletko elämän olevan lyhyt vai pitkä? :) itse täytin eilen 30v ja tuli kauhee ikäkriisi et eiiii elän enää n 60v. Onks jtn apuja tähä ajatteluun kun säkin kohta täyttämässä 30v? :) sulla varmasti myös usko auttaa asiaan?

    • Oi ihana kuulla! :)

      No hei arvaa… Täytän kesäkuussa kolmekymmentä ja kriisiä on podettu jo aika pitkään! Ja tavallaan joo auttaa, koska ajattelen ettei elämä varsinaisesti koskaan lopu, mutta kyllä silti nyt ajattelisin, etten todellakaan halua vielä kuolla. Tai, että tahtoisin elää todella pitkään… Mulle ikääntyminen on vähän ristiriitainen juttu. Kun olen niin keskeneräinen vuosien kerääntyminen jotenkin ahdistaa. Olisi ehkä eri jos olisi jotenkin jo asettunut, mutta koska elämä on tosi irrallisessa vaiheessa se kyllä oikeasti ahdistaa paikoitellen aika paljonkin. Tiedän siis todellakin mistä puhut…

      Musta asiaan ei auta kuin itsensä henkinen kehittäminen ja ajattelutyö. Elämästä nauttiminen ja asioiden tekeminen. Kun et liikaa käperry siihen omaan ikääsi ja tilanteeseesi, ikäkriisi ikäänkuin vähän väistyy. Ikä on vaan asia joka on pakko hyväksyä ja loppupeleissähän se on pelkkiä numeroita. Asenne ratkaisee!

  5. Good blog post! And a very nice bum;-).
    I just think it’s silly to be stingy with compliments. If you see someone and they strike you as beautiful in any way, why not let them know?

    • Hahah, thanks Pia! :) And I think just the same way with you. It`s always a good idea to say compliments! And also a good advice example for finnish. ;)

  6. Pelottaako sua muuten kuolema? Tai ajatteletko että elämä on lyhyt vai pitkä? Muistaakseni puhuit joskus että uskot Jumalaan? :)

    • No toisinaan kyllä vaikka uskonkin Jumalaan. Pelkään ehkä sitä kuoleman hetkeä enemmänkin, kuin itse kuolemaa. Tai monesti mietin miltä se tuntuu jne.

      Ajattelen elämän olevan loputon. Kuoleman jälkeenkin tämä kaikki jatkuu, vaikka hieman eri tavalla. Uskon siihen, että sielullamme on joko hyvä tai paha olla ikuisuudessa. En niinkään mihinkään taivas ja helvetti meininkiin, vaan ennemminkin sellaiseen sielun olotilaan. Ovathan nuo jänniä juttuja ja asioita, joita ihminen ei voi loppupeleissä koskaan tietää kuinka ne sitten lopulta menevät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 9
Tykkää jutusta