Materia tekee meistä onnettomia

Mietin tässä yksi päivä jälleen materiaa ja sen tuomaa onttoa onnellisuutta. Asia on mielessäni usein, varsinkin niinä hetkinä jolloin huomaan itsekin miettiväni mitä seuraavaksi tarvitsisin. Olen kuitenkin huomannut, että todellisuudessa en tarvitse mitään. Tai se kaikki mitä aidosti tarvitsen, on ihan muuta, kuin materiaan perustuvaa. Aitoa rakkautta ja onnellisuutta, kun et voi koskaan aikaan saada materian kautta. Inhoankin nykyään sanaa materiaonni, sillä se on niin tyhjää onnea. Se ei oikeasti ole onnea, vaan jonkun tyhjyyden tunteen täyttämistä ja peittämistä. Todellisuudessa materia saattaa tehdä meistä jopa onnettomia.

Se, että me naiset tykätään laukuista ja kengistä on joo ihan sallittua, mutta tekevätkö nuo hyödykkeet meistä kuitenkaan sen onnellisempia? Oma mielipiteeni on, että ei. Paljon onnellisemmaksi ihminen tulee siitä tunteesta, että joku rakastaa häntä eniten maailmassa ja hyväksyy sellaisena, kuin on. Itse pidän materiaa osittain jopa keinona tukahduttaa omaa huonovointisuutta ja jollain tavalla näyttää muille ihmisille jotain sellaista kuvaa, joka on loppupeleissä aika ontto. Merkkilaukut ja sellainen massahysteria – se on kaikki juuri sitä, että halutaan olla osa jotain sellaista jota ei edes olla. Statusarvo on nykyään monissa piireissä todella suuressa arvossa.

Olen pistänyt merkille, että usein ne hetket jolloin shoppailen verkossa tai päädyn pohtimaan mitä nyt tarvitsisin ovat niitä hetkiä, jolloin olen jollain tavalla sisäisesti kaikista onnettomin. Tämän ääneen sanominen tuntuu tavallaan vähän nololta, mutta noin se monesti menee. Materiallahan on joku ihmeellinen tapa saada meidät tuntemaan jonkinlaisia hyvän olon tunteita tai jopa tyydytystä. Se, että klikkaat ostoskoriin uudet kengät saattaa tuoda hetkellisen onnellisuuden tunteen – sen mitä siinä hetkessä kaipaat. Tosin lähde on aika tavalla väärä. Loppupeleissä se sisimmän onnettomuus tai tyhjyyden tunne palaa kuitenkin, eikä niillä kengillä ole merkitystä. Ne saattavat kotiin saapuessaan näyttääkin kovin rumille tai tuntua täysin turhilta.

Oman elämäni parhaat ja ikimuistoisimmat hetket eivät ole liittyneet millään tavalla materiaan tai rahaan. Ne ovat niitä hetkiä, jolloin olen sisimmässäni tuntenut olevani maailman onnekkain ja onnellisin. Muistan varmaan ikuisesti yhden tällaisen hetken. Se tapahtui viitisen vuotta sitten, kun silloisen miesystäväni kanssa nukuttiin lämmin kesäyö terassilla tähtien alla. Muistan tuolloin miettineeni, että olen maailman onnellisin tyttö. Hetki oli todella yksinkertainen ja siihen ei liittynyt mitään materialistista luksusta, mutta se on silti jäänyt mieleeni juuri sen kokemani onnen ja rakastetuksi tulemisen tunteen vuoksi. Tuolloin tuntui sille, että minulla on jo kaikki elämässäni, enkä tarvitse enää mitään muuta.

En tarkoita tällä tekstilläni sitä, että meidän tulisi kulkea ryysyissä ja pantata ansioitamme, mutta mielestäni tässä hyvinvointiyhteiskunnassa on välillä ihan tervettäkin miettiä, mitä oikeasti tarvitsee ja tulemmeko sen onnellisemmiksi siitä, että jatkuvasti ostamme jotain uutta. On todella helppo lipsua siihen, että hakee materiasta onnea ja ylipäänsä sisältöä elämäänsä. Mediahan toitottaa meille jatkuvasti joka suunnalta, että tarvitsemme sitä tai tätä. Siksi mielestäni onkin tärkeää välillä muistutella itselleen, mitkä asiat tekevät meistä aidosti onnellisia. Kuinka ne usein ovat asioina niitä kovin pieniä ja mikä parasta, jopa ilmaisia juttuja.

Materialla on paha tapa tehdä meistä hetkellisesti onnellisia, mutta tarpeen tyydyttyessä alamme jo miettimään mitä tarvitsemme seuraavaksi. Itse uskon vahvasti siihen, että ihmiset, jotka hakevat onneaan materian kautta eivät voi olla sitä kautta koskaan aidosti onnellisia. Materian haaliminen on jonkinlainen kierre, joka ei koskaan katkea. Se myös sokaisee mielen todella herkästi ja muuttaa ylipäänsä ihmisiä. Itsekin ajattelin pari vuotta sitten hetkellisesti todella kieroutuneesti näistä jutuista. Näin jälkeen päin ymmärrän, kuinka tyhmä olin. Muistan halunneeni jonkinlaista hyväksyntää sen kautta, että maksan ostokseni Louis Vuittonin lompakosta tai kannan Speedya käsikynkässäni – huh huh.

Tänä päivänä minua suorastaan ällöttää tuo ajattelutapani ja olen monta kertaa miettinyt, mitkä ihmeen seikat tekivät minusta hetkeksi tuon kaltaisen? Olen kuitenkin saanut niin erilaisen kotikasvatuksen ja suhtautumiseni rahaan ja materiaan on aina ollut kovin terveellä pohjalla. Onneksi tuo hukassa olo aika kesti ajallisesti vaan hetken ja tänä päivänä ymmärrän myös syyt siihen. Epävarmuus, halu kuulua johonkin ja itsensä etsiminen – niin kovin väärää kautta vaan. Onneksi kaikesta voi kuitenkin elämässä oppia ja mikä parasta, virheistään ja vääristyneestä ajatusmaailmastakin pois päästä. Tärkeintä on ymmärtää se, ettei onneaan nyt hae ihan oikeista lähteistä.

Ne parhaat asiat elämässä ovat tosiaan ilmaisia. Rakkaus, ystävyys, ilo, nauru, hauskat hetket, luonto, läheisyys, yhteenkuuluvuuden tunne, usko, rauha… Listaa voisi jatkaa pitkästikin. Nuo ilmaiset asiat ovat niitä, jotka tuovat meille aidon sisäisen onnen.

Toki onnellinen voi olla myös katosta pään päällä, työstä josta saa toimeentulonsa ja siitä, että on vaikka se auto jolla kulkea töihin. Tekstini pointti ei ole se, että meidän tulisi elää täysin materiatonta elämää, mutta ehkä tavoitella onnea muualta, kuin materiasta tai sen kautta.

Millainen suhtautuminen teillä on materiaan? Heräsikö ylipäänsä ajatuksia aiheeseen liittyen?

On my way

17 vastausta artikkeliin “Materia tekee meistä onnettomia”

  1. No on tämä nykyinen kulutuskulttuuri lähtenyt jo ihan lapasesta, tekee suorastaan pahaa lukea esim. sellaisia juttuja, missä ihmiset kertovat miten pitää koko ajan olla joku paketti Kiinasta asti tulemassa (joku Ilta-sanomien uutinen vähän aikaa sitten). Siis joo, on se tavaroiden ostaminen ihan kivaa, itsekkin ostan kerran vuodessa uusia vaatteita ja kirjoja hieman useammin, mutta ei se materian haaliminen saa olla mikään itseisarvo. Positiivista, että bloggaajana kirjoitit tälläisen tekstin! Aika pitkään olen nähnyt suuren osan blogeista vaan lähinnä kuluttamiseen kannustavina, mikä sekin on osaltaan huolestuttavaa.

    • Olen samaa mieltä. Siinä on iso ero kuluttaako jatkuvasti turhaan kuin, että ostaa silloin jos tarvitsee jotain. Jatkuva viikottainen materiaan kuluttaminen on vaan niin sairasta ja ihan poissa oikeasta mielestäni.

      Ja kiitos, mukava kuulla. Bloggaajalle tämä on tietysti hieman ristiriitainen juttu. Itsehän en bloggaa varsinaisesti muodista, joten en tuo jatkuvasti blogissani esiin uutta vaatetta tai mitään ostoksiani. Ymmärrän, että muotibloggaajille aihe voi olla hankala… Tavallaan pitää jatkuvasti tuoda esiin jotain uutta, joten toivonkin, että suurin osa niistä vaatteista olisi pr-toimistoista lainattua tavaraa. Joka viikko ei ole normaalia ostaa jotain uutta päälle pantavaa…

  2. Surullista mutta totta. Usein kun oikein haluaa jotain materiaa ja sen saatua tulee jotenkin todella tyhjä ja outo olo.
    Vaikka kotona kaappeja siivotessa miettii, että nyt ryhdyn ostolakkoon, yllättän kuitenki itseni pian uuden hankinnan kanssa.
    Vaikka itse tiedostankin tämän, niin silti lipsumisia tulee. Ja todellakin kaikki onnellisuus kumpuaa aivan jostain muusta, kun uudesta laukusta. Kuten uusista kokemuksista rakkaiden kanssa <3

    • Niinpä, sellainen vaikutus sillä on meihin. Ja itsekin välillä lipsun, myönnän sen. On kuitenkin tärkeää tiedostaa oma käytös ja mahdolliset käytöksensä heikkoudet. Itsehän vältän kaupungilla kiertelyä jotta en tekisi mitään turhia heräteostoja. Lähden ostoksille vaan silloin, kun oikeasti tarvitsen jotain.

      Tärkeimpiä onnen tuojia ovat todellakin ne kokemukset ja läheisten kanssa jaetut asiat. Uusi laukku on aika kylmää noiden asioiden rinnalla…

  3. Mutta voihan sitä olla onnelinen ja siltikin ostaa tuoteita. ok itse hirveästi en arvosta krääsää mut sitten ne hetket esim kun ostat palapelin ja teet sitä yhessä lapsen kaa niin sehän jakaa sitä hetkeä ja on kivaa yhdessä tekemistä :) nojoo kyl tajusin mitä tarkoitit ja esim mun pitäää pääästä jo kulkemaan ja tavata rakkaat ja siihen tarvii lentsikkaa ok mun yhteiskunnassahan ole rahaa joka luo kaiken niukkuuden ja kilpaulun kun sitä on pakko olla mut aattele jso ei olisi ollenkaan silloinhan jokainen voisi aian tehdä sitä mitä rakastaa ilman pelkoo toimeentulosta. ja joku väittää et silloin ei tekisi töitä mut kun jonkun sydän on maanviljeliä jonkun taas jotain muuta ja rakkauttahan haluaa aina tehdä mut sitten ois vailal huolia toimeentulosta mut silti tekisi töitä sitä mitä rakastaa tehdä ei siitä enään tarvii maallista se et on rakkaudessa on jo palkinto sille antaa kaikkensa ja kyl mä oon sen nähnyt ja kokenut toki nykymaailmassa sitä tarvii mut se luo vaan niukkuutta kaikille ja suurin osa kärsii kilpailussa vaikka parempi olisi et ei tarvitsi kilpailal keskenään palkasta vaan yhteistyöstä voisi keskittyä merkittäviin asioihin esim kuinka kehittää yhteiskuntaa paremppaan ja kaikkia huomiovaan tapaan esim mä meen johkin ja tapaan porukkaa meilel tulee hyvä idea ja me voimme sen toteuttaa rajattmona resurssin yhteiskunnassa ja antaa se kaikille ja esim kaikkeen amteriaaliin kyllästyy ei sitä tälläsessä yhteiskunanssa ees tarvii kun on henkinen rakkaus korkeella silloin ei ole maalliset jutut mielessä vaan saa koko ajan kehittää henkistä rakkauttaan pohjimmiltaan ihminen haluaa auttaa joten kärsivätkin saisi parempaa hoitoa vammaiset ja jnee ja silloin vois kierrellä rajattomasti työstä toiseen vaeltaa maailman äärin ja tehdä siellä töitä elämme vain kaueha rajoittuneessa yhteiskunnassa joka on todellista rakkautta vastaan

    • Tottakai tavara voi tuoda myös hyvää oloa ja fiilistä, en tarkoita tällä sitä. Ja varsinkin jos se jaetaan esimerkiksi sen lapsen kanssa tai ostetaan siksi, että siitä tulisi hyvä mieli toiselle. :)

      Mutta materian haaliminen ja siihen perustuva elämäntapa tekee meistä onnettomia. Ja todella moni oikeasti hakee sitä hyvää oloa materiasta, valitettavasti. Ja itsekin välillä sorrun, kuten kirjoitinkin.

  4. Kiitos jälleen kerran mielettömän hyvästä kirjoituksesta. Oon itse pyöritellyt pitkään päässä näitä asioita,osittain juuri siksi,että olin jossain vaiheessa myös tilanteessa kun materia meinasi ottaa vallan ihan täysin. Tuhlasin yli rajojeni mm. Louis Vuittonin laukkuihin ihan vaan,koska muillakin oli ja halusin jollain kierolla tavalla paikata silloista pahaa oloani. Nyt olen myynyt kaikki ne laukut sekä muutenkin tehnyt kaappeihin suursiivouksen ja voi luoja kuinka helpottunut olo on!
    Elämä on ihanaa just näin.

    • Eipä kestä, huikeaa jos se kolahti! :)

      Juurikin noin, materiasta tulee helposti tapa paikata jotain sellaista olotilaa johon löytyisi vastaus aivan muualta. Itsehän ostin myös tuota ”krääsää” mutta myyty on kaikki jo. Mummo LV:n jätin, koska se on niin ikivanha ja sen ulkomuoto on tavallaan kiva. Mutta en kyllä ostaisi LV:tä enää mistään hinnasta ainakaan sellaisella tahdilla, kun jossain vaiheessa. Käytin niin paljon aikaakin niiden laukkujen selaamiseen, että nyt vaan mietin mitä typeryyttä se olikaan.

      Onneksi molemmat meistä ovat ymmärtäneet mikä elämässä on tärkeintä ja se onni ei tosiaankaan löydy uudesta käsilaukusta! :)

  5. Siis mä vaan rakastan näitä sun rehellisiä, aitoja ja pohdiskelevia tekstejä. Ne on niin hurjan rehellisiä, että menen vain sanattomaksi.

    Kiitos ihanasta blogistasi ja fiksuista sanoistasi, täällä neiti 23-vuotta pohdiskelee ja painii samankaltaisten ongelmien kanssa, ja on ollut lohduttavaa huomata, etten ole ainoa tässä maailmassa, kellä on ”elämän isot asiat” levällään.

    • Ihana kiitos. <3 Palautteesi merkkaa paljon!

      Näinhän se menee – on sitä sitten lähes kolmekymmentä tai 23, samat asiat saattavat mielessä pyöriä. On tärkeää muistaa, ettei elämässä ole aikarajoja, ei takarajaa mihin mennessä pitäisi saavuttaa sitä tai tätä. Elämäsi voi siis olla levällään ja anna sen olla levällään. Aika näyttää ja tekee sinusta viisaamman.

      Itse olen oivaltanut ettei elämäni varmaan koskaan tule olemaan täysin valmista kauraa. Tai ehkä sitten joskus mummona voi sanoa eläneensä hyvän elämän tai muuta vastaavaa, mutta yleensäkin sellainen aikarajojen miettiminen on turhaa. Toki sitä kokoajan toivoo, että kaikki selkeytyy ja elämä veisi mahtavalla tavalla, mutta ilman kasvukipuja tästä ei selvitä, se on varmaa. Annetaan siis elämän viedä ja kohdataan se mitä eteen tulee. :)

      Isot tsemppihalit sinne ja muista ettet ole todellakaan yksin fiilistesi kanssa!

  6. Tärkeä aihe, kiitos kun kirjoitit tästä. Itse täytän pian 25, ja täytyy sanoa, että tässä on tullut ajateltua yhtä sun toista. Kai voin sen tässä näin anonyymisti tunnustaa, että kun täytin 18 vuotta, lähti mopo minulta kirjaimellisesti käsistä. Olin nuori, hukassa ja halusin kuulua joukkoon. Luin paljon blogeja, joista sain lähes päivittäin jotain uutta hankintalistalle. Näen vieläkin painajaisia niistä Nelly-kollaaseista :D Kun joukkoon vielä lisätään pikavipit ja oma silloinen tyhmyys, niin soppa onkin jo valmis. Vaikka kävin töissä, niin silti elin yli varojen. Rahat olivat aina loppu, vaikka en edes kaikkia laskuja saanut maksetuksi. Mutta tietty laukku oli pakko saada. Laukku, joka keikkui jonkun bloggaajan olalla. Tosiasiassa laukku ei edes sopinut tyyliinii, mutta se vaan nyt oli pakko saada. Edes se tieto, että loppukuu elän paskaruualla, ei saanut mua miettimään toista kertaa.

    Loppujen lopuksi olen onnellinen, että luottotiedot lähti. Se esti uusien vippien ottamisen ja hiljalleen aloin maksaa velkoja pois. Maksoin ne pois muutama vuosi sittten ja luottotiedotkin ovat pian taas puhtaat.

    Jälkeenpäin ajateltuna olen ymmärtänyt, että täytin jotain tyhjiötä sisälläni materialla. Hauskinta on se, että henkisen tyhjiön täyttäminen materialla on jotain niin mahdotonta. Sitä henkistä pääomaa kun ei vaan myydä kaupassa. Luojan kiitos olen tämän oppitunnin tähän ikään mennessä käynyt.

    Nykyään maksan palkasta heti vuokran ja laskut. Lisäksi siirrän rahaa ruokatilille ja maksan salikortin. Laukku saattaa ilahduttaa hetken, korkeintaan kuukausia. Sen sijaan liikuntaharrastus, esimerkiksi kuntosali ja se, että kaupassa saa ostettua ravitsevaa ruokaa tuottaa luultavasti iloa ja hyötyä monessa mielessä vielä vuosienkin päästä. Vaikka yleensä painotetaan hetkessä elämistä, on kuitenkin erittäin hienoa pitää silmällä myös huomista.

    Tulipa pitkä kommetti. Ehkä joku nuorempi lukija saa tästä pohdittavaa. Ihanaa viikonalkua sinulle Jutta!

    • Kiitos sulle kommentistasi! Todellakin ajatuksia herättävä kommentti ja varmasti on hyötyä varsinkin nuoremmille lukijoille. Tuo on se pahin tapa, jolla materia saattaa sokaista ja yhtäkkiä sitä ollaankin kierteessä jota on vaikea katkaista. Veikkaan, että tuo on aika yleistä nykyään ja se, että ajautuu pikavippikierteeseen yhä useamman nuoren ongelma.

      Onneksi nykytilanteesi on jo toinen ja tavallaan luottotietojen lähteminen oli omalla tavallaan hyväkin juttu, kuten sanoitkin. Kaikesta voi oppia ja parasta on se, että pystyy asioista puhumaan rehellisesti ilman turhaa häpeilyä.

      Olen sitä mieltä, että hetkessä on tärkeää elää mutta vaan ja ainoastaan niillä varoilla, joilla se on mahdollista! Ja hyvä katsoa hitusen myös tulevaisuuteen kuten sanoitkin. :) Sinnekin energistä alkanutta viikkoa!

  7. Ihana Jutta! hienoa, kun joku uskaltaa kirjoittaa näin avoimesti ja aidosti tästäkin aiheesta. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Valitettavasti kompastun vieläkin joskus materiaonnen hakemiseen, mikä kestää lyhyen hetken, ja huomaan miettiväni usein jo kotona, että olisinko oikeasti tätäkään tarvinnut. Ihmiset paikkaavat sisäistä tyhjyyttään kuka milläkin keinolla.

    Kirjavinkkaus, joka sopii tähänkin teemaan: Ann Voskamp, Tuhat lahjaa

    • Kiitos sinulle ihana, kun kommentoit! :)

      Juurikin näin. Itsekin siis myönnän sortuvani tuohon välillä ja sen myöntäminen ei sinällään nolota. Uskon tuon olevan aika inhimillistä etenkin meille naisille. Onneksi lähes kaikella on nykyään palautusoikeus! Itselleni käy usein niin, että kotona huomaan sen etten todellakaan tätä tarvitse ja sitten palautan tuotteen. :)

      Ja kiitos kirjavinkistä, pitääkin laittaa mieleen.

  8. Kolahti sillä tavalla, että ostan itse varmaan kerran viikossa uuden vaatteen/asusteen, ja aiemmat jää käyttämättömiksi kaapin pohjalle. Olen vastekaupassa töissä, joten kaiken median ’tuputuksen’ lisäksi altistun joka päivä sille, miten kaikki ’tarvitsevat’ tämän ja tämän vaatteen juuri täksi sesongiksi. Siihen alkaa uskoa itsekin. Lisäksi se, että töissä olisi hyvä olla edustettuna oman firman vaatteissa – mielellään sellaisissa, joita vielä kaupassa on – on monesti muka perustelu uutuuksien ostamiselle. Näiden lisäksi ostan tuotteita myös muualta, kun näen jossain ihanan jutun. Rakastan muotia ja pukeutumista, ja saan kyllä oikeasti iloa siitä, kun pukeudun johonkin uuteen jännittävään vaatteeseen. En myöskään koe, että elämästäni puuttuisi mitään, ja olen aina ollut onnellinen. Vaikeaa siis tietysti lopettaa niin helposti tota kuluttamista, kun en koe että siitä mitään huonoa oloa aiheutuisi, muuta kuin pieni syyllisyys rahankäytöstä (joka sekin silti hallinnassa). Tarvitsisin jonkun kunnon turpiinveto-herätyksen siitä, mitä tälle maapallolle teen kulutuksellani. Ymmärrän siitä hävettävän vähän, ja uskon että jos tietouteni lisäytyisi, olisi helpompaa rajoittaa tätä ostokäyttäytymistä vedoten myös muiden ihmisten hyvinvoitiin. Kun kerta itse koen voivani henkisesti hyvin nytkin.

    • Rohkea kommentti! Itsekin siis työskentelen osa-aikaisena vaate-sisustusliikkeessä ja muoti on monta kertaa viikossa siinä silmieni edessä. Olen kuitenkin opetellut itsehillintää ja kyseenalaistan ostoksiani todella tarkasti. Nytkin on mennyt pitkään etten ole ostanut mitään vaikka uutuuksia on tullutkin. Tuota kannattaa vähän harjoitella jos yhtään sille tuntuu, että voisi ostokäyttäytymistään hieman järkevöittää. ;)

      Kerran viikossa uuden tuotteen ostaminen on mielestäni aika paljon, mutta toisaalta se on vähemmän kuin päivittäin. :) Ja jos asia ei ole ongelma sinulle, ei läheisillesi eikä rahapussille niin…. Jokainenhan päättää mihin rahansa käyttää. :)

  9. Kiitos jälleen kerran todella loistavasta ja oivaltavasta kirjoituksesta<3 Nimenomaan yleensä blogeissakin vähintään puolet sisällöstä koostuu siitä tavaran esittelystä, eli tämä oli todella virkistävä kirjoitus. Ja kyllä täällä ollaan jälleen kerran täysin samoilla linjoilla. Olen eniten myös ostellut tavaroita silloin kun elämässä on mennyt kaikkein huonoiten, ja olen halunnut harhauttaa omaa ajatteluani ikävistä asioista. Kun sitten menee taas paremmin, myös osteleminen vähenee. Ei olekaan varmasti sattumaa että monelle ihmiselle shoppailusta tuleekin pysyvä itsehoito menetelmä. Luikkarihan on eräänlainen statussymboli ja uskon myös että monet hakevat sitä hyväksyntää sen omistamisen kautta. Kuitenkin jos itsetunto on kohdillaan ja ihminen on tyytyväinen elämäänsä uskon että ihminen voi olla upea vaikka Siwan muovikassi olalla. Varmasti kuitenkin jos vaikka ystäväpiirissä kaikilla on merkkilaukkuja niin se paine hankkia myös itse sellainen kasvaa. Nykyään tykkään siitä että vaatteet on laadukkaita (ja siksi ovat usein myös kalliita) mutta sen merkin ei tarvitse näkyä sinne tien toiselle puolelle asti. Nykyään olen paljon tarkempi pukeutumisesta ym kuin nuorempana. Itsetuntokin on nykyään huomattavasti huonompi kuin ennen, eli ehkä näillä on jokin yhteys:D Nuorempana saatoin lähteä kauppaan yöhousut ja reinot jalassa ja ei voinut vähempää kiinnostaa mitä kukaan minusta ajattelee:D Itsetunto oli siis ehkä liiankin kohdillaan, mutta niinhän se teineillä monesti on:DD Ja ihana tuo terassiyö! Ei minunkaan elämäni onnellisimpiin hetkiin ole kuulunut materia millään tavalla. Yleensä ne hetket ovat liittyneet onnistumiseen ja itsensä ylittämiseen sekä ihaniin hetkiin tärkeiden ihmisten kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 18
Tykkää jutusta