Materia tekee meistä onnettomia

Mietin tässä yksi päivä jälleen materiaa ja sen tuomaa onttoa onnellisuutta. Asia on mielessäni usein, varsinkin niinä hetkinä jolloin huomaan itsekin miettiväni mitä seuraavaksi tarvitsisin. Olen kuitenkin huomannut, että todellisuudessa en tarvitse mitään. Tai se kaikki mitä aidosti tarvitsen, on ihan muuta, kuin materiaan perustuvaa. Aitoa rakkautta ja onnellisuutta, kun et voi koskaan aikaan saada materian kautta. Inhoankin nykyään sanaa materiaonni, sillä se on niin tyhjää onnea. Se ei oikeasti ole onnea, vaan jonkun tyhjyyden tunteen täyttämistä ja peittämistä. Todellisuudessa materia saattaa tehdä meistä jopa onnettomia.

Se, että me naiset tykätään laukuista ja kengistä on joo ihan sallittua, mutta tekevätkö nuo hyödykkeet meistä kuitenkaan sen onnellisempia? Oma mielipiteeni on, että ei. Paljon onnellisemmaksi ihminen tulee siitä tunteesta, että joku rakastaa häntä eniten maailmassa ja hyväksyy sellaisena, kuin on. Itse pidän materiaa osittain jopa keinona tukahduttaa omaa huonovointisuutta ja jollain tavalla näyttää muille ihmisille jotain sellaista kuvaa, joka on loppupeleissä aika ontto. Merkkilaukut ja sellainen massahysteria – se on kaikki juuri sitä, että halutaan olla osa jotain sellaista jota ei edes olla. Statusarvo on nykyään monissa piireissä todella suuressa arvossa.

Olen pistänyt merkille, että usein ne hetket jolloin shoppailen verkossa tai päädyn pohtimaan mitä nyt tarvitsisin ovat niitä hetkiä, jolloin olen jollain tavalla sisäisesti kaikista onnettomin. Tämän ääneen sanominen tuntuu tavallaan vähän nololta, mutta noin se monesti menee. Materiallahan on joku ihmeellinen tapa saada meidät tuntemaan jonkinlaisia hyvän olon tunteita tai jopa tyydytystä. Se, että klikkaat ostoskoriin uudet kengät saattaa tuoda hetkellisen onnellisuuden tunteen – sen mitä siinä hetkessä kaipaat. Tosin lähde on aika tavalla väärä. Loppupeleissä se sisimmän onnettomuus tai tyhjyyden tunne palaa kuitenkin, eikä niillä kengillä ole merkitystä. Ne saattavat kotiin saapuessaan näyttääkin kovin rumille tai tuntua täysin turhilta.

Oman elämäni parhaat ja ikimuistoisimmat hetket eivät ole liittyneet millään tavalla materiaan tai rahaan. Ne ovat niitä hetkiä, jolloin olen sisimmässäni tuntenut olevani maailman onnekkain ja onnellisin. Muistan varmaan ikuisesti yhden tällaisen hetken. Se tapahtui viitisen vuotta sitten, kun silloisen miesystäväni kanssa nukuttiin lämmin kesäyö terassilla tähtien alla. Muistan tuolloin miettineeni, että olen maailman onnellisin tyttö. Hetki oli todella yksinkertainen ja siihen ei liittynyt mitään materialistista luksusta, mutta se on silti jäänyt mieleeni juuri sen kokemani onnen ja rakastetuksi tulemisen tunteen vuoksi. Tuolloin tuntui sille, että minulla on jo kaikki elämässäni, enkä tarvitse enää mitään muuta.

En tarkoita tällä tekstilläni sitä, että meidän tulisi kulkea ryysyissä ja pantata ansioitamme, mutta mielestäni tässä hyvinvointiyhteiskunnassa on välillä ihan tervettäkin miettiä, mitä oikeasti tarvitsee ja tulemmeko sen onnellisemmiksi siitä, että jatkuvasti ostamme jotain uutta. On todella helppo lipsua siihen, että hakee materiasta onnea ja ylipäänsä sisältöä elämäänsä. Mediahan toitottaa meille jatkuvasti joka suunnalta, että tarvitsemme sitä tai tätä. Siksi mielestäni onkin tärkeää välillä muistutella itselleen, mitkä asiat tekevät meistä aidosti onnellisia. Kuinka ne usein ovat asioina niitä kovin pieniä ja mikä parasta, jopa ilmaisia juttuja.

Materialla on paha tapa tehdä meistä hetkellisesti onnellisia, mutta tarpeen tyydyttyessä alamme jo miettimään mitä tarvitsemme seuraavaksi. Itse uskon vahvasti siihen, että ihmiset, jotka hakevat onneaan materian kautta eivät voi olla sitä kautta koskaan aidosti onnellisia. Materian haaliminen on jonkinlainen kierre, joka ei koskaan katkea. Se myös sokaisee mielen todella herkästi ja muuttaa ylipäänsä ihmisiä. Itsekin ajattelin pari vuotta sitten hetkellisesti todella kieroutuneesti näistä jutuista. Näin jälkeen päin ymmärrän, kuinka tyhmä olin. Muistan halunneeni jonkinlaista hyväksyntää sen kautta, että maksan ostokseni Louis Vuittonin lompakosta tai kannan Speedya käsikynkässäni – huh huh.

Tänä päivänä minua suorastaan ällöttää tuo ajattelutapani ja olen monta kertaa miettinyt, mitkä ihmeen seikat tekivät minusta hetkeksi tuon kaltaisen? Olen kuitenkin saanut niin erilaisen kotikasvatuksen ja suhtautumiseni rahaan ja materiaan on aina ollut kovin terveellä pohjalla. Onneksi tuo hukassa olo aika kesti ajallisesti vaan hetken ja tänä päivänä ymmärrän myös syyt siihen. Epävarmuus, halu kuulua johonkin ja itsensä etsiminen – niin kovin väärää kautta vaan. Onneksi kaikesta voi kuitenkin elämässä oppia ja mikä parasta, virheistään ja vääristyneestä ajatusmaailmastakin pois päästä. Tärkeintä on ymmärtää se, ettei onneaan nyt hae ihan oikeista lähteistä.

Ne parhaat asiat elämässä ovat tosiaan ilmaisia. Rakkaus, ystävyys, ilo, nauru, hauskat hetket, luonto, läheisyys, yhteenkuuluvuuden tunne, usko, rauha… Listaa voisi jatkaa pitkästikin. Nuo ilmaiset asiat ovat niitä, jotka tuovat meille aidon sisäisen onnen.

Toki onnellinen voi olla myös katosta pään päällä, työstä josta saa toimeentulonsa ja siitä, että on vaikka se auto jolla kulkea töihin. Tekstini pointti ei ole se, että meidän tulisi elää täysin materiatonta elämää, mutta ehkä tavoitella onnea muualta, kuin materiasta tai sen kautta.

Millainen suhtautuminen teillä on materiaan? Heräsikö ylipäänsä ajatuksia aiheeseen liittyen?

Kommentit (17)
  1. Kiitos jälleen kerran todella loistavasta ja oivaltavasta kirjoituksesta<3 Nimenomaan yleensä blogeissakin vähintään puolet sisällöstä koostuu siitä tavaran esittelystä, eli tämä oli todella virkistävä kirjoitus. Ja kyllä täällä ollaan jälleen kerran täysin samoilla linjoilla. Olen eniten myös ostellut tavaroita silloin kun elämässä on mennyt kaikkein huonoiten, ja olen halunnut harhauttaa omaa ajatteluani ikävistä asioista. Kun sitten menee taas paremmin, myös osteleminen vähenee. Ei olekaan varmasti sattumaa että monelle ihmiselle shoppailusta tuleekin pysyvä itsehoito menetelmä. Luikkarihan on eräänlainen statussymboli ja uskon myös että monet hakevat sitä hyväksyntää sen omistamisen kautta. Kuitenkin jos itsetunto on kohdillaan ja ihminen on tyytyväinen elämäänsä uskon että ihminen voi olla upea vaikka Siwan muovikassi olalla. Varmasti kuitenkin jos vaikka ystäväpiirissä kaikilla on merkkilaukkuja niin se paine hankkia myös itse sellainen kasvaa. Nykyään tykkään siitä että vaatteet on laadukkaita (ja siksi ovat usein myös kalliita) mutta sen merkin ei tarvitse näkyä sinne tien toiselle puolelle asti. Nykyään olen paljon tarkempi pukeutumisesta ym kuin nuorempana. Itsetuntokin on nykyään huomattavasti huonompi kuin ennen, eli ehkä näillä on jokin yhteys:D Nuorempana saatoin lähteä kauppaan yöhousut ja reinot jalassa ja ei voinut vähempää kiinnostaa mitä kukaan minusta ajattelee:D Itsetunto oli siis ehkä liiankin kohdillaan, mutta niinhän se teineillä monesti on:DD Ja ihana tuo terassiyö! Ei minunkaan elämäni onnellisimpiin hetkiin ole kuulunut materia millään tavalla. Yleensä ne hetket ovat liittyneet onnistumiseen ja itsensä ylittämiseen sekä ihaniin hetkiin tärkeiden ihmisten kanssa.

  2. Kolahti sillä tavalla, että ostan itse varmaan kerran viikossa uuden vaatteen/asusteen, ja aiemmat jää käyttämättömiksi kaapin pohjalle. Olen vastekaupassa töissä, joten kaiken median ’tuputuksen’ lisäksi altistun joka päivä sille, miten kaikki ’tarvitsevat’ tämän ja tämän vaatteen juuri täksi sesongiksi. Siihen alkaa uskoa itsekin. Lisäksi se, että töissä olisi hyvä olla edustettuna oman firman vaatteissa – mielellään sellaisissa, joita vielä kaupassa on – on monesti muka perustelu uutuuksien ostamiselle. Näiden lisäksi ostan tuotteita myös muualta, kun näen jossain ihanan jutun. Rakastan muotia ja pukeutumista, ja saan kyllä oikeasti iloa siitä, kun pukeudun johonkin uuteen jännittävään vaatteeseen. En myöskään koe, että elämästäni puuttuisi mitään, ja olen aina ollut onnellinen. Vaikeaa siis tietysti lopettaa niin helposti tota kuluttamista, kun en koe että siitä mitään huonoa oloa aiheutuisi, muuta kuin pieni syyllisyys rahankäytöstä (joka sekin silti hallinnassa). Tarvitsisin jonkun kunnon turpiinveto-herätyksen siitä, mitä tälle maapallolle teen kulutuksellani. Ymmärrän siitä hävettävän vähän, ja uskon että jos tietouteni lisäytyisi, olisi helpompaa rajoittaa tätä ostokäyttäytymistä vedoten myös muiden ihmisten hyvinvoitiin. Kun kerta itse koen voivani henkisesti hyvin nytkin.

    1. Rohkea kommentti! Itsekin siis työskentelen osa-aikaisena vaate-sisustusliikkeessä ja muoti on monta kertaa viikossa siinä silmieni edessä. Olen kuitenkin opetellut itsehillintää ja kyseenalaistan ostoksiani todella tarkasti. Nytkin on mennyt pitkään etten ole ostanut mitään vaikka uutuuksia on tullutkin. Tuota kannattaa vähän harjoitella jos yhtään sille tuntuu, että voisi ostokäyttäytymistään hieman järkevöittää. 😉

      Kerran viikossa uuden tuotteen ostaminen on mielestäni aika paljon, mutta toisaalta se on vähemmän kuin päivittäin. 🙂 Ja jos asia ei ole ongelma sinulle, ei läheisillesi eikä rahapussille niin…. Jokainenhan päättää mihin rahansa käyttää. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *