Joko sä oot Tinderissä?

Puhuttiin ihan vasta erään ystäväni kanssa siitä, kuinka Tinder on tänä päivänä ehdottomasti pahin kilpailija baareille ja yökerhoille. Kun ihmiset ennen luottivat konkreettisiin kohtaamisiin ja lähtivät viikonloppuisin viihteelle tavatakseen uusia ihmisiä, nykyään seuraa haetaan kätevästi Tinderin kautta. Ei siis sillä, että itse olisin yökerhoja sillä mentaliteetilla ravannut, että haluan sieltä jonkun löytää, mutta onhan siellä tullut ihmisiin tutustuttua. Se on ehkä omalle ikäluokalleni sellainen luontaisempi väylä tutustua uusiin ihmisiin arjen ulkopuolella, kuin ehkä taas minua kymmenen vuotta nuoremmalle ikäpolvelle.

Saatatte ehkä arvatakin, mutta minä en ole Tinderissä – en ainakaan toistaiseksi. Sen sijaan ystävistäni useampi on ja heiltä olen kuullut juttuja niin puolesta, kuin vastaankin. Kuulemma paljon on ei niin hyviä tapauksia, mutta kunhan ikähaitarin vaan asettaa riittävän korkealle, voi löytää ihan mielenkiintoistakin seuraa. Kukaan lähipiiristäni ei ole kuitenkaan rakastunut Tinderissä, tai kokenut sitä kautta mitään niin suurta ihmissuhde rintamalla, että olisin palvelusta vakuuttunut. Ennemminkin itselleni on tullut sellainen fiilis, että koko homma aiheuttaa vaan liikaa vaivaa. Miten ihmeessä vapaa-aikani riittäisi jossain Tinderissä roikkumiseen, kun se nytkin tuntuu olevan kortilla?

Voi tietysti olla, että ajattelutapani johtuu pitkälti siitä, etten vaan ole valmis Tinderiin tai ylipäänsä antamaan kenellekään uudelle ihmiselle mahdollisuutta? Olen tainnut mainita tämän pari kertaa aikaisemminkin, mutta inhoan tosiaan treffailua, enkä ole oikein koskaan ollut hyvä uusissa suhdejutuissa. Olen myös aika varovainen, mitä miehiin tulee ja katson kyllä ehdottoman tarkkaan kenelle annan itsestäni yhtään mitään. Tämä juontaa juurensa oletettavasti siitä, että historiassani on useampi pettymys miesrintamalla (siis sinkkuajoilta) ja sen vuoksi en oikein jaksa uskoa siihen, että ne miehet vieläkään hakisivat kovin kestäviä suhteita – varsinkaan Tinderissä. Eikä sillä, että itsekään tässä parisuhdetta mitenkään erityisellä tavalla hakisin, mutta sellainen turha säätäminen ja treffeillä käyminenkään ei nyt vaan tunnu sellaiselta mitä haluan. Olen juuri nyt ehkä juuri niitä ihmisiä, jotka odottavat, että joku vaan tulee kotiovellesi ja vie sydämesi.

Moni nyt ehkä ihmettelee, miksi tästä edes kirjoitan mutta tämä johtuu oikeastaan siitä, että aihe on ollut lähipiirissäni pinnalla viime aikoina. Minulta on myös kysytty entistä useammin, joko olen Tinderissä tai ajattelinko sen ladata. Kun riittävän monesta tuutista kuulet sanan Tinder, alkaa sitä ihan väkisinkin miettimään onko tämä nyt ihan normaalia, kun itse olen tuon piirin ulkopuolella? Sanoinkin tässä pari päivää sitten yhdelle ystävistäni, että koko sovellus ahdistaa minua ja en vaan pysty miettimään, että sen lataisin. Hänen vastauksensa oli juuri se mitä halusinkin kuulla, eli minun ei ole pakko jos en tahdo. Minulla on lupa olla yksin niin pitkään, kun haluan ja uskoa vanhanaikaisiin kohtaamisiin. Siihen, että joku ehkä joskus vielä tulee ja vie sydämeni – siis muualla kuin Tinderissä. Mitään sellaistahan ei elämässä kuulu tehdä, mikä ei tunnu itsestä hyvältä.

Oma suhtautumiseni ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö uskoisi, että Tinder voi parhaimmillaan jopa toimia! Jos olet laiska viettämään aikaa yöelämässä, tai et halua kulkea jatkuvasti tutka päällä, toimii kyseinen sovellus aivan varmasti. Olen kuullut tarinoita siitäkin, kuinka Tinderin kautta on löydetty jopa elämänkumppani tai vähintään jotain sellaista, jota oma elämä on juuri siinä hetkessä kaivannut. Eipä se siis aivan turha keksintö ole! Tinder on tämän päivän treffipalsta, suomi24, yökerhot ja mitä vielä. Sinne liittyminenkään ei ole korkean kynnyksen takana, sillä koko sovellus on juuri nyt trendikäs ja todella pinnalla. Tinder on IN.

Vaikka keksin näemmä sovelluksesta (jota en edes käytä) aika paljon hyvääkin, en ole silti sinne hetkiin suuntaamassa. Tai no, eihän sitä koskaan tiedä ja siksi en missään nimessä sano, että ei koskaan. Toistaiseksi minulle kuitenkin riittää hyvin ystävieni hauskojen Tinder stoorien ja kokemuksien myötäeläminen. Tuossa sovelluksessa nimittäin todellakin sattuu ja tapahtuu!

Millaisia kokemuksia teillä on Tinderistä, tai mitä ylipäänsä sovelluksesta ajattelette? Tinderille YES or NO?

On my way

29 vastausta artikkeliin “Joko sä oot Tinderissä?”

  1. Onhan se Tinder tosi kätevä sovellus – jos siis olet nainen. Miehenä melkein mahdotonta saada edes kunnon keskusteluyhteyttä naisiin (jos siis matcheja ylipäätään juuri tulee) kun usein sieltä ei tule mitään vastausta lähetettyyn viestiin. Ihan sama kuinka paljon olet panostanut profiilisi, niin miehille tuo on aivan turha sovellus, ellet ole 185+cm pitkä, todella komea, menestyvä ja rikas.

    • Aika yleistävä tuo kommenttisi. :) Kaikki eivät vaadi mainitsemiasi ominaisuuksia kumppaniltaan. Ja mielestäni tuo ei ole mikään Tinderin vika, vaan tapahtuuhan tosielämässäkin sitä ettei vaan kolahda. Jos näin on, ei mielestäni tarvitse esittää, että kolahtaisi. Olet vaan kohdannut vääriä tyyppejä ja uskon, että joku päivä kyllä tulee se oikea vastaan.

      Mukavaa viikonloppua!

  2. Itsellä oli joku hirveä pakko löytää se oikea heti sen jälkeen kun erosin, no tapasin vuoden aikana yli 10 miestä, suurimman osan Tinderistä, pari tyyppiä suomi24:sta ja pari tyyppiä sattumalta baarista. Veikkaan sen liittyvän ikäkriisiin, 30v rajapyykki lähestyi ja tuntui et nyt pitää olla parisuhteessa ja suunnittelemassa perheen perustamista, no kaikki nämä paineet tuli lähinnä ulkopuolelta, näin kohta 2v myöhemmin harmittaa että aiheutin itselleni paineita ja en ottanut sinkkuna rauhassa. Normaalisti oon tosi ujo miesten kaa ja inhoan kanssa treffailua, ihmettelinkin miten jaksoin aina 2kk välein aloittaa tapailla uutta ihmistä😄 Ehkä se että edellinen parisuhde oli kuihtunut ja muuttunut ystävyydeksi, kaipasin romantiikkaa ja läheisyyttä. Ne miehe joita tapasin Tinderistä oli laidasta laitaan, oli niissä tosi hyviäkin tyyppejä mutta aina kävi niin että jomman kumman puolelta se kiinnostus ei ollut riittävä ja jutusta ei tullut mitään. Lopulta väsähdin ja päätin etten enää jaksa tavata ketään, on ihan hyvä näin sinkkuna ja tulee sit kun tulee. Tinderissä kuitenkin pysyin ”varmuuden vuoksi”, oon kuitenkin niin huono lähestymään ketään livenä, niin ajattelin että ehk joskus myöhemmin voisin taas tavata sieltä jonkun. Ei mennyt kauan kun joku mies laittoi viestiä ja viestiteltiin n. kuukauden tosi paljon, tosi pitkiä viestejä, en odottanut siinä vaiheessa mitään ja ajattelin et kiva vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, päätettiin sitten tavata yksissä bileissä kun en normi treffeillä enää jaksanut käydä ja siitä se sitten lähti, en kyl meinannut uskoa että näin hyvän tyypin tulen tapaamaan Tinderistä, nyt ollaan yli puoli vuotta seurusteltu :) Kaikki on siis mahdollista! Mut en kyl enää uudestaan sitä treffailurumbaa kävis läpi! Tinder on ihan hyvä jos ei missään muualla meinaa tavata ketään, ei käy esim paljon baareissa niin kuin minä, kavereiden bileissäkin oon joskus miehiä tavannut muttei siitäkään tullut mitään vakavampaa. Sali oli oikeastaan ainoa jossa näin uusia miehiä mutten siel olis uskaltanut ketään lähestyä😄

    • Hahah, kuulostaa kyllä aikamoiselta treffirumbalta – uuvuttavaa. :D Mutta onhan se niin, että mitä enemmän ihmisiä käyt läpi, sitä varmemmin sieltä joku kolahtaa ja ihanaa, että juuri sinulla kolahti. :) Ylipäänsä todella mukava kuulla tuollainen positiivinen tarina koskien Tinderiä!

      Paljon onnea suhteeseenne ja kaikkea hyvää! :)

    • Kiitos! :) Joo niinhän se menee! Oon kans kuullut että Tinderissä haetaan vaan lähinnä yhden yön juttuja tms ja pyydetään alastonkuvia, ihme kyllä ei mun kohdalle osunut ketään vastaavaa. Kai se on ihan siitä kiinni kelle painaa sitä vihreää ;)

  3. Mulla kävi Tinderin kanssa hyvä tuuri. Latasin Tinderin kavereiden houkuttelemana ja yhdet treffit sovin sitä kautta, vaikka tuntui myös sillon ettei olis jaksanu nähdä vaivaa, jos oliskin vaan tuhlannu aikaansa. Se kuitenkim kannatti :) nyt kolme vuotta yhdessä avokin kanssa oltu ja monta vielä edessä. Ja oli molempien ihka ekat Tinder treffit!

    • Mieletöntä! :) Juuri tuota tarkoitan, että noinkin voi käydä. Eikä sillä oikeastaan ole väliä onko Tinder vai mikä lie treffipalsta, mutta monin eri tavoin on sopiva kumppani mahdollista löytää.

      Kaikkea hyvää tulevaisuuttenne ja ehkä minäkin vielä joku päivä uskaltaudun… ;)

  4. Ihanaa kun edelliset kommentit ovat noin positiivisia! Nyt täältä siis yks negatiivinen :D mä tapasin 3 vuotta sitten tinderissä miehen, jonka kanssa seurusteltiin nyt se vajaa kolme vuotta, ero tuli 4 kk sitten, ja nyt kun menin kans kavereiden ’painostuksesta’ sinne, niin
    Voin sanoa että ihan yhtä tyhjän kanssa ja meno siis aivan eri kun sillon kun tinder oli just rantautunut Suomeen. Itse lähemmäs 30v nyt, ja ikähaitari miehissä se 28-34 niin, kaikki kokemukset on siitä huolimatta sitä että miehet vaan ’kerää’ matcheja koska ehkä 1/15 alottaa keskustelun, sit jos jonkunlainen keskustelu saadaan aikaiseksi ja sovitaan treffit niin sit feidataan (tätä
    Siis käynyt ihan tosi paljon nyt kaveripiirissä, uskomatonta että ei ole käytöstapoja aikuisilla ihmisillä edes perua tai ilmoittaa että ’sori ei kiinnostakaan nähdä’!), sit myöskään ei vastata vaikka nainen kirjottaa, ja sitä siis miehet tuntuu peräänkuuluttavan tosi paljon että nainenkin sit voi avata keskustelun 🙄 Doesnt make sense. Olin siellä 1kk ja nyt poistin sen koska en usko tuon kokeilun perusteella löytäväni sieltä miestä joka jakaisi samat perusarvot kuin minä. Noh, mikään pakkohan ketään ei ole löytää, se tulee sitten kohdalle ihan täällä ’oikeassa elämässä’ jos on tullakseen! 😊 Mut tulipahan taas kokeiltua!

    • Joo, meno taitaa tänä päivänä olla vähän toinen, kuin sillon, kun Tinder rantautui Suomeen… Tosi nihkeää tuollaiset oharit, antaa todella nolon vaikutelman toisesta ihmisestä. Ja ylipäänsä matchejen kerääminen, huhhuh. Tulee kyllä tällaisten kommenttien jälkeen jälleen fiilis, etten iki maailmassa edes haluaisi tuollaisia idiootteja tavata!

      Olen samoilla linjoilla kanssasi, eli tulee jos on tullakseen mutta väkisin en ketään etsimällä etsi. Siksi ehkä haluankin luottaa niihin tosielämän kohtaamisiin. :)

  5. Toi on ihan totta, mitä ystäväsi sanoi, että ei ole todellakaan pakko käyttää sovellusta jos ei tahdo. Mä olen ollut noin vuoden Tinderissä ja koen, että jos sieltä jotain löytyy joskus niin se on vaan sit plussaa. Mitään paineita en sovelluksesta ota, käytän sitä silloin tällöin jos jaksan. :) take your time!

    • Sulla on hyvä asenne! Noin se pitäisi ottaakin – rennolla meiningillä. :)

  6. Tinder on kyllä tavallaan loistava keksintö, mutta itsellä ei siitä ole hyvää sanottavaa.. :D
    Tunnen ihmisiä jotka ovat sitä kautta löytäneet kumppanin, sitten on samanlaisia huonolla tuurilla siunattuja kuten minä. Olen käynyt ”tinder treffeillä” useankin miehen kanssa, mutta jostain syystä ei ole osunut kohdalle sellaista henkilöä joka saisi sukat pyörimään jaloissa. Ihan kiva ei vain riitä, mielummin on sitten sinkkuna vaikka vuosia. :)
    Koen etten löydä sitä kautta samantapaisia ihmisiä mitä itse olen, en halua kevyitä yhdenyön säätöjä tmv.
    Mutta loistavaa että toimii edes joidenkin kohdalla tuo sovellus + on ilmainen.

    • Haha joo, no tuota itsekin epäilen. :D Toimiva sovellus, mutta ei ehkä kuitenkaan itselleni se paras väylä…

  7. En ole enää, onneksi! :D Koska tapasin maailman ihanimman miehen siellä, joka on nyt mun paras ystävä ja avomies.

    Olihan siellä niitä ällötyksiä ja tylsimyksiä, mutta niitä on baareissakin yms.

    Eli itselleni Tinder on YES!! Tai oli.. ;)

    Tietysti se on vähän tuuristakin kiinni, että mitä sieltä löytää. Mutta huhhuh kun tulee se oikeesti oikee match.

    • Voi kuinka ihana kuulla! <3 Juurikin tuuripeliähän se on. Ja olen samaa mieltä, että joka paikassa on niitä huonojakin vaihtoehtoja, myös Tinderin ulkopuolella. Eli periaatteessa Tinderin viaksi ei voi suoranaisesti laittaa… Toisten kohdalle osuu enemmän huonoja tapauksia, kuin toisten.

  8. Nyt oli pakko kommentoida tähän julkaisuun! Oon meinaa harvinaisen samaa mieltä sun kanssa tästä Tinderistä. Mun tuttuvapiirissä sitä kautta ei oo löytynyt mitään kestävää. Yhesti on narautettu varattu mies sieltä ja toisessa tapauksessa olin itse todistamassa ehkä maailman kiusallisimpia Tinder-treffejä!
    Eli uskon yhä edelleen kahden ihmisen kohtaamisen kasvokkain ja ihan oikeesti voit tavata sen tulevan miehen vaikka kadulla. Yhdelle kaverilleni on sadellut treffikutsuja ihan vain, että on kävellyt kadulla. Haha :D. Mun näkemys tähän loppuun on myös se, että kun olet itsevarma nainen, nautit elämästä ja annat sen myös näkyä, annat aikaa vain itsellesi ja lopetat etsimisen, mutta olet avoin uudelle. Silloin se mies tulee, jos on tullakseen. Mikään ei viehätä miehiä niin paljon kuin se, että olet sinut sinkkuutesi kanssa ja elät omaa elämääsi täysillä, etkä vain odota sitä oikeaa.
    Hatunnosto sulle siitä, ettet ole ladannut tinderiä, sillä harmittavan moni on sen tehnyt jo! :D On myös ihailtavaa kuulla on joitakin muita ihmisiä olemassa, jotka ei ns. turhaan seurustele ja leikittele toisten tunteilla.

    • Voi eiiiii… Juuri tuollaisia kauhutarinoita olen minäkin kuullut! Ja olen kanssasi täysin samaa mieltä tuosta, että se oikea tulee kohdalle jos ja, kun on tullakseen. Kun ihminen on valmis ja avoin uudelle, se näkyy meistä ulospäin. Itse todella toivon, että se vielä joku päivä näkyy myös minusta ja siihen pisteeseen pääsen. Itselleni ei kuitenkaan ole ongelma olla itsekseen, sillä en ole läheisriippuvainen ja seurustelu on minulle ylipäänsä jollakin tasoa ”pyhää”. En seurustele seurustelemisen takia, vaan siksi, että haluan jakaa elämäni jonkun kanssa.

  9. Alkuaikojen jälkeen Tinderin taso jossain vaiheessa romahti jyrkästi ja ennen kaikkea sama romahdus on käynnissä edelleen. Matcha saa kohtuullisen helposti mutta lyhyen jo juttelun jälkeen käy ilmi että toinen keskustelukumppani sattuukin olemaan tällainen kauniisti sanottuna moniongelmainen tapaus. Näin miehestä tuntuu aika vaikealta käsittää naisten tarvetta tunkeutua edes treffeille, etenkään siinä tilanteessa jos sen aikaisemman, jopa pitkän parisuhteen jättämistä jäljistä ei olla parannutti vielä kunnolla ja tuodaan sitten nämä asiat uudestaan pöytään. Oma lukunsa kokonaan ovat nämä, jotka jo lyhyen juttelun jälkeen tarjoavat itseään sitä ”tiettyä” tarkoitusta varten mikä tuntuu sangen kummalliselta 😂

    Tämä on kuitenkin tullut jäädäkseen joten mukana mennään niin kauan kuin tarvetta on ja kenties se oma salimimmi löytyy.

    • Okei, ymmärrän pointtisi. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että jos edellinen suhde pyörii vielä mielessä, ei ole järkeä hakea uutta kumppania. Noissa tilanteissa se edellinen suhde nousee aivan varmasti esiin tavalla tai toisella.

      Tinder on varmasti monelle tapa etsiä myös yhden illan juttuja ja juurikin sitä ”tiettyä”. Meitä on niin moneen junaan ja kaippa se on niin, että ainahan sitä voi kysyä ja suoraan ehdottaa, mutta on eri sitten suostuuko tuohon ehdotukseen tai lähteekö siihen mukaan. :D

  10. Hyvä ystäväni on menossa tänä kesänä naimisiin Tinder-matchinsa kanssa. :) Ja tiedän paljon muitakin onnellisia tarinoita – eli voi sieltä löytyä onnikin!

  11. Moikka Jutta! :)

    Ajatukset Tinderistä oli tosi samanlaiset kuin sinulla. Sitten kuitenkin päädyin alkuvuodesta kokeilemaan ja ensimmäiset treffit sieltä sovin erään tumman komistuksen kanssa. Odotukset ei olleet kovat, mutta päädyin löytämään niin täyttä kultaa olevan miehen, että en voi vieläkään uskoa sitä todeksi. Sellaisen niin kunnollisen ja ihanan joka tavalla. Joten pakko todeta että minun kohdallani Tinder toimi. En tiedä olenko van todella onnekas ja onko se harvinaista. Mutta pakko oli jakaa myös positiivinen kokemus! :)

    • Kuulostaa ihan mielettömän hyvältä! Sinulle Tinder tosiaan toimi, olen iloinen puolestasi. :)

  12. Oman avomieheni löysin tinderistä:) 2vuotta yhteiseloa takana, pari koiraa ja omistuskämppä:) sinkkuaikoina koin tinderin olevan ihan huippukeksintö, hauskoja aikoja :D

    • Oi kuinka kiva kuulla! :) Onni voi tosiaan löytyä mitä kautta tahansa.

  13. Mulla on Tinderistä ainoastaan hyvää sanottavaa. Tuossa pari vuotta sitten treffailin sieltä ahkerasti, varmaankin 20 miestä reilun vuoden aikana. Osan kanssa tapasin vain kerran, osan kanssa vähän pidempäänkin. Ihan mielenkiinnosta tutustuin uusiin ihmisiin ja sain älyttömän hyviä kokemuksia. En itse etsinyt mitään kovin vakavaa, mutta lopulta vastaan tuli ihminen, jota ei halunnutkaan päästää menemään. Nyt olemme seurustelleet melkein kaksi vuotta, ja asumme yhdessä.

    • Oi miten hyvältä kuulostaa! Mutta se, että olit Tinderin suhteen ahkera oletettavasti palkitsi lopulta. ;) Mitä useamman kanssa treffaa, sitä suurempi todennäköisyys on varmasti löytää joukosta se itselleen sopiva tapaus. Kaikkea hyvää sinulle ja Tinder Matchillesi siis. :)

  14. Tuntuu, että nykyään lähes kaikki parisuhteet ovat alkaneet juuri tinderissä!

    • No ilmeisesti aika moni mikä on nyt kyllä yllättänyt itseni täysin. :) Jo tässä ketjussakin on useampi tuollainen tapaus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 9
Tykkää jutusta