Minun ei tarvitse muuttua

Mietin pitkään miten aloittaisin tämän tekstin tai osaanko ylipäänsä muotoilla ajatuksiani selkeään muotoon. Aihe on minulle vaikea, sillä se on hyvin henkilökohtainen. Päätin kuitenkin yrittää, koska haluan muistuttaa juuri sinua siitä, että olet täydellinen juuri tuollaisena. Sinun ei tarvitse muuttua koskaan sellaiseksi, mitä et pohjimmiltasi ole.

Viimeisten vuosien aikana olen kamppaillut sisäisessä maailmassani paljon sen kanssa, millainen olen ja millainen minun tulisi olla. Luonteeni ei ole ehkä aina se pehmein, vaan olen nainen, joka sanoo usein sen viimeisen sanan (tai ainakin yrittää sanoa) ja esittää vastalauseitakin. Omaan vahvan temperamenttinen ja toisinaan kiihdyn nollasta sataan. Toisaalta taas lepyn nopeasti ja unohdan aika pian, mistä edes tulistuin. Olen kärsimätön ja hermostun jos en onnistu jossain oitis. Tämä piirre näkyi minussa kuulemma jo lapsena, kun rakensin palikoista tornia. Siinä kohtaa, kun torni kaatui, viskoin palikoita menemään ja raivostuin. Vaikka moni ulkopuolinen saa minusta rauhallisen kuvan ja siis periaatteessa olenkin rauhallinen, niin minussa on myös tuo tulisempi ja vahvempi puoli.

Olen perheestä, jossa tunteenpurkauksia on ollut paljon ja molemmat vanhempani ovat temperamenttisia. Minulle konfliktitilanteet ovat aina olleet aivan luonnollinen osa elämää, enkä ole koskaan kavahtanut sitä, että tässä ollaankin nyt eri mieltä asioista. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu, mutta ainakin asioita käsitellään tavalla tai toisella. Se, että olen tosiaan temperamenttinen ja välillä vähän tulinenkin, on kuitenkin aina ollut itselleni piirre, joka on vaan luonnollinen osa minua. En ole hävennyt sitä tai kokenut tuota muutenkaan haitalliseksi. Olen sen verran nopeasti leppyvää sorttia, että olen suhtautunut luonteenpiirteeseeni pääosin huumorilla. Parisuhteessa kuitenkin huomasin, kuinka tuo osa minua ei enää ollutkaan niin kiva juttu – tai siltä minusta alkoi tuntumaan. Tajusin sen, kuinka kaksi ihmistä käsittelee asioita eri tavalla ja toiselle temperamenttini saattaa yksinkertaisesti aiheuttaa jopa pahaa mieltä. Pikkuhiljaa noista sinulle ominaisista luonteenpiirteistä tuleekin heikkouksiasi ja alat näkemään ne negatiivisessa valossa. Yrität muuttaa itseäsi siinä kuitenkaan onnistumatta, väsyt ja turhaudut.

Tuosta alkoi se kamppailuni luonteenpiirteideni ja minäkuvani kanssa. Tunsin yhdessä vaiheessa jatkuvaa syyllisyyttä siitä, millainen olen ja kysyin itseltäni, miksi en vaan voi olla toisenlainen – temperamenttisen vastakohta. Olisi mukavaa olla nainen jolla on lehmän hermot ja joka ei koskaan sano mihinkään poikkipuoleista sanaa – vai olisiko? Ainakin silloin olisin helpommin hyväksytty. Kirjoitin noihin pahimpiin aikoihin blogiini aiheesta postauksenkin, joka oli tuolloin hieman eri kantilta kirjoitettu, mutta tekstistäni tosiaan paistoi syyllisyys siitä, mitä olen. Nyt, kun luin jutun uudestaan, tuli minulle todella surullinen olo. Kuinka ihmeessä olen voinut joskus ajatella noin? Ihanasti te kommentoijat olitte sinne kuitenkin kommentoineet ja ajatuksiani herätelleet oikeaan suuntaan.

Paljon olen tosiaan tuota aihetta miettinyt ja tullut siihen lopputulokseen, että aina on olemassa ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut ja minut sellaisina kuin olemme. On väärin yrittää muuttaa itseään päinvastaiseen suuntaan, sillä silloin omaksuu herkästi jonkinlaisen roolin. Se ettei luonteeni sulaudu yhteen jonkun ihmisen kanssa ei tarkoita sitä, etteikö joku toinen voisi nähdä temperamenttiani jopa vahvuutena tai suhtautua siihen vaikkapa humoristisesti. Tuota jälkimmäistä itse asiassa toivoisin. Ihmistä joka nauraa, kun hermostun itsekseni yrittäessäni epätoivoisesti taskuparkkia tai kiroan pudotettuani täyden suodatinpussin lattialle. Se suuttumukseni ei kuitenkaan ole vihaa, vaan se on turhautumista – tunnepurkaus joka tulee ja menee ohitse yhtä nopeasti. Tai tuota kaikkea se minulle on, toiselle ihmiselle nuo purkaukset saattavat olla mielleyhtymä johonkin pahaan, jossa he näkevät vaikka jotain ikävää menneisyydestään.

Tämä taas selittää paljon asioita, sillä kaikelle on aina syynsä. Jokainen käyttäytymismalli juontaa juuriaan jostain, enkä todellakaan kirjoita aiheesta syyllistävään sävyyn. On vaan olemassa luonteita, jotka riitelevät keskenään. Toimintatapoja, jotka eivät bondaa. On kuitenkin aina olemassa se mahdollisuus hyväksyä toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Itse asiassa meillä jokaisella on siihen mahdollisuus. Sen sijaan, että pyrkisimme muuttamaan itseämme tai muita, voisimme pyrkiä hyväksymään. Kääntämään nuo heikkoudet voimavaroiksi, kuten teistä joku aikaisempaan tekstiini kommentoikin.

Minä ainakin olen päättänyt ettei minun tarvitse enää yrittää muuttaa itseäni, sillä se teki minusta onnettoman. Toki voin kehittää asennettani asioihin ja sitä kautta luonteessani onkin tapahtunut paljon pehmentymistä, mutta ei se temperamentti minusta silti pohjimmiltaan mihinkään katoa. Tänä päivänä olen myös sitä mieltä, ettei sen tarvitsekaan kadota. Lyhytjänteisyys ja kärsimättömyys nyt vaan ovat osa minua ja ne saavatkin olla. En halua enää tuntea huonommuutta siitä, etten ole jotain sellaista jota minun halutaan olevan. Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä kenenkään tarvitse olla. Haluankin tämän tekstin välityksellä muistuttaa juuri sinua, että olet hyvä tuollaisena kuin olet – kaikkine luonteenpiirteinesi. Älä omaksu yhtään ainutta roolia tai anna kenenkään tehdä sinusta mitään muuta.

Jos heräsi ajatuksia, kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita ja arvostan niitä jo etukäteen suuresti. <3

Kommentit (22)
  1. Pakko kommentoida toisesta näkökulmasta.
    Eli meillä mies on se jolla ärräpäät lentää ja jos asiat ei mene niin kuin pitäisi niin jo kiukuttaa. Tässä ollaan vuosia oltu yhdessä ja oon jo oppinut ton hyväksymään, asioista on puhuttu mutta tajuan sen että toista ei voi muuttaa. En haluaisi että miehenikään alkaisi minua muuttamaan. En ikinä noissa tilanteissa itse hermostu, mutta ottaa päähän miksi pitää ärräpäiden lennellä kun asia ei ole mitenkään vakava. Toisaalta se joka ei hermostu joutuu ikävään tilanteeseen ja tulee itselle huono fiilis (ei aina, niin kuin sanoin oon asian hyväksynyt eikä noi kyllä ikinä kestä kauaa) ja kyllä sitä pohtii että oliko vikaa minussa.
    Ja tavallaanhan tässä mennään sen kiukkupään mukaan eli hän ei osaa hallita tunteitaan vaan ja sitten se vähän herkempi vetäytyy kuoreensa. Onneksi meidän elämä on paljon muutakin ja arki leppoisaa,mutta kyllä sen huomaa jos toisella on meneillään stressikausi tai muuten vaan asioita liikaa mielessä.

    1. Kiitos kommentistasi ja näkökannastasi! Niin. Itse taas ihmettelen miksi sitä rauhallisempaa tyyppiä häiritsee jos toinen vähän äksyilee itsekseen? Kun eihän se johdu tosiaan siitä toisesta ihmisestä millään tavalla, ei ainakaan useimmiten.

      Asenteesi kuulostaa hyvältä ja se, että olet opetellut hyväksymään tuon piirteesi miehessäsi on sitä aitoa rakkautta – toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on. Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin tosiaan sanoa, että jos toinen jatkuvasti muistuttaa kuinka paska olet, kun reagoit noin tai näin, niin se ei ole kivaa kuultavaa. Ja vaikka asiaa ei sanottaisi edes noin suoraan, mutta sellainen piilov*ttuilu ja ilkeily on yhtä itsetuntoa syövää. Vaikka toisaalta, kyseisessä tilanteessa huono fiilis tulee mitä ilmeisemmin molemmille osapuolille…

      En tiedä mikä olisi kompromissi. Ehkä osittain itsehillinnän opetteleminen ja siihen rinnalle ihminen, joka ei pienistä säikähdä. 🙂

  2. Kiitos tästä kirjoituksesta! Tunnistan itseni tästä tekstistä, ja olen miettinyt paljon viime aikoina omaa luonnettani ja temperamenttiani, sillä läheisessä ihmissuhteessani koen, etten tule tällaisena hyväksytyksi. Olen paljon paininut jatkuvan huonommuuden tunteen kanssa tästä johtuen, joten kiitos että muistutit, ettei niin tarvitse olla 🙂

    1. Eipä kestä, hyvä jos tästä oli apua! Olen sitä mieltä, että huonommuuden tunnetta ei kuulu luonteestaan tuntea. Tämä sinua syyllistävä ihminen on tuskin sinua parempi. Vaikka omaisikin pidemmän pinnan… Hänellä lienee heikkouksia sitten muualla.

      Idyllisintähän olisi jos aiheesta kyettäisiin keskustelemaan. Voisi avata monta uutta näkökantaa. :)) Hurjasti tsemppiä ja muista, että olet hyvä tuollaisena!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *