Ratikassa kuultua

Istuin eilen ratikassa pitkän ja väsyttävän päivän jälkeen. Jalat suorastaan huusivat hoosiannaa ja kasseja oli mukanani niin kirottavan monta, että hyvä, kun mahduin siihen omalle istuimelleni. Kohta minua vastapäätä tuli istumaan iäkkäämpi naisparivaljakko, joita puhelimeni selailun lomassa kiinnostuin kuuntelemaan. He olivat selkeästi parhaat ystävät ja iältään ehkä 80-85 -vuotiaita.

Tämä kaksikko puhui elämästä. Toinen kertoi ihan vasta muutama vuosi sitten tajunneensa, että onkin jo aika iäkäs. Toinen nauroi päälle ja sanoi, ettei oikein ymmärrä tuota vieläkään – ikä, kun on ihan vaan asennekysymys. Kuuntelin kahden kymmenminuuttisen ajan heidän höpinöitä arjesta ja elämästä. Asia joka särähti ehkä eniten korvaani, oli toisen naisen toteama lausahdus siitä, ettei rahaa kannata säilöä pankkitilille, vaan sen avulla kannattaa elää, nähdä ja kokea. Toinen totesi, että niinpä. Nyt, kun sitä rahaa olisi, niin ei ole enää rahkeita ja voimia tehdä mitään sen suurempaa. Seuraavaksi he vaihtoivat ajatuksia siitä, kuinka elämässä kannattaa jatkuvasti tehdä asioita, joista nauttii ja unohtaa liiallinen järkiajattelu. Välillä he nauroivat ja jatkoivat juttua rempseästi. Tällä kaksikolla oli aidosti niin hauska ja viisas ote elämään, että välillä hymyilin siinä penkillä itsekseni. Teki oikeastaan mieli sanoa heille jotain kivaa, mutta en kuitenkaan rohjennut.

Tuossa unohtui kieltämättä ne omat murheet ja väsyneet jalat, sillä tuli yksinkertaisesti niin hyvä mieli. Siinä hetkessä tajusin, että sillä miksi tuohon penkkiin istahdin, oli todellakin tarkoituksensa! Minun piti kuulla tämä kaksikon elämänmyönteinen keskustelu, sillä siinä hetkessä minä sain jotain. Sain voimaa, energiaa ja erittäin hyvän mielen. Oivalsin jälleen sen, kuinka elämää on rutkasti edessä ja jokaisesta päivästä tulee nauttia. Ei ole aikarajoja, jossa asioita tulisi saavuttaa. Raha pankkitilillä ei ole tehty siellä seisotettavaksi, vaan välillä jopa tuhlattavaksi – elämästä nauttimiseen tietenkin. Kaikkea ei pidä miettiä niin tarkkaan, vaan tulee ottaa riskejä. Elämässä, kun on hyvin pitkälti kyse luottamisesta. Siitä, että uskoo hyviin asioihin, vaikka elämä toisikin eteen välillä aivan liian paljon huonoa. Oivalsin myös sen, että olen oikeasti todella nuori. Jos kahdeksankymppinen ikäihminen edessäni toteaa, että vasta muutama vuosi sitten oivalsi vanhuutensa, en minä voi kuin hävetä omaa kolmen kympin kriisiäni! Tuo asenne, kunpa omaisin saman kymmenien vuosien päästä.

Itsehän olen tosiaan aina katsonut ikäihmisiä ylöspäin. Arvostan hyvin paljon heidän elämänkokemustaan ja se, että he ovat eläneet niin eri maailmassa kuin me nyt eletään, tekee heistä vielä kunnioitettavampia. Todella monella on varastossa jotain sellaista, jota minulla tai sinulla ei vielä ole. Ja jos me hoppuilemme elämämme kanssa, tulisi todellakin kuunnella mitä meitä vanhemmilla on sanottavaa. Tässä myös yksi syy sille, että viihdyn ylipäänsä paremmin vanhempien ihmisten seurassa. Rakastan heidän elämänkokemustaan ja niitä ajatuksia, joita minua vanhemmat voivat minulle antaa. Totta kai yli parikymppinenkin voi olla ikäisekseen kypsä, mutta silti ero vaikka nelikymppiseen on aikamoinen. Ikä vaan tuo ihmisiin sitä tiettyä karismaa ja sisäistä kauneutta, jota ei saa mitenkään muuten kuin elämällä.

Tämän päivän höyhenen kevyt ajatus on oikeastaan se, että nautitaan elämästä sellaisena, kun se eteemme annetaan. Pyritään siihen, että se lista asioista joita kadumme kuolinvuoteella, olisi mahdollisimman lyhyt. Koetaan, nautitaan ja ennen kaikkea eletään. Ei mietitä ikää, sillä se on vain numeroita. Ei aseteta turhia aikamääreitä, vaan annetaan elämän viedä.

Ihanaa keskiviikkoa jokaiselle!

Kommentit (12)
  1. Ihana postaus ja totta joka sana! Piristi todellakin iltaa, kiitos tästä. <3 🙂

    1. Kiitos! Oli pakko postata aiheesta, sillä halusin jakaa tuon hyvän mielen jonka itse sain. <3 Tuollaiset sattumat ovat kyllä elämässä hassuja. Tuli ehdottomasti fiilis, että minun piti tuo keskustelu kuulla ja ehkä vielä jakaa sitten täällä blogissakin.

  2. Tulipas tästä hyvä mieli! 🙂 Näinhän se elämä olisikin paras elää. Mun edesmennyt mummu reissasi paljon juurikin vahemmalla iällä, kävi Niagaran putouksilla ja Kiinan muurilla. Totesi aina että haluaa vielä nähdä ja kokea maailmaa. Hän kuitenkin jaksoi aina olla läsnä hetkessä ja antoi aikaansa mieluusti kaikille yli kahdellekymmenelle lapsenlapselleen!

    1. Aivan mahtavaa! Ja upeaa, että hänelle tosiaan tarjoutui vielä mahdollisuus kokea tuo kaikki. 🙂 Olisi itsekin hienoa olla kuvailemasi kaltainen teräsmummo sitten aikanaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *