Äitienpäivän ajatuksia

Uskon, että näin äitienpäivä sunnuntaina yhä useamman meistä ajatukset ovat omassa äidissä ja mahdollisesti jopa isoäidissäkin. Tänään jokaisella äidillä on syytä juhlaan ja toivon, että mahdollisimman moni muistaakin äitejään tavalla tai toisella. Koska omat ajatuksenikin ovat siellä oman äidin luona, haluan muutaman sanan teille aiheeseen liittyen kirjoittaa.

Oma äitisuhteeni on ollut tässä vuosien varrella aika vaihderikas, kuten varmasti monen muunkin. Se on jollain tavalla samanlainen kuin sisarsuhde, eli välillä tunteet räiskyvät mutta ei kuitenkaan sen vakavammin. Vaikka riideltäsiinkin, niin asiat aina sovitaan. Meidän suvussa on myös tapana, että asioista puhutaan aika suoraan ja siksi välillä otetaankin yhteen. Ei oikeastaan ole mitään tabuja, vaan kaikesta voidaan puhua hyvinkin avoimesti. Muistan esimerkiksi, kuinka aikanaan kerroin äidilleni jopa villistä päihteiden käytöstäni, joka oli jossain kohtaa vähän väärillä urilla. Se vastaanotto jollaisen äidiltäni sain, on jäänyt mieleeni. Hän siis ymmärsi. Toki opasti oikeaan suuntaan mutta ei missään nimessä suuttunut tai katkaissut välejä, kuten joku toinen olisi voinut tehdä. Tällä tarkoitan sitä, että meillä on aina ollut loppupeleissä jonkinlainen vallitseva ymmärrys, vaikka toisaalta välillä ensireaktiot ovatkin saattaneetkin olla räiskyviä. Se mitä tahdon joskus aikanaan mahdollisesti omillekin lapsilleni välittää on, että äiti ymmärtää eikä tuomitse. Äiti rakastaa aina lastaan vaikka tämä kuinka mokailisi.

Kun mietin äitiäni, tulee minulle ensimmäisenä mieleen vahva nainen, jolla on kuitenkin herkkä sydän. Uskon, että olen pitkälti perinyt äidiltäni tuon vahvuuden olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Vahvuuden selvitä kaikesta, jopa niistä elämän vaikeista vastamäistä. Vaikka toisaalta taas, herkkyyden tuntea ja myös itkeä. Muistan kuinka jo lapsena äiti usein sanoi minulle, että ole rohkeasti erilainen äläkä anna muiden vaikuttaa siihen mitä teet tai kuinka ajattelet. Tuon kasvatusmetodin saattelemana muistan kuinka olin hyvin rohkeasti sitä mitä halusin, vein esimerkiksi koulun levyraatiin gospelmusiikkia, koska siitä pidin. En välittänyt vaikka muut naureskelivat uskonnolleni ja pilkkasivat. Lapsena olin jotenkin aivan ihmeellisen vahvasti sitä, mitä olin… Jossain kohtaa elämää tuo neuvo jollain tavalla kuitenkin unohtui ja kuten olen pari kertaa kirjoittanutkin, olen elänyt myös aikoja, jolloin itseluottamus on ollut siellä pohjamudissa. Tänä päivänä se on kuitenkin palannut vahvempana kuin koskaan ja omien kipuilujeni kautta olen jälleen kuin se pikkutyttö, joka noudattaa äitinsä neuvoa olla vahva ja rohkea.

Olen usein miettinyt olisiko minusta äidiksi? En ole oikein koskaan unelmoinut lapsista vaan ennemmin ajatellut, että ne kuuluvat sitten siihen johonkin elämänvaiheeseen. Toisaalta taas näin iän myötä on tullut sellainen ajatus, että jos joskus lapsia haluaisin, tulee sen tapahtua luontevasti ja ikään kuin yhteisestä halusta kumppanin kanssa. En halua lapsia koska niitä pitää hankkia, vaan koska haluan lapsen. Uskon, että siinä kohtaa jos tuo tunne jonkun ihmisen kanssa tulee, se muuttaa kaiken. Jos sitä ei taas tule, niin sitten asia on niin. Mielestäni lasten hankkinen velvollisuudesta tai muiden painostamana on vaan niin väärin, etten koskaan halua toimia itseäni vastaan tuossa asiassa.

Paljonhan sanotaan, että äitiys kasvattaa naista. Uskon tuohon todella, sillä äitinä rakastat lastasi pyyteettömästi ja asetat hänet aina etusijalle. Lasten saannin jälkeen kaikenlainen itsekkyys varmasti katoaa ja maailmankatsomus muuttuu monellakin tapaa. Ei ole enää sinä ja sinun tarpeesi, vaan yhtäkkiä onkin lapsesi ja hänen tarpeensa. Itse en voi kuin nostaa hattua jokaiselle äidille ja heidän jaksamiselleen! Siksipä tänään ajatukset jokaisessa äidissä, erityisesti omassani.

Rentouttavaa äitienpäivää jokaiselle äidille!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *