Kookosöljy ihonhoidossa

Moni ehkä kuvittelee, että kookosöljyn käyttö rajoittuu ainoastaan sinne keittiön puolelle. On totta, että leivonnassa ja ruoanlaitossa tuo kyseinen öljy on aika lailla vertaansa vailla, mutta myös ihonhoitoon se soveltuu mitä parhaiten. Ihan ensimmäisinä vuosina kookosöljyn löydettyäni olin hyvin skeptinen sen ulkoisen käytön suhteen. Öljymäinen rasvaisuus ei houkuttanut yhtään ja lähinnä kammosin sitä, kuinka osa laittaa jopa hiuksiinsa yön ajaksi kookosöljynaamion. Nyt en pidä tuota laisinkaan huonona tapana kosteuttaa kuivia latvoja tai rauhoittaa ärtynyttä päänahkaa – päinvastoin.

Sen lisäksi, että kookosöljy on mieletön tuote niin keittiössä kuin hiusten hoidossakin, soveltuu se mielestäni erinomaisesti myös ihonhoitoon. Sen luonnonmukaisuus ja pehmeä koostumus ovat seikkoja, jotka suorastaan kannustavat käyttämään sitä niin vartalon kuin kasvojenkin iholle. Voin itse ainakin rehellisesti sanoa, että viime syksystä lähtien olen ollut todella varovainen kaiken kosmetiikan suhteen. Kun POD ilmestyi lievänä ihottumana leukaperiin, sai se minut todella tarkastelemaan ihonhoitorutiinejani. Enää en sekoittelekaan eri tuotteita, vaan pidättäydyn hyvin selkeillä linjoilla. Totta kai bloggaajana säännöllisesti kokeilen jotain uuttakin, mutta vain purkki kerrallaan jotta näen selvän yhteyden jos iho reagoi.

Kookosöljy on kuitenkin ollut tuote, jota olen uskaltanut käyttää kasvojeni iholla koko tämän ongelmallisemmankin ajan. Tietysti alkuun pidin siitäkin pientä taukoa, jotta näin mikä ihottumaa aiheuttaa. Mitään yhteyttä ei kuitenkaan löytynyt, joten käyttöä olen jatkanut aika huolettomasti. Etenkin kuivahko ja herkästi samealta näyttävä ns. ongelma-alueeni, eli otsan seutu on saanut uutta pontta kookosöljystä. Olenkin selkeästi huomannut, että kookosöljyllä kosteuttaminen on se juttu mikä tekee tuolle alueelle pelkästään hyvää!

Nyt joku teistä saattaa miettiä, että kuinka sitten käytän kookosöljyä ihonhoidossa? Millaisin rutiinein ja kuinka usein? Haluan ehdottomasti jakaa vinkkini nyt teille ja toivon, että rohkeasti annatte tälle ihmeöljylle mahdollisuuden myös kauneudenhoidossa!

Puhdistustuotteena

Eli siis ihan kasvomaidon korvikkeena puhdistaessani meikit iholta. Itsehän en tosiaan pese kasvojani vedellä joka päivä, sillä ihoni ei sitä ihan välttämättä kaipaa. Itse asiassa olen huomannut, että vesipesu usein vaan kuivattaa ja aiheuttaa kiristävää tunnetta etenkin niille herkästi kuivuville alueille. Suosinkin vesipesua suunnilleen joka toinen päivä ja vuoropäivinä sitten levitän iholleni kookosöljyn, jonka puhdistan pois vanulapuilla. Kookosöljyllä lähtee erinomaisesti meikit ja veikkaisin, että myös vesiliukoiset ripsivärit? Tuosta en ole kuitenkaan varma, sillä kokemusta ei ripsien vuoksi löydy laisinkaan silmämeikin poistamisesta.

Vartalon ihonhoidossa

Vaikka en mitenkään ihan hurjasti kroppaani rasvaile, etenkin talvisin välillä sivelen kookosöljyä säärien kalansuomu iholle. Kookosöljyhän on aivan mielettömän hyvä kosteusvoide ja toimii kropalle erinomaisesti. Voisin myös kuvitella, että jopa herkkä -ja kuivaihoisimmatkin saisivat kookosöljystä avun vartalonsa ihon kosteuttamiseen? Voisiko tämä ihmeöljy toimia myös atopiaan – kenties?

Kasvonaamioissa

Ainakin pari kookosöljyllä tuunattua kasvonaamiota olen blogissanikin jakanut ja edelleen niitä siis suosin ihonhoitorutiineissani. Nämä ovat erittäin helppoja valmistaa, luonnonmukaisia, edullisia ja kivasti ihoa kosteuttavia. Voisin jopa sanoa, että vetävät vertoja mennen tullen useimmille kaupankin naamioille. Itse naamioin ihoani vähintään pari kertaa kuussa, ihon kunnosta ja fiiliksestä riippuen. Talvisin iho kaipaa enemmän kosteutusta mutta näin kesän tullen tuo tarve taas vähenee.

Blogistani löytyy tosiaan kaksi suosimaani naamioreseptiä, joihin pääset halutessasi näiden linkkien kautta:

Kasvojen kosteusvoiteena

Tämä kohta on ehkä sellainen, joka saattaa olla monelle vähän liikaa… Jos iho on kuitenkin erityisen kuiva tai janoaa elvyttävää kosteutusta riehakkaan viikonlopun jälkeen, suosittelen kasvojen kosteuttamista kookosöljyn voimin. Öljyhän sulaa iholle, eli sitä ei tosiaan tarvitse laittaa runsaasti, vaan ainoastaan sivellä pienissä määrin. Se mikä saattaa yllättää on, että öljy imeytyy ihoon suhteellisen nopeasti kunhan sillä ei lotraa. Eli ihan pieni määrä öljyä sormen päihin ja sively kauttaaltaan kasvoille. Toinen vaihtoehto on sivellä öljy kasvoille, antaa vaikuttaa tunnin verran ja sen jälkeen pyyhkiä vanulapulla pois. Vaikka kookosöljyn pyyhkiikin iholta, jää sen pintaan silti pieni rasvaisuus mikä on pelkästään hyvästä.

Ryppyjen elixiirinä

Tämä on ehkä hieman hassu käyttötarkoitus, mutta itse jaksan uskoa siihen, että jos niitä herkästi rypistyviä alueita riittävästi kosteuttaa saattaa ryppyjen syntymistä kyetä lykkäämään tai mahdollisesti niitä olemassa oleviakin häivyttämään. Käytän kookosöljyä siis otsaani, etenkin siihen viiruun joka keskelle otsaani on jo vuosia sitten ilmestynyt. Sen lisäksi osansa saavat myös orastavat sibeliukset ja tarvittaessa silmänympärysihokin. Vaikka mitään takeita ryppyjen hälvenemiselle ei voi koskaan antaa, niin ainakin itse olen huomannut kuinka suuri vaikutus kosteutuksella on ihon kuntoon ja sitä kautta myös niihin ryppyihin tai siihen kuinka vahvasti ne kuultavat iholta. Ainahan voit ainakin testata, mitäänhän siinä ei menetä! ;)

Tuleeko teidän suosittua kookosöljyä ihonhoidossa? Jos tulee, niin löysittekö joukosta mitään tuttuja käyttötapoja? :)

On my way

21 vastausta artikkeliin “Kookosöljy ihonhoidossa”

  1. En vielä toistaiseksi ole käyttänyt kookosöljyä ihonhoidossa, joten tämä oli kiinnostava postaus! Suun terveyden ylläpidossa käytän kyllä kookosöljyä, purskuttelen öljyä suussa (oil pulling) aamuisin, ja hampaat ovat pysyneet kirkkaampina ja ikenet terveempinä. Suosittelen kokeilemaan! :)

    http://www.lalalilja.fi

    • Kannattaa kokeilla jos et ole vielä testannut. :) Joo itse asiassa harrastin tuota itsekin aikaisemmin mutta jostain syystä se on vaan jäänyt. Pitääkin ottaa itse asiassa tuo tapa jälleen käyttöön!

    • No olenko niin väittänyt? :D Kirjoitin postauksen siitä kuinka itse henkilökohtaisesti pidän kookosöljyn käytöstä ihonhoidossa. Lifestyleblogit ovat niemenomaan bloggaajien näköisiä, ei mitään tietokirjoja vaan omaan elämään pohjautuvia. Sinunhan ei sitä ole pakko käyttää jos ei ihollesi sovi.

      Sun kommentit ovat kyllä aina yhtä positiivista luettavaa…

    • Koska mun mielestä sosiaalisessa mediassa levitetään liikaa ”tietoa”, joka ei pohjaudu mihinkään oikeaan tietoon. Esim tästä postauksesta olis voinut saada paljon enemmän irti jos olisit omien mielipiteittesi lisäksi vaikka googlaillut jotain mikä liittyy kookosöljyyn ja ihonhoitoon ja olisit voinut vaikka mainita tuon komedogeeni-indeksin. Mä en nää et miksi aiheesta mainitseminen olis nyt jotenkin kopvin negatiivista tai miksi lifestyle-bloggarit ei vois nostaa vähän tasoja.

      Mun kommentti oli neutraaliin sävyyn kirjoitettu kuten monet muutkin mun kommentit ovat olleet ja se, että sanot ”Sun kommentit ovat kyllä aina yhtä positiivista luettavaa…”, tarkoittaako se siis sitä että kaikkien tulee olla samaa mieltä kaikista asioista, kenenkään ei tule huomauttaa fiktiivisestä tiedosta ja jos joku kommentoi jotain kriittiseen sävyyn on se silloin heitteri eikä hänen ”tarvii lukee jos ei tykkää”.

    • Tiedätkö mitä? Jos haluat viedä lifestyle-blogeja haluamaasi suuntaan, niin sulla on varmasti yhtälailla mahdollisuus laittaa se blogi pystyyn! :) Jokainen päättää itse mistä blogissaan kirjoittaa. Oma blogini perustuu hyvin pitkälti omaan elämääni ja kerron täällä mm. mielipiteitäni ja suosikkejani eri tuotteista. Se miksi kookosöljystä ihonhoidossa pidän, ei tarvitse tuekseen ainuttakaan tutkimustulosta vaan voin ihan vaan kirjoittaa siitä juuri siitä näkökulmasta, kun haluan.

      Fiktiivinen tieto ei ole yhtä kuin mielipide, olisi eri jos olisin väittänyt kookosöljyn toimivan kaikille ihotyypeille tms. mutta koska sitä en postauksessani tee, en koe levittäneeni mitään väärää tietoa ihmisille. Jokainen voi itse perehtyä kookosöljyyn syvemmin vaikka Googlailemalla…

      Olen vaan huomannut, että kommenttisi ovat aina negatiivis sävytteisiä ja siksi ihmettelen miksi täällä edes käyt. Jos minun blogi ei ole sellainen kuin haluaisit lifestyle-blogien olevan, niin ei tosiaan ole pakko käydä. :) Mukavaa ja positiivisempaa kesää sinne!

    • Mä nyt haluaisin edelleen sanoa sitä, etten juurikaan kovin negatiivisesti ole sulle kommentoinut. En ole kommentoinut sun ulkonäköä tai haukkunut blogiasi millään tavalla. Mun mielestä ei ole negatiivista antaa palautetta ja asenne ”ei tarvii lukee jos et tykkää” pysäyttää kaikenlaisen keskustelun aika äkkiä, samoin ”tee ite paremmin”. Kurjaa jos ajattelet jokaisen, joka antaa jotain muuta kuin ylistävää palautetta kaipaavan ”positiivisuutta elämään”.

  2. Itse olen myös pessyt kookosöljyllä meikit pois iltaisin ja huomannut, että herkkä ihoni ei ärsyynny yhtään pesusta vaikka moni kuivalle ja herkälle iholle tarkoitettu kasvoputsari vetää naaman ihan punaiseksi ja ärsyyntyneksi:( samoin ihon sävy tuntuu tasoittuneen mikä voi kyllä olla omaa kuvitelmaani mutta ihoni on kyllä elämänsä kunnossa ja uskon kookosöljyn vaikuttaneen tähän:) itse käytän kookosöljyä myös sheivatessa ja hiusnaamiona.

    • Niinpä, juuri tuota epäilinkin, että sopisi herkällekin iholle. :)

      Ihon tasoittuminen kuulostaa hyvältä, voihan sillä oikeasti olla vaikutuksensa! Itse ainakin uskon siihen, että myös ulkoinen hoito todella vaikuttaa. Sheivaukseen kookosöljy toimii kyllä myös mitä parhaiten! Hellävarainen ja ihoa hellivä tuote.

  3. Toimii muuten hyvin kaiken vedenkestävänkin meikin kanssa, kaikki ripsarit on lähteneet ja vielä paljon hellävaraisemmin kuin aiemmin kun käytin meikinpoistoaineita. :)

  4. Hei mua kiinnostaisi tuo meikinpoisto, eli levitätkö ihan vaan öljyä naamaan ja pyyhit vanulapulla pois? Ja meikit tosiaan lähtee kunnolla? Kookosöljy on sellainen ihanuustuote mitä käytän kyllä monella eri tavalla, myös ihovoiteena, vaikka tuntuu jostain syystä ettei se imeydy vartaloon. Kasvoille toimii hyvin, mutta jalat ja kädet ovat kuin hiekkapaperia jos käytän pelkästään sitä. Se on todella harmi, sillä olisi ihanaa pärjätä ihan vain luonnontuotteella. Se on minusta myös omituista, sillä luulisi että nimenomaan tuollainen öljy imeytyy helposti?! Outoa.

    • Joo juuri noin siis teen! :)

      Okei, hmm… Olisiko sitä, että ihosi on kuiva ja kaipaa enemmänkin voidemaista tuotetta? En kyllä osaa sanoa, sillä itselläni se imeytyy. Mutta toisaalta minulla ei ole vartalon iho kovin kuiva muuta kuin tosiaan sääret talvisin…

  5. Ääh, mä käytin kookosöljyä muutaman viikon ajan joka ilta, mutta se kuivatti mun ihoa niin pahasti että päätin lopettaa käytön ja siirtyä normi voiteeseen. mitä ihmettä? :o :/

    • Joo no ilmeisesti osalla käyttäytyy noin kuten tuossa edellinenkin kommentoija mainitsi. Kuulostaa kyllä erikoiselle mutta eihän kaikki sovi kaikille. Kannattaa mielestäni käyttää niitä tuotteita jotka sopivat ja tapauksessasi nimenomaan niitä voidemaisia. :)

  6. Moikka!

    Hienoa, että kookosöljy toimii sulla! Itse lähes pienen ikäni aknesta kärsineenä haluaisin tuoda tässä yhteydessä esiin, että aknesta kärsivien suositellaan nimenomaisesti pidättäytymään käyttämästä mitään öljypohjaisia ihonhoitotuotteita, ml. kookosöljyä (Kliinisiin tutkimuksiin perustuvat käypä hoito -suositukset). Eli akneiholle apteekin puhdistustuotteet ja esim sebamed-tai muu vähäisen rasvapitoisuuden perusvoide :)

  7. Moikka!

    Hienoa, että kookosöljy toimii sulla! Itse lähes pienen ikäni aknesta kärsineenä haluaisin tuoda tässä yhteydessä esiin, että aknesta kärsivien suositellaan nimenomaisesti pidättäytymään käyttämästä mitään öljypohjaisia ihonhoitotuotteita, ml. kookosöljyä (Kliinisiin tutkimuksiin perustuvat käypä hoito -suositukset). Eli akneiholle apteekin puhdistustuotteet ja esim sebamed-tai muu vähäisen rasvapitoisuuden perusvoide :)

  8. Moikka!

    Hienoa, että kookosöljy toimii sulla! Itse lähes pienen ikäni aknesta kärsineenä haluaisin tuoda tässä yhteydessä esiin, että aknesta kärsivien suositellaan nimenomaisesti pidättäytymään käyttämästä mitään öljypohjaisia ihonhoitotuotteita, ml. kookosöljyä (Kliinisiin tutkimuksiin perustuvat käypä hoito -suositukset). Eli akneiholle apteekin puhdistustuotteet ja esim sebamed-tai muu vähäisen rasvapitoisuuden perusvoide :)

    • Okei! Hyvä huomio. :) Parhaat käyttökokemukset tulevat ehdottomasti kokemuksen kautta, joten kiitos sinulle tästä kommentista!

  9. Tämä nyt ei pidä kaikkien kohdalla paikkansa, itsekin kärsin akneen taipuvaisesta ihosta, joka iltainen meikinpuhdistus kookosöljyllä ei ole tukkinut ainakaan omaa ihoani, tämä jälkeen pesen kasvot vielä Meine base suolavesi-luoksella ja annan sen myös vaikuttaa iholla jonkin aikaa. Olen käyttänyt myös muita öljyjä (jojoba, ruusu yms) ilman ongelmia, öljyhän nimenomaan liuottaa tukkeumia, joten voi olla vaan hyväksi akneiholle. Mutta kokeilemalla selviää. Itse en koskisi niihin apteekin parabeeni- ym kemikaalilitkuihin.

    • Itselläni parhaiten on toiminut aknen hoidossa ruokavalio, eli sokerit ja jauhot yms liika hiilarit pois. Nämä luonnolliset ihonhoitotuotteet on toiminut itselläni parhaiten, eli öljyt ja Meine base suola. Yksittäisiin finneihin toimii hyvin pihkasalva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta