Terveellinen proteiinipuuro

Puuro on helppoa ja hyvää arkiruokaa. Valmistus käy käden käänteessä, puuro on edullista ja vieläpä kovin terveellistäkin. Itse henkilökohtaisesti en ole niinkään perinteisen vaalean kaurapuuron ystävä, vaan suosin ennemmin maustettuja puuroja. Lempparini on ehdottomasti suklaapuuro, josta voit halutessasi varioida juuri sellaista kuin mieli tekee! Parhaimmillaan puuro on paitsi täyttävää ja hyvin nälkää pitävää, myös aivan mielettömän herkullista.

Jotta puuro ei tosiaan olisi pelkästään vettä ja kaurahiutaleita, kannattaa sen sisältöön hieman panostaa. Itse en ainakaan pysty enää nykyään syömään sitä perinteistä vesipuuroa, vaan kaipaan puuroon erilaisia makuja, mausteita ja sattumia. Myös puuron proteiinipitoisuus on itselleni tärkeää jaksamisen kannalta ja siksi tykkäänkin lisätä siihen tavalla tai toisella proteiinia. Ehkä helpoin tapa on kaataa joukkoon heraa mutta ainakin yhtä hyvä tapa on kananmunan valkuainen – miksei jopa molemmat! Proteiinin lisäämisen avulla puurosta tulee tosiaan paitsi ravitsevampi, myös paremmin nälkää pitävä. Minun on nimittäin ainakin pakko sanoa, että pelkkä kaurapuuro ei pidä omaa nälkääni pitkään poissa.

Tänään tein pitkästä aikaa aamupuuron, jonka valmistin *Urtekramin Chia & Cocoa valmissekoitukseen, johon on lisätty kaurahiutaleiden lisäksi mm. chioja, taatelia, mulperinmarjoja, kaakaota ja kurpitsansiemeniä. Tuo kyseinen sekoitus on aivan mielettömän herkullinen ja siitä voit valmistaa myös tuorepuuron näin halutessaan! Lisäsin joukkoon myös hyvät mausteet ja ripauksen proteiinia. Pakko sanoa, että tämän aamun puurosta tuli kyllä aivan erinomainen – paitsi maukas ja herkullinen, myös erityisen terveellinen.

Jos puurohammasta kolottaa, suosittelen testaamaan reseptiä! Jos sinulla ei ole valmista puurosekoitusta, voit korvata sen lisäämällä kaurahiutaleita, pilkkomalla taateleita, heittämällä joukkoon hieman raakakaakaota ja vaikka niitä mulperinmarjoja. Pienillä kikoilla puurosta saa kymmenen kertaa herkullisemman!

Tuhti proteiini-suklaapuuro (GL, M)

  • 2 dl *Urtekramin Chia & Cocoa puurosekoitusta
  • 2 dl makeuttamatonta kaurajuomaa
  • Ripaus laadukasta suolaa
  • Pari tippaa luomu vaniljauutetta
  • 1 kananmunan valkuainen
  • 1 rkl Fastin luonnollista suklaaheraa

Kaadetaan kaurajuoma kattilaan ja lisätään joukkoon puurosekoitus, sekä mausteet. Sekoitellaan hetki ja annetaan lämmetä, kunnes lisätään kananmunan valkuainen. Annetaan puuron hautua jonkun aikaa miedolla lämmöllä, jonka jälkeen nautiskellaan. Päälle voit siivuttaa vaikka vähän mansikoita ja kiivejä, kuten itse tein.

Sitten ei muuta kuin nautiskelemaan!

Toivottavasti teillä on mukava päivä luvassa! Itse kipasen juoksulenkin, jonka jälkeen lähden juhlistamaan ystäväni yksivuotiasta poikaa. Rento päivä siis luvassa. :)

Oikein mukavaa lauantaita jokaiselle!

*Urtekramin tuote sponsoroitu. 

On my way

Yksi vastaus artikkeliin “Terveellinen proteiinipuuro”

  1. Hei, kiitos! Taas sain sulta uusia ideoita puuron maustamiseen :) Niin ihanat kuvatkin! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta