Ihmisiä vai täydellisiä ihmisiä

Olen muutamankin kerran blogissani ottanut kantaa aitouteen ja siihen, kuinka pelottavalta tuntuu se täydellinen maailma, jossa niin moni haluaa tänä päivänä elää. Kaiken on oltava elämässä yhtä kiiltokuvaa ja jos näin ei ole, niin ainakin kulissit tulee pitää pystyssä viimeiseen saakka. Itse koen tuon maailman hyvin ahdistavana. En halua näyttää täydelliseltä, olla täydellinen tai käyttäytyä täydellisesti. Haluan nauttia elämästä ja tehdä välillä jopa hulluja asioita senkin uhalla, että se joku jollekin täydellinen imago minusta romuttuu. Itse asiassa en halua enää sitä imagoa, en halua, että joku ajattelee minun olevan jotain sellaista, mitä en ole.

Jossain kohtaa olin itsekin jollain tapaa täydellisyyden tavoittelun vanki. Mietin jatkuvasti, kuinka paljon paremmassa fyysisessä kunnossa voisin olla, miten paljon upeammalta näyttää ja en olisi voinut kuvitellakaan, että myöntäisin julkisesti heikkouteni. Koin suunnatonta painetta ympäristön vaikutuksesta ja tunsin, että voidakseni olla jollekin ihmiselle se täydellinen, tulee minunkin olla täydellinen. Tänä päivänä olen niin kiitollinen, että olen kasvanut asian suhteen terveempään ja oikeampaan suuntaan. Nykyään koen jollain hassulla tavalla riittäväni ihan tällaisena. En enää jaksa yrittää treenata kuin hullu, syödä yltiöterveellisesti, olla aina viimeisen päälle huoliteltu tai ylipäänsä esittää mitään, enkä ylläpitää yhden yhtäkään kulissia. Haluan olla minä, Jutta, joka on aidosti vaan ihminen.

Juteltiin asiasta yhtenä aamuna siskoni kanssa ja todettiin lähes yhdestä suusta, kuinka olemme kiinnostuneita ihmisistä, emme täydellisistä ihmisistä. Jokainen meistä mokailee, on mokaillut ja tulee tulevaisuudessa mokaamaan. Jokaisessa ihmisessä asuu epätäydellisyys ja se on se juttu, joka kiehtoo. Ihmisten virheet, elämänkoulu ja jopa se kaikki rosoisuus, joka on tehnyt meistä tällaisia kuin olemme, on sitä, mikä saa ihmiset tuntumaan mielenkiintoisilta. En minä ainakaan halua elämääni niitä täydellisiä tyyppejä, vaan aitoja ihmisiä joissa on kosketuspintaa. Kosketuspinta taas ei ole merkkilaukut tai muu ulospäin kauniilta näyttävä materia. Kosketuspintaa on ihmisyys, tunteet, mielipiteet, ajatukset…

Samaa mietin säännöllisesti myös blogimaailman suhteen. Niin usein se teennäinen täydellisyys suorastaan oksettaa ja kuvatessani sitä täydellistä otosta usein mietin, että voisiko tämän oikeasti tehdä jotenkin aidommin – miten kuvata epätäydellisyys kauniisti? Nämä ovat ainakin itselleni hankalia juttuja, sillä haluan kuitenkin kuvistani visuaalisia ja nättejä. Toisaalta taas haluaisin kuvata kaiken sataprosenttisen aidosti ja ne aidot tilanteet eivät aina ole esimerkiksi keittiössä niin nättejä. Ehkä tässä on ainakin itselleni sellainen kehityksen paikka. Kuvata elämän epätäydellisyys kauniisti ja niin, että kuva näyttää siltä, ettei siitä ei ole poistettu elämää, vaan se elää.

Onneksi meistä jokainen voi edes hieman vaikuttaa ympäristöönsä. Omat valinnat, se oma ulosanti jota ympärilleen antaa ja energia. Meistä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ettei maailma olisi niin täynnä erilaisia paineita olla täydellinen. Omalla tavallaan tuo paine on niin omituinen, koska kukaan meistä ei kuitenkaan ole täydellinen. Miksi pyrkiä johonkin jota ei ole olemassa? Täydellisyyden tavoittaminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Jos elät pelkästään sitä tavoitellen voin luvata, että olet loppuun asti onneton.

Jotta se oma täydellisyyteni romuttuisi, kerronpa teille pari asiaa. Olen ollut viikon sisään kaksi kertaa ulkona ja huppelissa, treenannut ainoastaan muutaman hassun kerran, syönyt miten sattuu ja kadottanut jälleen ateriarytmin, stressannut. Asuntoni on kuin pommin jäljiltä, pelottaa täyttää neljän päivän päästä kolmekymmentä ja jo jonkun aikaa on tuntunut, että olen jotenkin aikaansaamattomampi kuin hetkiin. Silti olen kokenut onnellisia hetkiä, minulla on ollut todella hauskaa ja olen viettänyt aikaa ihanien ihmisten seurassa. Olen tehnyt asioita ihanan spontaanisti ja nauttinut elämästä.

Vaikka elämäni ei ole ollut ehkä jonkun silmissä sellaista kuin sen kuuluisi olla, tai millaisen kuvan siitä nyt voi täällä blogin kautta saada, on elämäni ollut minun elämää. Välillä vaan suorastaan unohdan kertoa teille noita inhimillisiä juttuja. Ehkä siinäkin on itse asiassa kehityksen paikka.

Toivottavasti postaus herätti ajatuksia ja muillekin tunteen, että voimme ihan luvan kanssa olla ihmisiä. Täydellisyys on niin tylsää, aivan liian tylsää. 

On my way

6 vastausta artikkeliin “Ihmisiä vai täydellisiä ihmisiä”

  1. Itselläkin oli näitä paineita olla joka asiassa täydellinen, tämä on onneksi helpottanut todella paljon iän myötä, on helpottava kun saa olla vaan oma itsensä. Nykymaailma aiheuttaa kyllä liikaa paineita. Onneksi niihin ei tarvitse taipua. Ei tarvitse enää treenata itselleen täydellistä lihaksikasta kroppaa, vaan voi nauttia hoikasta omasta luonnollisesta vartalosta, ei tarvitse olla supersosiaalinen vaan voi omistaa muutaman hyvän kaverin ja itse valita kenen seurassa viettää aikansa, eikä paineen alla osallistua kaiken maailman kahvitteluihin ja kissanristiäisiin. Kodin ei tarvitse näyttää kuin sisustuslehdeltä eikä vaatteiden sitä viimeisintä trendiä, eikä tarvitse tienata sen enempää kuin mikä riittää siihen normi elämään, koska on oivaltanut sen että ne tavalliset asiat tekee oikeasti onnelliseksi, kuten aidot ihmissuhteet ja ihan perusarki ja tekeminen, enää ei kaipaa koko ajan jotain jännitystä elämään.Ei tarvitse saada alle 30v:nä lapsia jos ei tunnu siltä eikä välttämättä koskaan, jos ei halua, sanoo muut mitä tahansa, mutta jokainen elää omaa elämäänsä niin kuin parhaakseen näkee. Näitä kaikkia paineita koin vielä 2-3 v sitten tosi voimakkaina ja silloinen parisuhde vaikutti aika vahvasti asiaan. Onneks elämä muuttuu ja monesti vaan parempaan suuntaan iän myötä. :) Jos joskus lapsia tulen saamaan niin en jaksa ottaa kasvatuksesta paineita, ei tarvitse olla superäiti ja lapsella kaikki mahdolliset lelut, virikkeet ja harrastukset, tärkeintä on mun mielestä se vanhempien läsnäolo ja turvallinen lapsuus.

    • Ihana kommentti, kiitos tästä! Elämä on todellakin armollisuuden opettelua ja sitä, ettemme aseta itsellemme turhaan tietynlaisia paineita ja aikarajoja. Tulisi myös muistaa, ettei tarvitse olla täydellinen vaan, voi olla ihan oma itsensä – ihminen. Allekirjoitan kommentissasi joka kohdan ja on upeaa, että on tosiaan muitakin ihmisiä jotka samalla tavalla ajattelevat. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 29
Tykkää jutusta