Ongelmalliset ihmissuhteet

Veikkaan ettei ole maailmassa ihmissuhteiden vertaista sydänsurujen ja huolien aiheuttajaa. Mitä nyt omaa elämää ja läheistensä elämää katsoo ei voi kuin todeta, että ihmissuhteet ovat välillä todella, todella haastavia. Toisinaan oikein mietin, että missä ihmeessä on ne ihmissuhteet jotka toimivat kuten elokuvissa? Itsehän olen vieläpä ihmisenä sellainen, että suhtaudun jokaiseen ihmissuhteeseen hyvin vakavasti. Ne ihmiset, jotka päästän lähelleni, ovat minulle rakkaita. Elämässäni ei olekaan olemassa kevyitä tai pinnallisia ihmissuhteita, vaan jokainen suhde on minulle tärkeä.

Juuri tänään mietin erään läheiseni kanssa ihmissuhteiden hankaluutta. Ihmiset ovat tänä päivänä niin haavoittuneita, rikkinäisiä ja keskeneräisiä, ettei suurin osa edes itse tiedä, mitä suhteiltaan saatikka elämältään haluaa. Halutaan ehkä näennäisesti tiettyjä asioita mutta siinä kohtaa, kun ollaan tilanteessa jossa noihin asioihin olisi mahdollisuus, astuu pelko esiin. Sitä ikään kuin suojellaan itseä siltä mahdolliselta tilanteelta, että peliin astuisivat tunteet ja tuota kautta jopa ennalta pelätään pettymyksen tunteita. Onhan tuo tavallaan luontaista, sillä niin monella meistä on menneisyydestä haavoja. Ja ihmissuhteet, kun ovat todella pitkälti heittäytymistä ja riskien ottamista.

Jos mietitään esimerkiksi parisuhdetta, niin onhan se loppupeleissä aikamoista uhkapelaamista! Koskaan et voi tietää, mitä suhteen aikana tulee tapahtumaan, kestävätkö ne tunteet ikuisesti vai kuoleeko koko homma jossain kohtaa. Kyse on kuitenkin riskien ottamisesta rakkauden vuoksi. Siitä, että koetaan jonkun ihmisen kanssa yhteyttä, jonka siivittämänä halutaan ottaa se riski, jossa alitajuisesti sisäistetään myös epäonnistumisen mahdollisuus. Heittäydytään, annetaan itsestä ja annetaan myös rakastumiselle mahdollisuus. Mielestäni tuo on vaan jotain sellaista, jonka vuoksi ihmisten pitäisi enemmän taistella. Tehdä töitä itsensä kanssa, jotta saataisiin enemmän rohkeutta antaa ihmissuhteille miettimättä aina sitä, mitä tämän riskin ottaminen tulee minulle mahdollisesti maksamaan.

Itse olen jotenkin kovin pahoillani siitä, että nykyään ihmisten on hankalampaa luoda kestäviä ihmissuhteita. Kun sitä itse suhtautuu ihmisiin tietyllä vakavuudella, tuntuu pahalta kuinka osa meistä ei toimi samalla tavalla. Varsinkin pääkaupunkiseudulla on trendikästä elää kevyiden ja nopeiden suhteiden kautta, kokea asioita antamatta kenellekään sen enempää. Onhan se helppoa. Kun et päästä ketään henkisesti lähellesi, et joudu myöskään itse tunnetasolla pettymään. Jokaisen meistä olisi kuitenkin tärkeää nimenomaan kohdata nuo tunnemaailman pelot ja tuntemukset. On vaan todella valitettavaa, että liian moni kamppailee sellaisten asioiden kanssa, joihin on olemassa ratkaisu. Harva meistä on täysin ehjä, mutta totta on myös se, että rikkinäinenkin kykenee rakastamaan. Ihmiset hakevat ehkä liikaa sitä tiettyä olotilaa, jossa kokisi olevansa täydellisen valmis antamaan jotain toiselle ihmiselle. Kysymys kuitenkin kuuluu, että tuleeko tuollaista täydellisen oikeaa hetkeä koskaan?

Mitä nyt olen seurannut läheisteni ihmissuhteita, sekä elänyt omiani en tosiaan voi kuin todeta sen, että ihmiset pelkäävät aivan liikaa. Pelon lisäksi mietitään niin paljon, että loppupeleissä ei anneta tunteilleen tilaa. Uskon, että tuo kaikki johtuu nimenomaan siitä, ettei vaan kyetä näkemään ihmissuhteita enää  niin sinisilmäisesti kuten joskus nuorempana nähtiin. Jokainen epäonnistuminen kasvattaa meihin kuorta, jolla suojelemme sisintämme. Tavallaan on hyvä omata jonkinlainen itsesuojeluvaisto vaikka toisaalta taas olen sitä mieltä, että sellainen tietynlainen avoimuus ja kyynisyyden puuttuminen ovat ainoastaan hyvästä! Se, että on avoin uusille ihmissuhteille heijastuu meistä niin helposti ulospäin. Itse ainakin välillä suorastaan toivoisin, että olisin yhtä avoin kuin silloin parikymppisenä! Vaikka jokainen pettymys on kasvattanut ihmisenä, on se myös kasvattanut samalla sitä itsesuojeluvaistoa ja sitä, että olen nykyään varovaisempi.

Kaiken kaikkiaan ihmissuhteet ovat hankalia. Koskaan, kun et ole niissä yksin vaan jokaisessa on aina vähintään kaksi osapuolta. Tuo taas tarkoittaa erilaisia taustoja, tunteita, tapoja reagoida ja ajatella. Vaikka näitä hankalia ihmissuhteita on minun ja läheisteni elämään mahtunut välillä vähän liikaakin, silti jaksan uskoa hyvyyteen ja siihen, että osa niistä todella toimii. On varmasti olemassa elokuvamaisia romansseja ja aidosti pariskuntia, jotka haluavat olla yhdessä koko loppuelämänsä. Veikkaan, että todella monella on takaraivossaan tuollainen unelma suhteesta, jossa voi olla täysin oma itsensä ja tulla pyyteettömästi rakastetuksi.

Olisikin aika mieletöntä jos jokainen meistä vaan rohkaisisi mielensä ja lopettaisi ihmissuhteissa sellaisen turhan jahkaamisen. Sanoisi toiselle aidosti ne tunteet, joita kokee eikä miettisi kehtaako tai uskaltaako. Välillä on vaan niin naurettavaa etteivät ihmiset ole avoimia. Kyräillään ja pelaillaan vaikka todellisuudessa kaksi ihmistä saattaa kelailla täysin samoja asioita, molemmat tahoillaan. Ei tehdä asioista liian monimutkaisia, sillä loppupeleissä ne ovat kuitenkin aika yksinkertaisia.

Onko kenelläkään muulla pyörinyt viime aikoina samanlaisia ajatuksia ihmissuhteista? Koetteko, että on hankalaa heittäytyä suhteisiin tai ylipäänsä olla avoin?

Kommentit (5)
  1. noh tulin lukee sua ja tii’ks mihin ma sorruin kultaselal tiella ku olin laittanut aina maailman ekakski ja sit koin paineen et missa mun prinsessa on vaikka tiesin aj sit en tiennyt ja se vitun seilaus sai mut hajoon . mut omituista sitkun mun todelliset tunteet heras naista kohtaan en pystynykkaan ja yhessa mestassa herasin siihen nainen rakkauteen ok aika kornia puhua sellasesta jota en sitte nuskaltanut kohdata ja sitten menin sydan puheluissa harhaan mut mitapa sita jankkaan ma aiahutin pahaa siis koko rakkauden ja onnen valtakunta tuhoutui mun takii anteeksi elkaa koskaan luovuttako niinkuin ma tein.. ma kirjotin silel yli vuoden ja en koskaan e es nahnyt sita ja silti tunteessa se rauhotti mun mielen ja silti ma mokasin nojoo it was uenxpext that when my feelings woke up i died and freeze.. t” voi olla tyhmaa enka neuvo patkaakaan kun ite sorruin rakkauden tiella mut ela siekaan murehdi luota tunteeseen makin luotin mut sitten tuli niin vitusti tunteita en selita mut hukuin. luota sa siihen mista voima kasvaa ja mista ei on ollut kiva lukea sua ei aina mut monesti. loppu7jen lopuksi sa oot ajattelvainen ihminen ja hyvaa vaan luota sa itseesi ma sorruin..

    https://www.youtube.com/watch?v=8qfeiIeGDK0

  2. Itse olen aikuisiällä huomannut ystävyyssuhteissa sen valitettavan kertakäyttöisyyden ja että toinen imee sen kaiken itsestä minkä saa eikä anna mitään takaisin.

    Musta tuntuu, että lapsena ja teini-iässä niistä ystävyyssuhteista pidettiin kiinni paljon hanakammin. Vaikka oli riitoja, niin ne pyrittiin selvittämään ja sopimaan. Nykyään jos on vähääkään eri mieltä jostain niin siirrytään uuteen ystävään. Tai sitten kun ollaan kaikki mehut käytetty niin vaihdetaan seuraavaan kohteeseen.

    Vaikka kommenttini kuulostaa pettyneeltä niin silti olen tyytyväinen siihen, että uskallan edelleen tutustua ja ystävystyä ihmisiin, koska haluan uskoa muista hyvää. Silti sitä ihmettelen, että miksi jotkut aikuisena solmitut ystävyyssuhteet lakkaavat tai kuihtuvat niin nopeasti verrattuna kun minulla on edelleen lapsuudesta ja lukiosta ystäviä ja välillämme on satoja kilometrejä ja välillä ei nähdä pitkään aikaankaan.

    Olisiko sitten se tätä kyynisyyttä, että toiset eivät uskalla heittäytyä siihen ystävyyteen vaan luovuttavat jos tuleekin välimatkaa tai jos ei nähdäkkään vähään aikaan?

    http://tuhatlausetta.blogspot.fi/

    1. Todella ikävä kuulla. Itselläni on taas huomattavasti paremmat kokemukset aikuisiän ystävyyssuhteista kuin ajoilta, jolloin olin esimerkiksi alle parikymppinen. Veikkaankin, että kohdallesi on nyt vaan sattunut vääriä ihmisiä. Ikävä kuulla, mutta onneksi olet kuitenkin onnistunut säilyttämään positiivisen ajattelutapasi ja uskallat tutustua uusiin ihmisiin senkin uhalla, että tämä ihminen olisi jälleen samanlainen sinua kohtaan.

      Se voi tietysti olla, että aikuisiällä ollaan ehkä kiireisempiä ja elämässä on niin paljon juttuja, että ystävyyssuhteisiin ei ihan hurjasti ehditä panostamaan. Tuolloin helposti jää ne ns. uusimmat tuttavuudet, sillä useammalle riittää se, että on ne pari luottoystävää. Toki myös välimatka saattaa vaikuttaa ja se jos vaan ei ole aikaa ihan heti kunnolla tutustua toiseen, ihmissuhde saattaa ikään kuin vaan jäädä roikkumaan ja sitten kuolla pois.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *