Täydelliset kulmakarvat

Tällä hetkellä kulmakarvojen microblading on todella suosittua. Itsellänikin kävi tuossa keväällä mielessä, että pitäisikö, kunnes unohdin koko homman. Kyllähän tuo varmasti helpottaisi arkea ja meikkaamista mutta toisaalta, on hyvin helppoa (ja halpaa) värjätä kulmia itsekin kotosalla. Teen sen ehkä kerran kuussa, jotta saan karvojeni lovikohdat piiloon mutta onhan se totta, että väri pysyy skarppina suunnilleen viikon ajan. Kulmakarvojen meikkaaminen on siis rutiini, joka tulee tehtyä aina muun meikin ohessa enkä nyt sinällään koe sitä mitenkään hirveän vaivalloiseksi asiaksi.

Olen kirjoittanut kulmameikistäni ennenkin mutta koska tyylimieltymykseni vaihtelevat jonkun verran vuodenaikojen mukaan, ajattelin kirjoitella päivitettyä postausta aiheesta. Tällä hetkellä pidän nimittäin eniten paksuista ja näyttävistä kulmista, jotka on kuitenkin meikattu luonnollisella tavalla. Haluan, että jälki on pehmeää mutta samaan aikaan kuitenkin skarppia. Esimerkiksi ainoastaan kynällä meikatut kulmakarvat eivät ole toimineet hetkiin ja suosinkin puuhaan pehmeää kulmaväriä. Itse asiassa tähän alkuun voisin esitellä tuotteet, joita kulmakarvameikissäni käytän.

Oriflamen Giordani Gold -kulmakarvakynä (sävy brown) – Tässä kynä, joka on valehtelematta paras kautta aikain! Kulmakynä on juuri täydellisen sävyinen itselleni ja sen jälki on ihanan pehmeää. Itsehän inhoan liian kovia kulmakarvakyniä, sillä niillä teet helposti liian meikatun näköiset kulmat, joiden jälki näyttää vaan turhan kovalta.

Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade – kulmakarvaväri (sävy Ash Brown) – No tämä sitten on taas ehdottomasti maailman paras kulmakarvaväri! Useampi lienee tuotteesta kuullutkin ja itse en ainakaan helpolla tästä pois vaihtaisi. Voisin luopua kynästäkin, mutta tämä väri on ja pysyy meikkipussissani! Kulmaväri on ihanan pehmeää ja levittyy karvoihin luonnollisesti. Voisin kuvitella, että tämä toimii myös kaikista vaaleimmillekin kulmille erinomaisesti, sillä lopputuloksesta on helppo saada värin avulla luonnollinen.

Ecotools Define Shade -kulmakarvasivellin – Yhtä paljon kuin itse kulmakarvavärillä on merkitystä, on merkitystä myös sillä siveltimellä, jolla väriä kulmiisi levität. Itsehän rakastan Ecotoolsin siveltimiä ja lähestulkoon kaikki siveltimet meikkipussissani ovatkin merkiltä. Laatu on kohdillaan ja mikä parasta, merkki on vihreä. Tässä kulmakarvasiveltimessä parasta on sen viistomainen pää ja täydellinen napakkuus – sivellin ei ole liian kova mutta ei pehmeäkään.

Silk Oil Of Morocco -detailer – No tässä sitten aivan paras pensseli kulmakarvojen viimeistelyyn ja/tai kulmakarvakynän pehmentämiseen. Tuohon Ecotoolsin verrattuna tässä on sivellin joka tosiaan pehmentää jälkeä ja tällähän kulmia ei varsinaisesti piirretä. Pidän siveltimestä kuitenkin juuri sen pehmentävän vaikutuksen vuoksi ja käytän tätä tavallisesti sen kulmakarvakynän jäljen pehmentämiseen sekä viimeistelyyn ennen ripsivärin levitystä.

Lumene Blueberry Wild Curl -mascara – No nyt joku varmaan ihmettelee miksi ripsiväri löytyy kulmakarvapostauksesta? Kuten taannoin mainitsin, omaan todella itsepäiset kulmakarvat ja nimenomaan karvojen yläosa laskeutuu hieman alaspäin. En tiedä onko syy ihan vaan ominaisesti kulmissani vai siinä, että aikanaan nypin niitä myös tuolta ylhäältä. Kulmakarvageelit eivät pidä kulmiani ojossa kuin hetken, joten jäljelle jää hiuslakka sekä ripsivärit. Jostain syystä olen kuitenkin kallistunut jälkimmäiseen, sillä mielestäni varsinkin tällä jykeväpäisellä vedenkestävällä ripsivärillä karvat pysyvät ojennuksessa aivan mielettömän hyvin!

Yllä kulmani siis luonnontilassa, värjäyksestä aikaa jo muutama viikko.

Ihan alkuun teen kevyet rajaukset kulmakarvakynällä, jotta saan muodon selkeämmin esille. Nimenomaan tuo karvojen yläosa on itselleni se haaste, koska linja ei ole skarppi ja karvat kasvavat jotenkin jännästi alaviistoon. Tässä kohtaa myös pehmennän hieman kulmakynän jälkeä Morocconin siveltimellä, jolloin kynän jälki ei jää turhan vahvaksi.

Seuraavaksi sitten Anastasian kulmaväriin. Levitän sen karvoihin Ecotoolsin siveltimen viistomaisella päällä ja nimenomaan pienin töpöttävin liikkein. Väriä kannattaa ottaa siveltimeen ihan vaan pieni sipaus kerrallaan, sillä se on todella pigmenttistä ja sitä tulee helposti liikaa! Lopuksi käyn karvat vielä läpi Morocconin siveltimellä, joka pehmentää mukavasti lopputulosta.

Ja ihan lopuksi sitten vielä ripsiväriä kevyesti karvoihin, jotta lopputuloksesta tulee tuuhea ja kulmat nousevat ylöspäin. Ainut miinus siitä, että vedenkestävän ripsivärin joutuu kulmista ihan meikinpoistoaineella puhdistamaan, mutta pakko kuitenkin sanoa, että on kyllä sen väärti  kulmissani!

Ja yllä sitten sitä lopputulosta! Välillä on muuten jännä, että kulmakarvat onnistuvat aivan täydellisesti ja sitten on päiviä ettei niitä meinaa saada millään ojennukseen. Tänään tilanne oli jotain siltä väliltä, ei ehkä se täydellisin mutta ei nyt aivan huonoinkaan lopputulos.

Jatkossa kulmakarvat tulevat olemaan vielä tärkeämmässä roolissa, sillä jään nyt pitkästä aikaa ripsitauolle. Kävin viime viikolla huollattamassa ripseni viimeistä kertaa hetkiin *Beauty Anniinassa ja nyt sitten kohti taukoa! Tarkoitus olisi olla ilman ripsiä ainakin pari kuukautta sen jälkeen, kun ne ovat pudonneet – katsotaan kuinka käy. Suosittelen muuten ehdottomasti Anniinaa jos mietit ripsienpidennyksiä tai olet niistä haaveillut. Omissa silmissäni on tällä hetkellä D-kaarevuus volyymeista ja pituutena 10-11 mm.

Jos heräsi jotain kysymyksiä kulmakarvoihini tai niiden meikkaustyyliin liittyen, niin kysykäähän ihmeessä? Toivottavasti vinkeistä oli jollekin teistä hyötyä. :)

*Ripsihuolto sponsoroitu

Huonoa onnea rakkaudessa

Rakkaus, parisuhde ja ihmissuhteet ylipäänsä ovat minun sekä läheisteni keskuudessa aika tyypillinen puheenaihe. Ainut seikka, mikä meidät ehkä erottaa monesta muusta naisesta on, että meistä useammalla on ollut erityisen huonoa onnea rakkaudessa. Toki osa ystävistäni on onnellisesti parisuhteessa mutta liian moni kokenut elämänsä varrella turhan monta pettymystä. Vaikka en toivo kenellekään huonoa, on ollut tavallaan helppo jakaa näitä asioita läheisten kanssa, koska meiltä löytyy osittain jopa todella saman tyylisiä kokemuksia. Kohdallemme osuu aina ne tyypit jotka haluavat eri asioita, ovat varattuja tai yksinkertaisesti eivät hae parisuhdetta.

Olen paljon miettinyt miksi näin käy kerta toisensa jälkeen? Toki itse seurustelin useamman vuoden ajan mutta nyt sinkkuna olen jälleen huomannut, kuinka elämässäni toistuu taas se sama kaava, joka varjosti minua aikana ennen tuota viimeisintä parisuhdetta. Ne harvat kerrat, kun tykästyn johonkin ihmiseen, on hän tosiaan joko ”vääränlaisessa elämäntilanteessa” (ja useimmiten ei muuten edes kerro siitä heti) tai osoittautuu muuten vaan lopulta jollain tapaa kusipääksi. Onko todella niin, että kyse on vaan miesmaustani ja siitä, että onnistun poimimaan ne kaikista mätäisimmät marjat puskasta? Välillä on tullut oikeasti ihan tosissaan mietittyä, että onko vika todella minussa ja siinä, mitä puoleeni vedän…

Olen miettinyt myös lapsuuden ja vanhempien parisuhdemallin vaikutusta asiaan. Onko se oikeasti niin, että jos olet avioeroperheestä, on sinun vaikeampi luoda tasapainoisia ihmissuhteita? Kun tavallaan se malli jonka olet kotoa saanut, on kaikkea muuta kuin oikeanlainen, onko sillä vaikutusta vielä näin kolmekymppisenkin naisen elämään? Tavallaan alan kallistumaan siihen suuntaan, että ehkä näin on. Tai sitten se on vaan sitä, että monta pettymystä elämässään kokeneena sitä ei vain jotenkin osaa toimia ihmissuhteissa oikealla tavalla? Itsehän olen tällä hetkellä esimerkiksi todella rehellinen ja sanon hyvinkin suoraan etten hae mitään kissahiiri leikkejä. Voi olla, että se säikäyttää osan, sillä niin moni nimenomaan hakee elämäänsä leikkejä ja pelikavereita – itse en kuitenkaan halua olla sellainen, sillä ei vaan kiinnosta. Kevyet suhteet ovat sellaisia joita en vaan enää jaksa, sillä ne käyvät useimmiten henkisesti niin kovin raskaiksi.

Kieltämättä huomaan myös sen, että pettymykset ovat tehneet minusta osittain kovin lukkiutuneenkin. Tällä hetkellä olen kuulemma hyvin sellainen luotaan työntävän oloinen ja ymmärrän, että sen jonkun kivan tyypin on vaikea tulla minulle edes juttelemaan. Tämä on kuitenkin vaan jotain sellaista itsensä suojelemista, sillä pettymykset eivät kas kummaa oikein innosta. On ehkä tullut vaan sellainen olo, että paljon helpompaa olla itsekseen kuin sydänsurujen tai ahdistuksen kanssa. Tiedän, että tässä kirjoittamassani on pieni kyynisyyden siemen mutta tällaisia tuntemuksia sitä vaan tulee väkisinkin pintaan, kun tuntuu ettei kohdalle tosiaan osu hyviä tyyppejä.

Niin monesti olen ihmetellyt, että mikä ihme siinä onkin kuinka jotkut vaan löytävät rinnalleen uuden kumppanin heti eron jälkeen? Sitä ikään kuin hypätään suhteesta seuraavaan ilman, että vietetään edes pientä hetkeä yksin. Tavallaan tuo on yksi tapa toimia enkä siis sano, että siinä olisi mitään väärää. Se, mitä ihmettelen, on, että mistä noita niin mielettömän hyviä tyyppejä oikein löytyy? Vai onko se tosiaan niin, että vika on ihan itsessä ja siinä, ettei tosiaan käyttäydy avoimesti, ole Tinderissä tai ylipäänsä pidä silmiään riittävän avoimina? Kyllä minäkin mielelläni seurustelisin mutta ongelma on siinä, että en vaan kykene seurustelemaan kenen tahansa kanssa. Ehkä on sitten vaan liikaa vaatia, että kokee vetovoimaa toiseen, on kiinnostunut toisesta ihmisenä sekä ylipäänsä haluaa olla toisen kanssa. Itseäni ei nimittäin lämmitä raha tai muutkaan muodollisuudet jos en oikeasti ole kiinnostunut ihmisestä. Olen sen verran tunteella eläjä, että haluan oikeasti muun kuin järkisuhteen, vaikka se tänä päivänä tuntuukin olevan huomattavasti trendikkäämpää kuin tunteisiin perustuvat parisuhteet. Enkä nyt siis tarkoita etteikö järkeäkin saisi olla mukana mutta se, että ollaan toisen kanssa muista syistä kuin tunnesyistä ja sitten petetään jonkun kanssa, johon on niitä tunteita, on sellaista jota en halua omassa elämässäni tapahtuvan.

Haluan uskoa elämässä asioiden tarkoituksellisuuteen, jonka vuoksi jaksan vaan uskoa, että kai jokaisella pettymykselläkin on oma tarkoituksensa. Joidenkin kohdalla sitä vaan miettii, että kuinka paljon niitä pitää kohdalle tulla, että on riittävästi koulittu? Eikä nyt siis sillä ettenkö minä pärjäisi ihan itsekseni, pärjään jopa liiankin hyvin, mutta näitä asioita on vaan tullut tässä viime kuukausina mietittyä. Eikä kyse ole tosiaan siitä ettenkö uskoisi rakkauteen ja hyvään mutta on yksinkertaisesti hetkiä, että se on hieman koetuksella.

Onko täällä muita, jotka voitte samaistua ajatuksiini tai teiltä löytyy saman kaltaisia kokemuksia?

Kuvat: Taru / Edit: minä