Heinäkuussa aion…

Heinäkuu on ehkä kesäkuukausista se parhain. Sitä salaa jo uskaltaa odotella jonkinlaisia helteitä ja ehkä kaivaa kaapista vihdoin kesämekkoja sekä shortseja esiin. Voitteko kuvitella, etten ole kertaakaan tänä kesänä vielä kulkenut shortseissa tai ylipäänsä kovin kesäisissä vaatteissa! Jotenkin vaan tuntuu, että sitä pukeutuu jatkuvasti vähän paksummin kuin automaatiosta ja sitten vasta ulos mennessä havahtuu siihen, että kyllähän täällä tarkenisi vaikka hihattomallakin. Toisaalta tähän saattaa vaikuttaa myös se, etten ole tehnyt juurikaan kesävaate hankintoja. Kaikki ovat viimevuotisia ja tosiaan vielä tuolla kaapin takaosissa. Ehkä ne olisi  näin heinäkuun kunniaksi aika kaivaa esiin?

Alkanut kuukausi on hyvin tyypillinen lomakuukausi ja useampi jää viimeistään tämän viikon lopussa lomalle. Heinäkuu on mielestäni aina myös hyvin täynnä kaikkea tapahtumaa ja niitä on nimenomaan enemmän muualla Suomessa kuin täällä Helsingissä. Vaikka en itse varsinaisesti lomaile, on tässä kuussa ehdottomasti tarkoitus tehdä juttuja mahdollisimman paljon! Elokuussa on kuitenkin sitten taas sellainen syksyyn virittyvä fiilis, vaikka se onkin aina tavallisesti aina ollut kovin lämmin. Tosin syksystä en nyt missään nimessä halua vielä puhua! Elokuussa on vielä luvassa ainakin reissu Santorinille sekä viikonloppumatka Tampereelle Blockfest viikonloppuna.

Mutta mitä on luvassa heinäkuussa? Tässä minun ns. BUCKET LIST jo alkaneelle kuukaudelle.

Hangon Regatta – Tapahtuma on itselleni perinne jo monen vuoden takaa. Olisiko ehkä jokunen vuosi ollut välissä, etten ole Hangossa Regatan aikaan vieraillut, mutta pääasiallisesti olen ollut siellä joka vuosi. Viime vuonna olimme ystäväporukalla lauantaista sunnuntaihin ja nyt on tarkoitus suunnistaa paikalle todennäköisesti jo perjantaina. Parasta Hangossa on se, että siellä aurinko paistaa aina! Regatassa on mielestäni aina ollut myös kovin hyvä tunnelma ja paljon tuttuja.

Alppiruusupuisto – Haagassa sijaitseva Alppiruusupuisto on sellainen paikka, jossa on vielä tänä kesänä aivan pakko käydä! Todella kauniita kuvia on pyörinyt Instagramissa ja blogeissa, jonka vuoksi ei ole voinut kuin ihastella paikkaa somen välityksellä. Valitettavasti en ole enää varma, ovatko alppiruusut kukassa, sillä niidenhän sanotaan olevan parhaimmillaan kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa? Onko joku ehkä vielä tällä viikolla käynyt siellä, vieläkö ehtisi paikkaa ihastelemaan?

Linnanmäki – Nyt ihan nolottaa, nimittäin en ole käynyt Linnanmäellä kertaakaan tänä kesänä! Asun aivan vieressä ja en siltikään ole saanut aikaiseksi mennä. Laitteet eivät enää tällä ikää niinkään houkuta mutta se Lintsin tunnelma, se on vielä tähän kesään koettava! Parasta on mennä haahuilemaan Linnanmäelle iltaisin ja käydä ostamassa muutamat lakunauhat (ovat muuten suosikki karkkejani). Myöskin se vaaleanpunainen yhdessä jos toisessa blogissakin vilkkunut seinä on vielä aivan pakko kuviin ikuistaa…

Kotkan Meripäivät Kotkassa en ole koskaan käynyt ja jouduinpa oikein kartalta katsomaan, missä suunnalla se on. Meripäivät eivät tosiaan ole Regatan tavoin itselleni minkäänlainen perinne, mutta vähän mietittiin, josko siellä menisi tänä vuonna piipahtamaan? Kuuleman mukaan erittäin hauska ja rento tapahtuma, jossa riittää menoa ja meininkiä. Mielestäni kesässä parasta ovat nimenomaan erilaiset tapahtumat eri puolilla Suomea! Vaikka en mikään kova maakuntamatkailija olekaan, on se välillä kiva piipahtaa muuallakin kuin olla aina täällä Helsingissä.

Allas Sea Pool – Tämäkin kokematta. Kun tulee seuraava hellepäivä, on Allas aivan pakko kokea! Paljon olen kuullut kehuja kyseisestä paikasta verrattuna vaikka Stadikkaan. Kuulemma enemmän ns. aikuisten makuun oleva paikka, jossa on mahdollisuus loikoilla auringossa ja pulahtaa välillä uimaan. Sijainti on erinomainen eikä hintakaan kukkaroa paljon köyhennä. Olikohan kertakäynti 12 € jos oikein muistan?

Suomenlinna – Joka kesän juttu, ehdottomasti. Varmaan kymmenen kertaa tullut Suomenlinnassakin käytyä ja aina siellä on yhtä kivan kesäinen fiilis. Tuohonkin reissuun on vaan valittava päivä jolloin sää suosii sataprosenttisen varmasti. Suomenlinnaan on onneksi erittäin helppo matkustaa, kunhan hyppää vaan lauttaan Kauppatorilta.

Piknik – Perinteinen piknik puistossa on vielä tältä kesää kokematta! Tämäkin johtunee näistä hieman surkeammista keleistä, jonka vuoksi ei ole ihan ensimmäisenä tullut mieleen poiketa puistoon eväiden kera. Onneksi kesää on vielä jäljellä ja toivon mukaan myös aurinkoisia hellepäiviä tulossa!

Jooga – Siis ette usko mutta joogaaminen on jäänyt itseltäni kesän ajaksi aivan kokonaan! Heinäkuussa skarppaan ja osallistun puistojoogaan tai suuntaan Rootsiin. Pakko sanoa, että olen tämän tauon aikana alkanut joogaa kaipaamaan. Tuntuu kuin keho olisi enemmän jumissa eikä liikkuvuus olisi kuten keväällä, jolloin joogaaminen oli säännöllistä.

Housut Levi`s (Wedgie fit) / Paita Zara 

Terassilounaat – Kesäkuussa näitä oli aivan liian vähän, joten heinäkuulle terdelounaita lisää kiitos! Ylipäänsä terasseilla auringossa paistattelu, hyvä seura, kylmä valkoviini ja erinomainen ruoka – täydellistä. Välillä vaan tuntuu, että kesäviikonloput eivät ajattelisesti riitä, koska kaikki viikonloput on tupaten täynnä ohjelmaa. Pakko alkaa toimimaan ihan arjessakin ja suunnata useammin extempore kaupunkiin lounastamaan.

Juoksulenkki Kaivariin – Juoksen aina kotini lähistöllä, joten heinäkuussa aion joku aurinkoinen päivä lähteä juoksemaan rantaviivaa pitkin Kaivariin ja sieltä Hernesaareen. Vaikka Töölönlahti ja sen ympäristö onkin kaunista, on Eiran rannassa ihan oma tunnelmansa. Miten te muuten hoidatte pitkillä lenkeillä nesteytyspuolen? Välillä näen ihmisiä, jotka juoksevat vesipullo kädessä mutta mielestäni se tuntuu jotenkin vaivalloiselta. Kuitenkin jos mietitään, että juostaan vaikka 1,5 tuntia auringossa, on silloin aivan pakko itseään jossain kohtaa nesteyttää. Tähän kaivattaisiin vinkkejä!

Sukulointia – Äitini tulee ensi viikolla Helsinkiin viikoksi, joten alkuviikosta tulee varmasti vietettyä hänen kanssaan jonkun verran aikaa. Ehkä tuo olisi oiva ajankohta käydä Suomenlinnassa, nauttia terdelounaista sekä piipahataa Lintsillä? Äidin kaupunkiin tuleminen on joka vuotinen heinäkuun perinne ja silloin pyrimme näkemään mahdollisimman paljon.

Onko teillä paljon suunnitelmia alkaneelle kuulle? Ehkä samoja tapahtumia tai juttuja? :)

Kuvat: Taru / Editointi: minä

On my way

2 vastausta artikkeliin “Heinäkuussa aion…”

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus taas! Itselläkin monia samoja juttuja suunnitelmissa. :) Pakko kommentoida tuohon Alppiruusupuistoon, että kävin siellä itse noin viikko sitten ja silloin kukat alkoivat vedellä jo vähän viimeisiään. Suosittelen kuitenkin silti käymään, koska siellä oli joka tapauksessa tosi nättiä!

    • Kiitos, mukava kuulla. :) No voi höhlä, sitä vähän mietinkin… Mutta jos puisto on muuten näkemisen arvoinen niin voisihan siellä piipahtaa! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta