SE OIKEA

Jenni Vartiaisen uusi kappale ”Se oikea” kolahti eilen ja kovaa. Melodia ja lyriikat, niin samaistuttavat sekä ajatuksia herättävät. Tuon biisin innoittamana aloinkin pohtimaan aihetta ja mietin, olenko koskaan vielä kohdannut sitä oikeaa. Oletettavasti voisi ajatella, että en tietenkään, koska en enää ole parisuhteessa – toiselta kantilta ajateltuna taas kyllä. Mitä jos osalle meistä onkin olemassa useampi oikea ihminen, kukin vaan tarkoitettu eri elämänvaiheisiin ja ajanjaksoihin?

En ole enää nykyään sataprosenttisen varma kumpaan uskon. Tavallaan haluaisin elokuvamaisesti ajatella, että jokaiselle meistä on varattuna se oikea, joka räjäyttää maailman ja tuntuu alusta asti oikealta. Toisaalta taas se, mikä saa minut tuota kaunista ajatusta epäilemään on, että olen kerran jo niin kokenut ja luullut olevani varma. Nyt jälkeenpäin, kun asiaa mietin, olen taas täysin varma siitä, ettei hän ollut minulle se oikea. Tämä taas saa miettimään sitä, että mitä jos osalle meistä on varattuna useampi oikea? Mitä jos joku ihminen on oikea siinä tietyssä kohtaa elämää mutta ei esimerkiksi lopullisesti? Ihmiset kuitenkin kasvavat ja on aika luonnollista, että ihmissuhteita kertyy elämän aikana useampi. Joku ihminen voi olla se oikea alle parikymppisenä juuri silloin, kun kasvu kipuillaan eniten. Toinen taas siinä kohtaa, kun elämässä kohdataan ehkä suuria haasteita, aikuistumista ja päätöksiä (20-30 ikävuodet) sekä joku taas siinä kohtaa, kun tietää jo paremmin, mitä on ja mitä elämältään haluaa.

Veikkaan, että aika moni uskoo myös siihen, että kemiat joko kohtaavat tai eivät kohtaa eikä siinä ole sen kummempaa syvempää tarkoitusta. Onhan se loogista mutta itse en voi olla uskomatta siihen, että jokainen kohdallemme tuleva ihminen tulee siihen tarkoituksesta. On toki meidän valittavissa, viemmekö suhdetta esimerkiksi eteenpäin tai lähdemmekö vaikka treffeille asti, mutta jokaisella ihmisellä on mielestäni jokin merkitys. Tässä kohtaa voidaan myös mainita intuitio, eli se oma tunne mikä ihmisistä meihin välittyy. Jotkut sanovat, että tuntuu kuin olisi tavannut tuon ihmisen ns. toisessa elämässä. Hän tuntuu alusta asti niin tuttavalliselta ja on ehkä samankaltaisia elämänkokemuksia. Toki tuo tunne voi tulla kenen tahansa ihmisen kanssa ja missä vaan ihmissuhteessa. Mielestäni tuollainen on vaan todella kiehtovaa ja en voi olla uskomatta siihen, että juuri näiden kahden ihmisen tuli toisensa kohdata. Mutta toisaalta olenkin romantikko ja uskon välillä vähän hulluihinkin juttuihin.

Tiedän etteivät kaikki ihmiset edes mieti tällaisia asioita eikä niitä olekaan pakko miettiä. Rationaalisuus on ihan yhtä oikein kuin tällainen näkymättömään uskominen. Mikään ihmissuhde ei kuitenkaan ole täydellinen ja toisaalta ihmisten ei pitäisi etsiä itselleen täydellisyyttä. Välillä tuntuu, että tänä päivänä me etsimme sitä täydellistä puoliskoa ja olemme liian nirsoja. Jos huomaamme alkaneessa ihmissuhteessa jotain negatiivista, lyömme heti hanskat tiskiin – ehkä eteeni tuleekin joku joka ei jätä niitä hikisiä sukkia pitkin asuntoa tai osaa laittaa ruokaa? Tuo on mielestäni niin väärin. Ihmissuhteet vaativat kärsivällisyyttä ja nimenomaan sitä, että sitoudutaan. Tänä päivänä sitoutuminen on monelle kovin haastavaa ja siksi varmaan käännetäänkin jo alussa ne toisen huonot puolet erityisen negatiiviseen valoon.

Olen muuten jutellut myös ihmisten kanssa, jotka eivät koe koskaan vielä tavanneensa sitä oikeaa. On kyllä seurusteltu mutta joku juttu suhteesta on puuttunut. Nämä henkilöt eivät ole tavallaan ymmärtäneet sitä, mitä olen heille omasta tuollaisesta suhteestani kertonut ja ovat jopa todenneet etteivät tiedä, mitä se tuollainen rakkaus edes on. Toisaalta kaikki voi olla paljon kiinni myös siitä, kuinka asiat koemme. Itse olen ihmisenä kovin intohimoinen ja tunnen paljon, joten ehkä myös sen takia tunteet ovat olleet niin valtavan suuria suhteissani. Ja on paljon mahdollista, että seuraavan oikean ihmisen kohdatessani tajuan, että aikaisempi suurin rakkauteni ei ole ollut lähellekään sitä, mitä rakkauden kuuluu olla. Edelleen kallistun siis siihen, että niitä oikeita voi olla meille varattuna useampi – toisille ehkä yksi ja ainoa, joillekin kaksi tai vaikka useampikin. Vaikka se ei ajatuksena kuulosta niin romanttiselle kuin ajatus yhdestä oikeasta ihmisestä, alkaa se mielestäni kuulostamaan ainakin omalla kohdallani todellisemmalle.

Nyt haluaisinkin kutkuttavasti kuulla uskotteko te siihen yhteen ja ainoaan oikeaan vai useampaan suureen rakkauteen? Jos olet sen oikean kohdannut, mistä sen tiesit ja tunsit, että hän on sinulle se oikea?

On my way

21 vastausta artikkeliin “SE OIKEA”

  1. Jes! Tää aihe on niin kiehtova! :) Itse uskon juurikin siihen, että on olemassa useampi ”se oikea”. Olin 19 kun rakastuin ensimmäistä kertaa todella palavasti. Olin varma (ja olen edelleen), että hän oli se oikea. Ja kun suhde reilun vuoden jälkeen loppui tuntui kuin koko maailma romahti ja sydän repeytyi pieniksi paloiksi. Ajattelin, etten koskaan voi rakastaa ketään niin kovasti. Vuosia meni ja saatoin välillä edelleen haikalla miehen perään. Vertasin aina kaikkia uusia tapaamiani ihmisiä häneen ja koskaan kukaan ei kolahtanut niin kuin hän. Kunnes 4 vuotta myöhemmin rakastuin jälleen. Suhde oli todella intensiivinen ”jalat alta” – vetävä suhde, joka kuitenkin kaatui omaan mahdottomuuteen. Arki ei olisi toiminut mitenkään (kaukosuhde), vaikka olin varma, et me ollaan toistemme ”oikeat”. Tämänkin suhteen jälkeen mun sydän hajosi ja lupasin itselleni, etten enää koskaan tahdo rakastua ja kokea sitä luopumisen tuskaa uudelleen. Kunnes koitti syyskuu 2013 ja kesken juoksulenkin joku toinen juoksija alkoi puhumaan mulle. Siitä sekunnista asti me ollaan oltu erottomattomat. En tiedä mikä hänessä oli tai mitä meille tapahtui, mutta siitä ensi silmäyksestä asti oon ollut rakastunut ja rakastanut. Hassua on myös se, että miehelleni oli tullut tuossa hetkessä täysin sama tunne; aivan kuin oltaisiin tunnettu aina. Sellanen todella TODELLA mystinen fiilis, että ”tässä hän nyt on”. Tuota molemminpuolista tunnetta on todella vaikea sanoin kuvailla. Oon aina miettinyt, että jokin toi toisemme toistemme elämään. Muutama sekunti ja emme olisi koskaan tavanneet. Sattumalta (kohtalo? :D) vain olimme juuri oikeassa paikassa oikealla hetkellä ja BOOM, meidän maailmat kohtasivat ja tuntui kuin oltais oltu juuri siinä missä pitikin. Syksyllä meillä tulee neljäs vuosipäivä ja olemme edelleen rakastuneita. Toki arjessa on välillä omat haasteensa, mutta niinhän kaikilla on. Sitä paitsi on melko lohduttavaa, et jos suhteen ainoat riidan aiheet saadaan aikaan esim muruista ruokapöydällä, niin olemme aika onnekkaita :) Meillä on vain jotenkin alusta asti ollut sellanen outo yhteys ja todella helppoa toistemme seurassa, mitään ei ole tarvinnut pakottaa, vaan kaikki on tuntunut todella luonnolliselta tyyliin ”sen kuului mennä näin”. Tulevaisuudessa siintää häät ja joskus kenties ne lapsetkin, mut meillä ei ole kiire. Niitä ennen juostaan ja nähdään maailmaa yhdessä :)

    Sori long story :D Innostuin vähän liikaa. Pointtina se, et niitä ”oikeita” on varmasti useampi, mutta se viimeisin tulee kolahtamaan kaikkein koviten ja olemaan se puuttuva palanen. Siitä oon varma.

    • Voi miten ihana tarina. :) Mutta juuri noinhan se menee, tai näin uskoisin. Jokainen rakkaus tuntuu aina todella suurelta mutta silti ihmisellä on kyky rakastua uudestaan ja saada kenties jälleen jotain mahdollisesti vielä parempaa. Tarinasi todella vahvisti sen aatokseni, että niitä oikeita ihmisiä voi kyllä olla useampia mutta tosiaan tämä lopullinen on ehkä sitten se koviten kolahtava jonka kanssa vaan tietää monen vuodenkin jälkeen, että toinen on se oikea.

  2. Äiti sanoa,että niitä oikeita voi olla monta mene ja tiedä sitten:)

    • Nojoo, hyvä neuvo on varmasti testata ja kokeilla, mitä elämällä on annettavana. :)

  3. ”Mitä jos joku ihminen on oikea siinä tietyssä kohtaa elämää mutta ei esimerkiksi lopullisesti?” Äärimmäisen kauniisti sanottu tuo, kiitos siitä. Kosketti tässä elämänvaiheessa todella syvästi. Toi on jokseenkin aika kaunis ajatus, vaikken oo ite koskaan osannut ajatella noin. Nyt ehkä osaan!

    • Ihana kuulla! <3 Niin, en itsekään vuosia sitten tuollaista ajatellut mutta iän myötä sitä alkaa kaikenlaista miettimään. Ja ehkä itselleni eroprosessin läpikäyminen avasi jotain ja sai ajattelemaan jokseenkin kauniisti kaikesta myös jo menneestä. En usko, että se tunne jota koin vielä muutama vuosi sitten oli täysin väärä ja harhainen, vaan se oli aitoa mutta entiseni oli minulle silloin oikea, ei enää nykyään. Ihmiset kasvaa ja muuttuu… Sinullekin on edessä vielä paljon, usko pois.

  4. Ite seurustelin 19-vuotiaana mutta jotenki en ikinä tuntenu että olisin ollut täysillä mukana siinä suhteessa, ja homma loppuikin noin 8kk jälkeen. En kokenut että olisin edes ihastunut kyseiseen tyyppiin mutta hän ilmeisesti oli ihastunut muhun ja yhtäkkiä alkoi kutsua mua tyttöystäväkseen ja jotenki en osannu sit sanoa et hei ei en todellakaan ole vaan päätin antaa mahollisuuden :D Tosin en ikinä vienyt häntä näytille kellekään ja hän puolestaan raahas mua joka ikisen sukulaisen nähtäväksi :D noh, erottiin tosiaan aika nopeasti ja seuraavana syksynä alotin yliopiston ulkomailla ja samassa koulussa alotti samana syksynä muitakin suomalaisia. Heistä yhteen sitten aloin pikkuhiljaa tutustumaan ja hän kyllä jaksoi nähdä vaivaa että oikeesti sai mut avautumaan ja puhumaan ja joululoman aikana alettiin seurustelemaan. Reilu puolitoista vuotta ollaan oltu nyt yhessä ja kokoajan tuntuu että ollaan lähennytty ja en osais enää kuvitella mun elämää ilman mun poikaystävää. Esimerkki siitä miten koen tämän ihmisen olevan itselleni ainutlaatuinen on se että ennen oon aina ajatellu etten ikinä haluu lapsia mut nyt oon sitä mieltä että oon löytäny ihmisen jonka haluan mun lasten isäksi <3 oon tän puolitoistavuotisen aikana oppinu itestäni tosi paljon ja oon tosi kiitollinen että mun poikaystävä jakso yrittää vaikka vaikutin aluks siltä et musta ei ota kuulemma mitään selvää enkä oikeen tainnu itekää tietää mitä haluan. Uskon että meillä kaikilla on täällä ihmisiä joiden kanssa synkkaa ja alkuhuuman aikana noin yleensäkin suhde on ihana, mutta se kenelle annetaan oikeasti mahdollisuus nähdä meidän sisimpäämme ja kenen kanssa ollaan valmiita tekemään myös töitä suhteen eteen, on meille se oikea. Sori tästä romaanista, meinasin alkaa jaarittelee enemmänki mutta maltan nyt mieleni :D

    • Niin ja se piti vielä mainita että tää meidän seurustelu virallistui niin että istuttiin autossa parkkisella ja mun poikaystävä sano että ennen ei lähetä minnekään ennen ku oot päättäny mitä haluat. Mulle oli jotenki tosi vaikeeta sanoa et haluun seurustella sen kanssa vaikka se oli jo niin sanonu mulle :D Onneks oon nykyään paljon avoimempi ja parempi puhumaan ni silläkin on helpompaa :D

    • Hyvin sanottu. :) Ja noinhan se joskus on, että ihmisille tulee antaa mahdollisuus eikä heti torpata vaikka tuntuisi itsestä sillä hetkellä työläältä keskittyä uuteen suhteeseen tai edes toiseen tutustumiseen. Mahtavaa, että miehesi jaksoi yrittää ja sinä annoit mahdollisuuden. :)

  5. Tää on niin vaikea aihe! Kun tietäiskin miksi yhtäkkiä voi törmätä ihmiseen, joka tuntuu todella oikealta, mutta aika on silti ihan väärä tms. Tai että jos on jo tavannut sen oikean, entä jos tapaa jonkun toisen, joka tuntuu myös oikealta? :D

    Alan olla sitä mieltä, että laput silimille vaan itelle ja eteenpäin, aivan sama ketä tulee vastaan.. Miksi elämä on tällainen, että se koettelee koko ajan jotenkin? Ilkikurinen universumi!

    • No niinpä, älä muuta sano! Voisko joskus katsoa omaa elämäänsä vaikka sivullisen roolista ja nähdä ne kaikki tilanteet ikään kuin ulkopuolisena? :D

      Heheh no se on tietysti varmin tapa välttyä pettymyksiltä, itsekin tuota aika paljon noudattaneena sanoisin. Joskus mietin, että helpointa on olla itsekseen, koska silloin ei ole sydänsuruja eikä tarvitse murehtia ihmissuhteiden vaikeutta. Vai onko sittenkään noin? Ehkä elämä näyttää ja välillä on ihan okei kulkeakin laput silmillä kunnes ne jossain kohtaa muistaa ottaa poiskin. :)

    • Iso tsemppihali täältä! Saman läpikäyneenä tiedän ettei ole helppoa mutta muista aina, että aika parantaa. Elämällä on tapana tuoda aina eteen jotain uutta. Ja sinkkuna sitä voi tutustua aivan uudella tavalla itseensä ja nousta sieltä entistä upeampana. :) Olettaen nyt siis, että teet eroa.

      Ja eipä kestä, tiedän täysin miltä sinusta tuntuu.

  6. Sussa on kyllä samanlaista eteerisyyttä kuin Jenni Vartiaisessa. Elämää ja sen tarkoitusta on kyllä hyvä jäädä välillä pohtimaan. Itse uskon, että kaikilla ihmissuhteilla – niin hyvillä kuin ”huonoillakin” – on tarkoituksensa, joka johdattaa meitä eteenpäin lopulta sinne minne pitääkin. Uskon myös sattuman voimaan ihmisten kohtaamisessa. Kyllä ne magneetin vastaparit jossakin välissä löytävät toisensa,, tavalla tai toisella, ja yleensä aivan yllättäin :)

    • Olipa kauniisti sanottu, kiitos. Vartiainen on omissa silmissäni kyllä ihan mielettömän kaunis ja karismaattinen.

      Totta, todellakin on. Ja noinhan se menee, että usein silloin, kun sitä vähiten odottaa! Elämä on jännää ja arvaamatonta. Koskaan et tiedä, mitä on oven takana. :-)

  7. Mielenkiintoinen aihe! Itse tavallaan uskon, että kaikella on tarkoitus. Silti en ajattele että kukaan olisi varsinaisesti se oikea, vaan ajattelen että elämässä tulee vastaan ihmisiä joiden kanssa klikkaa – toisten kanssa paremmin kuin toisten. Olen myös samaa mieltä, että nykyään ehkä odotetaan liikoja suhteelta, eikä olla valmiita kohtaamaan niitä vaikeitakin ja huonoja hetkiä. Itse ajattelenkin suhteen onnistumisen olevan paljon myös tahdosta kiinni. :)

    Uskon myös että elämäntilanteet vaikuttaa – jos olisi kohdannut jonkun ihmisen vaikkapa toisena ajankohtana, siitä olisi voinut tulla jotain tai sitten päinvastoin. :) Olipa sekavasti selitetty! :D

    • Hyviä ajatuksia. Olen samaa mieltä, että suhde on hyvin pitkälti myös halua olla toisen kanssa ja onnistua siinä. Kriiseistä kyllä selvitään jos on tuo halu. Ja paljon on tosiaan jutut kiinni kohtaamisista, elämäntilanteista ja tapahtumista. :)

  8. Tosi mielenkiintoista pohdintaa, just tällaisista aiheiden pyörittelyistä tykkään! <3
    Mä olen miettinyt monesti samaa. Ennen mieheni tapaamista olisin varmasti sanonut, että on useita oikeita, että se riippuu ajoituksesta. Olen ennen häntä ollut monesti ihastunut ja jopa palavasti rakastunut, mutta mikään ei ole verrattavissa siihen mitä tunnen tällä hetkellä.
    Uskon siis, että hän on se ainoa ja oikea. Tapasimme yhteisten kaverien leffaillassa, istahdimme vierekkäin sohvalle ja se oli menoa sitten! Sen jälkeen olemme olleet yhdessä joka päivä, ihan satunnaisia viikonloppuja lukuunottamatta. Hän on maailman lemppari-ihmiseni, sielunkumppani ja tukipilari <3 En olisi oikeasti koskaan voinut kuvitellakaan, että tällaista rakkautta on olemassa :)

    Toive: Jatka ehdottomasti näitä pohdintoja, ne ovat tosi antoisaa luettavaa ainakin tällaiselle syvälliselle introvertti-ihmiselle :)

    Aurinkoa päivääsi!
    ~Heidi K.
    https://heidikinnunen.wordpress.com/

    • Voi miten ihana ja kaunis tarina! Voihan se olla, että nuo omatkaan rakkaudet eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä on vielä tulossa – tiedä häntä? Tavallaan voisin kyllä siis uskoa myös tuohon sinun teoriaasi. Että on olemassa se oikea mutta se on sitten sellaista rakkautta jonka ymmärtää vasta, kun tuon puoliskon kohtaa. Katsotaan, mitä elämällä on annettavana. :)

      Samoin, aurinkoa sinnekin! Ja pidetään mielessä, että pohdinnat ovat mieluisia. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 13
Tykkää jutusta