SE OIKEA

Jenni Vartiaisen uusi kappale ”Se oikea” kolahti eilen ja kovaa. Melodia ja lyriikat, niin samaistuttavat sekä ajatuksia herättävät. Tuon biisin innoittamana aloinkin pohtimaan aihetta ja mietin, olenko koskaan vielä kohdannut sitä oikeaa. Oletettavasti voisi ajatella, että en tietenkään, koska en enää ole parisuhteessa – toiselta kantilta ajateltuna taas kyllä. Mitä jos osalle meistä onkin olemassa useampi oikea ihminen, kukin vaan tarkoitettu eri elämänvaiheisiin ja ajanjaksoihin?

En ole enää nykyään sataprosenttisen varma kumpaan uskon. Tavallaan haluaisin elokuvamaisesti ajatella, että jokaiselle meistä on varattuna se oikea, joka räjäyttää maailman ja tuntuu alusta asti oikealta. Toisaalta taas se, mikä saa minut tuota kaunista ajatusta epäilemään on, että olen kerran jo niin kokenut ja luullut olevani varma. Nyt jälkeenpäin, kun asiaa mietin, olen taas täysin varma siitä, ettei hän ollut minulle se oikea. Tämä taas saa miettimään sitä, että mitä jos osalle meistä on varattuna useampi oikea? Mitä jos joku ihminen on oikea siinä tietyssä kohtaa elämää mutta ei esimerkiksi lopullisesti? Ihmiset kuitenkin kasvavat ja on aika luonnollista, että ihmissuhteita kertyy elämän aikana useampi. Joku ihminen voi olla se oikea alle parikymppisenä juuri silloin, kun kasvu kipuillaan eniten. Toinen taas siinä kohtaa, kun elämässä kohdataan ehkä suuria haasteita, aikuistumista ja päätöksiä (20-30 ikävuodet) sekä joku taas siinä kohtaa, kun tietää jo paremmin, mitä on ja mitä elämältään haluaa.

Veikkaan, että aika moni uskoo myös siihen, että kemiat joko kohtaavat tai eivät kohtaa eikä siinä ole sen kummempaa syvempää tarkoitusta. Onhan se loogista mutta itse en voi olla uskomatta siihen, että jokainen kohdallemme tuleva ihminen tulee siihen tarkoituksesta. On toki meidän valittavissa, viemmekö suhdetta esimerkiksi eteenpäin tai lähdemmekö vaikka treffeille asti, mutta jokaisella ihmisellä on mielestäni jokin merkitys. Tässä kohtaa voidaan myös mainita intuitio, eli se oma tunne mikä ihmisistä meihin välittyy. Jotkut sanovat, että tuntuu kuin olisi tavannut tuon ihmisen ns. toisessa elämässä. Hän tuntuu alusta asti niin tuttavalliselta ja on ehkä samankaltaisia elämänkokemuksia. Toki tuo tunne voi tulla kenen tahansa ihmisen kanssa ja missä vaan ihmissuhteessa. Mielestäni tuollainen on vaan todella kiehtovaa ja en voi olla uskomatta siihen, että juuri näiden kahden ihmisen tuli toisensa kohdata. Mutta toisaalta olenkin romantikko ja uskon välillä vähän hulluihinkin juttuihin.

Tiedän etteivät kaikki ihmiset edes mieti tällaisia asioita eikä niitä olekaan pakko miettiä. Rationaalisuus on ihan yhtä oikein kuin tällainen näkymättömään uskominen. Mikään ihmissuhde ei kuitenkaan ole täydellinen ja toisaalta ihmisten ei pitäisi etsiä itselleen täydellisyyttä. Välillä tuntuu, että tänä päivänä me etsimme sitä täydellistä puoliskoa ja olemme liian nirsoja. Jos huomaamme alkaneessa ihmissuhteessa jotain negatiivista, lyömme heti hanskat tiskiin – ehkä eteeni tuleekin joku joka ei jätä niitä hikisiä sukkia pitkin asuntoa tai osaa laittaa ruokaa? Tuo on mielestäni niin väärin. Ihmissuhteet vaativat kärsivällisyyttä ja nimenomaan sitä, että sitoudutaan. Tänä päivänä sitoutuminen on monelle kovin haastavaa ja siksi varmaan käännetäänkin jo alussa ne toisen huonot puolet erityisen negatiiviseen valoon.

Olen muuten jutellut myös ihmisten kanssa, jotka eivät koe koskaan vielä tavanneensa sitä oikeaa. On kyllä seurusteltu mutta joku juttu suhteesta on puuttunut. Nämä henkilöt eivät ole tavallaan ymmärtäneet sitä, mitä olen heille omasta tuollaisesta suhteestani kertonut ja ovat jopa todenneet etteivät tiedä, mitä se tuollainen rakkaus edes on. Toisaalta kaikki voi olla paljon kiinni myös siitä, kuinka asiat koemme. Itse olen ihmisenä kovin intohimoinen ja tunnen paljon, joten ehkä myös sen takia tunteet ovat olleet niin valtavan suuria suhteissani. Ja on paljon mahdollista, että seuraavan oikean ihmisen kohdatessani tajuan, että aikaisempi suurin rakkauteni ei ole ollut lähellekään sitä, mitä rakkauden kuuluu olla. Edelleen kallistun siis siihen, että niitä oikeita voi olla meille varattuna useampi – toisille ehkä yksi ja ainoa, joillekin kaksi tai vaikka useampikin. Vaikka se ei ajatuksena kuulosta niin romanttiselle kuin ajatus yhdestä oikeasta ihmisestä, alkaa se mielestäni kuulostamaan ainakin omalla kohdallani todellisemmalle.

Nyt haluaisinkin kutkuttavasti kuulla uskotteko te siihen yhteen ja ainoaan oikeaan vai useampaan suureen rakkauteen? Jos olet sen oikean kohdannut, mistä sen tiesit ja tunsit, että hän on sinulle se oikea?

Kommentit (21)
  1. Olettamuksesi meni oikein. Hali takaisin <3

  2. Tosi mielenkiintoista pohdintaa, just tällaisista aiheiden pyörittelyistä tykkään! <3
    Mä olen miettinyt monesti samaa. Ennen mieheni tapaamista olisin varmasti sanonut, että on useita oikeita, että se riippuu ajoituksesta. Olen ennen häntä ollut monesti ihastunut ja jopa palavasti rakastunut, mutta mikään ei ole verrattavissa siihen mitä tunnen tällä hetkellä.
    Uskon siis, että hän on se ainoa ja oikea. Tapasimme yhteisten kaverien leffaillassa, istahdimme vierekkäin sohvalle ja se oli menoa sitten! Sen jälkeen olemme olleet yhdessä joka päivä, ihan satunnaisia viikonloppuja lukuunottamatta. Hän on maailman lemppari-ihmiseni, sielunkumppani ja tukipilari <3 En olisi oikeasti koskaan voinut kuvitellakaan, että tällaista rakkautta on olemassa 🙂

    Toive: Jatka ehdottomasti näitä pohdintoja, ne ovat tosi antoisaa luettavaa ainakin tällaiselle syvälliselle introvertti-ihmiselle 🙂

    Aurinkoa päivääsi!
    ~Heidi K.
    https://heidikinnunen.wordpress.com/

    1. Voi miten ihana ja kaunis tarina! Voihan se olla, että nuo omatkaan rakkaudet eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä on vielä tulossa – tiedä häntä? Tavallaan voisin kyllä siis uskoa myös tuohon sinun teoriaasi. Että on olemassa se oikea mutta se on sitten sellaista rakkautta jonka ymmärtää vasta, kun tuon puoliskon kohtaa. Katsotaan, mitä elämällä on annettavana. 🙂

      Samoin, aurinkoa sinnekin! Ja pidetään mielessä, että pohdinnat ovat mieluisia. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *