Tyhjyyden tunteesta

Viime aikoina on ollut ihan mielettömän hauskoja retkiä ja hetkiä. Ystävien kanssa on tullut pidettyä kivaa ja mentyä sen minkä on vaan jaksanut ja ehtinyt. Olen ottanut rennommin, en murehtinut tippaakaan huomisesta ja suhtautunut elämään spontaanisti. Kaiken tuollaisen hauska toinen kääntöpuoli on kuitenkin jonkinlainen tyhjyyden tunne. Tavallaan se fiilis, kun kaikki kiva loppuu ja oletkin jälleen yksin kotona. Ei kuulu kuin jääkaapin hurina ja ratikoiden etäinen kolina. Tuossa hetkessä koet ehkä ihan pienen hetken olevasi yksinäinen. Vaikka käytännössä tiedät ettet ole yksin ja ympärilläsi on ihania ihmisiä, ihmisten seurassa vietetyt tiiviit viikonloput vaan saavat olon tuntumaan jälkikäteen jotenkin no – tyhjältä.

En tiedä, mutta nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa aikoihin alkanut tuntemaan noita sinkkuuden miinus puolia. Kun tähän mennessä olen vaan nauttinut vapaudestani, nyt koen, että olisi niin ihanaa tavata upea ihminen, jonka kanssa jakaa elämää. Olen maininnut useammalle läheiselleni jopa siitäkin, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen jollain tasolla alkanut haaveilemaan lapsista ja perheestäkin. Erityisen vahva tunne minulle tuli ihan vasta lenkillä käydessäni, kun näin ehkä viisissä kymmenissä olevan naisen joka kuvasi teinipoikaansa skeittilaudan kanssa ilta auringossa. Vaikka tuo hetki oli kovin arkinen, oli se kuitenkin jollain tavalla hyvin kaunis ja herätti minussa tunteen, kuinka ihanaa voisi olla joskus äiti. Eikä välttämättä se pelkkä äitiys vaan perhe. Se, että olisi oma ehjä perhe. Joku yhteenkuuluvuuden tunne on ehkä se, mitä itse kaipaan.

Uskon, että nämä tunteet joita nyt tunnen, ovat aika tyypillisiä syitä siihen, että osa ihmisistä seurustelee jatkuvasti – vaihtaa edellisestä suhteesta seuraavaan. Myös se, että koko ajan matkustelee, menee ja tulee, tekee paljon töitä tai pitää monta rautaa tulessa, on keino hukuttaa tyhjyyden tunne. Tyhjyys, kun tulee tavallisesti juuri siinä kohtaa, kun jotain elämässä päättyy. Joskus tyhjyyden tunteita voi tuntea myös silloin, kun elämässä on kaikki erityisen hyvin. Kun tulee tilanne ettei edes oikeastaan tiedä, että mitä seuraavaksi, kun kaikki on niin erinomaisesti. Ainahan kyse ei välttämättä ole mistään isommasta vaan ihan vaikka juuri hauskasta viikonlopusta tai päättyvästä työprojektista. Paljonhan sanotaan, että ihmiset tekevät kaikkensa täyttääkseen tuota tyhjyyttä joka tulee kuitenkin aina jossain kohtaa elämää eteen. Itsekin olen ehkä osittain tuota tapaa vaalinut, sillä välillä on vaan ollut sellainen fiilis ettei halua kohdata itseään ja tuntemuksiaan.

Kaikenlaiset tuntemukset kuitenkin kuuluvat elämään. Jotta elämästä selviää, tulee tunteitaan kyetä myös kohtaamaan. Tyhjyyden tunne on kaikkea muuta kuin mieluisa ja ymmärrän täysin, miksi niin moni sitä pakenee. Aina elämä ei kuitenkaan ole mieluisaa, vaan elämään kuuluu niitä kurjempiakin hetkiä. Jotta kykenemme nauttimaan tästä kaikesta ja iloitsemaan, tulee meidän uskaltaa kohdata myös negatiivisemmatkin tuntemukset – karkuun on aivan turha juosta, sillä ne tunteet odottavat meitä muuten aina edessä päin. Mielestäni ratkaisu tyhjyyden tunteeseen on yksinkertaisesti kohdata itsensä ja sisimpänsä. Se, että ymmärrät mistä tunne johtuu ja uskallat myöntää sen itsellesi. Jokaista tunnetta on helpompi käsitellä, kun niiden syyt oivaltaa.

Tunnetteko te koskaan elämässänne tyhjyyden tunnetta? 

Kuvat: Taru / Edit: minä

On my way

13 vastausta artikkeliin “Tyhjyyden tunteesta”

  1. Hei,
    olen sinua vanhempi perheellinen nainen. Elämässäni on tällä hetkellä kaikki ihan hyvin. Toki monenlaista menneisiin vuosiin on mahtunut. Tuo kuvailemasi tyhjyyden tunne on myös minulle tuttua, olen sitä kokenut eri elämän vaiheissa, ja välillä paennut ja yrittänyt täyttää milloin milläkin tavalla. Näin vielä perheellisenäkin olen kokenut tyhjyyden tunnetta vaikkapa kivan illanvieton tai lomamatkan jälkeen. Nyt tiedän, että kyse on kohdallani vain ja ainoastaan siitä, että olen jälleen kerran lipunut liian kauas Luojastani:) aina kun hakeudun lähemmäs Häntä alan jotenkin ”eheytyä”, hiljennyn ja keskityn rukoukseen, kuuntelen ja luen kristillistä kirjallisuutta, joskus käyn myös hengellisissä tilaisuuksissa, joissa toisten uskovien yhteys vahvistaa ja tuo iloa. Tässä hiljattain jouduin kokemaan ensimmäistä kertaa elämässäni ja ihan yhtäkkiä aika vakavan sairastumisen…aika näyttää tuleeko lääkityksestä pysyvä. Tuollaisessa tilanteessa sitä on riisuttu ihan kaikesta ylimääräisestä ja turhasta, jouduin todella pysähtymään ja aloin miettiä elämän suuria kysymyksiä. Kaiken murheen ja pelon keskellä sain kuitenkin yli ymmärryksen käyvän mielenrauhan tuolta ylhäältä. Tilanteeseeni nähden voin henkisesti jopa paremmin kuin pitkään aikaan ennen sairauttani. Uskon, että suurimmalla osalla meistä on tyhjyyden tunteita, ja niitä yritetään monesti paeta tai täyttää eri tavoin, joista osalle voi muodostua myös addiktioita.

    Sinulla on rohkea ja ajatuksia herättävä blogi, erotut todellakin positiivisesti blogimassasta!! jatka samaan malliin, ja varmasti kohtaat jossain vaiheessa itsellesi sopivan kumppanin:) Siunausta kesääsi, olet upea nainen ja kaunis ihminen:)

    • Kiitos kommentistasi, se kosketti. Kirjoittamasi on niin totta. Ehkä omassakin elämässä on ollut niin paljon kaikenlaista viime viikkoina, ettei ole oikein ollut aikaa rukoilla tai hiljentyä ajatuksiinsa. Uskon siis täysin kirjoittamaasi ja siihen, että henkisyys on kyllä se seikka, jota ihmiset varmasti etsivät. Kun elämässä on kaikkea muuta, kaivataan siihen silti jotain ja usein se on nimenomaan se tyhjä tunne sielussa – kuin jotain puuttuisi (ollaan etäännytty henkisyydestä). Itse uskon myös niin, ettei kukaan ihminen kykene paikkaamaan sielumme henkisyyden kaipuuta, vaan voimme kokea tyhjyyttä vaikka meillä olisi läjäpäin läheisiäkin ystäviä.

      Useimmiten tuollaiset kohtaamasi tilanteet todella pistävät miettimään elämää ja sen haurautta. Ihanaa kuitenkin, että olet löytänyt avun, se on todella tärkeää ja toivottavasti oikeanlainen lääkityskin vielä löytyy. Vaikka olet joutunut kokemaan kovia, uskon, että tuollakin elämäntilanteella on varmasti ollut elämässäsi tarkoitus. Et olisi kenties ilman sitä pysähtynyt miettimään näitä asioita ja oivaltanut suuria. Välillä meitä todellakin koetellaan ja useimmiten vaan ja ainoastaan siksi, että ymmärtäisimme jotain tai voisimme ehkä toimia joillekin toisille ihmisille kokemamme kautta rohkaisijoina.

      Ja kiitos paljon, hienoa kuulla! Ja näin minäkin uskon vaikkakaan en usko, että löydän tyhjään oloon vastausta kenestäkään ihmisestä, vaan ihan muualta. Kaikkea hyvää sinunkin elämään ja God bless. <3

  2. Sen jälkeen,kun sain esikoiseni, en ole enää ikinä tuntenut yksinäisyyttä. Minulla on aina joku, jolle olen kaikki kaikessa.

    • Ihanasti sanottu, noin se varmasti on. Äiti-lapsisuhde on yksi kauneimmista suhteista maan päällä.

  3. Nuo kirjoituksesi viimeiset lauseet ovat niin totta! Jos kaikki ihmiset uskaltautuisivat pysähtyä kuuntelemaan tunteitaan ja kohtaamaan ja hyväksymään syyt niille, olisi moni asia tässä maailmassa paremmin. Paljon ikävää tehdään itselle ja toisille sen nimissä kun itsellä on paha olla mutta ei olla valmiita hoitamaan sitä.

    • Niinpä, juurikin näin. Liian vähän ihmiset jättävät hoitamatta itseään ja tuntemuksiaan, joiden seurauksena pahaa oloa siirretään eteenpäin.

    • Hali takaisin sinnekin! Ilmeisen tuttuja tuntemuksia tosiaan monelle…

  4. Todella hyvä kirjoitus.

    Pystyn täysin samaistumaan kirjoitukseesi. Itse olin kokenut viime aikoihin asti tyhjyyden tunnetta. Vaikka peruspilarit elämässä olivat kohdallaan, työ, ihanat ystävät, kiva koti ja koska olen sinkku, niin nautin myöskin siitä, että sain päättää kaikesta itse. Silti jokaisen kiva viikonlopun, tapahtuman ja kavereiden kanssa vietetyn ajan jälkeen koin ääretöntä ahdistuneisuutta, yhtäkkiä en pystynyt olla enää yksin kotona. Se tunne, kun istuin sängylläni ilman minkäänlaista ohjelmaa tiedossa, menin täysin ahdistuneeseen tilaan, itkin yksinoloani ja koin olevani 26-vuotiaana todella epäonnistunut elämässä: sinkku, epätietoinen tulevaisuudestani (haluaisinko vielä opiskella), pieni vuokrayksiö , tuntui että jokainen läheinen omisti jotain : miehen,lapsen,oman kodin tai valmistui parhaillaan vaikka yliopistosta.
    Tein puolen vuoden verran sitä, että kun perjantaina pääsin töistä, odotti kotona jo pakatut laukut ja lähdin sitä tyhjyyden tunnetta joka kerta karkuun, milloin vknloppureissuun tai ystävien luokse, olin täyttänyt kalenterini aina kuukausi kerrallaan eteenpäin. Aikaa ei enää riittänyt spontaaneihin tekoihin. Ei mennyt kauaakaan, kun romahdin täysin, olin aivan lopenuupunut, elimistö oli niin henkisesti kuin fyysisestikin todella väsynyt.
    Eräs ystäväni huomasi tämän kaiken lävitseni, vaikka hyvin osaan peitellä pahaa oloani, olinhan sentäs aina se porukan ”vitsinheittäjä”, kehotti ystäväni minulle, että hakisin ammattiapua ja kävisin puhumassa jollekin.
    Idea tuntui aluksi absurdilta, olihan asiat elmässäni perjaatteessa hyvin. Sulattelin ideaa jonkin aikaa,kunnes rohkenin kirjoittamaan sähköpostia eräälle terapeutille. Sovimme pian ajan jollon tapaisimme, ensimmäisellä tapaamiskerralla romahdin täysin, en ollut ikinä ajatellut että olen niin heikko ja tunteellinen ihminen. Olin aina koennut olevani vahva ja itsenäinen.
    Tänä päivänä terapiani on päättynyt ainakin toistaiseksi, ja oloni on erilaisempi ja parempi kuin viimeiseen kahteen vuoteen. Olen armollisempi itselleni, en ahdistu tulevaisuuden luomista paineista vaan olen miettinyt että miehen,lapsen,perheen aika on kuin on ja jos vaikka haluaisin lähteä vielä opiskelemaan, mikä estää. Elämä on tässä ja nyt. Tänä päivänä en täytä kalenteriani, vaan annan spontaaneille hetkille tilaa, en vähättele itseäni tai vertaile muihin, jokainen täällä elää omanlaisensa elämän. Olisi jotenkin hassua, että kaikkien pitäisi toistaa samat kaavat. Ne hetket elämässä, mitä yleensä vähiten odottaa, on niitä parhaimpia. Enää ei tee pahaa olla yksin kotona, ei edes vknloppuisin, vaikka muut olisi menossa missä tahansa. Tästä kaikesta kiitän terapeuttiani.

    Sun tekstisi oli äärettömän hyvä ja halusin vastata vaikka tästä pitkä tulikin, luen muutenkin päivittäin blogiasi ja pidän tästä paljon, koska tekstisi ovat aitoa elämää,ei jatkuvaa ”aamupalaksi shamppanjaa ja mansikoita hotellin lakanoissa” -höpötystä :D
    Toivottavasti sunkin tyhjyyden tunne-olosi helpottuu <3

    • Voi mikä kommentti, kiitos sinulle siitä! Aikamoisen matkan olet käynyt ja mieletöntä, että rohkenit hakemaan tilanteeseen jossain kohtaa apua.

      Niin, välillä itsekin sorrun siihen, että vertailen omaa elämääni muiden elämään ja mietin kuinka en ole saavuttanut sitä tai tätä ja olenpa vielä sinkkuitunutkin juuri kolmenkympin kynnyksellä. Juuri tuo on kuitenkin se tärkein asia, eli jokainen meistä elää täällä oman näköisensä elämän. Jokaisen elämä menee omalla tavallaan ja jokaisen elämässä on ne omat murheensa.

      On tärkeää kyetä kohtaamaan itsensä ja jäämään kotiin vaikka muut olisivat menossa. Yksin olemisen ei kuulu ahdistaa, vaan päinvastoin. Elämää ei kuitenkaan voi rakentaa muiden ihmisten varaan vaan täällä ollaan ihan yksilöinä. Upeasti kiteytit asian ja rohkaiseva kommentti tosiaan kaikin puolin.

      Ihana kuulla, että tykkäät lukea. Tuollainen palaute tsemppaa aina jatkamaan vaikka usein mietin, että kehtaanko julkaista vai en. Itse asiassa tämäkin teksti meinasi jäädä arkistoihin, kun mietin onko se jotenkin liian henkilökohtainen tai avoin. Ilmeisesti se oli kuitenkin hyvä julkaista. :)

      Ihanaa kesää sinne! :))

  5. <3 koskettava kirjoitus. En itse koe tyhjyyden tunnetta tällähetkellä koska aikani kuluu töissä lähihoitajana vanhuksia hoitaen ja omia kahta pientä lasta hoitaen. MUTTA muistan aikanaan kun tunsin tyhjyyttä sisälläni. No, välillä tunnen sitä edelleen. Isäni kuoli vuosia sitten.. hyvä ystäväni menehtyi viimevuonna. Tyhjyyden/yksinäisyyden tunnetta voi tuntea niin monella tapaa. Vaikka on perhe vieressä mekastamassa…vaikka töissä olet ihmisten ympäröimä… ne menee ja tulee. Mutta halusin sanoa sinulle satunnaisena lukijana että olet <3 kaikkea hyvää sinulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 25
Tykkää jutusta