Puhdistaako riiteleminen ilmaa?

Siskoni muutti luokseni toukokuun alussa ja päätyi lopulta asumaan luonani kuukauden pidempään, kun oli alun perin tarkoitus. Homma kärjistyi lopulta ikävään riitaan, joka varmasti oli molempien osapuolten mielestä siinä hetkessä täysin oikeutettu. Kumpaakin ärsytti, sillä oltiinhan tässä jo kämppistelty pari kuukautta, eli toisin sanoen aivan liian pitkään siskoksille. 24 neliöinen yksiö, yksi jenkkisänky, yksi keittiö ja yksi vessa – yksiöitä ei vaan ole tarkoitettu kahden ihmisen asuttaviksi.

Tuon riidan jälkeen olen miettinyt ylipäänsä riitelemistä. Sitä, onko riidoilla joku tarkoitus ja onko riiteleminen välillä jopa hyvästäkin – puhdistaako riitely ilmaa? Olen tavallaan aina vierastanut riitelemistä ja kovaan ääneen huutamista lapsuuden tapahtumien vuoksi. Olen siis avioeroperheestä, jossa riideltiin paljon. Sieltä minulle on jäänyt jonkinlainen pelko riitelyä kohtaan ja säikähdän aina jos joku korottaa minulle ääntään. Toisaalta samaan aikaan minussa on myös se puoli, joka ei halua jäädä alakynteen. Sanon aivan varmasti sanottavani ja nimenomaan vastaankin jos aihetta on. Olen myös kova nainen puolustautumaan, eli aivan varmasti vääryyttä kohdatessa en tule jäämään hiljaiseksi. Tästä huolimatta saatan itkeä riidan jälkeen salaa itsekseni, sillä se shokkireaktio tilanteesta tulee ikään kuin jälkeenpäin. Luontainen suhtautumiseni riitatilanteisiin onkin hieman ristiriitainen.

Riitelen nykyään onneksi todella harvoin. Koen yleisesti ottaen, että riiteleminen ihmissuhteissa ei ole kovin kannattavaa. Riidat kylvävät negatiivista ilmapiiriä ympärilleen ja jos on kerran riidelty, syntyy seuraava riita sitäkin helpommin. On aika tyypillistä, että nimenomaan läheisimpien ihmisten kanssa riidellään, sillä heidän kanssaan olla lähimpiä ja heille voidaan näyttää kaikki tunteet avoimesti. Silti tuossa on mielestäni joku ikävä kaiku. Tuntuu tavallaan pahalta, että me huudamme pahiten niille ihmisille, joita rakastamme eniten maailmassa – hieman ristiriitaista. Tästä huolimatta riitoja syntyy, halusimme tai emme koska olemme vaan ihmisiä. Välillä olemme huonolla tuulella, kiukkuisia, itsekkäitä tai emme vaan kykene ymmärtämään toista.

Ehkä tärkeintä riitelemisessä on mielestäni se, että käydään jälkipyykki. Sovitaan, puhutaan asiat halki ja pyritään molemmat ymmärtämään, miksi toinen korotti ääntään ja oli eri mieltä, tai haastoi riitaa. Riidoista tulisi mielestäni myös aina oppia, sillä aikuisten ihmisten ei tule riidellä kuten lapset riitelevät. Joskus riidalla voidaan myös puhdistaa ilmaa, mutta se edellyttää nimenomaan sen, että käydään asiat läpi riidan jälkeen, eikä tuohon tapahtumaan enää sen jälkeen palata. Jos riitoja ei selvitetä, tapahtuu henkistä patoutumista ja tilanne voi eskaloitua todella pahaksi. Itselläni on huonoja kokemuksia juurikin edellä mainitsemastani, eli riitojen patoamisesta ja siitä, että niitä ei ole saatu purettua sen toisen osapuolen kanssa. Tuo ainakin kasasi kohdallani hurjaa henkistä taakkaa, joka sitten purkautui jossain kohtaa todella pahasti ulos.

Koenkin nykyään, että riitojen selvittäminen on hurjan tärkeää. Se on tärkeää sinun ja minun kannalta kuin myös tuon ihmissuhteen kannalta. Sopiminen myös lähentää ihmisiä, sillä silloin avataan jotain sellaista, jonka jälkeen molempien olo on vapautunut. Eikä aina välttämättä tarvitse olla edes mitään sen suurempaa selvitettävää mutta se, että asia kuitenkin sovitaan eikä sitä jätetä avoimena lojumaan, on niin tärkeää. Ja ylipäänsä aikuisten ihmisten tulisi mielestäni useammin miettiä sitäkin, voisiko asioista jo alun perin keskustella järkevästi ilman riitelyä. Vaikka ollaan eri mieltä, voitaisiinko käydä asiaa läpi molempien kannalta ja löytää siihen joku molempia tyydyttävä ratkaisu? Totta kai useampaan riitaan liittyy tunnereaktioita, eli usein sellainen hillitty keskusteleminen saattaa olla vaan mahdotonta.

Faktaa on kuitenkin se, että olemassa ei ole riidatonta ihmissuhdetta. Ennen pitkään tulee aina jotain mutta se, kuinka me riitelyyn suhtaudumme ja kuinka toista riidankin aikana kohtelemme, on tärkeää. On toki olemassa niin monenlaisia ihmissuhteita ja tilanteita, että mitään yleistä helppoa kaavaa hommaan ei ole. Parasta olisikin välttää ylipäänsä riitelyä, opetella pyytämään anteeksi ja myös antamaan anteeksi. Varsinkin lapsiperheissä, kun riidellään lasten kuullen. Jos joku kysyy minulta, ovatko vanhempien riidat jättäneet minuun jälkiä niin sanon empimättä, että kyllä. Lapselle vanhempien riiteleminen on pelottavaa ja se aikaan saa turvattomuuden tunteita, jotka heijastuvat herkästi aikuisuuteen saakka.

En ole kyllä itsekään mikään mestari näissä riitajutuissa mutta kyllä pyrin siihen, että riitelen mahdollisimman vähän ja jos riitelen, niin pyrin olemaan tilanteessa järkevä. Toisaalta on elämässäni ollut niitäkin tilanteita, että vaikka kuinka olisi halunnut selvittää riidan järkevästi puhuen, on tunnekuohu vaan ollut niin mittava ettei siihen ole kyennyt. Kuten mainittu, ihmisiä tässä ollaan ja tärkeintä lienee se, että jokaisella on pyrkimys parempaan myös riitelemisen saralla.

Onko teidän mielestänne riiteleminen tarpeellista tai voiko sitä tehdä järkevästi? Miten te käyttäydytte riitatilanteissa? Puhdistavatko riidat ilmaa tai koetteko, että ne ovat esimerkiksi parisuhteessa jopa välttämättömiä? 

Kuvat: Taru / Edit: minä

On my way

8 vastausta artikkeliin “Puhdistaako riiteleminen ilmaa?”

  1. oon ite ehdottomasti sitä mieltä että riidat eivät ole millään tapaa tarpeellisia. Asioista voi ja pitää pystyä keskustelemaan rakentavasti. Aina ei voi mielipiteet mennä yks yhteen, mutta erimielisyyksistäkin täytyy pystyä puhumaan ja yrittää löytää järkevän keskustelun avulla kompromissi. Oon itse nähnyt perheessä kaksi avioeroa, ja pystyin niin samaistumaan tuohon riitelyn ”pelkoon”. Nuorempana olin itsekin kova riitelemään, mutta tajuttuani sen rankkuuden, en enää edes muista milloin olisin viimeksi riidellyt, ehkä joskus silloin 15-16 vuotiaana. Ainakin omasta elämästä tuli kerta heitolla rauhallisempaa kun turhat riitelyt jäivät pois ja opettelin selvittämään asiat keskustelemalla. Nykyisin jos joku meinaa haastaa riitaa toteankin heti että en aio jatkaa asian läpikäymistä ennen kuin vastapuoli on valmis keskustelemaan asiasta rauhassa, ilman turhanpäivästä vauhkoamista. :) Tietenkin tiukempia keskusteluja on tullut käytyä, mutta äänen korottamista en itse kestä ollenkaan, vaan se aiheuttaa juuri tietynlaisen ”suojareaktion” itselläni ja vetäydyn pois tilanteesta.

    • Se on kyllä hienoa jos aina itse pystyy olemaan tilanteessa se joka vetäytyy. Itselleni tuo on hankalaa juurikin sen takia, että en halua alistua. Tavallaan typerä ajattelutapa, sillä tuo tuskin ainakaan tilannetta pelastaa…

      Mutta tällä hetkellä, kun tosiaan ei ole parisuhteessa tulee riideltyä kovin vähän. Ystävien kanssa riitelen vaan aniharvoin jos lähes koskaan, joten elän suhteellisen riidatonta elämää. Eikä siis sillä, että parisuhteessa kuuluisi riidellä mutta se taitaa olla tavallisesti se, joka eniten riitoja aiheuttaa… Kun kaksi ihmistä asuu saman katon alla.

  2. Itse koen, että riitely on parisuhteessa täysin ok. Tietysti riippuu paljon, että mistä asioista riidellään mutta jos riidat ovat oikeastaan vain arkipäiväisistä asioista, pikkujutuista, väsyneenä ja nälissään (:D) johtuvista jutuista eivät ne minua itseäni haittaa ollenkaan. Itse olen kylläkin tarkka siitä, että asiat käydään kunnolla rauhassa jälkikäteen läpi, keskustellaan ja molemmat pyytävät anteeksi ja tarkoittavat sitä. En halua, että mikään asia jää selvittämättä vaan välillä jopa turhaan jankkaamaan jostain asiasta koska haluan, että mikään ei jää painamaan.

    • Niin, itse ajattelen siinä mielessä samalla tapaa, että tuollainen nälkäkiukuttelu sun muu on aivan normaalia ja ok. Parisuhteessa se tulee molempien ymmärtää, sillä kyse ei ole mistään oikeasti isosta asiasta. Ja täysin samaa mieltä tuostakin, että kaikki tulee selvittää! Olenkin sanonut kaikille sitä, että seuraavalta suhteeltani haluan sitä, että kaikesta puhutaan avoimesti – vaikka väkisin. Ylipäänsä mitään asioita ei saisi jättää selvittämättä oman ylpeyden vuoksi, se on naurettavaa. Ja jos asioista on vaikeaa puhua, tulee siihen parisuhteessa yksinkertaisesti opetella. Mikään suhde ei toimi ilman vuorovaikutustaitoja.

  3. Oli kauhea riita miehen kanssa ulkomailla eron yhteydessä. Ensin mies käyttäytyi täysin välinpitämättömästi erokeskustelussa ja sitten kun aloin kyselemään miksi olet noin välinpitämätön että ei tainnutkaan koskaan oikeasti kiinnostaakaan niin sieltäpä tuli sitten sellaista arvostelua että oksat pois. Ensin mies alkoi kehua itseään, sitten exäänsä ja lopulta arvostelemaan mun vartaloa, työuraa jne. Raivostuin tottakai, jolloin mies heitti vaan lisää vettä myllyyn. Pahimmalta tuntui, että mies selvästikin nautti mun pahasta olosta ja tahalleen iski arkoihin paikkoihin.

    Jälkeenpäin yritin olla aikuinen ja pyytää anteeksi omaa käytöstäni. Ihan vaan, koska en halua olla riidoissa kenenkään kanssa. Miehen mielestä hänellä ei ollut mitään anteeksipyydettävää, koska minähän koko tilanteen aloitinkin. Kuulemma ei sanonut mitään ilkeää ja jos sanoikin niin vain koska itse jankkasin syitä.

    Summa summarum mies jäi hyvälle fiilikselle, koska hänhän oli täysin ”viaton” tapahtuneeseen ja minä ilmeisesti syypää kaikkeen. Itsellä syyllinen olo ja itseinho kaikista miehen luettelemista virheistä. Toivon etten törmää koko tyyppiin enää koskaan.

    • Mielestäni pahinta on tuo, että mennään henkilökohtaisuuksiin eli aletaan arvostelemaan toisen ulkonäköä, uraa tai vaikka luonnetta. Olikin erittäin rohkea veto sinulta ”alistua” pyytämään anteeksi ja ehdottomasti arvostettavaa. Eiköhän tämä mieskin sisimmässään jotain muuta tuossa hetkessä miettinyt, mutta ei vaan antanut luonteelle periksi alistua anteeksi pyyntöön tai itse pahoittelemaan omaa käytöstään. Tai voi olla ettei edes ajatellut. Tärkeintä on, että pääsit eroon tuollaisesta tyypistä.

  4. Upee aihe jälleen – rakastan näitä pohdintoja! Itse yritän opetella kokoajan riitelemään rakentavasti. Ongelmani lähinnä on se, että en osaa riidellä vaan välttelen niitä. Tässä pikkuhiljaa kuitenkin opettelen näyttämään myös vihaani ja turhautumistani toisen käyttäytymiseen enkä vaan pado itseeni sitä.
    Oma toinen puoliskoni on myös hyvin itsepäinen, kuin minäkin, niin välillä kolahtaa. Onneksi osaamme kuitekin pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Jostaan vaan sitä pitää aloittaa että viimein sanoo ääneen hautomansa asian – toinen voi suuttua tai suhtautua siihen rakentavastia. Siitä sitten vaan mennään tilanteen mukaan. Ainakin itse kuvittelen, että pahin mahdollinen tapahtuu – mutta yleensä ne ovat olleet kumminkin positiivisia kokemuksia. Ei oo helppoo, mutta se tekeekin tästä elämästä mielenkiintoisen :)

    • Kiitos Asta! :)

      Rakentavaa riitelemistä on kyllä hyvä jokaisen opetella. Ja sinun kohdallasi mahtavaa on se, että koitat päästä eroon tuosta patoamisesta sillä se on ainakin omien kokemuksieni mukaan se on se pahin… Mahtavaa, että olette kumppanisi kanssa löytäneet yhteisen sävelen ja tavan reagoida noihin tilanteisiin. Se anteeksi pyytäminen ja antaminen, kun on niin mielettömän tärkeää! Ja monestihan se on juurikin noin, että turhaan jännittää toiselle sanomista mutta reaktio voi ollakin päinvastainen kuin, mitä osasi odottaa. Siksi ehdottomasti itse kannustan jokaista avoimuuteen tai ainakin sen opettelemiseen.

      Monesti nämä jutut ovat kaikkea muuta kuin helppoja, mutta pyrkimystä, kun löytyy niin se on hyvä! Elämässä aika harva juttu tulee täysin ilmaiseksi. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta