Kuvankäsittely – missä menee raja?

Kuvankäsittely on jälleen puhuttanut tämän uutisen vuoksi. Vaikka kyse onkin pienestä asiasta suuremmalla mittakaavalla ajateltuna, on mielestäni hyvä juttu, että näistäkin asioista keskustellaan. Se illuusio jota sosiaalinen media ihmisille luo on pahimmillaan niin feikki, että on mielestäni pelkästään hyvä tuoda sitä ihmisten tietoisuuteen enenevissä määrin. Harva kuva, jonka somessa kohtaat, on oikeasti suoraan puhelimen tai kameran muistista. Kuvia käsitellään paljon ja se on tätä päivää.

Itsehän pyrin aina siihen, että kuvaustilanteessa valo olisi kohdillaan ja se tulisi oikeasta suunnasta kuvattavaan kohteeseen nähden. Säädän kameran asetukset niin hyvin kuin mahdollista, jotta kuvaa ei tarvitsisi hirveästi käsitellä. Mieluitenhan ylipäänsä siirtäisin kuvat vaikka suoraan muistitikulta blogiin, mutta harvoin tuo kuitenkaan täällä meillä Suomessa onnistuu – aina kuvaan on lisättävä edes jotain, kuten kirkkautta ja kontrastia. Rakastan korostaa värejä ja sitä teenkin paljon. Suoristan kuvat jos ne ovat vinossa ja säädän yleisilmettä Lightroomissa. Välillä tykkään leikitellä enemmän ja toisinaan taas vähemmän. Se missä menee kuitenkin raja, on, etten silottele itseäni millään tapaa. Toki joskus huomaan jälkikäteen kuinka paidassani on vaikka reikä tai likaläikkä, jolloin sen poistan, mutta muuten en koe tarvetta muokata itseäni kuviin millään lailla.

Mielestäni siinä kohtaa mennäänkin mönkään ja pahasti, kun aletaan silottelemaan ihoa tai kaventelemaan reisiä. Kun luodaan kuvaan jotain sellaista, jota todellisuus ei ole. Myös kuvan istuttaminen netistä kopioituun ympäristöön on jotenkin todella surullista mutta tätäkin kuulemma tapahtuu. Veikkaan, että tämä kaikki käsittelyn määrä johtuu siitä täydellisyydestä, jota jokainen somekanava meille tuputtaa. Itse ainakin olen muuttunut vuosien varrella kuvien suhteen yhä kriittisemmäksi, koska kilpailu on kiristynyt. Tänä päivänä yhä useampi bloggaaja kuvaa kuin valokuvaaja, mikä taas luo itsellekin halua pysyä aallon harjalla. Toisaalta omalla kohdallani tuo kilpailuhenkisyys liittyy enemmänkin siihen kuvien laatuun ja sommitteluun kuin minuun tai vaikka ulkonäkööni. Uskonkin, että tässä mielessä on helpompi blogata elämästään kuin olla vaikka missi tai malli, joka esittelee nimenomaan ulkonäköään.

Totuushan on kuitenkin se, että jokainen saa muokata kuviaan kuten haluaa. Meillä on vapaus siihen enkä nyt syyllistä ketään, joka poistaa kuvista finnit tai suoristaa otsarypyt – poistanhan minäkin ne epähuomiossa kuvaan eksyneet näkyvät likaläikät, jotka häiritsevät. Ehkä tärkeintä on tässäkin asiassa se, kuinka suhtaudumme somessa esiintyviin kuviin, eli toisin sanoen se tietynlainen realismi. Ymmärrys siitä, että sosiaalinen media ei ole yhtä kuin aitous.

Kannattaa katsoa kuvia aina kriittisesti ja muistaa, että jokaista kuvaa on käsitelty joko kevyellä tai rankemmalla kädellä. Jokaisen kuvan takana on aina ihminen ja nimenomaan virheitä omaava ihminen. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja vaikka kuva näyttäisi kuinka täydelliseltä tahansa, se ei todennäköisesti ole koko totuus. Itse olen ainakin hymyillyt kymmeniä kertoja kuvissa samaan aikaan, kun sydän on ollut surullinen. Itkuiset silmät on joskus peitetty aurinkolaseilla tai otsassa helottava finni kilolla pakkelia. Arkirealismia eivät ole täydelliset kuvat sosiaalisessa mediassa, vaan oikeasti ne aidot tunteet ja tapahtumat. Silti noita kivoja kuvia on mielestäni mukava katsella. Ei virheettömiä photosopattuja ihmisiä, vaan nättejä kuvia joista näkee, että niihin on panostettu. Kunhan muistaa kaiken sen, mitä kuvien takana tapahtuu. Pitää mielensä järkevänä eikä ala tavoittelemaan jotain, mikä on ainoastaan illuusiota.

Heräsikö teillä mitään ajatuksia kuvanmuokkaukseen liittyen? Missä menee mielestänne hyvän maun raja sen suhteen, kuinka paljon kuviaan on lupa muokata? Tai pidättekö ylipäänsä enemmän kyvyestä vai rajummasta muokkaustyylistä? 

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kommentit (11)
  1. Lakatut varpaankynnet<3 🙂

  2. Monesti se kaunista-filtteri tekee naamasta aivan naurettavan. Mulla on kännykässä joku täydellinen selfie -asetus joka kaventaa posket, brurraa ihon, paisuttaa pupillit jne.. ei kyllä kaunista mutta tekee todella feikin näköiseksi.

    Väri, lämpö, kontrasti jne. filtterit on erikseen, mutta sellujen silotus ja vyötärön kavennus tekee vähän surulliseksi. ”Imperfection is much more interesting than perfection.” Siinä varmaan syy etten itse jaksa seurata mitään muovisia, steriilejä blogeja tai instatilejä.

    1. Joo se on kyllä nolouksien huippu. 😀 Ja samaa mieltä. Toki kuvaa on lupa muokata ns. paremman näköiseksi mutta mielestäni juuri tuossa kohtaa mennään yli, kun lähdetään kuvassa olevaa ihmistä muokkailemaan. Aiheuttaa vaan turhia ulkonäköpaineita nuorille ja ylipäänsä ihmisille, jotka jumaloivat Instagramtähtiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *