Missä sinä olet hyvä?

*Sisältää mainoslinkkejä

Pysähdyin tässä yksi päivä miettimään vahvuuksiani, niitä asioita joissa olen erityisen hyvä. Aivan liian usein me nimittäin keskitymme juttuihin, joita emme syystä tai toisesta osaa, tai joissa olemme huonompia. Vähättely on suomalaisille hyvin tyypillistä ja lukeudun itsekin niihin, jotka eivät aina tajua sitä, kuinka hyvä on jossain. Vasta, kun muut ihmiset sen minulle riittävän usein sanovat, alan pikkuhiljaa asiaa sisäistämään.

Harvoin olen tainnut blogissanikaan kehuskella taidoillani, enkä sitä tule nytkään tekemään. Se ei ole minulle luontaista mutta siitä huolimatta haluan puhua tänään muutaman sanan siitä, kuinka tärkeää itsetunnolle on ymmärtää ne omat vahvuudet. Vaikka heikkouksienkin itselleen myöntäminen on oma taitolajinsa, ovat vahvuudet kuitenkin aina ne tärkeimmät. Jokainen meistä on hyvä jossain eikä ole ihmistä joka ei olisi hyvä edes jossain – vaikka moni toisin ehkä kuvitteleekin.

Itseään ja taitojaan on turha vertailla muihin. Se on loputon suo, sillä aina on olemassa omasta mielestämme joku, joka osaa meitä paremmin. On tärkeää muistaa myös se, että ihminen voi oppia uusia taitoja vaikka ei olisikaan kaikessa luontaisesti hyvä. Usein me kuitenkin ehkä ennemmin suuntaudumme niihin asioihin, joissa olemme luontaisesti hyviä sen sijaan, että lähtisimme harjoittamaan jotain sellaista, jossa olemme todella huonoja. Ainakin itse olen elämässäni poikkeuksetta valinnut niitä polkuja, joissa olen kokenut olevani hyvä sen sijaan, että olisin omasta tahdostani halunnut tehdä asioita joissa olen aivan surkea. Toki tämän asian suhteen voi olla poikkeustapauksiakin. Joskushan mielenkiinto saattaa olla jossain siellä, missä on esimerkiksi keskinkertainen. Taitoa harjoittamalla voit kuitenkin tulla tuossa tekemisessä hyväksi tai jopa erinomaiseksi. Ihminen on siitä jännä olento, että se kykenee aikamoiseen oppimiseen ja kehitykseen.

Uskon, että valitsemalla elämäänsä asioita, joista pitää ja niiden tekemisestä nauttii, on kaikista onnellisin. Useimmiten nämä asiat ovat myös niitä, joihin meillä on luontaisia taipumuksia. On mukavaa tehdä juttuja joissa on hyvä ja joiden tekeminen tuntuu hyvältä. Tokikaan kaikki ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta sellainen tietynlainen mielekkyys ajaa parempiin suorituksiin – näin ainakin omalla kohdallani. Kun tiedostan alueet joissa olen hyvä, haluan kehittyä niissä vieläkin paremmaksi!

Omien vahvuuksien ja taitojen sisäistäminen onkin tärkeää. Se, että ymmärtää olevansa hyvä jossain, kohottaa itsetuntoa ja auttaa positiivisen minäkuvan muodostumisessa. Kun onnistumme asioissa, saamme siitä hyvää energiaa, mikä taas auttaa meitä jatkamaan valitsemallamme tiellä. Itselleni ehkä suurin onnistumisen määre on se, kun saan tekemästäni työstä positiivista palautetta. Varsinkin vuorovaikutuksellisessa työssä muiden palaute on todella tärkeää, sillä silloin tulee se onnistumisen tunne. Olenkin todella pahoillani, miksi niin monella alalla kehutaan työntekijöitä aivan liian vähän. Olen itsekin ollut lukuisissa työpaikoissa, joissa positiivisen palautteen sijaan on aina huomioitu vaan ne epäonnistumiset tai negatiivisuudet. Tuo on mielestäni todella surullista, sillä jatkuva negatiivisuuksien viljeleminen helposti aiheuttaa sen, ettei koe itseään riittävän arvokkaaksi siinä mitä tekee.

Paita *SheIn / Farkut Levi`s vintage 501 / Kaulakoru Pernille Corydon / Kello Clluse / Laukku Rebecca Minkoff / Aurinkolasit *Ray-Ban / Sandaalit Inuovo

Kehotankin juuri sinua tänään miettimään niitä asioita joissa olet hyvä sen sijaan, että velloisit heikkouksissasi. Itsekin tein saman muutama päivä sitten ja löysin yllättävän monta seikkaa. Itsensä kehuminen ei ole huono juttu ja se ei ole ällöttävää itserakkautta, vaan tervettä itsensä rakastamista. Ainakin minä huomaan, kuinka paljon paremmalla fiiliksellä olen, kun ajattelen olevani hyvä. Minä osaan, pystyn ja voin – en ole täysi nolla, vaan minulla on taitoja ja lahjoja asioihin joita teen.

Oikein aurinkoista ja positiivista keskiviikkoa jokaiselle! Ihanaa, kun se kesä saapui vihdoin. 

Kuvat: Taru / Edit minä

On my way

2 vastausta artikkeliin “Missä sinä olet hyvä?”

  1. Kiitos postauksesta! Noissa kuvissa tuli sulle kauniit, vaaleanpunaiset ikään kuin enkelin siivet tuosta seinäkuviosta! :)

    • Eipä kestä! Haha ihana huomio, en itse huomannutkaan ennen kuin sanoit. :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta