Huonoa onnea rakkaudessa

Rakkaus, parisuhde ja ihmissuhteet ylipäänsä ovat minun sekä läheisteni keskuudessa aika tyypillinen puheenaihe. Ainut seikka, mikä meidät ehkä erottaa monesta muusta naisesta on, että meistä useammalla on ollut erityisen huonoa onnea rakkaudessa. Toki osa ystävistäni on onnellisesti parisuhteessa mutta liian moni kokenut elämänsä varrella turhan monta pettymystä. Vaikka en toivo kenellekään huonoa, on ollut tavallaan helppo jakaa näitä asioita läheisten kanssa, koska meiltä löytyy osittain jopa todella saman tyylisiä kokemuksia. Kohdallemme osuu aina ne tyypit jotka haluavat eri asioita, ovat varattuja tai yksinkertaisesti eivät hae parisuhdetta.

Olen paljon miettinyt miksi näin käy kerta toisensa jälkeen? Toki itse seurustelin useamman vuoden ajan mutta nyt sinkkuna olen jälleen huomannut, kuinka elämässäni toistuu taas se sama kaava, joka varjosti minua aikana ennen tuota viimeisintä parisuhdetta. Ne harvat kerrat, kun tykästyn johonkin ihmiseen, on hän tosiaan joko ”vääränlaisessa elämäntilanteessa” (ja useimmiten ei muuten edes kerro siitä heti) tai osoittautuu muuten vaan lopulta jollain tapaa kusipääksi. Onko todella niin, että kyse on vaan miesmaustani ja siitä, että onnistun poimimaan ne kaikista mätäisimmät marjat puskasta? Välillä on tullut oikeasti ihan tosissaan mietittyä, että onko vika todella minussa ja siinä, mitä puoleeni vedän…

Olen miettinyt myös lapsuuden ja vanhempien parisuhdemallin vaikutusta asiaan. Onko se oikeasti niin, että jos olet avioeroperheestä, on sinun vaikeampi luoda tasapainoisia ihmissuhteita? Kun tavallaan se malli jonka olet kotoa saanut, on kaikkea muuta kuin oikeanlainen, onko sillä vaikutusta vielä näin kolmekymppisenkin naisen elämään? Tavallaan alan kallistumaan siihen suuntaan, että ehkä näin on. Tai sitten se on vaan sitä, että monta pettymystä elämässään kokeneena sitä ei vain jotenkin osaa toimia ihmissuhteissa oikealla tavalla? Itsehän olen tällä hetkellä esimerkiksi todella rehellinen ja sanon hyvinkin suoraan etten hae mitään kissahiiri leikkejä. Voi olla, että se säikäyttää osan, sillä niin moni nimenomaan hakee elämäänsä leikkejä ja pelikavereita – itse en kuitenkaan halua olla sellainen, sillä ei vaan kiinnosta. Kevyet suhteet ovat sellaisia joita en vaan enää jaksa, sillä ne käyvät useimmiten henkisesti niin kovin raskaiksi.

Kieltämättä huomaan myös sen, että pettymykset ovat tehneet minusta osittain kovin lukkiutuneenkin. Tällä hetkellä olen kuulemma hyvin sellainen luotaan työntävän oloinen ja ymmärrän, että sen jonkun kivan tyypin on vaikea tulla minulle edes juttelemaan. Tämä on kuitenkin vaan jotain sellaista itsensä suojelemista, sillä pettymykset eivät kas kummaa oikein innosta. On ehkä tullut vaan sellainen olo, että paljon helpompaa olla itsekseen kuin sydänsurujen tai ahdistuksen kanssa. Tiedän, että tässä kirjoittamassani on pieni kyynisyyden siemen mutta tällaisia tuntemuksia sitä vaan tulee väkisinkin pintaan, kun tuntuu ettei kohdalle tosiaan osu hyviä tyyppejä.

Niin monesti olen ihmetellyt, että mikä ihme siinä onkin kuinka jotkut vaan löytävät rinnalleen uuden kumppanin heti eron jälkeen? Sitä ikään kuin hypätään suhteesta seuraavaan ilman, että vietetään edes pientä hetkeä yksin. Tavallaan tuo on yksi tapa toimia enkä siis sano, että siinä olisi mitään väärää. Se, mitä ihmettelen, on, että mistä noita niin mielettömän hyviä tyyppejä oikein löytyy? Vai onko se tosiaan niin, että vika on ihan itsessä ja siinä, ettei tosiaan käyttäydy avoimesti, ole Tinderissä tai ylipäänsä pidä silmiään riittävän avoimina? Kyllä minäkin mielelläni seurustelisin mutta ongelma on siinä, että en vaan kykene seurustelemaan kenen tahansa kanssa. Ehkä on sitten vaan liikaa vaatia, että kokee vetovoimaa toiseen, on kiinnostunut toisesta ihmisenä sekä ylipäänsä haluaa olla toisen kanssa. Itseäni ei nimittäin lämmitä raha tai muutkaan muodollisuudet jos en oikeasti ole kiinnostunut ihmisestä. Olen sen verran tunteella eläjä, että haluan oikeasti muun kuin järkisuhteen, vaikka se tänä päivänä tuntuukin olevan huomattavasti trendikkäämpää kuin tunteisiin perustuvat parisuhteet. Enkä nyt siis tarkoita etteikö järkeäkin saisi olla mukana mutta se, että ollaan toisen kanssa muista syistä kuin tunnesyistä ja sitten petetään jonkun kanssa, johon on niitä tunteita, on sellaista jota en halua omassa elämässäni tapahtuvan.

Haluan uskoa elämässä asioiden tarkoituksellisuuteen, jonka vuoksi jaksan vaan uskoa, että kai jokaisella pettymykselläkin on oma tarkoituksensa. Joidenkin kohdalla sitä vaan miettii, että kuinka paljon niitä pitää kohdalle tulla, että on riittävästi koulittu? Eikä nyt siis sillä ettenkö minä pärjäisi ihan itsekseni, pärjään jopa liiankin hyvin, mutta näitä asioita on vaan tullut tässä viime kuukausina mietittyä. Eikä kyse ole tosiaan siitä ettenkö uskoisi rakkauteen ja hyvään mutta on yksinkertaisesti hetkiä, että se on hieman koetuksella.

Onko täällä muita, jotka voitte samaistua ajatuksiini tai teiltä löytyy saman kaltaisia kokemuksia?

Kuvat: Taru / Edit: minä 

On my way

42 vastausta artikkeliin “Huonoa onnea rakkaudessa”

  1. Ihanaa että joku ajattelee tästä asiasta ihan samoin. Huomaan kanssa, että musta on myös tullut todella varautunut, mikä harmittaa todella paljon, sillä saatan antaa itsestäni todella kylmänkin kuvan ehkä? Muutenkin deittailumaailma on mennyt siihen, ettei jakseta juurikaan tutustua kunnolla vaan siirrytään heti seuraavaan ehdokkaaseen.

    • Niinpä, se on todella harmi. Itsekin usein samaa miettinyt. Ja jep, tuon takia on tuntunutkin etten halua Tinderiin. Jotenkin en jaksa semmoista vekslaamista. Itse, kun jostain kiinnostun niin kiinnostun todella enkä vaan hupimielessä. Tätäkin tosiaan tapahtuu vaan valitettavan harvoin…

  2. Voin allekirjoittaa ihan täysin myös tämän.
    En vaan kiinnostu ihmisistä kovin helposti ja usein tuntuu, että kun joku tulee iskemään, niin se ei ole edes kiinnostunut minusta ihmisenä, tai siitä millainen oikeasti olen. Se tuntuu aika masentavalta, mikä taas saa eristäytymään entistä enemmän.
    Ja yleensä, jos joku on minulle mukava ja vaikuttaa kiinnostavalta tyypiltä, niin se onkin varattu tai ei muuten vaan ole kiinnostunut minusta. Välillä mäkin mietin, että voiko olla vaan huonoa tuuria vai jotain muuta..

    Mutta kai se tästä.. ainakin se hyvä puoli omassa suhtautumisessa on, että osaa arvostaa elämässä paljon muitakin asioita, eikä se parisuhde ole välttämättä edes ykkösenä listalla.

    • Niin, vähän samoilla linjoilla kylläkin. Auttamattoman vääriä tyyppejä osunut nyt tielle…

      Ja joo, siis todellakin! Oma elämäni ei ainakaan tarvitse toimiakseen miestä. Minulla on ihana ystäväpiiri eikä todellakaan tarvitse olla yksin. Mutta silti tietenkin sitä miettii, että olisihan kiva tavata joku upea ihminen.

  3. Mahtavaa pohdintaa jälleen kerran! Luulen että kun suhteessa siirrytään nopeasti seuraavaan niin joko A) Ei osata olla yksin tai B) Se eka suhde on jo oikeasti katsottu niiiiiiiiiiin loppuun että siitä ollaan jo siirrytty henkisesti pois ajat sitten ja mitään pitkiä surutaukoja ei tarvita. Minusta on vaan hyvä että et ala seurustelemaan helposti koska se ei todellakaan ole mikään kevyt juttu kenelle sen ajan elämästään antaa. Uusille ihmisille pitää kuitenkin uskaltaa antaa mahdollisuus, koska he ansaitsevat mahdollisuuden vaikka ennen olisikin tullut pettymyksiä. Tietenkin, helpommin sanottu kuin tehty:)

    • Kiitos! Niin, no samaa mietin. Omassa erossanihan meni reilu vuosi hukkaan, kun jäätiin roikkumaan. Nyt tietysti harmittaa mutta kaippa silläkin joku tarkoituksensa sitten oli.

      Niin, oikeassa olet. Ehkä ongelma on juuri siinä, että pelottaa antaa enää mahdollisuuksia. Tai tuntuu helpommalle olla vaan itsekseen. Mutta ehkä toisaalta jos todella tapaa ihmisen joka pistää sydämen pamppailemaan sitä vaan automaattisesti rohkenee… Toisaalta jos ei ota riskejä, ei voi mitään saadakaan. :)

  4. Hyvin tutulta kuulostaa. Oon nuorempi, mutta myös avieroperheestä ja mun parisuhdemalli pohjautuu aika pitkälti siihen että toiselle mökötetään ja asioista ei puhuta. Uskon että se vaikuttaa läpi elämän mutta aina voi kehittyä ja parempaa minää kohti mennään.
    Itse uskon vahvasti intuitioon. Pärjään hyvin omillani ja en etsimällä etsi miestä sinkkuna. Se osuu kohalle kun tunnen tietyn kutinan esim. Että noihin bileisiin kannattaa nyt mennä. Pitää osata luottaa itteensä ;)

    • Joo, kyllä sillä varmasti vaikutuksensa on – valitettavasti.

      Itsekin luotan intuitioon mutta silti olen senkin kanssa varovainen. Välillä sekoitan sen tunteeseen ja tunne ei ole aina oikea. Tosin tässä ihan taannoin tavattuani erään miehen koin koko ajan, että tässä on jotain outoa ja niinhän siinä sitten olikin. Vaikka alkuun tuntui sille, että vautsi mikä tyyppi. Jos asiat tosiaan vaivaa, ne harvoin turhaan vaivaavat.

  5. Kiva kun kirjoitat aiheesta, tulee todella tarpeeseen, koska mulla on huonoa onnea rakkaudessa, mutta lähipiirissä ei ole ymmärrystä tai eivät voi samaistua. Lähipiirissä ihmiset on löytäneet sen oikean kerralla tai ovat vanhapiikoja joita ei ole parisuhteet koskaan kiinnostaneet. Mulla on takana 2 pitkää suhdetta ja olen ollut sinkkuna melkeen 3 vuotta. Olen vaan ihan lukossa… en ihastu melkein koskaan, jos ihastun se lopahtaa helposti… ja muutenkin pysyttelen syrjässä… on olo etten löydä kuitenkaan ketään. Molemmat exät jo tahoillaan naimisissa… mulla taitaa jäädä perhe perustamatta. Mun vanhemmat eivät eronneet mutta huonon parisuhdemallin sain silti, oli paljon riitoja, masennusta, henkistä väkivaltaa, tunnekylmyyttä ym.

    • Kiva kuulla, että kirjoituksesta oli apua ja vertaistukea.

      Omaa elämää ei tulisi koskaan verrata muiden elämään mutta onhan se totta, että tuollaisessa tilanteessa sitä tekee väkisinkin. Kaikella kuitenkin lienee tarkoituksensa ja olen aivan varma, että sinuakin vielä odottaa se oikea.

      Toisaalta nimenomaan nuo lukot ovat niitä, jotka tekevät meistä rajoittuneita ja saatamme työntää ihmisiä luotamme pois. Paljon olen asiaa omalla kohdallani miettinyt, sillä käyttäydyn välillä todella ihmeellisesti, esimerkiksi käännän pääni pois vaikka haluaisin katsoa tai ylipäänsä pelkään, että joku tulee reviirilleni enemmän kuin haluan. Toisaalta taas en tiedä johtuuko se siitä, että kyse on ihmisestä joka ei vaan tunnu oikealta vai mistä? Varmaan jonkun sortin terapia olisi ainakin itselleni tarpeen, sillä väliin tunnun olevan todella lukossa… Ymmärrän siis mitä tarkoitat. Mutta silti en menettäisi uskoa ja jos haluat perheen, olen varma, että tulet sen vielä saamaan! Pakko ehkä vaan mennä epämukavuusalueelle tai sitten voisitko sinäkin miettiä terapian mahdollisuutta? Sekin voisi avata jotain lukkoja, jotka selkeästi rajoittavat elämääsi.

  6. Voin samaistua näihin ajatuksiin ja paljon tulee itsekin pyöriteltyä tätä asiaa mielessä!
    Itsekin pärjään hyvin yksin, mutta läheisyydenkaipuu on kova ja olisihan se ihanaa, jos olisi jollekin se maailman tärkein ihminen.<3 Onneksi olen päässyt siitä ajatuksesta eroon, että vika olisi aina minussa. Ehkä ei vain sitten ole olemassa miestä juuri minua varten :D
    Olen onnellinen ja iloinen kavereiden hyvästä parisuhde tuurista, mutta kyllä välillä tunnen hieman kateuttakin että olen aina se kaveripiirin ainut sinkku… Lohduttavaa kyllä lukea tälläisia tekstejä, tietää ettei ole itse ainut joka kamppailee näiden fiilisten kanssa.
    Sulla on muuten ihanat hiukset, tykkään tuosta väristä! :)

    • Niin, tuota en muuten olekaan miettinyt, että mitä jos ei olekaan ketään varattuna. :D Voihan se tietysti niinkin olla vaikka ei kyllä haluaisi niin uskoa.

      Itseäni tosiaan lohduttaa se, että kaveripiirissäni on tosiaan sinkkuja enkä ole ns. yksin. Mutta vaikkei niitä olisikaan omassa kaveripiirissä niin lohdutan sinua, että meitä tosiaan löytyy! Ja nimenomaan meitä, joilla on sitä huonoa onnea suhteiden suhteen… Mutta tosiaan mies ei kuulu olla elämän päämäärä, vaan hyvä keskittää energiansa muihin juttuihin. Itsehän olen myös onnellinen yksikseni mutta en kiellä etteikö olisi kiva jakaa jälleen elämäänsä jonkun kanssa.

      Voi kiitos! Itse taas kamppailen sen kanssa, onko latva liian vaalea vai ei. :)

  7. Tää olisi voinut olla mun kirjoittama! . Mulle on täysi salaisuus, miten ihmeessä kaikki muut tuntuvat piankin eron jälkeen löytävän uuden kumppanin. Oon se kaveriporukan ainut sinkku ja ollut ilman parisuhdetta jo useamman vuoden. Harvoin tapaan ihmistä, johin ihastuisin, ja lähes poikkeuksetta se on ollut yksipuolista. Yksin pärjää hyvin, mutta tuntuuhan se välillä suurelta vääryydeltä, että miksi minä oon aina yksin. Joskus myös ärsyttää, kun kaverit ja ystävät kyselee hyvää tarkoittaen, että onkos sulla nyt villiä sinkkuelämää ja onkos sulla nyt ketään poikaa ja eikös hei toi kaveriporukan Pekka olis tosi kiva *vinkvink*. Huonoina päivinä noista kyselyistä jää vain jotenkin epäonnistunut olo, kun joka kerta vastaan samalla tavalla, että ei ole mitään vipinää (niin kuin ei viime tai toissa vuonnakaan jne.). Lähipiirissäni on ihania, pitkiä parisuhteita, ja tietysti olen onnellinen heidän puolestaan. Epäilyttää, onko mulla mahdollisuutta joskus sellaiseen suhteeseen. Mutta ainakin mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa, se on kuitenkin niin iso osa elämää. :)

    • Niin, ehkä heillä ei vaan ole niin korkealla rima, tai sitten he vaan ovat jotenkin avoimempia (uudelle) suhteelle, mikä näkyy kilometrien päähän – tiedä häntä!

      Itselläni on vähän sama, etten ihastu helposti ja nykyään tuntuu etten tosiaan juuri koskaan. Jos taas ihastun niin on aivan varma, että joku menee pieleen… Tai näin se jotenkin aina tuntuu menevän. Onhan se totta, että mitä pidempään on itsekseen sitä kyynisemmäksi sitä vaan muuttuu. Ja jos on epäonnea niin se taas aina pistää vielä enemmän lukkoon. Vaikka kyynisyys välillä nostaa päätään, en silti halua olla uskomatta hyvään ja siihen, että minulle on vielä joku oikea jossain. Ja tavallaan siis uskonkin sisimmässäni mutta toisinaan tuota uskoa koetellaan.

      Mutta tosiaan kuten lopussa mainitsitkin, mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Allekirjoitan täysin!

  8. Luin tämän ja ystävyyteen liittyvän postauksesi ja kommentoin tähän yhteisesti molempiin postauksiin.
    Mun elämä kriisiytynyt kaksi vuotta sitten ja pohjan ja terapian kautta olen oivaltanut ihmissuhteista jotakin.
    Ihmissuhteet ovat meidän peilejä ja ne kertovat meistä itsestämme. Etenkin parisuhde, joka on todella lähellä itseä, on todella hyvä peili. Terapissa havahduin siihen, että kaikissa edellisissä seurustelusuhteissani oli yksi yhteinen nimittäjä, kaikki miehet olivat olleet henkisesti etäisiä. Miksi vedin puoleeni etäisiä miehiä? Etäiset miehet olivat vastakappale tunnelukkoihini, joita oli ainakin hylätyksi tulemisen pelko ja ulkopuolelle jäämisen pelko. Tunnelukot olivat kehittyneet lapsuudesta, jossa vanhemmat eivät pystyneet olla henkisesti läsnä lapsille. Tuolloin ikäänkuin asettaa itselleen aikuisena samat olosuhteet, ihmiset vain vaihtuvat. Etenkin isäni oli etäinen ja kappas, seurustelukumppanitkin olivat! Hain jotain samaa ”validation” miehiltä kuin olin hakenut epätoivoisesti vanhemmiltani ikinä sitä saamatta. Kun ymmärsin tunnelukot ja työstin asioita, tapasin aivan erilaisen miehen! Tunnelukkoni eivät enää vaikuttaneet niin vahvasti ja ”näin” miehen eri silmin kuin aiemmin. Kaikki lähti siis minusta itsestäni ja suhtautumisesta itseeni. Olen sitä mieltä, että suhde itseen määrittää kaikkia muiya ihmissuhteita. Eli ystävyyssuhteet ovat myös peilejä. Kuvailemasi ystävätyyppi, joka ottaa yhteyttä kun itselle sopii, kuulostaa tutulta. Huomasin että kun pystyin asettaa itselleni ja muille terveitä rajoja ei minun tarvinnut enää ärsyyntyä miten minua kohdellaan. Kun omat rajat ovat selvät, on helpompi näyttää ne myös muille lempeästi.

    • Kiitos tästä kommentistasi, pisti todella miettimään… Löysin itse asiassa aika paljon yhtäläisyyksiä omaan tilanteeseeni kertomastasi.

      Koen, että minulta löytyy myös lukkoja tunnepuolelta aika paljonkin ja edellisestä parisuhteestani niitä tuli elämään vielä lisää. En pidä kyllä mahdottomana sitä, että jossain vaiheessa noita käsittelisi ammattilaisen kanssa. Avaisi varmasti aika paljon, sillä itse kaikkea on mahdoton ymmärtää ja varsinkaan niitä yhdistäviä tekijöitä lapsuuden ja nykyisyyden välillä. Ja tuo peilijuttukin on varmasti aivan totta… Pitää jäädä vielä vähän mutustelemaan tätä kommenttiasi, kiitos tästä! Ja ihanaa kuulla, että olet löytänyt elämääsi oikeanlaisen ihmisen. :)

  9. Mulla on myös samanlaisia fiiliksiä. Olen itsekin tosissaan alkanut miettimään, että onko minussa jotain vikaa, kun on niin vaikea löytää hyvää miestä, joka herättäisi oikeita ihastumisen fiiliksiä. Mitä tulee tohon kusipäihin lankeamiseen niin mulla oli sama juttu myös, mutta nyt kun niitä on käynyt läpi ja ymmärtää, että näitä on naamioituneina hyviksi tyypeiksi niin ehkä osaan paremmin lukea ihmisiä. Olen nyt monta miestä diskannut heti alkuun, koska intuitio sanoi niin. Ja olen ällistynyt siitä, että intuitioni on pitänyt paikkaansa. Olen siis kuullut ja nähnyt että eivät tosiaan ole käyttäytyneet mallikkaasti. Eli oma neuvoni tosiaan on että kuuntelee omia fiiliksiään. Jos intuitio sanoo, että nyt on jotain outoa niin yleensä silloin jokin oikeasti mättää. Ja hyvä puoli näiden sammakoiden pussaamisessa on se, että itse oppii sitten tunnistamaan ne prinssit❤️

    • Itse en todellisuudessa usko, että meissä on ns. vikaa mutta kuten tuossa aikaisemmin jo kommentoitiin, ehkä me ollaan jotain peilejä ja se mitä miehiltä haetaan on tosiaan jotenkin sidoksissa lapsuuteemme ja historiaamme? Jäin todella tuota aikaisempaa kommenttia miettimään ja nyt vaan funtsin, miten en olekaan tajunnut ajatella asiaa aikaisemmin – onhan se ilmiselvää.

      Mutta totta kai oma intuitiokin on hyvästä ja siihen pitkälti luotankin. Mutta tavallaan sekin, että aina sitä ei edes anna intuitiolle toimintavaraa, kun sitä jo hylkää mahdollisen ”ehdokkaan”. Itse olen ainakin jotenkin tullut niin sellaiseksi luotaantyöntäväksi, etten edes meinaa antaa mahdollisuutta. Tai ne keille sitten sen annan, osoittautuvatkin kusipäiksi ja ovat todennäköisesti nimenomaan sitä miestyyppiä, johon vaistomaisesti lankean mutta johon minun ei tulisi langeta.

      Mutta intuitio on erinomainen neuvo ja sen puolesta sinällään kyllä liputankin! :)

  10. Isäni oli alkoholisti ja vanhempani erosivat kun olin teini. Parikymppisenä ex-poikaystäväni oli ylläri ylläri peliriippuvainen ja muistan miettineeni, että miten voin olla taas tässä tilanteessa? Isäni oli riippuvainen viinasta ja ex-poikaystäväni uhkapeleistä. Molempia yritin auttaa tahoillaan mutta turhaan. Se oli hirveän raskasta aikaa ja vietinkin vuosia sinkkuna koska kuvittelin että kaikilla miehillä on joku iso luuranko kaapissa.
    Nyt olen ollut mieheni kanssa neljä vuotta naimisissa ja voin todeta että olen löytänyt turvasatamani, sillä hän on lähtöisin aivan erilaisesta perheestä kuin minä. On ihana kuinka hän ei käytä alkoholia lainkaan (en minäkään), hänen vanhempansa ovat olleet 42 vuotta naimisissa (hänellä on siis eri malli avioliitosta kuin minulla), hän on mitä parhain isä neljävuotiaalle pojallemme (oma isänihän ei tehnyt mitään kanssani kun olin pieni). Jollain tavalla uskon että kaikki se shitti jota kestin lapsuudessani palkitaan nyt hyvällä perhe-elämällä. Voin antaa lapselleni turvallisen ja rauhallisen kodin – sellaisen josta itse haaveilin pienenä, molempien vanhempien täyden rakkauden ja mikä parasta: mallin kuinka äiti ja iskä ovat onnellisia myös toisistaan ja näyttävät sen :)

    • Ihana kommentti ja mahtavaa kuulla, että se oikea löytyi vihdoin! Olen onnellinen puolestasi kaiken kokemasi jälkeen. :)

  11. Älä ota noin henkilökohtaisesti selityksiä. ”Väärä elämäntilanne” yms ovat vain selityksiä, ettei toinen osapuoli halua jatkaa juttua/sitoutua kanssasi. Kun joku oikeasti kolahtaa, ei ole olemassa vääriä elämäntilanteita. Eikä selitys kerro mielestäni kusipäisyydestä vaan siitä, ettei halua loukata toista sanomalla, että et ole tarpeeksi kiinnostava. Se on vain siloiteltu tapa lopettaa tapailu.

    • Olet oikeassa, kaikki eivät ole toisilleen oikeita ja se on täysin inhimillistä. Mielestäni jos ollaan ihan tapailuvaiheessa tulisi oikeasti olla rehellisyyttä sanoa toiselle suoraan. Pahemmin loukkaat valheilla, koska ne tulevat aina jotain kautta julki. On toki totta, että tänä päivänä ihmiset tapailevat monia samaan aikaan ja osaa pudotetaan pelistä pois nimenomaan mitä ihmeellisimmin verukkein, mutta mielestäni valheet ovat aina väärin.

      Mutta joo, kohdalleni on vuosien varrella osunut jos jonkinlaisia tapauksia enkä nyt tarkoittanut tekstilläni sitä, että minun tulisikaan olla kaikkien mielestä kiinnostava, en todellakaan. En usko oikeasti olevani monenkaan tyyppiä, kuten ei muuten ole liian moni minunkaan tyyppiä… Se, mitä kuitenkin ihmisiltä odotan on rehellisyys, mutta toisaalta ehkä parempi, että tuollaiset ihmiset jotka eivät siihen kykene, putoavatkin pelistä pois ajoissa.

  12. Vetovoiman laki :) Suosittelen tutustumaan aiheeseen ja erityisesti kirjallisuuteen, tekemään työtä lapsuuden ja omien traumojen ja parisuhteen uskomusten parissa ja sitten vain uskoa ja luottaa siihen, että ihana parisuhde odottaa sinua <3 Toimi ainakin itsellä

    • Totta! :) Juuri itse asiassa eilen aloitin Tunne Lukkosi kirjan kuuntelemisen ja jo nyt olen oivaltanut useita juttuja menneisyydestäni, sekä niiden vaikutuksista nykyisyyteen. Ja todellakin, juuri niin pitää tehdä ja siihen siis uskonkin, mutta joskus uskoa hieman koetellaan… Ja varsinkin, kun varmaan kyse on hyvin pitkälti omista traumoista ja lukoista, joiden vuoksi vedän puoleeni väärää ja aihe aiheuttaa jopa ahdistusta välillä.

      Kiitos ihanasta vinkistä. <3

  13. I feel you, 100%. Olin itse tinderissä ja tapailin moniakin miehiä. Joidenkin kanssa tuli tekstailtua ja soiteltuakin paljon ja sit kun ollaan nähty, itselle hiipii fiilis että miestä ei taaskaan kiinnosta. Ja joka kerta naisen vaistoni on ollut oikeassa, miehet ei vaan itse viitsineet sanoa asiaa, ennenkuin kysyin suoraan. Jos jotain hyvää, niin minusta on tullut äärettömän suorasanainen, en jaksa arvailla tai jäädä miettimään kelpaanko minä. Niin hassua kuin se onkin, Sinkkuelämää-sarjassa käytiin samaa asiaa läpi.. He’s just not that into you. Eli jos miestä kiinnostaa, hän tekee sen tiettäväksi. Mutta silti olen halunnut sen myös kuulla heiltä, monikin heistä ilmeisesti ajatteli että kyllä se ymmärtää kun ei vaan enää kirjoittele. Nykyajan deittailu on kamalaa, uusia tyyppejä kun on saatavilla joka nurkan takana ja pelkkä mahtava kemia ei enää riitä että voitaisiin kokeilla voisiko tässä olla jotain enemmän. Niin monta pettymystä takana, että pakko sen onnen on joskus kääntyä.

    Samaa mietin monesti, miks jotkut toiset löytää uuden kumppanin hetkessä ja mä en. Onko mussa oikeasti jotain vikaa vai montako sammakkoa mun pitää tavata että ”osaisin arvostaa sitä hyvää”? En kuitenkaan halua ketä tahansa. No, päätin lakata yrittämästä.

    Vihdoin muutama päivä sitten poistin tinderin ja ajattelin että se mun mies tulee vastaan kun on tullakseen. Jos ei tule, pitää opetella elämään asian kanssa, yksinkin on ihan fine. Sitä omaa ihmistä odotellessa tsemppiä sulle ja muille saman kokeneille. <3

    • Joo… Ei kiva. Itse olen tosiaan nyt alkanut miettimään sitä, että ehkä haen rinnalleni täysin vääränlaista miestä mikä johtuu tunnelukoistani. Aloitin kirjan (Tunne lukkosi) muutama päivä sitten ja sen myötä olen jo oivaltanut aika paljonkin asioita. Minussa ei välttämättä ole varsinaisesti vikaa, mutta elän elämääni siten, että tunnelukot ohjaavat pitkälti valintojani esimerkiksi miesten suhteen. Loppupeleissä nämä valitsemani miehet ovat juuri niitä, jotka eivät kuule minua tai tule koskaan tyydyttämään tarpeitani kuten toivoisin. Siksi suhteet päätyvät eroon tai jo alkumetreillä tyssäävät.

      Suosittelen kirjaa ehdottomasti myös sinulle! Jos miestyyppi onkin ns. vääränlainen ja siksi koet jatkuvasti pettymyksiä heidän suhteensa. Ehkä vedät puoleesi heitä, jotka eivät kykene sitoutumaan ja siksi katkaisevat suhteen ennen kuin se ehtii kunnolla alkamaankaan? Tämä toki vaan spekulaatiota mutta ainakin omassa elämässäni olen havainnut yhtälöitä.

      Etsiminen ei kannata. Itsensä työstäminen kylläkin. Suosittelen sinullekin panostamaan nyt itseesi ja keskittymään omaan elämääsi. Ehkä nimenomaan itsensä kehittämisen kannalta. Olen aivan varma, että se oikea tulee eteen vielä ilman Tinderiäkin. Niinhän se taitaa mennä, että siinä kohtaa, kun lopettaa etsimisen, eteen tuleekin se oikea. :)

    • Kiitos, ehdottomasti pitää käydä hakemassa kirja luettavaksi. Olen aina ajatellut ettei mulla ole tunnelukkoja kun ei ole oikein kunnon parisuhteitakaan (tai ainakaan mitään todella pitkiä) päässyt syntymään, koska olen aina ollut mieluummin yksin kuin väärän ihmisen kanssa. Juuri näiden ”vääränlaisten” tyyppien takia poistinkin tinderin, koin että vastaantulleet tyypit eivät vaan olleet sit oikeita mulle vaikka niin muka luulin, eli mulla ei olekaan hajua siitä mikä mun tyyppi on.

      Itseni työstäminen eri menetelmin nyt jatkukoot. Oma napa paras napa. Ehkä joku päivä se toisenkin napa on sit yhtä kiva kuin oma ;) Kivoja kirjoituksia sulla!

    • Kannattaa hakea tai toinen vaihtoehto on ladata BookBeat ja kuunnella/lukea sieltä. Tulee muuten itse asiassa edullisemmaksi kuunnella tai lukea BB:n kautta. :)

      Tunnelukothan ovat lähtöisin lapsuudesta, eli vaikkei sinulla olisikaan ollut parisuhdetta sinullakin on tunnelukkoja – jokaisella meistä on. Mutta juttuhan on siinä, että monikaan ei niitä ajattele tai edes tiedosta. Kun niistä tulee tietoiseksi, ymmärtää itseäänkin paremmin. Ja monestihan lukot hallitsevat elämäämme ja edesauttavat tietynlaisia toimintatapoja, kun ne tiedostaa ja ymmärtää, voi niihin pyrkiä myös vaikuttamaan. Kannattaa kurkata http://www.tunnelukkosi.fi ja tehdä siellä testi josta näet, mitä lukkoja sinulla on.

      Ja ehdottomasti! Keskittää energian elämässä omaan hyvinvointiin ja omiin juttuihin. Se syvin onni lähtee kuitenkin aina sisältä päin ja meistä itsestämme. Ihanaa kesää sinulle. <3 Ja kiva jos kirjoitukset miellyttää!

  14. Tuolta samalta kirjailijalta löytyy myös parisuhdeasioihin painottuva Tunne sydämesi – Matka uuteen rakkauteen, jossa on hyviä harjoituksia esim. sopivan kumppanin valintaan liittyen.

    Itse kamppailen ihan samojen asioiden kanssa eli juurikin ne hieman etäiset ja toisaalta flirtit ”pelimiehet”’kiinnostavat. Ne, joilla usein monta naista kierroksissa, varattuja tai sitoutumiskammo. Ehkä ihastun näihin, koska itse pelkään pohjimmiltani sitoutumista ja koska heissä on jotain tuttua. Ehkä haluaisin olla se, joka ”kesyttää” tällaisen tyypin. Silloin minussa täytyisi olla jotain todella erityistä. Vs. miehet, jotka ovat heti alkuun lähes epätoivoisen kiinnostuneita. Heistä tulee helposti fiilis, että kuka tahansa kelpaa ja liika kiinnostus alkaa ahdistaa.

    Takasen kirjassa puhuttiin paljon siitä, miten tulisi valita tasavertainen kumppani. Ei sellainen, joka on täysin vietävissä, mutta ei myöskään alistava. Itse haluaisin myös, että olisi melko samanlaiset elämäntavat ja kiinnostuksenkohteet sekä huumorintaju.

    Joskus tuntuu, että ehkä jollain tavalla nautinkin tästä ”oikean kumppanin metsästyksestä”’niin paljon, etten edes halua löytää sitä oikeaa.

    • Joo pitää sekin lukea! Ihan kuin olisin senkin nähnyt tuolla Book Beatin valikoimissa, pitää varmistaa vielä. :)

      Niin, vähän samaa kyllä täälläkin. Ja itselläni on aika vahvasti tuo ”pelastamisen” halu ja todella usein olenkin kiinnostunut miehistä joilla on esimerkiksi ongelmia alkoholin kanssa. Liian helpot yleensä vaan ahdistavat, koska he yleensä painostavat liikaa ja pommittavat. Viimeisimpään parisuhteeseenkin päädyin todella epäluonnollista reittiä, joten tavallaan en tiedä osaisinko ihan oikeasti vaan tapailla normaalisti ja siitä päätyä sitten parisuhteeseen…

      Heh niin, hauskasti sanottu! :D

  15. Taas kirjoitit sellaisesta aiheesta,johon haluan taas kommentoida,kuten edellisessä postauksessa ystävyyssuhteista. Olen ollut koko ikäni sinkkuna,vaikka olen aika tiuhaan tahtiin tapaillut miehiä ja on ollut joitakin säätöjä,muttei mitään vakavempia. Syy tähän minun sitoutumiseeni on ollut etten ole halunnut tavallaan ottaa ”sikaa säkissä”,koska olen aina luottanut intuitiooni, että kannattaa tutustua ihan perin pohjaisesti ennenkö sitoutuu ihan pysyvästi.

    Olen enemmän tunneside ihmisiä eli jos ihastun niin se on sitten todella voimakasta ja silloin haluan olla tämän henkilön kanssa. En pidä itseäni mitenkään nirsona,mutta jos tyyppi ei tunnu mitenkään oikealta,ei ole sitä kemiallista vetovoimaa niin olen silloin tavallaan joutunut lopettamaan jutun,vaikka mies olisi ”papereissa” näyttänyt hyvältä. Ahdistun muutenkin helposti ja en muutenkaan halua tuottaa toiselle mielipahaa,jos eroaisin vain sen takia, kun piti löytää joku ihan kiva tyyppi. Ja muutenkin nautin sinkkuna olemisesta eli miksi muuttaisin sitä? Uskon jollain tapaan kohtaloon,että niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin kyllä se oikea joskus tulee kohdalle.

    Ja mitä tulee noihin pelurimiehiin niin kannattaa luottaa siihen intuitioon. Omalle kohdalle myös niitäkin on tullut,mutta onneksi en sitten ole ehtinyt niin voimakkaasti ihastumaan. Ja tuohon kysymykseen miten jotkut löytävät heti uuden eron jälkeen niin mulla villi veikkaus olis, että olisikohan miehet siellä jossain jo pivossa tai sitten ottaa heti ensimmäisen, joka tulee vastaan.

    Pitää myös lukea noi kirjat kun alkoi kiinostamaan.

    • Hyviä pointteja. Ehdottomasti kannattaa olla sinkkuna jos tuntuu ettei löydä oikeanlaista. Omassa elämässänikin on ollut vaan kaksi parisuhdetta, joista oikeastaan vasta viimeisin sellainen ”aikuisten oikea” parisuhde. Olin sinkkuna monta vuotta, koska tosiaan oli vähän huono onnea silloinkin… Mielestäni mieluummin kuitenkin sinkkuna kuin väkisin suhteessa jonkun kanssa, jonka kanssa ei voisi kuvitella loppu elämää yhdessä.

      Itsekin luotan intuitioon mutta silti ei kannata olla liian hätäinen. Itse teen usein myös todella nopeasti johtopäätökset mutta joidenkin kohdallahan on käynyt niin ettei heti ole edes suuresti kiinnostunut, mutta sitten, kun on tutustunut lisää on toinen alkanutkin kiinnostamaan! Tämä on ainakin omalla kohdallani juttu jota haluan harjoittaa. Antaa enemmän mahdollisuuksia ihmisille enkä heti lyödä hanskoja tiskiin. :)

      Ja joo ehdottomasti kannattaa lukasta! :)

  16. Kuullostaa aika tutulta. Olen itsekin avioeroperheestä ja lapsena saanut huonone miesmallin joka on varmasti vaikuttanut siihen millaisiin miehiin ihastun. Olen seurustellut aiemmin 2 kertaa ja joka kerta jouduin pettymään.

    Uskon että se syy miksi jotkut hyppää suhteesta toiseen on juurikin se että edelline suhde on tosiaan katottu loppuun, viime suhteesta joka kesti vajaa 6v viimeiset 2v yritettiin korjata asioita ja lopulta vaan viimein uskottiin että mitään ei ole tehtävissä. Lopputuloksena exäni oli uudessa parisuhteessa 2kk päästä ja itse reilun vuoden päästä.

    Aloimme heti erottuani tapailemaan miehiä, suurin osa Tinderistä ja osa löytyi yöelämästä, kaikki tuntui olevan joko liian erilaisia tai sitten hakevan pinnallista suhdetta jne. Lopulta kyllästyin kun olin reilun vuoden verran tavannut yli 10 miestä, niin olin ihan kypsä koko hommaan ja päätinkin et keskityn vaan itseeni enkä enää jaksa nähdä ketään uutta, inhoan deittailua ja se on ujolle ihmiselle kauhean stressaavaa. Tuli oikeastaan helpottunut olo ettei enää tarvii stressata tulevasta. Vaikka välillä tulikin vähän epätoivoinen olo ja pelko että jään yksin, niin taustalla oli edelleen se usko että löydän vielä sen oikean. Hoin itelleni mantraa että löydän vielä miehen kenen kanssa olen onnellinen.

    http://kutri.net/blog/2009/07/sita-saa-mita-tilaa/ Tässä on selitetty miten tämä toimii, voi kuullostaa huuhaalta mutta tämä vaan toimii! Löysin nykyisen työpaikkani kun kärsin aivan surkeassa edellisessä paikassa, kun vaan jaksoin uskoa ja toistaa tarpeeks seinä mielessäni että löydän vielä paremman paikan. Nyt tämä toimi myös parisuhteen osalta ja tässä kuussa juhlistamme myös 1. vuosipäiväämme ja etsimme yhteistä asuntoa. Uskon että olen löytänyt sen oikean. Olemme puhuneet myös perheen perustamisesta ja kenenkään muun kanssa ei ole käynyt mielessäkään aiemmin. Toki se löytyi Tinderistä juuri silloin kun päätin pitää siitä taukoa ja palata ehkä joskus myöhemmin kun oon taas sillä tuulella.

    Joten ei hätää, aivan varmasti se oikea löytyy kun sitä vähiten odottaa. Kunhan muistaa pitää tuon mielessä, silloin on rauhallinen ja luottavainen olo ja pitää siihen asti hauskaa ja nauttii elämästä!❤️

    • Tuohon unohdin toki lisätä ettei tämä tuleva kumppanini ollut ensisilmäyksellä ihan sitä omaa tyyppiäni, mutta kun em tosiaan edes hakenut enää mitään niin lähdin avoimin mielin tutustumaan muuten vaan, mentiin ekoilla treffeillä heti sänkyyn, mikä ei ole mulle tyypillistä, mutta on naisellakin tarpeensa ja ajattelin että pitkn kuivan jakson jälkeen voisi ainakin tapailla niissä merkeissä🙈 No siitä tulikin sitten paljon syvällisempi juttu. Se oikea ei aina tule siinä toivomassa paketissa mutta kun tutustuimme niin kyseessä on mitä kultaisin tyyppi ja miellyttää silmääkin nykyään enemmän kuin tarpeeksi😄 Kannattaa olla avoin ja tutustua hyvältä tuntuviin tyyppeihin.

    • Niin olet oikeassa, joskus suhde on taputeltu huolellisesti jo ennen eroa. Itse asiassa luin tuon tekstin, paljon hyvää asiaa ja kai se sitten oikeasti noin on – eipä auta kuin kokeilla. :D

      Ja juuri tuo, ettei ollut ensisilmäyksellä tyyppiäsi… Itsekin teen aivan liian nopeita päätelmiä ja usein en anna edes mahdollisuutta. Ja ehdottomasti se vaikkei toimisi jonkun tietyn kaavan mukaan ”viidensien treffien jälkeen vasta sänkyyn” -tyylillä, niin suhde voi silti onnistua. :) On oikeastaan aika pitkälti kyse siitä miten kemiat kohtaavat ja ovatko molemmat parisuhteelle otollisessa elämäntilanteessa.

      Kiitos sinulle tarinastasi joka valoi kieltämättä hyvää fiilistä ainakin itseeni! Ihanaa, että olet löytänyt onnen ja olet onnellinen. <3

    • Olin itse nuorempana tosi ehdoton, jos jotain pientä ”vikaa” ulkonäössä tai luonteessa niin ei kiinnostanut tutustua enempää. Oon myös saarnannut kavereille miten ekoilla treffeillä ei kannata hypätä sänkyyn😄 Oon aina ajattellut et jokin kk-pari täytyy tapailla. Se on tosiaan myös tuurista kiinni ja et kemiat ja aikomukset kohtaa. Oon kyl tosi iloinen siitä että oon antanut mahdollisuuden kun olisin hyvin voinut jättää koko homman siihen 1 tapaamiseen. Se oli jännä vaihe, kun elin hetkessä enkä enää miettinyt tulevaa. Oon oppinut tästä ainakin sen että ne hyväsydämiset herrasmiehet ei ole niitä jotka pitää meteliä itsestään tai korosta omaa erinomaisuutta. Edelleen opin hänestä kaikkea uutta ihanaa ja ihmettelen miten joku voi olla niin ihana tyyppi! Ja kiitos!❤️ Uskon että tulet myös pian löytämään onnesi, olet sen ansainnut!

  17. Hyvää keskustelua täällä! Minä liputan myös tuon Tunne Lukkosi -kirjan puolesta ja hyvä jos olet kokenut sen hyödyksi. :) Sain siitä itsekin paljon oivalluksia itseeni liittyen, eri aiheesta tosin. :)

    • Eikö. :)

      Joo kirja on kyllä todella hyvä! Olen kuunnellut sen jo melkein kokonaan parissa päivässä. :D Paljon antaa ajattelemisen aihetta ja varmasti aiheeseen kuin aiheeseen. :)

  18. ”joidenkin kohdallahan on käynyt niin ettei heti ole edes suuresti kiinnostunut, mutta sitten, kun on tutustunut lisää on toinen alkanutkin kiinnostamaan! Tämä on ainakin omalla kohdallani ”

    Tämä on aivan totta,sillä olen joskus ihastunut sitten vasta,kun on tutustunut enemmän ekaksi ihan kaveripohjalta,mutta tuntuu jotenkin nuo Tinderit ja Hot or not:in kautta sovitut tapaamiset luovan paineita,että pitäisikö ensi tapaamisella tietää jo että aikooko tätä tyyppiä tavata enää? Ja muutenkin netissä on ehtinyt luoda jo jonkunlaisen mielikuvan henkilöstä,mutta sitten livenä se ei enää vastaakaan sitä niin silloin jo tuntuu etten sittenkään tunnekaan niin riittävän hyvin ja sehän on ihan normaalia,netissä pystyyy antamaan itsestään erilaisen kuvan. Siksi en yleensä jätä ensimmäiseen tapaamiseen vaan pyrin edes toisen tai kolmannen kerran tapaamaan,koska ekalla kerralla voi aina niin jännittää ettei ole oma itsensä.

    Itse tällä hetkellä toivoisin, että tutumiset voisi aloittaa ihan kaveripohjalta ja vaikka romanttisia tunteita ei syntyisikään niin eihän yksi lisä ystävistä mitään haittaa. Itselläni on sellainen tilanne, että olisi muuten tosi mukava tyyppi kyseessä,mutta en ole tähänkään asti saanut häntä kohtaan mitään romanttisia tunteita,pelkästään vain kaverrillisia, mutta vaikuttaa siltä että hän olisi enemmänkin kiinnostunut. Muutenkin kaipaisin ihan miespuolisia kavereita,sillä opiskelen aika mieavaltaisella alalla ja olenkin saanut koulusta miespuolisia kavereita,mutta jos olen jonkun kanssa enemmän tekemisissä niin on muuttunut välit kiusallisiksi,kun toinen on luullut että haluaisin enemmänkin. Mutta ei tuokaan asia ratkea kuin kysymällä ja ottaa riskin ettei hän ole samaa mieltä kanssani.

  19. Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä! Oon miettinyt tosi paljon samankaltaisia ajatuksia löytämättä kuitenkaan vastauksia. Mietin paljon etsinkö esimerkiksi vääränlaisia miehiä? Ihastun useimmiten jo varattuihin miehiin. Onko se jotain suojelua itseä kohtaan kun tietää jo valmiiksi ettei siitä voi tulla mitään? Vai onko se oikeasti niin et ”hyvät” tyypit on jo menneet? :D Ehkä ei mutta välillä se tuntuu siltä.
    Ihmetyttää myös sama kun monet löytää jo ihan pienessä ajassa uuden kumppanin.. Väkisinkin välillä käy mielessä tekeekö itse jotain väärin kun ihmisten löytäminen saati ihastuminen on niin vaikeaa?
    Tykkään mun elämästä ilman parisuhdettakin mutta lähes kaikkien ystävien seurustellessa välillä kaipaisi omaa kumppania rinnalle. Olisi vain mahtavaa löytää joku jonka kanssa jakaa hieno elämä!
    Oon päättänyt tänä syksynä muuttaa mun ajatustapoja ja olla mahdollisimman avoin ihmisille ja mahdolliselle parisuhteelle. Ehkä mun miesmaussa on jotain pielessä niin koitan nyt katsoa tai ainakin yrittää katsoa sen taakse.. Tiedän kuitenkin etten osaisi olla suhteessa jossa ei olisi yhtään intohimoa tai yhteenkuuluvuuden tunnetta. Välillä mietin sitäkin onko se liikaa vaatia noita? Onko jollain tavalla liian vaativa ja on luonut vahingossa parisuhteesta kuvan mitä ei ole olemassa?
    En jaksa kuitenkaan näitä asioita päivittäin pohtia. Perus positiivisena uskon myös että asioilla on tapana järjestyä. Ehkä haluan vaan nyt yrittää uusia tapoja ja näkökulmia kun vanhat ei näytä toimivan. :)
    Ihanaa päivää sinne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 35
Tykkää jutusta