Olemme peilejä

Ehkä parasta bloggaamisessa on se vastavuoroisuus. Kun kirjoitan ajatuksiani, saan myös teiltä takaisin ajatuksia. Kiitos ensinnäkin todella paljon ”Huonoa onnea rakkaudessa” -postaukseen tulleista lukuisista kommenteista. Siellä oli niin monta ajatuksia herättävää ja mielenkiintoista kirjoitusta! Päällimmäisenä mieleeni jäi kuitenkin eräs kommentti siitä, kuinka ihmissuhteemme ovat peilejä ja ne kertovat meistä itsestämme. Etenkin se läheisin ihmissuhde, eli mahdollinen parisuhde – se on erinomainen peili.

Olen kuullut tuon sanonnan joskus aikaisemminkin mutta ihme kyllä, en ole miettinyt sitä sen enempää. En ole oikeastaan ollenkaan ajatellut, että se millaisiin ihmissuhteisiin päädyn, johtuu ainoastaan minusta itsestäni. Toki olen miettinyt, vedänkö puoleeni jotain tiettyä ihmistyyppiä johtuen vaikka lapsuudestani mutta se, että vedämmekin herkästi puoleemme nimenomaan tunnelukkojemme mukaisesti tietynlaisia ihmisiä, oli itselleni uutta. Oman elämäni erityisen vahvat tunnelukot ovat siis emotionaalinen estyneisyys ja kaltoin kohtelu, joiden lisäksi myös riittämätön itsekontrolli, hylkääminen, tunnevaje, ulkopuolisuus sekä vaativuus ovat vahvoja lukkoja. Haluan kirjoittaa noista joskus vielä ihan kokonaisen postauksen, jossa avaan asiaa lisää. Jos aihe kiinnostaa myös sinua, niin omat lukkosi voi testata täällä.

Jokainen ihmissuhteemme on tosiaan loppupeleissä suhde meihin itseemme. Usein esimerkiksi inhoamme muissa niitä piirteitä, jotka ovat myös meissä niitä omia heikkouksiamme. Minä esimerkiksi en pidä yhtään hermoilusta ja tämä varmasti johtuu siitä, että olen ollut itse aina heikko hermoinen. Toisaalta taas saatamme ihailla ihmisissä niitä piirteitä, joita meistä ei löydy. Itse esimerkiksi ihailen todella paljon ihmisiä, jotka ovat hyvin määrätietoisia ja tietävät mitä haluavat. Minä, kun olen aina ollut jollain tavalla vähän hukassa sen suhteen, mitä haluan eikä elämässäni ole ollut läheskään aina selkeää suuntaa.

Monesti saattaa olla myös niin, että meissä on piirteitä joita emme ikään kuin halua myöntää itsellemme tai muille. Salailemme ja häpeämme niitä, jolloin saatamme huomautella muille ihmisille vastaavista piirteistä. Minussahan on esimerkiksi monissa tilanteissa epävarmuutta ja jos kohtaan hyvinkin itsevarman ihmisen, herättää tuo itsevarmuus minussa tietoisuuden siitä omasta epävarmuudesta. Voi olla, etten uskalla edes katsoa tuota itsevarmaa ihmistä silmiin, sillä silloin tunnen olevani todella epävarma ja pelkään sen paljastuvan. Esimerkiksi sellaiset johtavat persoonallisuudet, jotka ovat hyvin kovaäänisiä ja tietoisia itsestään ovat ihmisiä, joiden kanssa en mielelläni kommunikoi sen enempää. Jollain tapaa pelkään tuollaista ihmistyyppiä ja varmaan nimenomaan siksi, että tuo ihminen saa minut näkemään itseni hyvinkin epävarmana ja alastomana. Tuo huokuva itsevarmuuden energia on sellaista, joka saa minussa aikaan ahdistavan olon, vaikka ihminen saattaa sisimmässään olla hyvinkin lempeä.

On kyllä todella hyvä välillä peilata itseään muihin ja nimenomaan tehdä sellaista omaan sisimpäänsä peilaamista. Jos joku asia toisessa ihmisessä ärsyttää ihan hirveästi, se todennäköisesti löytyy myös meistä. Tai jos joku piirre muissa ahdistaa, saattaa silläkin olla joku yhteys meihin. Näiden juttujen tiedostamisen kautta taas ymmärrämme itseämmekin paremmin ja tunnemme sisimpäämme. Uskon, että mitä tietoisempia olemme ytimestämme ja siitä mitä olemme, sitä parempaa elämää voimme elää. Onnellisuuskin, kun lähtee oikeasti todella pitkälti omasta sisimmästämme eikä mistään muualta. Jos pakoilemme sisintämme emmekä uskalla kohdata itseämme, emme voi olla koskaan täysin onnellisia.

Paljon on tullut ihan muutaman päivän sisään oivallettua asioita. En sano, että tutkimusmatka olisi ollut helppo ja olen paljon itkeskellytkin, kun asioiden itselleen myöntäminen on tuntunut jollain tapaa jopa pahalta. Olen kyllä tiennyt, että olen aika lukossa monen jutun suhteen mutta se kuinka lukossa todellisuudessa olen, onkin jollain tapaa vielä yllättänyt. Vaikka näitä juttuja harvoin näkee ulospäin, on niin monilla ihmisillä paljon kesken sisimmässään. Pahintahan on kuitenkin pakoilla, parasta kohdata.

Oletteko te huomanneet peiliefektiä elämässänne? Onko esimerkiksi jotain piirteitä, joita ette voi muissa sietää mutta huomaatte niitä nimenomaan löytyvän myös itsestänne?

Kuvat: Taru / Edit: minä

On my way

14 vastausta artikkeliin “Olemme peilejä”

    • Kiitos! Huomasin itse asiassa. :)

      Okei, pitääkin lukasta sinunkin postaus aiheesta.

  1. Mä en oikeastaan ole ajatellut tätä peiliasiaa paljoakaan. Mun mies täysin introvertti, kun mut taas heittämällä analysoidaan ekstrovertiksi. OIkeasti olen osittain vähän myös introvertti, mutta sitähän ei tiedä kuin ihminen, joka mun kanssa asuu.

    Mielenkiintoinen postaus, tätä täytyy vähän miettiä!

    • Kannattaa sillä hyvin pitkälti se on nimenomaan juuri noin. Kuten sanoitkin, sinussakin on myös itroverttimaisia piirteitä. Nämä jutut ovat aika mielenkiintoisia pohtia, sillä aina oivaltaa itsestään jotain uutta. :)

  2. Mun mielestä se murra tunnelukkosi oli vielä parempi kuin tunne tunnelukkosi. Mieletön fiilis oppia itsestä paljon asioita!

    • Oih, se on seuraavana kuuntelussa, eli aivan kohta puolin! :) Itsehän rakastan ratkaisukeskeisyyttä ja sitä varmaan löytyykin sitten tuosta mainitsemastasi jatko-osasta. Ja samaa mieltä tuosta oppimisesta!

  3. Tuo tunne lukkosi -kirja vaikuttaa kyl hyvältä, piti itsekin tilata se, nyt siitä on näköjään tullut jatko-osa😄 Kuullostaa tutulta tuo kovaäänisten ja liian itsevarmojen ihmisten karttaaminen😄 En kyllä itse usko ihan täysin tuohon että piirteet jotka muissa ärsyttää löytyy myös itsestä, mutta jossain määrin voi pitää paikkansa. Silloinhan ei voisi ikinä huomauttaa toiselle huonosta käytöksestä jos sitä kaikkea muka löytyisi myös itsestä, mielestäni tuo kuullostaa vähän hassulta ajatukselta.

    • Kyllä, kannattaa laittaa luentaan. :)

      Ei varmasti kaikilta osin, mutta osittain uskon näin olevan. Monesti meitä voi myös ärsyttää toisessa joku sellainen juttu, jota emme halua myöntää löytyvän myös meistä. Huono käytös on mielestäni hieman eri kuin se, että on luonteeltaan tietynlainen. Tietenkin huonosta käytöksestä saa huomauttaa mutta tavallaan jos jotkut piirteet vaan ovat ihmisessä itsessään, se on mielestäni hieman eri asia kuin pelkästään huono käytös. Voi olla, etä ajoit samaa asiaa takaa mutta jokatapauksessa. :) Tarkoitin siis lähinnä niitä ominaisuuksia, joita meissä on. En oikeastaan tapoja tai tottumuksia vaikka toisaalta tietenkin ominaisuutemme saattavat ajaa erilaisiin tapoihin ja tottumuksiin…

      No nyt tuli hankalaa tekstiä… :D

  4. Oon pystynyt samaistumaan hyvin paljon sun useisiin teksteihin, joten eipä tullut kovin yllätyksenä sekään, että omaan itse aika samat tunnelukot mitä itse mainitsit. Myös musta itsestäni on ollut tosi mielenkiintoista lukea ja pohtia niin tuota kirjaa, kuin näitä sun kirjoittamia tekstejä. Musta on varsinkin viimevuosina tullut niin vahvasti oman elämäni analysoija ja tykkään pohdiskella elämään liittyviä asioita niin paljon, että sun blogi on siinäkin mielessä noussut yhdeksi lemppareista – erityisesti koska pystyn niin hyvin samaistumaan niin moniin ajatuksiin :)

    • Ihana kuulla! Ei niinkään sitä, että ollaan molemmat samoilla lukoilla varusteltuja mutta, että tykkäät lueskella pohtivia tekstejäni! :) Itse olen samanlainen, pohdiskelija ja vietän aika paljon aikaa vaan itsekseni mietiskellen. Mielestäni sitä kannattaakin tehdä jos se tuntuu hyvältä ja luontaiselta.

      Oikein ihanaa loppukesää sinulle! <3

  5. Mukava kuulla, että kommenttini herätti ajatuksia :). Hyvin kyllä referoit tunnelukkoja tässä postauksessa, oot sisäistänyt nopeasti asiaa. Se on vain hyvä juttu, että lukeminen herätti tunteita ja tuntuu kipeältä kohdata asioita. Voimme järjen tasolla ymmärtää vaikka kuinka hyvin tunnelukkomme, mutta jos niitä ei saa tuotua tunteen tasolle, ei ne ratkea. Vain tuntemalla tunteet, ymmärtämällä tunnelukkojen juurisyyt lapsuudesta ja toimimalla eri tavalla, onnistuu tunnelukkojen murtaminen. Se on tosi kivuliasta ja vaikeaa. Minulle oli jotenkin tosi lohdullinen ajatus se, että tunnelukot eivät ole oma vika. Kaikille syntyy lapsuudessa tunnelukkoja ja me emme voi lapsena itse estää niiden syntymistä. Olemmekin vanhempiemme ja ympäröivien ihmisten/ympäristön varassa ja joudumme keksimään niihin tilanteisiin soveltuvia selviytymiskeinoja. Jos vanhemmat itsekin toimivat omien tunnelukkojensa varassa, voi heillä olla vähän resursseja auttaa lasta selviytymään vaikeista tilanteista ja sanoittamaan tunteita. Tämä on niin mielenkiintoinen aihe!

    • Kiitos sinulle vielä kommentistasi! Itse asiassa lähetin sen myös muutamalle läheiselleni ja oikein yhdessä mietittiin miten hyvin olit siinä meidänkin elämää koskevia asioita kiteyttänyt! :)

      Juuri näin. Odotan todella mielenkiinnolla sitä ”Murra lukkosi” kirjan toista osaa, johon kohta jo pääsenkin. Sieltä saan varmasti hyviä vinkkejä tulevaan ja nimenomaan siihen lukkojen murtamiseen, vaikka ihan jo ajatuksenkin tasolla tuo on aiheuttanut itsessäni tunnereaktioita. Aihe on todellakin mielenkiintoinen ja on lohdullista tietää, ettei itsessä ole mitään vikaa. Meistä jokaisella on tunnelukkoja ja ne ovat nimenomaan sieltä lähtöisin, mihin emme ole itse voineet vaikuttaa – nimittäin lapsuudesta.

      Kiitos sinulle vielä fiksuista ajatuksista, toivottavasti jaat niitä vielä jatkossakin. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta