Mitä minä pelkään?

Jokainen meistä pelkää jotain. Oli se sitten kuolema, sairastuminen tai epäonnistuminen, jokaisella meistä on omat pelkomme. Mielestäni pelot ovat osa ihmisyyttä eikä kenenkään tarvitse olla peloton tai edes siihen pyrkiä.

Itsellänikin on pelkoja, olenhan ihminen. Minulla on ns. harmittomia pelkoja, mielikuvituksen vilkkauteen pohjautuvia pelkoja sekä ihan oikeita pelkoja, joista osa liittyy tunnepuoleen. Kerron omista peloistani hieman myöhemmin postauksessa mutta sitä ennen muutama sana aiheesta.

Koen tosiaan pelot hyvin inhimillisenä asiana. Jokaisen elämässä on pelkoja, joista osa muotoutunut jo lapsuudessa ja osa taas elämän varrella. Osa saattaa syntyä jonkun traumaattisen kokemuksen seurauksena, joka järkyttää mieltämme ja synnyttää pelon. Itse koen, että pahimmat pelkoni liittyvät niihin tilanteisiin, joissa minuun sattuu emotionaalisesti. Hämähäkkipelot ja muut turhuuden tuntuvat oikeasti aika pieneltä siinä kohtaa, kun on kyse tunnepuolen peloista – tai näin ainakin omassa elämässäni.

Vaikka pelot ovat normaaleja, niiden ei kuitenkaan kuulu hallita elämäämme. Siinä kohtaa, kun huomaamme tuollaista tapahtuvan, on asiaan oikeasti syytä kiinnittää huomiota. Itse olen esimerkiksi huomannut, että petetyksi tulemisen ja särkymisen pelko on saanut minussa aikaan sen, etten päästä uusia ihmisiä kovin helposti lähelleni. Tuo pelko on sellainen juttu, jota ei poisteta hetkessä mutta se, että sen tiedostan elämässäni ja sitä pyrin työstämään, on jo iso askel. Samalla tapaa oli sinulle se suurin pelko mikä tahansa, se tulisi kohdata. Pelon tiedostaminen ja huomioiminen on tärkeää. On kuitenkin oikeasti aika iso juttu ymmärtää, että pelko on vaan pelko eikä se ole osa minua. Esimerkiksi särkymisen pelko ei ole minussa itsessäni, vaan minä kykenen sitä halutessani kontrolloimaan. Minulla on valta itseeni ja mieleeni eikä pelko ole se, joka minua hallitsee.

Toisaalta joskus pelko myös jollain oudolla tavalla suojelee meitä. Kun kuljemme vaikka pimeällä tiellä yksinään, saatamme pelätä. Tilanteessa pelko pitää meidät kuitenkin valppaana ja olemme tietoisia ympäristöstämme. Myös emotionaalisen särkymisen pelot voivat joltain kannalta ajateltuna olla jopa hyödyllisiä. Kun emme luota sokeasti jokaiseen ihmiseen, tulemme myös aivan varmasti monessa tilanteessa suojelluiksi. Se tärkein pointti kaikkien pelkojen suhteen on kuitenkin se, että todellisuudessa meidän ei tarvitse pelätä mitään. Pelot ovat mielikuvituksemme tuotetta ja ne eivät ole todellisia.

Loppuun haluan jakaa teille vielä niitä omia pelkojani, joita ajoittain tunnen.

Näitä asioita minä siis pelkään:

Sydänsuruja, ahdistusta ja henkistä särkymistä – Pelkään sitä tunnetilaa, joka tulee pintaan, kun järkyttyy emotionaalisesti. Näihin pelkoihin on monia syitä, joita tulen varmasti jatkossakin blogissani käsittelemään.

Hämähäkkejä, ampiaisia, käärmeitä ja petoeläimiä – Nämä pelot ovat mielestäni todella turhia pelkoja mutta veikkaan, että suurin osa ihmisistä pelkää edes jotain kyseisistä otuksista. Näiden eläinten pelkääminen johtuu varmasti aika pitkälti siitä, että ne ovat vaarallisia, myrkyllisiä, pistävät tai ovat ihan vaan ällöttäviä. Pelko varmasti pohjautuu aika pitkälti siihen opetettuun tietoon, jota olemme saaneet esimerkiksi koulussa.

Korkeita paikkoja sekä valtamerta – Korkeiden paikkojen pelko on tullut minulle iän myötä – en oikein osaa sanoa mistä, mutta on vaan tullut. Valtameren pelko liittyy siihen, että meinasin kerran hukkua surffatessani Lombokilla. Tuosta on jäänyt traumat, jonka vuoksi pelkään edelleen merta. Näitä pelkoja en mielelläni haluaisi edes kokeilla voittaa, sillä ne ovat jotenkin kovin todellisia.

Raiskaajia, pimeitä katuja sekä terroria – Näihin pelkoihin syyllinen on tämä maailman tilanne ja aika. On tapahtunut yhä useammin iskuja, paljon raiskauksia ja muita kauheuksia. Kun lukee uutisia ei voi olla imemättä itseensä edes pienen siemenen pelkoa. Itse olen ainakin nykyään joka paikassa varovaisempi ja kiinnitän enemmän huomiota ympäristööni. Toisaalta tämä pelko aiheuttaa myös epäluuloisuutta, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu.

Kuoleman hetkeä ja tapaturmaista loukkaantumista – Itse kuolema tai sen jälkeinen ei minua pelota mutta se hetki, kun tajuat kuolevasi jollain tapaa pelottaa. Lähinnä oikeastaan se, miltä kuoleminen tuntuu, koska se on niin lopullista. Välillä kyllä pelkään, että enhän kuole vielä, sillä haluaisin elää pitkän elämän. Pelkään myös tapaturmia ja sitä, että esimerkiksi halvaantuisin tai menettäisin näkökykyni.

KonfliktejaPelkään konfliktitilanteita aika paljonkin. Riidat, huutaminen, fyysinen satuttaminen ja se, että ollaan toisille ilkeitä, on mielestäni vastenmielistä. Ylipäänsä sellainen epämiellyttävä ja ahdistava ilmapiiri on jotain sellaista, jonka vallitessa koen pelkoa.

Mitä te pelkäätte? Tai miten ylipäänsä koette pelot?

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kommentit (4)
  1. Pelkään korkeita paikkoja. Sydän alkaa hakata, jalat menee veteläksi, hengitys salpautuu. Jotenkin mieleen hiipii aina ajatus siitä, että putoan, tai että jotenkin lennän reunan yli tai jotain.. 😀 Pahimmat on kaikki ritiläportaat, joista näkee suoraan alas, tai lasikaiteet. yyyyyhh..

    Jos menee syvällisempiin asioihin, niin edellinen suhde jätti kyllä pirullisen riittämättömyyden pelon. Viimeaikoina en ole halunnut edes törmätä uusiin ihmisiin siinä pelossa, että he alkavat kysellä kaikkea, mihin en todellisuudessa haluaisi antaa heille vastauksia. 😀 Vaikka mitään salattavaa, saati mielenkiintoistahan ei ole, mutta jotkut asiat, jotka ex erotessa möläytti, osuivat niin herkkään paikkaan, että koen aiheesta ahdistusta.

    1. Joo, sama. Korkeat paikat ovat todella paha pelko. Hyi.

      Ymmärrän. Pahinta on tosiaankin se, että se elämän läheisin ihminen satuttaa tavalla tai toisella ja loukkaa. On syytä kuitenkin aina muistaa, että tämä ihminen ei ole välttämättä (eikä todennäköisesti) oikeassa. Se, mitä hän sanoo ei ole absoluuttinen totuus ja usein on myös möläytetty ärsyyntyneenä, jolloin saatetaan liioitellakin tai vaan haluta sitä, että toinen loukkaantuu.

      Mutta tosiaan itsellänikin on noita pelkoja liittyen henkiseen puoleen ja nimenomaan siihen, että minua satutetaan tai joudun pettymään. Ne ovat oikeasti niitä oikeastaan pahimpia pelkoja, sillä emotionaalinen puoli on ainakin itselleni se pahin. Ja tosiaan elämänkoulu jättää jälkensä. Tärkeintä onkin käsitellä pelkojaan ja nimenomaan kohdata niitä. Ehkä kohdallesikin tulee tuo hetki vielä joku päivä jos se vielä nyt tuntuu liian aralta ja ahdistavalta. <3

  2. Onpas hyvä aihe, hienosti kirjoitettu postaus. Itsekin pelkään loukatuksi tulemista, ehkä sen vuoksi että sen aiheuttaa joku muu ihminen ja siihen on hankalinta itse vaikuttaa. Ennen tunsin epävarmuutta konfliktitilanteissa, nykyään pärjään niissä aika hyvin, jos pysyn rauhallisena ja yritän tuoda tunteeni ja näkökulmani neutraalista ja empaattisesti esiin syyllistämättä tai provosoimatta toista osapuolta, yleensä lopputuloksena on tilanteen rauhoittuminen.

    Lapsethan eivät osaa pelätä käärmeitä ja hyönteisiä vaan saavat käyttäytymismallin muilta ihmisiltä, pikkulapsi yrittää onnellisena ottaa ampiaisen käteen 🙂

    Ihana asu, oon monesti ihastellut noita housuja <3 Näytät muutenkin tosi freesiltä. Tykkään sun blogista tosi paljon, toivottavasti jaksat jatkaa samaan tapaan 🙂 Ihania pimeneviä loppukesän iltoja!me

    1. Kiitos!

      On upeaa jos pelkojaan kykenee voittamaan ja niiden suhteen pääsee ikään kuin niskan päälle. 🙂

      Kiitos! Ne ovat kyllä käytännölliset. 🙂 Ja ihanaa kuulla, samoin sinnekin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *