Muutama opittu asia irtipäästämisestä

*Sisältää mainoslinkkejä

Halusin tänään kirjoittaa teille irtipäästämisestä. Siitä, kuinka luopua esimerkiksi ihmissuhteesta joka kahlitsee tavalla tai toisella sekä samaan aikaan tekee omasta elämästä hankalaa. Irrottaminenhan ei itsessään ole koskaan kovin helppoa. Olen ollut itsekin lukuisia kertoja elämäntilanteessa, joka kahlitsee vaikka samaan aikaan tiedostan, että siitä tulisi pois pyrkiä. En tiedä mikä siinä onkin niin vaikeaa, että ihminen useimmiten vie itsensä aivan äärirajoille tuon asian kanssa, kunnes tulee kirjaimellisesti seinä vastaan. Usein tuossa kohtaa sitten mietimme, että kunpa olisimme tehneet tämän jo tuhottoman paljon aikaisemmin! Kaivamme todella helposti kuoppaa itsellemme ja toistamme samoja virheitä tästä huolimatta päivästä, viikosta ja jopa vuodesta toiseen.

Hyvänä esimerkkinä voisin mainita viimeisimmän parisuhteeni, josta irrottaminen vei aivan liikaa aikaa. Koko prosessiin meni reilusti yli vuosi virallisen eropäätöksen jälkeen, sillä jäätiin vaan roikkumaan siihen todellisuudessa jo kuolleeseen. En sinällään halua avata tuota mennyttä enää sen enempää mutta tilanteesta oppineena en voi kuin kannustaa itseäni sekä muita siihen, että kannattaa luopua elämässään asioista, joilla ei ole tulevaisuutta. On kuitenkin eri ymmärtää, että tilanne tulisi nyt jättää tai ihmissuhde lopettaa kuin sitten käytännössä tuo toteuttaa. Sen toteuttaminen vaatii suunnatonta rohkeutta ja sen, että hyväksyy tuon päätöksen mukana tulevat tunteet – surun, ahdistuksen ja murheen. Tilanne ajaa meidät ehkä hetkeksi tyhjiöön ja masennukseen, jolloin elämä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Totuus on kuitenkin se, että aina tulee uusi alku. Kun luopuu jostain meitä kahlitsevasta, saa aivan varmasti tilalle jossain kohtaa jotain parempaa.

Tiedän kuitenkin aivan mielettömän hyvin, että tämä puhe on tosiaankin helpompaa kuin asioiden toteuttaminen käytännössä. Kuten mainittu, itsekin tyypillisesti venytän ikävien asioiden kohtaamista ja saatan jopa elää siten, etten mieti meneillään olevaa tilannetta. Ikään kuin suljen sen pois ajatuksistani ja elän kuten eläisin normaalissa elämäntilanteessa. Tuo on kuitenkin nimenomaan se asia, josta haluaisin itsekin pois pyrkiä. Että oppisin katsomaan asioita hyvissä ajoin realistiselta kannalta ja nimenomaan toimimaan ennen kuin tilanne etenee liian pitkälle. Irtipäästäminen on kuitenkin useimmiten ainoastaan meidän parhaaksi. Sen avulla parannamme elämänlaatuamme, sillä luovumme jostain, josta tiedämme joutuvamme jossain kohtaa vielä luopumaan.

Itse tosiaan koen, että se hetki jona todella päätin mennä elämässäni eteenpäin, oli se kaikista ratkaisevin hetki sen suhteen, että pääsin yli entisestä suhteestani. Loppupeleissä tuo ei ollutkaan enää niin vaikeaa kuin olin kuvitellut, mikä toisaalta saattoi johtua pidempiaikaisesta hiljaisesta prosessista. Kun vaan uskalsin hyväksyä sen, että joku toinen ihminen on minulle tulevaisuudessa aidosti sopivampi, koin pikkuhiljaa vapautuvani. Tuo hetki oli itselleni sellainen, jossa suljin yhden luvun ja ihmisen elämästäni. Vaikka tuo luopuminen satutti, se on tehnyt minut myös tietyllä tapaa vapaaksi. Vaikka meillä onkin pitkä yhteinen historia, nyt se on mennyttä. Menneessä ei kannata koskaan elää, sillä mennyt on muistoja ja historiaa. Tämä hetki on oikeasti se juttu, johon kannattaa energiansa keskittää.

Elämä menee vauhdilla eteenpäin, jonka vuoksi ainakin itse haluan elää joka päivä siten, että pyrkisin olemaan mahdollisimman onnellinen ja hyvässä balanssissa itseni sekä elämäni kanssa. Elämäänsä ei kannata hukata siihen, että jakaa sen väärän ihmisen kanssa tai ympäröi itsensä ihmisillä, jotka eivät ole arvoisiasi. Ei myöskään kannata tehdä vääriä asioita tai vaikka työskennellä ammatissa, joka ei motivoi tai anna riittävästi. Vääränlaisissa ihmissuhteissa tai elämäntilanteissa roikkuminen on suoraan sanottuna ajan hukkaa. Vaikka se saattaa kuulostaa korvaasi karulta, näin se vaan menee. Elämää ei ole loputtomiin elettävänä, joten mielestäni jokaista hetkeä kannattaa vaalia. Itse en ainakaan halua kiikkutuolissa katua sitä, kuinka olen vuositolkulla antanut elämän lipua ohitse tai elänyt jatkuvasti onnettomana.

Kengät Inuovo / Farkut Monki / Laukku Furla / Paita *Romwe (saatu) / Kaulakoru Pernille Corydon / Aurinkolasit Ray Ban

Irtipäästäminen tosiaan vaatii ensinnäkin sen, että uskallat myöntää todellisen tilanteen itsellesi. Tuon jälkeen voit joko valita jäätkö siihen roikkumaan vai alatko työstämään irtaantumisen prosessia. Toisille toimii se, että pistetään homma kerrasta poikki ja toisille taas luontaisesti hitaampi irtaantuminen. Suosittelisin ehdottomasti ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä se kipu joka tilanteessa kohdataan ei kuitenkaan ole lopullista. Yhtä lailla koet jatkuvaa kipua elämässäsi jos roikut vuosi tolkulla jossain, jonka tiedät itsellesi huonoksi.

Olen oikeasti huomannut se, että vaikka minäkin pelkään todella paljon särkymistä, on useimmiten parempi särkyä ajoissa kuin aivan liian myöhään. Tuska on niin paljon suurempi, mitä pidemmälle asia etenee. Päätöksen tekeminen vaan vaatii todellista rohkeutta. Se vaatii sitä, että hylkäämme jotain sellaista, joka meitä kahlitsee ja annamme mahdollisuuden muutokselle.

Oletteko te kokeneet elämässänne irti päästämisen tuskaa tai sitä autuutta, kun vapaudutte jostain joka on teitä kahlinnut? 

Kuvat: Taru / Edit: minä

On my way

12 vastausta artikkeliin “Muutama opittu asia irtipäästämisestä”

  1. Voi että mä tykkään sun kirjoituksista! Nämä ovat monesti ihan kuin omia ajatuksiani. Kävin hiljattain läpi todella vaikean irtipäästämisen ihmissuhteesta, josta en olisi halunnut luopua, mutta kuviossa oli niin monta asiaa pielessä, että oli vain pakko. Olin yrittänyt sitä jo aiemminkin, mutta toisen sylistä lähteminen tuntui ylivoimaisen vaikealta. Olen käynyt läpi vihaa tämän toisen käytöstä kohtaan, masennusta siitä, että menetin ihanan ystävän jne. tunteiden skaala on valtava. Nyt koitan elää taas normaalia tasapainoista elämää, mutta silloin tällöin ajatukset karkaavat ja suren hetken tätä asiaa. Aika parantaa, luotan siihen <3

    • Kiva juttu, kiitos se merkkaa. <3

      Aika parantaa aina, se on varma. Joskus irtipäästäminen on todella vaikeaa mutta itse ainakin uskon siihen, että jos elämme haitallisessa ihmissuhteessa se oikeasti pidemmän päälle vaan syö meitä sisältä päin. On vaan uskallettava irrottaa jotta tilalle voi saada jotain parempaa. Loppupeleissä irrottautuminen on kovin vapauttavaa.

      Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että se on tuntunut huojentavalta sillä tiedän, sen jälkeen pääsin elämässäni eteenpäin. Itselleni esimerkiksi se, että olen ihastunut pari kertaa eksäni jälkeen on todella iso juttu! Tiedän, että voin jälleen tuntea ilman, että mietin enää häntä. :) Tsemppiä sinne parantelu prosessiin! <3

  2. ”Jos päästän irti sinusta, minua sattuu hetken. Jos pysyn vierelläsi, minua sattuu joka hetki.”

  3. Mahtava teksti :) Itse voin täysin samaistua. Olin lähes kymmenen vuoden suhteessa ensirakkauteni kanssa ja kuvittelin ettei kukaan voisi koskaan viedä tämän miehen paikkaa sydämessäni. Suhde oli jatkuvaa rimpuilua,soudettiin ja huovattiin edestakas,kuvittelin silloin,että koska ei päästy toisistamme eroon niin meidät oli luotu toisillemme. Väärin. Kumpikaan ei uskaltanut ottaa vaan sitä askelta kohti tuntematonta ja päästää toisesta irti. Lopulta kun henkisesti olin päästänyt irti meni noin vuosi ja tapasin uuden ihanan miehen :) Nuorena kun alkaa seurustelemaan niin sitä helposti ”jämähtää” vääränlaisen ihmisen kanssa suhteeseen,onneksi lopulta oli rohkeutta lähteä lopullisesti. Ps. Usein kun luen tekstejäsi niin ihan hämmästyttää kuinka samanlainen ajatusmaailma itsellä ja usein kirjotat juuri aiheista, joita itse pohtinut :D Kiitos hyvästä blogista!

    • Kiitos paljon! Nimenomaan, tiedän hei täysin mistä puhut! Ihana kuulla, että tarinalla on onnellinen loppu. <3 Mutta noinhan se nimenomaan menee, että irtipäästämisestä seuraa aina hyvää elämään. Vaikka et heti löytäisikään ketään ns. tilalle niin se vapauden tunne ettei ole enää missään otteessa. Ainakin itse koen, että se on tuntunut ihanalta. :)

      Aivan ihana kuulla, että voit samaistua ajatuksiini! Ja kiitos, kun kommentoit. Itselleni nämä kommentit todella merkkaavat.

  4. Kirjoituksesi on elämässäni liiankin ajankohtainen. Työstän parhaillaan irtautumista ihmissuhteesta, jolla ei ole tulevaisuutta miehen kanssa, joka on yrittänyt muuttua, mutta palaa aina vanhoihin kuvioihin. Aluksi päätin, että parempi olla vain ystävä. Mutta ystävä ei kyllä eron jälkeen pysty olemaan, tuli huomattua. Minua ainakin kuvastaa tässä ”kaverina” olemis prosessissa eräs lause: ”Joskus sydämesi tarvitsee lisäaikaa hyväksyä jotain, jonka mielesi jo tietää.

    • Hei olet niin oikeassa, tuo ”ystävänä oleminen” ei vaan toimi, tai toimii todella harvoin jos molemmat ovat vielä kiinni toisissaan. Näin siis omasta kokemuksesta…

      Tuo lause kyllä kiteyttää hyvin. Joskus tarvitaan vaan aikaa ja silloin sitä on otettava ihan omaa parasta ajatellen. Ehkä jossain vaiheessa kaveruus voikin toimia mutta ei mielestäni kovin nopeasti tuosta prosessista. Nämä jutut lienevät aika pariskunta kohtaisia.

      Tsemppiä sinne projektiin! <3

  5. Yksi parhammista blogikirjoituksista! <3 olen itse käynyt avioeroprosessin läpi tänä vuonna ja ajatuksesi ovat hyvin lähellä omiani. Itsellä tilanne helpottui puolen vuoden jälkeen, tästä vahvempana jälleen eteenpäin :)

    • Kiitos paljon! Ihana kuulla, että tilanne on helpottanut. :) Ja niinhän se on, että aika parantaa kummasti. <3

  6. Taas kolahti. Pystyn niin samaistumaan, ja menneisyydestä löytyy samantyyppisiä tapahtumia. Just tällaisten postauksien takia oon pysynyt niin pitkään lukijana! <3

    xx Jenna Claudia
    http://www.jennaclaudiat.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 27
Tykkää jutusta