Muutama opittu asia irtipäästämisestä

Halusin tänään kirjoittaa teille irtipäästämisestä. Siitä, kuinka luopua esimerkiksi ihmissuhteesta joka kahlitsee tavalla tai toisella sekä samaan aikaan tekee omasta elämästä hankalaa. Irrottaminenhan ei itsessään ole koskaan kovin helppoa. Olen ollut itsekin lukuisia kertoja elämäntilanteessa, joka kahlitsee vaikka samaan aikaan tiedostan, että siitä tulisi pois pyrkiä. En tiedä mikä siinä onkin niin vaikeaa, että ihminen useimmiten vie itsensä aivan äärirajoille tuon asian kanssa, kunnes tulee kirjaimellisesti seinä vastaan. Usein tuossa kohtaa sitten mietimme, että kunpa olisimme tehneet tämän jo tuhottoman paljon aikaisemmin! Kaivamme todella helposti kuoppaa itsellemme ja toistamme samoja virheitä tästä huolimatta päivästä, viikosta ja jopa vuodesta toiseen.

Hyvänä esimerkkinä voisin mainita viimeisimmän parisuhteeni, josta irrottaminen vei aivan liikaa aikaa. Koko prosessiin meni reilusti yli vuosi virallisen eropäätöksen jälkeen, sillä jäätiin vaan roikkumaan siihen todellisuudessa jo kuolleeseen. En sinällään halua avata tuota mennyttä enää sen enempää mutta tilanteesta oppineena en voi kuin kannustaa itseäni sekä muita siihen, että kannattaa luopua elämässään asioista, joilla ei ole tulevaisuutta. On kuitenkin eri ymmärtää, että tilanne tulisi nyt jättää tai ihmissuhde lopettaa kuin sitten käytännössä tuo toteuttaa. Sen toteuttaminen vaatii suunnatonta rohkeutta ja sen, että hyväksyy tuon päätöksen mukana tulevat tunteet – surun, ahdistuksen ja murheen. Tilanne ajaa meidät ehkä hetkeksi tyhjiöön ja masennukseen, jolloin elämä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Totuus on kuitenkin se, että aina tulee uusi alku. Kun luopuu jostain meitä kahlitsevasta, saa aivan varmasti tilalle jossain kohtaa jotain parempaa.

Tiedän kuitenkin aivan mielettömän hyvin, että tämä puhe on tosiaankin helpompaa kuin asioiden toteuttaminen käytännössä. Kuten mainittu, itsekin tyypillisesti venytän ikävien asioiden kohtaamista ja saatan jopa elää siten, etten mieti meneillään olevaa tilannetta. Ikään kuin suljen sen pois ajatuksistani ja elän kuten eläisin normaalissa elämäntilanteessa. Tuo on kuitenkin nimenomaan se asia, josta haluaisin itsekin pois pyrkiä. Että oppisin katsomaan asioita hyvissä ajoin realistiselta kannalta ja nimenomaan toimimaan ennen kuin tilanne etenee liian pitkälle. Irtipäästäminen on kuitenkin useimmiten ainoastaan meidän parhaaksi. Sen avulla parannamme elämänlaatuamme, sillä luovumme jostain, josta tiedämme joutuvamme jossain kohtaa vielä luopumaan.

Itse tosiaan koen, että se hetki jona todella päätin mennä elämässäni eteenpäin, oli se kaikista ratkaisevin hetki sen suhteen, että pääsin yli entisestä suhteestani. Loppupeleissä tuo ei ollutkaan enää niin vaikeaa kuin olin kuvitellut, mikä toisaalta saattoi johtua pidempiaikaisesta hiljaisesta prosessista. Kun vaan uskalsin hyväksyä sen, että joku toinen ihminen on minulle tulevaisuudessa aidosti sopivampi, koin pikkuhiljaa vapautuvani. Tuo hetki oli itselleni sellainen, jossa suljin yhden luvun ja ihmisen elämästäni. Vaikka tuo luopuminen satutti, se on tehnyt minut myös tietyllä tapaa vapaaksi. Vaikka meillä onkin pitkä yhteinen historia, nyt se on mennyttä. Menneessä ei kannata koskaan elää, sillä mennyt on muistoja ja historiaa. Tämä hetki on oikeasti se juttu, johon kannattaa energiansa keskittää.

Elämä menee vauhdilla eteenpäin, jonka vuoksi ainakin itse haluan elää joka päivä siten, että pyrkisin olemaan mahdollisimman onnellinen ja hyvässä balanssissa itseni sekä elämäni kanssa. Elämäänsä ei kannata hukata siihen, että jakaa sen väärän ihmisen kanssa tai ympäröi itsensä ihmisillä, jotka eivät ole arvoisiasi. Ei myöskään kannata tehdä vääriä asioita tai vaikka työskennellä ammatissa, joka ei motivoi tai anna riittävästi. Vääränlaisissa ihmissuhteissa tai elämäntilanteissa roikkuminen on suoraan sanottuna ajan hukkaa. Vaikka se saattaa kuulostaa korvaasi karulta, näin se vaan menee. Elämää ei ole loputtomiin elettävänä, joten mielestäni jokaista hetkeä kannattaa vaalia. Itse en ainakaan halua kiikkutuolissa katua sitä, kuinka olen vuositolkulla antanut elämän lipua ohitse tai elänyt jatkuvasti onnettomana.

Kengät Inuovo / Farkut Monki / Laukku Furla / Paita *Romwe (saatu) / Kaulakoru Pernille Corydon / Aurinkolasit Ray Ban

Irtipäästäminen tosiaan vaatii ensinnäkin sen, että uskallat myöntää todellisen tilanteen itsellesi. Tuon jälkeen voit joko valita jäätkö siihen roikkumaan vai alatko työstämään irtaantumisen prosessia. Toisille toimii se, että pistetään homma kerrasta poikki ja toisille taas luontaisesti hitaampi irtaantuminen. Suosittelisin ehdottomasti ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä se kipu joka tilanteessa kohdataan ei kuitenkaan ole lopullista. Yhtä lailla koet jatkuvaa kipua elämässäsi jos roikut vuosi tolkulla jossain, jonka tiedät itsellesi huonoksi.

Olen oikeasti huomannut se, että vaikka minäkin pelkään todella paljon särkymistä, on useimmiten parempi särkyä ajoissa kuin aivan liian myöhään. Tuska on niin paljon suurempi, mitä pidemmälle asia etenee. Päätöksen tekeminen vaan vaatii todellista rohkeutta. Se vaatii sitä, että hylkäämme jotain sellaista, joka meitä kahlitsee ja annamme mahdollisuuden muutokselle.

Oletteko te kokeneet elämässänne irti päästämisen tuskaa tai sitä autuutta, kun vapaudutte jostain joka on teitä kahlinnut? 

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kommentit (12)
  1. Jutta tää Eevin kirjoitus!
    Kuule varmasti vielä tapaat sen upean ihmisen tulevaisuudessa.
    Therefor No worries!

    http://minifitness.fitfashion.fi

  2. Jenna Claudia
    16.8.2017, 21:36

    Taas kolahti. Pystyn niin samaistumaan, ja menneisyydestä löytyy samantyyppisiä tapahtumia. Just tällaisten postauksien takia oon pysynyt niin pitkään lukijana! <3

    xx Jenna Claudia
    http://www.jennaclaudiat.com

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *