Kriisit osana elämää

Olen ollut levoton jo pidempään. Tuo levottomuus on jotain sellaista rauhattomuutta ja epävarmuutta, joka pyörii takaraivossa lähestulkoon päivittäin. Ajatukseni liittyvät lähinnä tulevaisuuteen, elämäntilanteeseeni ja ylipäänsä elämään. Jotenkin on myös tuntunut, että asiat joista sain ennen paljon irti, eivät ole enää hetkiin antaneet oikein mitään.

Olen usein miettinyt, miltä tuntuu, kun mikään ei tunnu enää miltään ja viime aikoina olen jopa säikähtänyt sitä, kuinka negatiivinen ja passiivinen oma ajatusmaailmani on ollut. Koko ajan on jotenkin tunne, että omasta elämästä puuttuu jotain, mutta en varmaksi osaa nimetä yhtä tiettyä asiaa. En tiedä haluanko olla paikallaan vai mennä. Tekisi mieli karata ulkomaille mutta toisaalta taas en ole varma. Päässäni pyörii jatkuvasti kysymyksiä liittyen tulevaisuuteen ja siihen, mihin suuntaan haluan sitä viedä. Olo on vähän kuin olisin parikymppinen ja miettisin, mihin haen opiskelemaan. Ainut ero siihen on se, että nykyään välillä pelkään ajan loppumista ja vuosien juoksua – ehdinkö tehdä, nähdä ja kokea kaiken? Olen oikeasti jo kolmekymppinen ja vaikka tiedän olevani nuori, silti pyöreiden täyttäminen on tuonut mukanaan paineita ja jopa ahdistusta.

Voisin sanoa, että elämäni on nyt jonkinlaisessa kriisissä – on varmaan jo pidempään ollut. Nyt sitä on vaan alkanut konkreettisesti huomaamaan tuon kriisin aikaan saamia vaikutuksia ja nimenomaan sen seurauksena mielialat ovat olleet aika matalalla ja innostuminen kortilla. Toisaalta mietin Turun tapahtumien jälkeen kuinka naurettavaa on tuntea tyytymättömyyttä, kun joiltain ihmisiltä riistetään elämä heidän tahtomattaan. Laajemmasta perspektiivistä mietittynä omat ajatukseni ovatkin nyt epäreiluja ja itsekkäitä. Toisaalta taas tiedän, että minulla on oikeus tunteisiini ja tämäkin vaihe on läpikäytävä. On aivan luonnollista, että ihmisen elämään kuuluvat erilaiset vaiheet. Kenenkään elämä ei ole jatkuvasti täydellistä ja myös kriisit ovat osa tätä kokonaisuutta. Jos emme koskaan käy pohjalla tai ole mielenmaisemissamme synkissä vesissä, emme ehkä osaa arvostaa samalla tavalla elämän hyviä asioita ja puolestaan niitä hetkiä, joina tunnemme iloa ja onnistumisia.

Vaikka nyt tuntuu hankalalle ajatella kovin innostuneesti ja olo on samaan aikaan sekä hämmentynyt, että tyhjä, tiedän tälläkin kriisivaiheella olevan tarkoituksensa. Jokainen elämän kriisi nimittäin pakottaa meidät kasvamaan ja kehittymään sekä vahvistaa identiteettiämme. Kun etsimme itseämme, löydämme aivan varmasti enemmän kuin jos emme sitä tekisi. Ehkä itselleni tärkein asia tällä hetkellä on, että pyrin ajattelemaan elämänlaadun lähtevän sisäisistä tekijöistä. Hoen tuota itselleni kuin mantraa, sillä aivan liikaa olen viime aikoina keskittynyt ulkoisiin puitteisiin. Olen kehitellyt tietyistä asioista itselleni ikään kuin sellaisia onnellisuuden määreitä, että ”sitten kun…” niin voin olla taas onnellinen.

Totuushan on kuitenkin se, että yksikään ihmissuhde tai ulkoinen tekijä ei tee meistä syvästi onnellisia jos olemme sisimmässämme tyytymättömiä. Hyvä työ, ystävät, kumppani, matkustaminen, harrastukset jne. edesauttavat kyllä onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteen synnyssä, mutta todellisuudessa sisin on se, mistä se syvin hyvinvointimme lähtee. Jos meillä on huono olla itsemme kanssa, mikään ulkoinen seikka ei tee meistä onnellisia. Tärkeintä onkin pitää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnista ja panostaa siihen. Itsehän olen oikeastaan koko kesän vaan mennyt paikasta toiseen, jonka avulla ajatukseni ovat pysyneet turvallisen etäällä. Vaikka takaraivossa on kalvanut jatkuvasti jokin tyhjyys ja levottomuus, on noiden fiilisten pakeneminen ollut helppoa nimenomaan tänä ajanjaksona, kun jatkuvasti on ollut kaikkea kivaa menoa. Nyt, kun kesä on lopussa ja syksy kolkuttelee ovella, on ollut pakko pysähtyä. Pysähtyminen on puolestaan tuonut sen ahdistuksen – mitäs nyt sitten?

Kengät Vans / Farkut Monki / Toppi Zara / Vyö Minimum / Kaulakoru Pernille & Corydon / Kello Cluse / Laukku Rebecca Minkoff

Oman identiteetin rakentuminen jatkuu läpi elämän. On aika luonnollista aika ajoin pohtia minuutta ja elämänsä suuntaa. Välillä on ajanjaksoja ettei sitä juurikaan tee, kunnes eteen tulee jälleen käännekohta ja mieli alkaa vaellella. Otan tämän kuitenkin kasvun paikkana. Vaikka kriisi sanana särähtää korvaan todella pahana ja vaikeana asiana (ja siltä se muuten tuntuukin), tiedän sen olevan loppupeleissä ainoastaan positiivinen juttu.

Toisaalta on myöskin ihanaa ajatella, että koko maailma on avoinna ja minulla on nyt mahdollisuus todella miettiä elämääni sekä sen suuntaa. Minun ei ole pakko asettua ja elää kuten kolmekymppisen oletetaan elävän, vaan voin tehdä elämästäni juuri sellaista kuin haluan. Etenkin edellisellä lauseella koitan motivoida itseäni ja veikkaan, että vielä se ilo ja energia sieltä jostain vielä esiin kaivautuukin.

Onko täällä muita, joiden elämä on kriisissä? Miten olette kriiseistä selvinneet?

Kuvat: Iines / Edit: minä

On my way

24 vastausta artikkeliin “Kriisit osana elämää”

  1. Wau, eksyin blogiisi sattumalta ja kuinka ollakaan, tämä postaus kuvaa tämänhetkistä elämääni ja ajatusmaailmaani täydellisesti. Valmistuin viime talvena ammattiin ja pääsin suoraan oman alan töihini. Koulun ajan en odottanut muuta kuin koulun loppumista ja töihin pääsyä, säännöllisyyttä ja vakautta elämään! Kun se sitten koitti, iski todellisuus kylmällä kämmenellä poskeen. Mitäs nyt? Tätäkö tämä on? Tuntui, että jotain puuttuu elämästä, mutta en osaa tarkalleen sanoa mitä. Olin vuoroin muuttamassa Ouluun, seuraavana päivänä taas Australiaan ja sitten taas Tukholmaan. Olin hakemassa opiskelemaan uudestaan, ryhtymään yrittäjäksi ja palaamaan kaupan kassalle töihin. Myöskään tutut ja mieluisat asiat eivät tuottaneet mielihyvää, salitreenit olivat vähän sitä ja tätä, eivät kulkeneet kunnolla eteenpäin ja tulokset eivät parantuneet.
    Jotenkin kesän alussa olo rupesi helpottamaan, kun sain elämään kesälle suunniteltua ohjelmaa ja mietittyä mitä muuta haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Ilmottauduin kielikursseille ja uuden harrastuksen pariin. Vieläkin tulee näitä paniikkipäiviä, jolloin tekee mieli pakata laukut ja painella lentokentälle ostamaan ensimmäinen lento pois. Olen yrittänyt vaan hidastaa ja palata taas nauttimaan niistä kaikkien kuuluttamista pienistä asioista :)

    Tulipas pitkä kirjoitus, tarkoituksenani oli sanoa, hang in there! Tunne helpottaa kyllä ja siitä voi löytää myös positiivista. Se antaa uutta potkua ja auttaa tavoittelemaan uusia haasteita. Yritän myös ajatella tuota, että kaikki mahdollisuudet ovat meillä nuorilla vielä auki, eikä kaikkea tarvitse päättää tänään. Ei kannata verrata itseään muihin ja kokea riittämättömyyttä. Elämä on sitä mitä siitä tekee, eikä kannata antaa muiden vaikuttaa siihen.

    Tsemppiä meille! :)

    • Ymmärrän. Todella samanlaisia ajatuksia täälläkin on tosiaan pyöritelty. Itselleni on tullut aivan uutena tuo halu paeta, lähteä Suomesta jonnekin todella kauas. Ottaa irtiotto, joku sellainen vanhojen tomujen kannoilta karistaminen. Todella vahvasti tämä tunne on ollut läsnä Santorinin matkan jälkeen. Olenkin koittanut miettiä miksi näin, mutta en löydä täysin selkeää syytä asialle.

      Hyvin kiteytetty! Todellakin energia pitäisi suunnata enemmän positiiviseen kuin negatiiviseen. Ja uskon nimenomaan, että tällaisetkin kriisit voimaannuttavat.

      Kiitos tsempeistä ja sitä samaa sinne! :)

  2. Mä ainakin olen jo pitkään kokenut jonkinlaista kriisiä ihan jo muutamia vuosia. Joskus se ei juurikaan ole mielessä, mutta välillä se on tosi raskasta, kun käy asioita läpi mielessään. Juuri se, että voisinko vielä elää elämää paremmin kuin nyt, eli tehdä asioita joita haluaisin tehdä. Yksi asia, sama kuin sulla, on ulkomaille muutto. Olen pitkään siitä haaveillut ja kuitenkaan sitä en ole vielä uskaltanut toteuttaa. Toisaalta, ei ehkä olisi edes tällä hetkellä mahdollistakaan, vai olisiko? Nämä on näitä kysymyksiä mitä koko ajan käyn läpi itsenäisesti. Eli samanlaiset ajatukset munkin päässä liikkuu, et todellakaan siis ole yksin asian kanssa. Nyt ensi viikolla kun täytän 32 vuotta, tiedän jo valmiiksi miten se ahdistaa, kun tuntuu että en ole elänyt elämääni parhaani mukaan ja on asioita, joita en vieläkään ole kokeillut tai tehnyt. Mutta neuvoksi annan, että parempi on kun mietit niitä ja teet jossain vaiheessa niitä omia päätöksiäsi, kunhan muistat tehdä asioita, jotka tekee just sut onnelliseksi.

    Essi

    • Lohdullista kuulla, että sielläkin kamppaillaan samojen asioiden äärellä. Ja jep, itsekin kriiseillyt aikaisemminkin mutta en ihan tällä tavoin. Nyt kaikki tuntuu jotenkin paljon vakavammalta ja oikeasti jotenkin ahdistavammalta. Veikkaan, että tuo liittyy nimenomaan tähän ikään, sillä kolmekymmentä on tuonut mukanaan jonkinlaisen paniikin.

      Uskon niin, että jos riittävän selkeästi tulee se fiilis, että pitää lähteä niin sitten on lähdettävä. Itse mietin tällä hetkellä kaikenlaisia vaihtoehtoja mutta samaan aikaan koetan funtsia, tekisikö ulkomaille hetkeksi muutto minusta onnellisemman? Vai onko se vaan sitä, että haluan paeta todellista ongelman lähdettä sillä, että saan muuta ajateltavaa ja uusia tuulia?

      Tärkeintä on tosiaan tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Elämässäni on todella moni asia hyvin mutta silti tosiaan nämä ajatukset pyörivät päässäni ympyrää. Ehkä jossain kohtaa ajatukset selkenee ja tiedän täysin, kuinka toimia. Ja uskon, että myös sinun kohdallasi ajatukset selkeytyvät. Pitää koittaa vaan suhtautua tähän kriisiin rauhallisesti ja optimistisesti. Ehkä tämä auttaa tosiaan ymmärtämään jotain uutta ja vie nimenomaan eteenpäin.

  3. On vähän sama tilanne tällä hetkellä… levottomuutta, epävarmuutta, ahdistusta, tulevaisuus mietityttää. Nämä ajatukset näkyy myös blogipostauksissa. Oon aina ollut positiivinen ja selvinnyt vaikeistakin asioista, mutta nyt on jotenkin tosi vaikea kausi.

    Varmasti tällä on tosiaan joku tarkoitus ja uskon, että asiat järjestyy aina, mutta ei se silti lievennä ahdistusta. Täytyy vaan koittaa iloita pienistä arjen iloista ja keksiä vapaa-ajalla mielekkäitä juttuja vastapainoksi.

    Täytän ensi kuussa 27, mutta just se lähestyvä 30 on alkanut pyörii mielessä vaikka siihen hetki vielä onkin. Samanikäisistä ystävistä jotkut on jo naimisissa ja perheellisiä ja osa löytänyt oman alansa työelämässä. Itse on vähän sekaisin että mitä pitäisi tehdä ja milloin, mihin suuntaan lähtisi.. no, kai aika näyttää sitten!

    Toivottavasti tämä kriisivaihe tuo molemmille jotain hyvää lopulta :)

    • Niinpä, sama täällä. Vaikea kausi on todellakin hyvä sana kuvaamaan tätä ajanjaksoa jota itsekin nyt elämässäni läpi käyn. Mutta kuten positiiviseen sävyyn lopussa totesitkin, ehkä tällä on tarkoituksensa ja se tuo elämäämme jotain hyvää lopulta? Ainakin kasvun paikka tämä on itselleni, ehdottomasti.

      Muistan itse asiassa, että kriiseilin myös kolmeakymppiä suunnilleen pari vuotta ennen kuin sen täytin. 29-vuotiaana taas olin jo todella rauhallisin mielin ja odotin suurta päivääni. Nyt tuo ahdistus on kuitenkin palannut, mutta eiköhän tästäkin vielä selvitä. Hurjasti tsemppiä sinnekin ja toivottavasti ajatukset selkiintyvät! Pyritään innostumaan asioista ja saamaan energiat takaisin. :)

  4. Siis jokaikinen sana sun postauksessa on ihankuin mun päästä ja ajatuksista! 30 tuli mittariin nyt kesällä ja kriisi on todella päällä ja samaistun ajatuksiisi täysin! Mutta uskon että selvitään kriisistä vahvempina kuin koskaan :)

    • Ehkä se on nimenomaan sitten tähän meidän ikään liittyvä juttu tällä kertaa? Mutta onhan kolmekymmentä oikeasti varmasti aika monelle merkittävä ikä. Vaikka periaatteessa ikä on vaan numeroita, on vuosikymmenen vaihtaminen ainakin omasta mielestäni suhteellisen iso ja merkittävä juttu. Itse, kun olen vähän sellainen etten haluaisi vanheta siinä mielessä, että tulee oletettavasti muuttua vakavaksi ja nimenomaan pysähtyä. Parikymppisenä tuntuu, että elämää on loputtomasti jäljellä mutta nyt taas tuntuu, että seuraavat kymmenen vuotta elämässäni ovat jotenkin todella ratkaisevia – jopa ahdistavan ratkaisevia.

      Ja samaa uskon. Nyt vaan pitää koittaa keskittää energia hyviin juttuihin ja oikeasti miettiä, mihin suuntaan elämäänsä haluaa jatkossa viedä. Paljon tsemppiä sinne! :)

  5. Täällä myös kriisi. Aloin itkemään lukiessani tekstiäsi sillä jotenkin tarvitsin noita lohduttavia sanoja ja toteamuksia. Erosin keväällä jonka jälkeen on ollut railakas kesä ja vaikka onkin hauskaa ollut, on todettava että olen aivan hukassa. Juhliminen ja hauskanpito on ollut ihanaa, mutta puolestaan tuonut myös ongelmia ja menevä elämäntyyli ei kauheasti voimia säästele tai kerrytä… Olo on yksinäinen ja pelokas enkä ole varma myöskään mihin suuntaan seuraavaksi, mutta toivottavasti tämäkin johtaa johonkin parempaan ja huomaan, että elämän kuopat ovat johdattaneet juuri sinne mihin piti.
    Eli kaikenlaisia mietteitä täälläkin vaikka olenkin sinua 5v nuorempi!

    • Voi ei, ihana kuulla jos sanani toimivat lohduttajina. <3 Tiedän, mitä tarkoitat. Juhliminen ja hauskanpito tuntuu usein niin hyvältä ratkaisulta "paeta" ongelmia, tilanteita ja jopa omaa elämää. Itsekin mennyt aika paljon tänä kesänä, tavallista enemmän siis. Nyt kesän lopussa sitten tuntuu aika tyhjältä ja oma elämä jotenkin kovin irralliselta.

      Mutta kuten sanottu, kriisejä tulee ja menee. Myös sinun iässä on luonnollista käydä moisia läpi ja nimenomaan ero on usein asia, joka sekoittaa tunteita, ajatuksia ja päätä aika tavalla. Anna siis itsellesi aikaa. Kun aloitat eron käsittelemisen, on suunta vaan ylöspäin. Itsekin hoen tosiaan itselleni voimalauseita ja pyrin ajattelemaan optimistisesti vaikka hukassa olenkin. Elämällä on kuitenkin paljon vielä annettavana, tiedän sen.

      Tsemppihalit sinne! <3

  6. Hei. Kuulostaa aika tutulta tuo sun tilanne! Luulen että siihen auttaa vain aika. Myöskin kokemuksesi matkalla on varmasti laittanut pään hieman sekaisin!( tiedän senkin tunteen ☹) Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, niin päivä kerrallaan! Asiat tuppaa kyllä selvitä. Mut joo, kait nämä tälläset ajatukset sitten on sitä kolmenkympin kriisiä, mitä en uskonut itekään kokevani 😅

    • Niinpä, samaan uskon. Mutta kuten sanoit, päivä kerrallaan niin eiköhän ajatukset ala selkeytymään. Ehkä tämäkin kriisi opettaa jotain elämästä.

  7. Tuttuja ajatuksia ja ehkä myös jonkunlaista ikäkriisiä tästä kun itsekkin sen 30 täytin.. Yllättäen toisen kerran elämässä myöskin ulkomaille muutto ei oman alan töihin pienellä palkalla jännittää mutta samalla taas odottaa uusia seikkailuja. Toisaalta en tiedä ”kuuluisiko” 30v enää seikkailla ja aika näyttää asetunko tännekkään. Oma paikka ei ehkä ole vieläkään tähän ikään mennessä löytynyt. Silti kannustan seikkailuun ja lähtemään ulkomaille jos yhtään siltä tuntuu. Mikään ei oo koskaan antanut mulle elämässä niin paljon, uusia kokemuksia, opettanut asioita, saanut tutustua uusiin ihmisiin ja arvostamaan tiettyjä asioita elämässä. Riskit kannattaa joskus eikä tarvitse miettiä mitä jos… :)

    • Uusia seikkailuja on varmasti sinulle luvassa! :) Upeaa, että olet rohkea ja lähdet – ihan sama vaikka tekisitkin töitä pienemmällä palkalla sillä seikkailut ovat taattuja.

      Itsekin mietin noita seikkailuja nyt todella paljon mutta kuten sanoit, tavallaan takaraivossa huutelee jokin siitä, että olen jo kolmekymmentä, että eikö seikkailut kuuluisi olla seikkailtu? Tuollaisille ajatuksille ei todellakaan pitäisi antaa sijaa.

      Turvallista matkaa ja toivottavasti matka avaa sinullekin maailmaasi ja pääset tästä ikäkriisistä ylitse! :)

  8. Minäki tuun tänne taas meuhottamaan, miten ulkomaille muutto kannattaa aina. Koska sieltä pääsee kyllä pois, jos ei viihdykään, eikä se ole ”maitojunalla takaisin palaamista”. Australian working holiday -viisumin saa vielä kolmekymppisenä ja Uuteen Seelantiin raja on 35v. Toki Euroopan sisälläkin voi muuttaa tai vaikkapa Etelä-Amerikkaan, mutta Oseania (tai siis nimenomaan nuo kaksi maata) on näiden työviisumijärjestelyjen, kielen ja kulttuurin vuoksi helpoin. Vielä kun sinulla on tämä blogi, niin ei tarvitsisi hurjan paljon muita töitä tehdäkään ja jäisi enemmän aikaa keskittyä kaikkeen muuhun :)

    Mulla oli kunnon kriiseilyt menossa kun olin valmistunut 24-vuotiaana. Tällaisissa no worries -maissa asuminen on tehnyt pelkkää hyvää. Toki asuinmaata ei pidä vaihtaa, että pääsisi ongelmia pakoon, mutta jos on olo että haluaa vähän mietiskellä elämää, niin uudet kuviot voi tuoda uusia näkökulmiakin.

    http://www.lily.fi/blogit/andando

    • Totta! Juuri tuota viisumia olen viime aikoina tutkaillutkin. :) Ja Aussit kiinnostaa (minulla siellä myös sukulaisia) sekä Aasia. Ainut asia, mikä hieman pelottaa on yksin lähteminen. En ole ollenkaan yksin matkustaja (kai?!) vaikka muuten yksin olemisesta pidänkin. Mutta tavallaan olen koittanut miettiä sitä, että minun on pakko tehdä elämässäni valintoja itseni vuoksi. En voi tätäkään asiaa miettiä niin, että tarvitsen siihen jonkun muun ”tueksi”. Tekisin matkan kuitenkin itseäni varten ja olen varma, että paljon se opettaisi. Ja kuten sanoitkin, eihän sitä ole pakko lähteä heti kokonaan pois vaan voi testata esimerkiksi muutamalla kuukaudella.

      Aasiaanhan voisi lähteä muutamaksi kuukaudeksi ihan vaan mietiskelemään/bloggaamaan, sillä siellä on niin edullista. Rahaa tulee nyt kuitenkin vielä hetki säästää, mikä antaa vähän peliaikaakin. Vaikka tavallaan on sellainen olo, että haluaisi lähteä nyt heti paikalla…

      Kiitos tsempeistä ja kehoituksesta rohkeuteen!

  9. Voi Jutta <3 Mun on pitänyt jo ties kuinka moneen postaukseen kirjoittaa kommentti. Esim. postauksiin joissa olet puhunut herkkyydestä, tyhjyyden tunteesta, irtipäästämisestä. Se on ihmeellistä miten sun postaukset kolahtaa niin omaan tilanteeseen ja omiin ajatuksiin! Olen ajatellutkin, että oot ollut mulle kuin jonkinlainen sielunsisko, erosimme samoihin aikoihin pitkistä suhteista ja tuolloin jätin viimeisimmän kommenttini.

    Olen itse rehellisesti sanottuna tosi hukassa elämäni kanssa, olen juuri täyttämässä 28 vuotta. En oikein tiedä mihin suuntaan mun pitäisi elämäni kanssa lähteä, tunnen olevani jonkinlaisessa risteyksessä. Päällimmäinen tunne on juuri tuo mitä kuvailit,levottomuus ja ahdistus. Olin hiljattain lempiartistini keikalla, vaikka olin etukäteen aivan tajuttoman innoissani keikasta, tunsin jotenkin, etten ollut läsnä kun hetki koitti. Tunsin oloni jotenkin irralliseksi enkä osannut nauttia tilanteesta sillä tapaa kuin normaalisti olisin. Se on merkki siitä, että en elä hetkessä. Olen ajatuksissani jossain muualla, menneessä tai tulevassa. Olen masentunut ja ahdistunut, koska en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja tässä se juju juuri onkin; me emme voi tietää mitä tulee tapahtumaan. Joten miksei ikävätkin tapahtumat elämässämme voisi johtaa johonkin paljon parempaan? Tuohon negatiiviseen ajatuskierteeseen on vain niin helppo jäädä kiinni. Ja kuten sanoit, tilanteessa pitäisi ennemminkin keskittyä mahdollisuuksiin joita meillä on. Emme ole velvollsia kellekään, joten tilanteesta pitäisi olla kiitollinen. Kuten sinulla on nyt mahdollisuus lähteä ulkomaille jos vain haluat. Niinkuin joku kommentoikin, pääseehän sieltä pois jos ei tunne oloaan mukavaksi. :)

    Olen aiemmin suhtautunut itseään etsiviin ihmisiin jotenkin naiivisti. Olen miettinyt, miksi itseään pitäsi etsiä, ja jopa naureskellut asialle.Nyt itse juuri tämän asian kanssa kamppailevana voin myöntää, että olenpa ollut lapsellinen. Toisaalta olen kasvanut ihan mielettömästi noista ajoista ja siitä olen ylpeä. Eli jotain hyvääkin elämän isoista muutostilanteista on koitunut. Nimenomaan tähän vaiheeseen elämässä, kriisivaihe vai miksi sitä kutsuisikaan, tulisi suhtautua positiivisesti sillä se on henkisen kasvun paikka. Haluan uskoa, että näillä vaiheilla on jokin isompi tarkoitus elämässämme. Vaikeita asoita on tosiaan helppo sysätä sivummalle ja käsittelyä viivyttää sitä kautta. Tähän olen itsekin sortunut, ja siihen meni vuosi. Ainoa huono puoli tässä on, että jossain vaiheessa nuo padotut tunteet ja käsittelemättömät asiat purkautuvat ulos ja varmasti vielä pahempina. Jälkeenpäin ajateltuna kauhistuttaa, miten paljon olen aikaani hukannut siihen, että olen pitänyt ns. kulissia yllä, toiminut kuin jokin robotti. Mutta nyt olen jo paremmalla tiellä ja mukava kuulla, että sinäkin olet :)

    Loppuun täytyy sanoa, että tämänkaltaisilla postauksilla on todella iso merkitys lukijoille. Moni muukin käy samoja vaiheita läpi. Minusta on rohkeaa että tuot näitä asioita esille. Jokainen käy elämässään omia kamppailujaan läpi, mutta se tunne kun lukee samanlaisia tarinoita muilta tuo jo helpotuksen ja yhteenkuuluvuuden tunteen. En ole yksin asian kanssa. Kiitos <3

    BTW, todella kauniita kuvia! :)

    • Voi ei, kiitos Milla aivan ihanasta kommentistasi. <3 Muutama kyynel vierähti silmäkulmasta.

      Tiedän, mitä tarkoitat tuolla ettet ole läsnä henkisesti. Itselläni on ollut paljon samaa. Liikaa mietin tulevaisuutta ja menneisyydessäkin elin todella pitkään. Tällä hetkellä koen ahdistusta mutta samaan aikaan olen miettinyt sitä, kuinka paljon nyt olen keskittynyt negatiiviseen. Tämä toisaalta johtuu ihan vaan siitä, että elämässäni on melankolinen vire. Kuten sanoin, tuntuu ettei mikään oikein tunnu miltään ja todella moni asia tuntuu kotikaupungissanikin vieraalta. Santorinin matkan jälkeen on vaan ollut sellainen tunne, etten enää kuulu tänne – vaikka aina aikaisemmin olen Helsinkiä rakastanut ja oikeasti tykkään Suomesta maana. En tiedä, mutta joku tuollainen ihmeellinen fiilis on ollut alitajunnassani matkan jälkeen. Se on ehkä jokin piste iin päälle tämän kriisin suhteen.

      Ja nimenomaan, täysin samoilla linjoilla kanssasi. Kriisit kasvattavat aina ja niiden seurauksena kasvamme ihmisinä. Se ei ole mielestäni millään tapaa liibalaabaa, sillä itsemme kanssa me täällä eletään ja jos oikeasti pakoilemme ajatuksiamme ja niiden huonompienkin sellaisten kohtaamista, tekee se meille todella paljon hallaa. Itsekin siis tuon läpikäyneenä en voi kuin todeta, että mieluummin kohtaan nämä erittäin paskatkin tunteet nyt sellaisina kuin ne tulevat, enkä yritä esittää mitään. Tunteiden patoaminen on oikeasti pahinta, mitä itselleen voi tehdä.

      Kiitos vielä todella paljon rohkaisevista sanoistasi. <3 Merkkaa todella paljon kuulla, että ajatuksien julki tuomisesta on apua. Välillä sitä miettii, paljastaako liikaa mutta toisaalta nämäkin tuntemukset ovat kovin inhimillisiä, joten miksi en niitä kanssanne jakaisi? Ja nimenomaan tällaisten kommenttien jälkeen tulee tunne, että todellakin haluan niitä myös jatkossakin jakaa.

      Kaikkea hyvää sinnekin ja tsemppiä kriisin keskelle. Olen varma, että sinullakin tämä tilanne vielä helpottaa ja ylipäänsä selkeytyy, mihin suuntaan elämää kuuluu viedä – tai sitten elämä vaan vie sinua. Itse asiassa tuokin olisi aika hyvä juttu välillä, ettei miettisi liikaa vaan heittäytysi. <3

      Ja kiitos, pidän itsekin kovasti noista kuvista. :)

  10. Joskus pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Ehkä se ihmisen kaipuu johonkin pakopaikkaan on sitä, että mieli tarvitsee välimatkaa, jotta voi prosessoida asioita. 😊 Jos ei ulkomaille, niin poiketa vaikka yksin metsään kävelylle. Tai uudessa kaupungissa shoppailureissu ja kahvilaan yksin istahtaminen, ilman pelkoa, että joku tuttu tulee vastaan. Sinun mieli haluaa tulla kuulluksi ja et ehkä osaa rauhoittua sitä kuuntelemaan tutuissa piireissä. Joskus ihan lyhyt irtiotto riittää. Ja monesti ne asiat, joita vastaan on, eli mitä kohti ei halua, kertovat eniten. Esim. Joku voi ajatella, että ei lapsia ikinä Hui apua, mutta sisimmässään haluaisi kuitenkin kokea jotain vastaavaa. Tai että tuntee ärsyytyvänsä jostakin seurasta/asioista, salaa kaipaa heiltä/ sitä itselleen. Joskus kasvatusfilosofian tunneilla käytiin läpi näitä elämän eri kriisejä. Ihminen ei voi kasvaa, ennenkuin on käynyt tietyt kriisit. Joku iän puolesta nuorempi voi olla henkisesti vanhempi, jos kokenut eri kriisit jo aikasemmin.. :)

    Mutta ole itselle armollinen ja muista, että oot paras mahdollinen itsesi.
    <3
    Tsemppiä!

    • Todella viisaita ja ajatuksia herättäviä sanoja, kiitos. <3

      Tuli itse asiassa koko kommentistasi sellainen mieltä avartava ja oivaltava tunne – juuri noinhan se menee. Joskus nämä asiat vaan tulee kuulla/lukea ulkopuolisen suusta jotta ne oikeasti oivaltaa. Kiitos sinulle.

  11. Mä haluaisin Jutta sanoa sulle että älä stressaa elämää niin kauheen paljon. Asia mitä tuut katumaan aikuisena (aikuisena meinaan 50+ ikää) on se että ”pilaat” nuoruutesi stressaamalla kaikkea niin kovasti.

    Sulla on se onni että voit ainakin tän hetkistä työtä tehdä ihan missä vaan joten ehdottomasti suosittelen lähtemään ulkomaille edes vaikka pariksi kuukaudeksi, veikkaan että enemmin kadut sitä että et lähtenyt kuin sitä että lähdit.
    Voithan liittyä vaikka kyseisen paikan facebook Suomi-ryhmään (sellaisia on varmasti joka maassa ja paikassa) ja sitä kautta saada ystäviä joten et ole yksin.
    <3

    • Välttämättä ei ole niinkään kyse stressistä vaan ennemmin jostain sisäisestä tyytymättömyydestä, kaipuusta, ahdistuksesta… On helppo sanoa, että tee näin tai noin mutta todellisuutta on kuitenkin se, että nuo tunteet ovat sellaisia joita ei noin vaan päätetä. Totta kai olisin ennemmin täysin onnellinen, tyytyväinen ja iloinen mutta, kun nyt se vaan tuntuu vaikealle. Koitan kyllä tsempata jatkuvasti mutta silti mieli on alavireinen.

      Olet oikeassa! Tämä on asia joka hautoo mielessä nyt toden teolla. Kiitos kannustuksesta ja tsempeistä!

  12. Mulla auttoi viime vuonna elämäni kriisiin etäisyys ja aika. Otin sitä niin paljon, että jossain vaiheessa kriisi ja pahemieli tavallaan unohtui, ja sitten yhtäkkiä kaikki selkeni ja tiesin mitä halusin. Palatessa osasin taas arvostaa kaikkea niin paljon enemmän, myös niitä ihan pieniä juttuja jotka ennen otin itsestäänselvyytenä. Mulla pakopaikkana oli Suomi melkein kuuden kuukauden ajan, ehkä sulle tekisi hyvää päästä taas pois sieltä? Tsemppiä, kaikki järjestyy aina lopulta. ❤️

    xx Jenna Claudia
    http://www.jennaclaudiat.com

    • Todella tsemppaava kommentti, kiitos, että jaoit sen kanssani! Niin, sitä tässä mietin vaikka tavallaan en haluaisi paeta ongelmiani maailman ääriin mutta toisaalta, muutto uusiin kuvioihin ja ympäristöön voisi tehdä hyvää. Tai ei edes välttämättä muutto vaan hieman pidempi reissu. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 17
Tykkää jutusta