Aikuisiän ystävyyssuhteet

Lienee aika yleinen olettamus ajatella, että aikuisiällä on hankalampi luoda todellisia ystävyyssuhteita kuin lapsuudessa tai nuoruudessa. En oikeastaan tiedä johtuuko tämä siitä, että ajatellaan aikuisuuden olevan niin kiireistä, että ystävyyssuhteille on eri tavoin aikaa kuin vaikka silloin nuorempana, kun istui päivisin koulun penkillä ja juorusi välitunnilla luokkatovereiden kanssa. Vai johtuuko se siitä, että ihmiset syystä tai toisesta sulkeutuvat vanhetessaan? Elämä ei olekaan enää yhtä juhlaa ja hauskanpitoa, vaan lähinnä niitä arjen haasteita ja velvollisuuksia. Halusin ottaa kantaa aiheeseen, sillä omassa elämässäni tämä juttu on mennyt aivan päinvastaisella tavalla.

Olen tosiaan löytänyt oman elämäni kestävimmät ystävyyssuhteet vasta aikuisiällä. Lapsena viihdyin paljon yksin ja muutimme niin paljon. Jouduin luopumaan jatkuvasti niistä muutamista kavereistani ja elämä oli pysyvien ihmissuhteiden osalta jatkuvasti murroksessa. Teininä oli kyllä muutamia hyviä ystäviä mutta nuo ihmissuhteet ovat kariutuneet jo aika päiviä sitten. Helsinkiin muutettuani tunsin täältä ainoastaan yhden ihmisen, jonka kanssa suhde jossain kohtaa myöskin laimeni. Elämässäni on tapahtunut paljon sitä, että ystävyyssuhteet ovat olleet hyvin läheisiäkin, mutta syystä tai toisesta sitten vaan hiipuneet. Tavallisesti se painavin syy on ollut elämäntilanteiden muuttuminen, jota tapahtui nimenomaan 18-25 ikävuosien välillä aika paljonkin. Tuo on oikeasti aikamoista kipuilun aikakautta, jolloin saattaa tapahtua todella paljon sitä, että kasvetaan erilleen ja muutenkin eri vauhtia.

Omassa elämässäni ystävyyssuhteet ovat parantuneet vanhetessa. Viime vuosien aikana olen saanut uusia läheisiä ystäviä, muutama vanhempi ystävyyssuhde on lujittunut entisestään, yksi ihminen tullut elämääni yhdeksi tärkeimmistä, vaikken aikaisemmin ajatellut niin tapahtuvan ja mikä parasta, ystävyyssuhteista on tullut todella tärkeitä itselleni. Tämä on ehkä se suurin muutos, joka on tapahtunut myös itsessäni, sillä nuorempanahan ajattelin, että ihmiset ovat vaan käymässä elämässäni. En kohdellut aina silloisia ystäviäni heidän ansaitsemallaan tavalla sillä ajattelin, että kuitenkin he tuosta lähtevät – onko sillä niin väliä? Veikkaan, että tuo kaikki johtui lapsuudestani ja siitä, etten koskaan silloin saanut pitää ystäviäni. Tuon seurauksena minulle kehittyi jonkinlainen lukko, joka ohjasi pitkälti myös ihmissuhteitani ja etenkin niitä ystävyyssuhteita. Jos rehellisiä ollaan, en oikeastaan aikaisemmin edes tiennyt, mitä todellinen ystävyys on – sen olen oppinut vasta ihan viime vuosina.

Nykyään ajattelen ystävyydestä todella eri tavoin kuin parikymppisenä. Pidän ystäviäni perheenjäseninä, joiden puolta pidetään ja joiden rinnalla seistään tapahtui, mitä tapahtui. Olen päivittäin yhteydessä osaan lähimmistä ystävistäni ja osan kanssa useamman kerran viikossa. Toki on myös heitä, joiden kanssa ei olla yhteydessä jatkuvasti mutta aina silloin, kun nähdään, jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Näin useimmiten nimenomaan heidän kanssaan, joilla on jo perhettä ja sen vuoksi paljon omia kiireitä.

Koen, että aikuisiän ystävyyssuhteet ovat monellakin tapaa parempia kuin ne lapsuudessa tai nuoruudessa solmitut ystävyyssuhteet. Nykyään ihmissuhteilta osaa vaatia ja ne pitävät sisällään muutakin kuin pinnallista jorinaa. Päivän puheenaihe ei ole se, mitä puetaan baariin päälle, vaan välillä oikeasti jaetaan niitä elämän pahimpia kriisejä ja avaudutaan oman elämän vaikeuksista. Minä ainakin koen, että ystävät ovat vuosi vuodelta tulleet itselleni tärkeämmiksi. Olen siinä mielessä onnekas, että voin sanoa omistavani ystäviä. Tiedän, että lähelläni on heitä, jotka tukevat, kannustavat ja rohkaisevat. En ole pahimpana hetkenäkään yksin ellen näin halua. Toisaalta kuten olen aikaisemmin maininnut, olen ihmisenä vähän sellainen etten kovin helposti taakoita muita ajatuksillani, vaan käyn niitä läpi itsekseni. Tärkeintä on kuitenkin se tieto siitä, että olemassa on ihmisiä, joita voin halutessani asioillani kuormittaa ja he jaksavat kuunnella.

Kuinka sitten löytää aikuisiällä ystäviä? Tuo on varmasti monelle kiperä kysymys. Itsehän olen esimerkiksi ihminen joka ei ole yhdessäkään työpaikassa solminut erityisen läheisiä ihmissuhteita työkavereidensa kanssa. Monille nimenomaan koulu tai työpaikka on väylä luoda ihmissuhteita, mutta itselleni ne eivät ole sitä jostain syystä olleet. Omat ystäväni ovat tulleet vähän sieltä sun täältä, yhteisten tuttujen kautta tai jopa tämän blogin välityksellä. Jotenkin uskon, että jokainen heistä on vaan tavalla tai toisella johdatettu elämääni. Tavallisesti yhteen ovat ajaneet yhdistävät tekijät, kuten saman tyylinen elämäntilanne tai ajatusmaailma, arvot sekä se, että yleisesti ottaen synkkaa ja luottamus syntyy. Mielestäni joidenkin ihmisten kanssa vaan yksinkertaisesti syntyy tietynlainen yhteys. Saatat tuntea heidän kanssaan yhteenkuuluvuuden tunnetta jo tapaamishetkellä tai joskus oivallat sen vasta hieman myöhemmin.

Mitään tiettyä kaavaa ystävien hankkimiseen ei mielestäni ole. Ja oikeastaan en tiedä meneekö se edes niin, että ystäviä varsinaisesti voitaisiin hankkia. Ystävyydessä on kuitenkin kyse niin monesta seikasta, joiden tulee klikata. Ehkä sellainen avoin mieli ja sosiaalisuus ovat eduksi. Itse olen kohdannut esimerkiksi viime aikoina muutamaankin otteeseen tilanteita, joissa olen tuntenut jonkun yhteyden ihan vaan ensitapaamisen yhteydessä. Toinen tapahtui eräässä blogitilaisuudessa, jossa esittelimme ensimmäistä kertaa erään kollegan kanssa. Emme siis ole vielä ystävystyneet, sillä emme ole nähneet tuon jälkeen mutta hassua kuinka siinä hetkessä minulle vaan tuli tunne, että tämän ihmisen kanssa synkkaisi aivan varmasti – saas nähdä ystävystymmekö jossain kohtaa. Aina se ei tokikaan noin mene mutta jotenkin itse koen, että näin aikuisiällä sitä ehkä vaatiikin ystävyyssuhteilta enemmän ja sen seurauksena vaatii myös sitä, että tapaamishetkellä jo tuntee edes jonkinlaista samanhenkisyyttä.

Kengät Vans / Farkut Monki / Vyö Minimum/ T-Paita Moss Copenhagen / Takki Lindex (second hand) / Korvakorut & Other Stories / Aurinkolasit Ray-Ban

Mielestäni ikä on vaan numeroita, mitä tulee ystävyyssuhteisiin. Ihan sama vaikka olisimme kuinka vanhoja, voimme löytää elämäämme aina uusia ystäviä tai lujittaa niitä vanhoja ihmissuhteita. Näin vanhempana ystävyys on ehkä hieman erilaista kuin silloin teininä mutta mielestäni ehdottomasti vaan positiivisella tavalla!

Toivon todella, että teistä jokaisella on edes yksi hyvä ystävä. Olen nimittäin ehdottomasti sitä mieltä, että ei se määrä vaan laatu – yksikin rakas ihminen riittää. Itsekin, kun olen elänyt suurimman osan elämästäni omistaen vaan muutaman läheisen ystävän tiedän, että sekin riittää.

Miten te koette aikusiän ystävyyssuhteet? Onko mielestänne ystävyys parempaa vanhempana tai koetteko puolestaan, että ystäviä olisi aikuisena vaikea löytää?

Kuvat: Ihana ystäväni Iines / Edit: minä

On my way

11 vastausta artikkeliin “Aikuisiän ystävyyssuhteet”

  1. Tälleen kolmekymppisenä vasta ne eri elämäntilanteet tuleekin ilmi. Itse olen ainoa sinkku kavereideni keskuudessa ja se taas jotenkin saa mut ajattelemaan että olen jotenkin ulkopuolinen sen takia. Tavallaan kuitenkin se puoliso on se nro 1 ja sitten tulee muut, eli en ole kenellekään niin tärkeä kuin se oma puoliso on. En tiedä onko tässä ajattelussa mitään järkeä enkä edes tiedä miksi ajattelen näin. Muutenkin jotenkin surullista että jään helposti ulkopuolelle kaikista ns pariskuntailloista vaan sen takia, että olen sinkku. Ja vielä kun siihen yhdistää erakkomaisen luonteeni niin helposti eristäydyn ystävistäni. Ei hyvä.

    • Itse en tullutkaan tuota ajatelleeksi, sillä omissa ystävissäni on niin sinkkuja kuin parisuhteessakin eläviä. En ole kuitenkaan kokenut koskaan, että nämä parisuhteessä elävät ystäväni olisivat olleet jotenkin ”vaikeasti tavotettavissa”, sillä jokaiselle on ollut itsestään selvää, että myös ystävät kuuluvat elämään. Itsekin ajattelin samalla tapaa silloin, kun seurustelin ja minulle oli aina tärkeää, että on myös se oma elämäkin. Mutta toisaalta olen kyllä ehkä itsekin vähän sellainen ihminen, etten kaipaa joka päivä seuraa. Eli riittää, kunhan näen viikottain ystäviäni ja ollaan tavalla tai toisella yhteydessä – kaikkia tosin en näe edes viikottain.

      Ymmärrän kyllä tuntemuksesi vaikka en olekaan vastaavaa kokenut. Voisitko puhua tuosta asiasta ystäviesi kanssa? Jos et ota osaa parisuhdeiltoihin niin voisitteko tehdä ehkä porukalla jotain muuten? Esimerkiksi shoppailut ja brunssi viikonloppuna tms. Mielestäni, kun ei ole normaalia viettää kaikkea aikaa kumppaninsa kanssa ja on todella ikävää jos sinua sorsitaan siksi ettet seurustele. Toisaalta, mitä todennäköisintä on se, että ystäväsi eivät ole tajunneet asiaa eivätkä osaa kuvitellakaan, että ajattelisit noin. Se nimenomaan saattaisi vaatia sen, että olisit rehellinen ja avaisit heille mieltäsi. Olen oikeasti varma, että saisit muutosta aikaan jos vaan rohkaistuisit ja kertoisit. :)

    • Eh nojoo ehkä toi eka kommentti oli turhan ystäviäni dissaava kommentti. Kyllä me tehdään juttuja ilman niitä miehiä, mutta ehkä tässä sinkkuahdistuksessa välillä tulee sellainen fiilis, että olisi kiva osallistua niihin pariskuntailtoihin myös pariskuntana. :D

    • No mutta ymmärrän ja erilaisia tuntemuksia onkin lupa tuntea, siinä ei ole mitään väärää. :) Kiva kuitenkin kuulla, että teillä on tosiaan erilaisia juttuja myös ilman miehiäkin. Ja siinä kohtaa, kun sinä tapaat sen toisen puoliskosi, voit ottaa osaa parisuhdeiltoihin. Joskus näissä jutuissa vaan tarvitaan kärsivällisyyttä, kaikelle on aikansa ja paikkansa.

  2. Itselläni ystäväpiiri vaihtui vähän päälle kolmekymppisenä hyvin radikaalisti, kun omat arvonikin muuttuivat. En halunnut enää elämääni pinnallisia bilehileitä, joiden suurin huvi oli juoruileminen ja ihmisten arvostelu selän takana. Nykyisin ystäväni ovat empaattisia, huomaavaisia ja heidän kanssa on helppo vaihtaa ajatuksia. Ystäviä kyllä löytää, tosin ei enää niin helposti kuin ennen. Toivon myös, että näiden ihanien ihmisten kanssa ystävyys tulee kestämään.

    • Veikkaan, että juuri noin käy usein meidän iässämme. Omalla kohdallani muutos tapahtui jo hieman aikaisemmin. Nykyään lähimmät ihmiseni ovat ihanan syvällisiä ja tunnen, että voin jutella heidän kanssaan mistä vaan. On todellakin rikkaus omata ystäviä, joiden kanssa on helppoa ja luontevaa olla, sekä arvomaailmakin tuntuu samanlaiselta!

  3. Täällä puolestaa yksi, joka kokee, että ystävät ovat ihan valtavan tärkeitä, mutta esimerkiksi yhteydenpito monta kertaa viikossa/näkeminen viikottain jonkun ystävän kanssa on aivan liikaa, jopa kuormittavaa. Yleensä näen jotakuta ystävistäni noin kerran viikossa, mutta se riittäisi itselleni oikein hyvin. Monen ystävän näkeminen viikon aikana on jo ihan mahdottomuus. Vaativa työ ja parisuhde vievät paljon aikaa ja olen ihminen, joka tarvitsee myös omaa aikaa levätä ja latautua. Joillekin ystävilleni, erityisesti niille, joilla ei ole parisuhdetta tai perhettä, tätä on ollut paikoin vaikeaa ymmärtää. Minusta aikuisiin ystävyyssuhteisiin pitäisi kuulua ymmärrys siitä, että aina ei vaan voi enää samalla tavalla tavata/olla yhteydessä niin usein kuin teininä tai parikymppisenä, mutta vaikeina paikkoina ollaan tukena ja molemmat osapuolet panostavat siihen, että nähdään kuitenkin säännöllisesti. Itse en jaksa kauhean symbioottisia ystävyyssuhteina kolmikympisenä, mutta se ei tarkoita etteikö ystävät olisi hurjan tärkeitä. Joskus vaan vähemmän on enemmän ja ainakin itse koen osaavani myös antaa enemmän ja olevani paremmin läsnä, kun ei olla ihan koko ajan yhteydessä.

    • Totta, en siis itsekään jaksaisi joka päivä viettää aikaa ystävien kanssa vaikka he tärkeitä ovatkin! Olen itsekin vähän sellainen, että kuormitun herkästi ja kaipaan omaa aikaa. Toisaalta nykyään, kun töitä tekee pääasiassa yksin on kivempi iltaisin nähdä ihmisiä kuin viettää aikaa itsekseen. Aikaisemmin, kun oli päivät ihmisten kanssa toivoi illoilta todella rauhaa… Kai tämäkin menee siis hieman elämäntilanteen mukaan. :)

      Uskon, että ikäisemme ystävät ymmärtävät sen, että omaakin rauhaa kaivataan. Ja jos osa ei ymmärrä niin valitettavasti tällä ikää on ehkä lupakin jo ajatella itseään, joten mielestäni vaan rehellisesti asiat tiskiin.

    • Tuo on niin totta.
      Mulla itsellä on sama tilanne, ei vaan ole voimavaroja nähdä monia henkilöitä arkisin. Töissä täytyy käydä, omaa aikaa täytyy olla ja samoin harrastuksia. Unohtamatta puolisoa, tottakai. Harrastuksiin menee se 3 iltaa viikossa, sitten pitäis päästä olemaan kotona pari iltaa ja tuleekin jo viikonloppu ja on vaikka mitä hommaa ja täytyis ehtiä käydä siellä sun täällä ja unohtamatta sitä et jos on jotain asioita hoidettavana niiiiin….

      Koen toisinaan todella stressaavaksi sen, että pitäisi yrittää nähdä kaikkia kavereita arkisin ja sovittaa omatkin pakolliset menot siihen vielä. Lisäksi mulla on ihan sama juttu ton kotona olemisen kanssa, kotona oleminen on mulle äärimmäisen tärkeätä. En kykene palautumaan arjesta, jollen saa viettää joitakin päiviä vain kotona.

      Oon ratkassu ”ongelman” sillä, että olen sopinut itseni kanssa et nään yhden ihmisen arkena (ellei nyt satu jotenkin todella sopivasti osumaan että on asiaa juuri jonkun ystävän asuinpaikan suunnalle ja sitä kautta hyödynnän matkan näkemisellä) Tälleen oon päässy eroon stressistä, jota koin joskus kun kalenteri oli täynnä. Joka päivä piti juosta töiden jälkeen sinne sun tänne et ehtii nähdä millon ketäkin, se oli tosi raskasta ja henkisesti uuvuttavaa vaikka kuulostaa ihan pöllöltä kun itekin luen tän tekstin.

      Lisäksi se näkeminenkin on niin vaikeeta sovittaa arkeen kun kaikki tekee eri vuoroja ja harrastaa eri aikaan ja on puolisot ja on toiset kaverit ja hohhoihaa oikeesti. :D

  4. Kiitos taas ajatuksia herättävästä postauksesta. Osaat kirjoittaa niin samaistuttavasti ja ajatuksia haastavasti vaikeistakin aiheista. Tuntuu, että harvempi blogi keskittyy näin ns. ”vaikeisiin” ja herkkiin aiheisiin, sen vuoksi blogisi on mielestäni erottuva ja jatkossakin pärjäävä.
    Kauneudesta ja erityisesti hiuksista tykkään lukea, reseptisi ja terveysaiheiset postaukset ovat myös todella mielenkiintoisia. :)

    • Kiitos Adeler todella paljon palautteestasi! <3 Kiva kuulla, että blogini sisältö on mielenkiintoista ja herättää ajatuksia. Toivon, että näin on tosiaan jatkossakin. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 16
Tykkää jutusta