Ei ole olemassa täydellistä elämää

Kuinka usein olet katsonut toisten elämää ja miettinyt, kunpa omanikin olisi tuollaista – noin täydellistä? Itse olen syyllistynyt tuohon monen monta kertaa. Ihastellut kiiltokuvamaisen kauniita muotiblogeja, joissa kirjoittaja näyttää viimeisen päälle tyylikkäältä tai katsonut ihaillen heitä, jotka suorastaan hehkuvat iloa ja onnellisuutta. Ehkä varsinkin tällä hetkellä, kun oma elämä ei ole sitä onnellisinta mahdollista on huomannut olevansa tuollaisessa tilanteessa useinkin. En ihastele materiaa vaan ennemminkin ihmisiä, jotka näyttävät onnellisilta – hymyilevät ja hehkuvat. Mielestäni onnelliset ihmiset, kun ovat niitä kaikista kauneimpia. Ja oletteko muuten huomanneet, että sisimmän tilan näkee todella helposti ihmisen silmistä?

Faktaahan on se, että kenenkään elämä ei ole täydellistä – ei sinun eikä minun. Jokaisen arkeen kuuluu ongelmia ja myös niitä surullisempia asioita. Meille ihmisille annetaan välillä enemmän kuin jaksamme kantaa ja se kuuluu elämään. On erilaisia ajanjaksoja, joista voimme oppia ja joiden kautta kehittyä ihmisinä. Yksi suurimmista synneistämme onkin se, että vaadimme usein elämältä liikoja. Vaadimme sitä, että sen tulisi olla täydellistä. Vertaamme tätä päivää ehkä aikoihin, jolloin olimme onnellisimmillamme ja koemme huonoa omaa tuntoa siitä, ettei elämä enää tunnukaan samanlaiselta. Tavallaan meitä pelottaa kohdata se elämän synkkä ja arkinen puoli, jossa kaikki ei tunnukaan enää hyvältä. Moni elää varmasti koko elämänsä katsomatta koskaan peilistä sitä ihmistä, joka sieltä todella kurkistaa. On helppoa paeta itseään ja heikkouksiaan suorittamiseen ja täydellisen kulissin ylläpitämiseen.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että aivan sama vaikka kerron ihmisille ettei elämäni ole täydellistä. Oikeastaan aina elämässäni on joku kamppailu meneillään mutta koen, että se on nimenomaan osa tätä kokonaisuutta – liian helpolla täällä ei päästä. Se mihin haluan kuitenkin omassa elämässäni pyrkiä, on onnellisuus, tasapaino ja tyydyttävä elämä. Tyydyttävä elämä ei ole yhtä kuin täydellinen elämä, vaan se on elämää, jota tuntuu hyvältä elää. Uskon siihen, että elämämme rakentuu pitkälti oman identiteettimme varaan ja siksipä sen murentuessa tuntuu kuin koko pakka kaatuisi. Itse olen juuri nyt nimenomaan tuollaisessa kriisivaiheessa, jossa etsin uudestaan identiteettiäni ja sitä, mitä elämältäni haluan. On ollut tavallaan pelottavaa huomata kuinka se korttitalo huojuu eniten nimenomaan siinä kohtaa, kun suhde itseensä muuttuu vaikeammaksi. Jos henkinen puoli on kunnossa, selviää elämän myrskyistäkin helpommin, sillä pohja on vahva ja siksi se kantaa. Jos tuo taas säröilee, tuntuu kaikenlainen vastatuuli siltä kuin se kaataisi koko pakan.

Toisaalta vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaakin, ilman ankeita hetkiä emme ehkä osaisi arvostaa samalla tapaa elämämme tähtihetkiä. Miettikää jos elämä olisi jatkuvaa tähtihetkissä olemista, osaisiko tai ymmärtäisikö sitä enää sen kaiken arvoa? Vai olisiko sitä oikeasti silloinkin jotain vailla? Ihminen on luontaisesti aika tyytymätön olento. Veikkaan, että tähän vaikuttaa myös yhteiskunta jossa elämme, sillä mieltämme ruokitaan jatkuvasti joka suunnalta. Osittain ehkä tämänkin takia itselleni on tullut tunne, että haluaisin hetkeksi johonkin askeettisempiin olosuhteisiin. En nyt välttämättä mihinkään kehitysmaahan mutta vaikka Indonesiaan, jossa elämä rakentuu yksinkertaisempien asioiden varaan. Kun ei ole liikaa ärsykkeitä ympärillä, ihminen pystyy helpommin keskittymäänkin siihen oleelliseen, eli ihan vaan hetkessä olemiseen, tuntemiseen sekä asioiden kokemiseen.

Koin tuollaisen ajanjakson itse asiassa lähes kymmenen vuotta sitten, kun olimme ystäväni kanssa Balilla viisi viikkoa. Muistan, kuinka elämän askeettisuus ja se, että matkassa oltiin pelkän repun kanssa, tuntui niin vapauttavalta. Yövyttiin ties missä ja kuljettiin samoilla rantamekoilla päivästä toiseen. Jotain ihmeellisen tyydyttävää tuossa oli ja sen jälkeen olikin jonkun aikaa pakottava tarve päästä takaisin. Tuon kokemuksen myötä ymmärrän, että monen kauempaa länsimaihin tulevan voi olla vaikeaa sopeutua meidän elämäntyyliimme. Onhan tämä sen verran hektistä ja suorituskeskeistä, että yhtään herkempi ihminen putoaa aika nopeasti kelkasta.

Hyvä olo lähtee sisältä. Tällä hetkellä vahvin tunteeni on se, että haluan korjata sisimpääni. Haluan löytää itseni uudestaan ja sitä kautta kokea jälleen elämäni tyydyttävänä. Täydellistä elämää en kuitenkaan halua. Haluan välillä kipuilla ja kamppailla jotta kasvan sekä kehityn. Joskus kuulin jostain, että täydellistä elämää ei ole olemassakaan mutta täyttä elämää kyllä – tuo on aika hyvin sanottu. Täydeltä tuntuva elämä on kai nimenomaan sitä hyvää elämää, joka tuntuu nautinnolliselta ihan kaikkine arkisine aherruksineenkin.

Näiden ajatusten myötä haluan toivottaa oikein ihanaa perjantaita jokaiselle. Iso virtuaalihalaus sinne ruudun toiselle puolen. <3

 

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kommentit (8)
  1. Ihana kirjoitus, sun pohdinnat vain paranevat kirjoitus kirjoitukselta! Juuri tuo, että olet rehellisesti ja avoimesti sinä juuri tuollaisena kuin olet, erottaa blogisi edukseen monista muista.
    Luulisi olevan helppoa vain olla oma itsensä, mutta sepä onkin oikeasti vaikeaa! Olen itsekin itsetutkimusmatkalla tutustumassa kuka minä oikeasti olen (kun ei lähde ajattelemaan sitä minkään ulkoisen odotuksen tai oman sisäisen uskomuksen/kriittisen äänen kautta). Se että pystyy kohtaamaan oman pimeän puolensa ja hyväksymään sen, vie itsetuntemusta hurjasti eteenpäin. Jotkut jutut ovat niin syvässä sisällä, että vaatii ensin monen kerroksen kuorimisen ennen kuin ne edes saa esiin.
    Se että pystyy vain neutraalisti toteamaan, että nyt on elämässä rankka vaihe itsensä kanssa, on todellista vahvuutta. Varsinkin tässä nyky-yhteiskunnassa, jossa ihmiset kilvan kiillottavat paraatipuoltaan ja kukaan ei oikein haluaisi puhua, miltä oikeasti tuntuu. Olen jotenkin oman prosessini kautta herkistynyt huomaamaan myös muissa ihmisissä piilotettua tuskaa (kuten sinäkin kirjoitut silmistä) ja huomannut, että moni haluaa piilottaa sitä muilta ja itseltään. Mieluummin pakenee suorittamiseen ja tekemiseen vakuutellakseen, että ei tässä mitään hätää ole, hyvin menee. Elämässä kuitenkin asiat tulevat koputtamaan ovelle yhä uudelleen niin monta kertaa kunnes viimein on valmis kohtaamaan ne. Joskus sitä ei vain edes tajua, miten se sama asia tulee eteen yhä uudelleen ilmenemällä erilaisina tapahtumina ja ihmisinä. Sehän ei tosiaan ole kiinni ”huonosta säkästä” vaan itsestä ihmisenä ja miten elää ja toimii omien tunnelukkojensa ja uskomustensa pohjalta.

    1. Kiitos Riikka! 🙂 Ja mahtavaa kuulla, että sielläkin ollaan prosessissa itsensä kanssa. Vaikka ei tämä aina helppoa ole, on suunta aivan varmasti oikea.

      Ajatuksia herättävä kommentti. Itse asiassa samaa näen minäkin tänä päivänä muiden ihmisten suhteen. Katson heitä ja heidän reaktioitaan eri tavoin ja olen monta kertaa miettinyt, miksi tuo ihminen ei halua selvittää nimenomaan syytä tuolle tuntemukselleen sen sijaan, että vaan tuntee. Ei haluta selvittää syitä sille miksi aina ihastutaan niihin vääriin miehiin tai hyväksikäyttäjiin… Toisaalta halun tulee lähteä itsestä eli ei auta jos toinen vieressä hokee, että mieti asiaa syvemmin ja eri perspektiivistä.

      Ja nimenomaan, huono tuuri ei ole syypää vääränlaisiin ihmissuhteisiin tms. elämän ongelmiin, vaan se ongelma on tavallisesti itsessä ja siihen syypäitä ovat nimenomaan elämän aikaisemmat tapahtumat, tunnelukot, ne uskomukset jne. Täysin samaa mieltä siis kanssasi!

  2. Ihan ekaksi suuren suuri lämmin halaus täältä ruudun takaa<3 olen perheellinen ja ns. kaikki perusasiat kunnossa..mutta tällä hetkellä kipuilen valtavasti sen kanssa, mikä on minun paikkani työelämässä..jotain muutosta on asioihin tultava, en vaan kestä enää tässä nykyisessä tilanteessa. Työssä ei sinänsä mitään vikaa, työkaverit ihan huippuja, joustavat työajat, ei liikaa stressiä, ihan ok. palkka…mutta, mutta työmotivaatio ollut totaalisen hukassa ja koen työni muutenkin merkityksettömäksi, maanatai-aamut ahdistavat. Toinen ongelma on se, että en kertakaikkiaan tiedä mitä muuta voisin tehdä tai mitä lähtisin opiskelmaan..tätä haahuilua on jatkunut jo useamman vuoden.

    Koen myös vähän syyllisyyttä siitä, että asiat ovat teoriassa hyvin, minun kuuluisi olla tyytyväinen, kun mietin millaisia haasteita ja suruja on esim. lähipiirissäni. Huokaisu….

    Jutta, ymmärrän siis täysin tuntemuksesi, meitä on täällä varmaan monia, joilla vastaavanlaisia mietteitä.
    Aika näyttää..

    1. Kiitos, takaisin. <3

      Ymmärrän, mitä tarkoitat. Itsekin yhdessä kohtaa elämääni painiskelin nimenomaan sen kanssa, etten enää viihtynyt työssä jota tein. Ja koin samalla tapaa ahdistusta alkavasta viikosta sekä olin jatkuvasti kotonakin kireä. Tyytymättömyyteni heijastui oikeastaan kaikkeen, mitä tein tai miten olin. Ainut ulospääsy tuosta on se, että sinun tulee löytää oma polkusi – se tie jota tahdot kulkea.

      Jos sinulla ei vielä ole mitään muuta mielessä, koita tutkia netistä erilaisia ammatteja, töitä ja mietin vaikka harrastuksiasi – tai mitä ylipäänsä tykkäät tehdä? Mitkä asiat ovat sinulle sellaisia, joissa olet ehkä hyvä ja saat niiden toteuttamisesta nautintoa? Voisikohan tuota kautta löytyä myös se väylä siihen, mitä voisit jatkossa tehdä työksesi?

      Mielestäni huonoa omaatuntoa ei todellakaan tarvtse tuntea, sillä on normaalia käydä läpi elämässä kuvailemiasi asioita. Ne eivät ole millään tapaa noloja – päinvastoin. Toivon sinulle hurjasti tsemppiä ja älä luovuta. Olen aivan varma, että etsimällä löydät ne asiat, joita voisit tulevaisuudessa tehdä myös työksesi. Kuten viisaasti sanoitkin, aika näyttää… 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *