Peloista ja minuudesta

Olen kohdannut elämässäni paljon erilaisia ihmissuhteita ja varsinkin sitä, että me ihmiset roikumme jopa huonoissa ihmissuhteissa sen takia, että ajatus elämästä ilman toista pelottaa ja aiheuttaa ahdistuksen tunteita. Jos mietitään suhdetta, joka on kriisissä, toinen ehkä kohtelee toista väärin ja itse olet siinä se uhrin roolissa oleva – kuinka usein olet ajatellut, että ei, tästä ihmisestä en luovu vaikka mikä olisi? Taistelet kaikin mahdollisin tavoin tuota ajatusta vastaan, että sinun olisi huomattavasti parempi lähteä suhteesta kuin jäädä siihen. Pelko ohjaa toimintaasi ja lopulta jatkat siinä tilanteessa, jossa kärsit jatkuvasti.

Tämän postauksen aihe tuli mieleeni eilen illalla suihkussa muutamankin tapahtuneen asian vuoksi. Mieleeni tuli jälleen kerran se, kuinka paljon ihminen pelkääkin jäävänsä yksin – eikä välttämättä edes sitä yksin jäämistä, vaan nimenomaan sen aiheuttamia tunnereaktioita. Muistan itse eron jälkeen pelänneeni aivan tajuttomasti sitä, että menetän tämän elämäni tärkeimmän ihmisen ja joudun kohtaamaan tuosta seuraavat tunteet. Pidin kaikin mahdollisin tavoin kiinni, sillä en vaan voinut kuvitella elämääni ilman häntä, mutta toisaalta en sisimmässäni myöskään uskonut suhteen jatkumiseen. En ajatellut järkevästi, vaan pelko ohjasi toimintaani. Vaikka tiesin, että emme ole enää oikeat toisillemme, silti vaan ajattelin etten pysty irrottamaankaan.

Tuo on oikeasti todella erikoista. Se tunne, kun yhtäkkiä ajatteletkin elämäsi olevan sen toisen ihmisen varassa. Jos häntä ei ole, ei muuten ole sinuakaan. Ja vaikka aina ei edes ajateltaisi noin radikaalisti, usein ihmistä ohjaa pelko siitä, että hän jää yksin ja joutuu kohtaamaan siitä seuraavan yksinäisyyden ja tyhjyyden tunteen. Pelätään todella paljon kohdata hiljaisuudessa itsensä ja tuntemuksensa. Kun sitä jo etukäteen tietää, että edessä on totaalinen romahdus, se pelottaa aivan hemmetisti. Kuten elokuun alussa pelkojani käsittelevässä postauksessa mainitsinkin, pelkään edelleen kovin paljon henkistä särkymistä ja sydänsuruja. Jotenkin nuo kaikki kokemukseni matkan varrelta ovat olleet sen verran raastavia, että ne ovat jättäneet minuun jälkensä, enkä ole oikein vieläkään uskaltautunut niitä työstämään.

Enpä voi siis itsekään sanoa ettenkö pelkäisi negatiivisia tunteita. Vaikka jossain kohtaa päätin, etten enää ikinä koskaan pelkää mitään tunteita ja haluan kohdata rehellisesti niiden koko kirjon, löydän silti itseni kerta toisensa jälkeen pelkäämästä. Kai pelko on joku ihmiseen sisään ajettu juttu, joka tavallaan on olevinaan meitä suojeleva tunnereaktio? Se minkä olen kuitenkin vuosien varrella oppinut, on, että mieluummin kohtaa tunteen ja käy sen läpi, kärsii ja työstää kuin jää vuosiksi johonkin huonoon, jossa kärsii jatkuvasti. Mieluummin se hetkellinen tyhjyys, romuttuminen ja jopa nollaksi itsensä tunteminen kuin lopun elämän taistelu huonossa. Kun luopuu huonosta tietää kuitenkin sisimmässään sen, että joku päivä tulee tilalle jotain vielä parempaa.

Olen maininnut tästä aikaisemminkin mutta ihmisten tulisi mielestäni rakentaa ennemminkin omaa elämää ihan omana elämänään kuin rakentaa sitä toisen ihmisen varaan. Todella paljon nimittäin näkee sitä, että koko ihminen periaatteessa rakentuu siihen toiseen ihmiseen ja tosiaan jos se toinen siitä vaikka lähtee, mitä jää jäljelle? Kun loppupeleissä meistä jokainen elää täällä kuitenkin itsensä kanssa. Meistä jokaisella on oma sielu, ajatukset, vartalo – olemme yksilöitä. Uskon, että vaikka ihminen tarvitseekin ihmistä, silti ihminen on vahvimmillaan, tasapainoisimmillaan ja onnellisimmillaan silloin, kun hän seisoo omilla jaloillaan. Totta kai itsekin haluaisin esimerkiksi tulevaisuudessa parisuhteen mutta se, että olen ihan yksilönäkin tässä itsekseni, on se juttu, jonka haluan säilyttää myös jatkossakin. Vaikka voin olla yhtä toisen ihmisen kanssa, haluan silti olla myös yksilönä identiteetiltäni vahva. Haluan pyrkiä siihen, että elämäni on täyttä myös itseni kanssa, sillä tuo suhde on kuitenkin se elämäni tärkein ihmissuhde.

Kengät *Vans / Farkut Monki / Kello Cluse / Huppari **Romwe / Silmälasit **Favoptic

Minuuden merkitys onkin tullut itselleni tärkeämmäksi vuosi vuodelta ja siksi kannustan ihmisiä aina miettimään ennemminkin niitä syvempiä syitä käytökselleen kuin vaan pakenemaan. Se, että antaa itseään esimerkiksi huonosti kohdeltavan johtuu aina jostain. Mielestäni ei voi vaan ajatella, etten nyt mieti tätä vaan kärsin, sillä se on niin väärin sinua itseäsi kohtaan! Ihmisten pitäisi enemmän arvostaa itseään ja sitä, mitä on. Hakea syitä käytökselleen ja opetella ymmärtämään itseään. Enkä todellakaan sano, että olisin tässä jotenkin itse erityisen hyvä, sillä minähän nimenomaan en todellakaan aina ymmärrä! Aina eteeni tulee asioita, joiden edessä olen avuton mutta se kuuluu elämään.

En tiedä millaisessa elämäntilanteessa sinä olet, mutta jos koet, että teksti kolahti nimenomaan juuri sinun elämääsi, kannattaa tosiaan miettiä vaihtoehtoja. Se, että kohtaa tyhjyyden ja negatiiviset tunteet nyt, on omalla tavalla jopa helpompaa kuin, että jatkaa samassa epätyydyttävässä elämäntilanteessa ja kohtaa tuon kaiken vasta myöhemmin. Itseään ei kannata kiduttaa, vaan itseään on syytä arvostaa.

Heräsikö teillä ajatuksia aiheeseen liittyen? Oletteko ehkä nyt jossain haastavassa elämäntilanteessa, jonka tiedätte itsellenne vääräksi mutta josta ette vaan uskalla lähteä? 

Oikein energistä ja ihanaa uutta viikkoa jokaiselle!

 

Kuvat: Taru / Edit: minä // ** Tuote sponsoroitu

Kommentit (18)
  1. Käyn juuri samanlaisia tuntemuksia läpi elämässäni, kuin olet viime aikoina kirjoitellut blogissasi (mm. Tuo pessimistisyys). Jotenkin lohdullista kuulla, että en ole ainut vaikeiden tuntemusteni kanssa. Mielettömän voimaannuttavaa lukea näitä! ?

    1. Mukava kuulla, että saat täältä vertaistukea ja teksteistäni on ollut sinulle lohtua vaikeiden asioiden kanssa. Meistä jokainen kamppailee välillä elämässä suurten kysymysten äärellä ja silloin on todella lohdullista tietää, ettei ole yksin.

      Kiitos siis todella paljon palautteesta! Se merkitsee minulle hyvin paljon. 🙂 <3

  2. Kiitos hyvästä postauksesta 🙂 Itse olen vasta eronnut suht pitkästä parisuhteesta, enkä ole koskaan ennen asunut yksin tai muutenkaan ollut yksin. Tiedän kyllä, että tämä elämänvaihe tulee tekemään minulle tosi hyvää, mutta nyt vain ahdistaa….

    1. Eipä kestä, mukava kuulla jos kolahti. 🙂 Voin lohduttaa, että se todellakin helpottaa ajan kanssa. Koita tehdä paljon kaikkea ja vietä aikaa ystäviesi kanssa. Toisaalta ei myöskään kannata pakoilla mitään, eli myös itsensä ja tunteidensa kohtaaminen on hyvästä. Tsemppihali! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *