Miten löytää oikea suunta?

Jokainen meistä on elämässään välillä risteyskohdissa, joissa miettii, mitä valintoja tekisi ja mihin suuntaan lähtisi. Se, kuinka me henkilöinä noita valintoja tehdään, on myöskin hyvin persoona kohtaista. Toisten on kovin vaikea tehdä elämässä edes pieniäkään päätöksiä, jolloin suurien päätösten tekemiseen tarvitaan usein apujoukkoja. Totuushan on kuitenkin se, että ihmiset voivat antaa neuvojaan ja kertoa omia mielipiteitään mutta loppupeleissä on kyse aina meidän omasta elämästämme – meidän päätöksistä ja valinnoista.

Olen itse ollut lukuisia kertoja elämässäni risteyksessä, jossa en ole oikein tiennyt. On ollut vähintään kaksi vaihtoehtoa, joista en ole osannut valita. Tuon tilan voisi nimetä ns. välitilaksi, jossa et tosiaan ole omalla paikallasi mutta et oikein tiedä, mitä seuraavaksi. Välitila on mielestäni välillä ihan hyväkin paikka, sillä se antaa lisäaikaa miettiä, mikä olisi oikea ratkaisu. Joskus nimittäin hetkikin tehdä ratkaisevia päätöksiä saattaa olla väärä ja tarvitaan lisää aikaa tunnustella. Välitilaan ei kuitenkaan kannata jäädä liian pitkäksi aikaa, sillä silloin kynnys lähteä siitä nousee. Kun tuohon tilaan jää ikuisuudeksi, voidaan puhua jämähtämisestä. Toisaalta ei se jämähtäminenkään ole mielestäni huono juttu jos se tuntuu itsestä hyvältä. Jos tila jossa nyt olet, on se, missä haluat jatkaa, silloin se on ihan okei vaikka olisit ollut siinä jo pidempään.

Olen juuri nyt nimenomaan tuollaisessa välitilassa, jossa mietin, punnitsen ja pohdin, mitä seuraavaksi. Tällä hetkellä on periaatteessa kyllä moni asia hyvin, mutta joku osa minua on silti levoton. Se voi olla, että levottomuuteni on täysin henkisiin kasvukipuihini liittyvää mutta se saattaa myös olla sitä, että nyt mietin yksinkertaisesti jälleen kerran elämälleni suuntaa. Tuntuu hassulta sanoa, että vielä kolmekymppisenäkin sitä etsii suuntaa elämällensä, mutta tottahan on se, että osa ihmisistä tekee tuota ehkä jopa lopun elämää. Jälleen kerran puhutaan ihmisten eroavaisuuksista. Toinen tietää jo parikymppisenä, mitä elämältään haluaa ja toinen etsii sitä oikeaa suuntaa loputtomiin. Olen sättinyt asiasta itseäni aivan liian monta kertaa ja tiedättekö, mitä – enää en aio sitä tehdä. Olen parhaassa iässä tekemään, mitä tahansa päätöksiä haluan.

Valintojen tekemisessä ja suunnan löytämisessä auttaa mielestäni se, että vaalii omia arvojaan. Kun on perillä siitä, mitkä asiat tuovat elämässä hyvää mieltä ja tekevät onnelliseksi, on ehkä helpompi hahmotella suuntaa, johon haluaa matkata. Toki ihmisillä on ehkä tähänkin olemassa erilaisia määreitä, mutta oma mittarini on onnellisuus. Haluan tehdä elämässäni valintoja, joiden kautta voin tuntea itseni onnelliseksi. Toki on hyvä muistaa myös se, että aina se kaikista mukavin vaihtoehto ei ole välttämättä meille se paras vaihtoehto. Joskus on hyvä mennä mukavuusalueen toiselle puolelle ja kurkistaa, mitä epävarmuuden puolella on annettavana.

Tien risteyksessä ollessamme usein myös odotamme jotain vahvaa tunnetta tai merkkiä jostain suunnalta. Olenkin usein miettinyt, mistä ihminen voi sanoa tietävänsä, että tämä on oikea ratkaisu? Tai kuinka kauan kannattaa ylipäänsä odottaa, ennen kuin tekee valintoja? Uskon, että välillä elämässä on vaan toimittava. Toki sisintään kannattaa kuunnella ja tunnustella mikä voisi olla se itselle paras vaihtoehto mutta karu totuus on myöskin se, että kuuluu elämään valita välillä väärinkin. Tai en sanoisi, että mikään valinta on välttämättä väärä, sillä se saattaa viedä meidät kohti jotain oikeaa mutta ehkä tiedätte, mitä tarkoitan? Itse esimerkiksi opiskelin aikanaan lähihoitajaksi vaikka en ole moneen vuoteen enää alan töitä tehnyt. En silti missään nimessä kadu opintojani tai aikaa, kun alan töitä tein vaan päinvastoin. Tuo on osa menneisyyttäni ja se on tehnyt osittain minusta sellaisen kuin olen nyt. Ja voin muuten sanoa, että ala kasvatti minua ihan hurjasti! Rehellisesti sanottuna hoitoalalla työskentelyn jälkeen mikään työ ei ole tuntunut yhtä raskaalta.

Kengät Vans / Farkut Levi`s (Wedgie fit) / Poolo Minus / Kello Cluse / Vyö Minimum

Suunta onkin uskallettava valita välillä myös senkin uhalla, ettei tiedä, mitä tuleman pitää. Aina et voi tietää onko tuo valitsemasi tie välttämättä se lopun oikea mutta on uskallettava katsoa kortit. Itse luotan todella pitkälti siihen tunteeseen, mikä minulle asioiden suhteen tulee. On kuitenkin itsekin toimittava eikä vaan odotettava, että joku järjestää asiat puolestamme. Hetkiin ja asioihin on tartuttava sekä oltava itse aktiivinen! Aina et voi suorilta tietää, mikä olisi se oikea suuntaa elämääsi juuri nyt mutta sen löytää, mitä todennäköisimmin kokeilemisen kautta.

Tärkeintä on se, että on itselleen rehellinen. Uskaltaa myöntää, että tämä ei nyt vaan ole minun juttuni vaikka kuinka haluaisin sen olevan. Tai vastaavasti tarttua uuteen haasteeseen jos se tuntuu itsestä houkuttavalta. Se missä olemme voi olla tosi hyvää mutta viekö se meitä eteenpäin? Vai haluatko edes eteenpäin? Kaikki on pitkälti kiinni siitä, mitä me haluamme elämältä. Riittääkö meille tasapainoinen ja hyvä arki vai janoammeko seikkailuja?

Oletteko te olleet usein elämässänne tienristeyksessä, josta ette oikein tiedä mihin suuntaan lähtisitte? Kuinka olette selvittäneet sen ns. oikean vaihtoehdon?

Kuvat: Iines / Edit: minä

On my way

9 vastausta artikkeliin “Miten löytää oikea suunta?”

  1. Taas sellainen postaus sulta, johon voi hyvinkin samaistua :D
    Taidan olla nyt kolmikymppisenä pahimmissa risteyskohdassa kuin koskaan aiemmin. Nuorempana sitä vaan luotti että kyllä ne asiat siitä järjestyy, mutta mitäs sitten kun niin ei käynytkään. On myös jotenkin harmillista, että sitä pidetään niin ”huonona” asiana, jos ei oikein edes tiedä mitä elämältään haluaa. Pitäisi olla selkeät päämäärät ja unelmat, joita tavoitella.

    • No niinpä. Yhtäkkiä havahtunut vaan siihen, että hupsista olenkin jo kolmekymmentä ja mitäs nyt? :D Itselläni on ehkä se, että jollain tapaa pelkään ajan loppumista ja nyt on sellainen tunne, että nyt jos koskaan! Toisaalta en tiedä onko tuo huonokaan fiilis sillä se ainakin patistaa etenemään asioiden kanssa. :)

  2. Itse vasta valmistuneena pohdin kahden erilaisen työtarjouksen välillä. Päädyin valitsemaan toisen, mutta näin koeajalla tajusin ettei paikka ollut minua varten ja soitin takaisin tuohon toiseen paikkaan josko he vielä haluaisivat palkata minut muutaman kuukauden ja kielteisen vastauksen jälkeen. Vanhempani kauhistelivat, että miksikö en jäänyt valitsemaani yritykseen, mutta tajusin että työtehtävät eivät tukeneet vahvuuksiani enkä nauttinut työstäni. Virhe valinta itselleni, mutta näin tämän vain opetuksena ja ymmärsin etten sovi kyseiseen duuniin. Jännästi money tuttavat olivat tästä ihn kauhuissaan eli meitä on moneksi :)

    • Ei mutta oikeasti todella hyvä, että toimit kuten toimit! Toivottavasti saat sen paikan, josta alunperin kieltäydyit.

      Ja tiedän tosiaan, mitä meinaat. Kyllä moni kauhisteli sitä, kun aikanaan jätin vakityön ja heittäydyin, varsinkin hieman vanhemmat ihmiset joille se vakityö on meriitti jostain niin tärkeästä. Kyllä sitä kuitenkin itse tietää sisimmässään kuinka tulee toimia. Siispä ehdottomasti vaan toimii sen sijaan, että jää epävarmaan. :)

  3. Kuuntelin tosi mielenkiintoisen podcastin kirjoittamastasi aiheesta. Siinä oli pohjimmaisena pointtina se, että joskus voi olla niin lukittautunut elämässään ponnistelemaan tiettyä polkua pitkin, että missaa matkan varrella sivupolkuja, jotka voisivatkin osoittautua oikeaksi poluksi. Mulla on samoja fiiliksiä kuin sulla elämästä ja olen tullut siihen tulokseen, että ehkä tässä on vain parasta yrittää hyväksyä nykyinen tilanne eikä ajatella sitä ”aikakautena” joka toivon mukaan ”loppuu” pian. Sen hyväksyminen on vaikeaa ja vaatii paljon aikaansa ajatustyötä. Luulen kuitenkin, että jossain vaiheessa kun on hyväksyvä olo eikä haikaile jotain (jotain vain, ei itsekään tiedä mitä) ja ei kiirehdi johonkin muuhun, herkistyy näkemään niitä sivupolkuja :). Hyväksyntään liittyen mun haaste on irrottautua suorittamisesta. Olen tajunnut vasta lähivuosina olevani ihan överi-suorittaja. Kun on kasvanut emotionaalisesti turvattoman lapsuuden, alkaa aikuisena helposti kontrolloimaan ja suorittamaan elämää. Näennäinen elämän kontrollointi luo turvaa kun on vaikea luottaa siihen, että elämä kantaa. Lopulta kuitenkin luotto elämään on siitä kiinni, että pystyy kannatella itseään ja sehän onnistuu nimenomaan itsensä tutustumisen kautta :).

    • Todella hyvä kommentti, kiitos siitä. Herätti kyllä ajatuksia…

      Olen samaa mieltä, että elämää ei tulisi elää ajatellen, että kunpa tämä ajanjakso nyt loppuisi vaan ennemminkin nimenomaan tähdätä siihen ajattelutapaan, että pyrkii löytämään tästä hetkestä hyvää. Ei elä tulevaa eikä mennyttä vaan tätä hetkeä. Liian usein me tosiaankin keskitymme asioihin, jotka eivät ole hyvin ja olemme tyytymättömiä elämäntilanteeseemme.

      Hienoa, että olet tiedostanut tuon suorittamisen ja varsinkin syyt sille, mistä se johtuu. Itse nimenomaan pyrin myöskin aina ajattelemaan syitä asioille sen sijaan, että keskityn vaan itse ongelmaan. Usein, kun syy löytyy tosiaankin syvempää ja niin usein lapsuudestamme. Itseensä tutustuminen todellakin kannattaa sillä se niin usein avaa jotain uutta meissä! Ihanaa syksyä. :)

  4. Osui ja upposi. Olen ollut tuossa välitilassa kesäkuussa asti. Olen rakastunut toiseen mieheen. Olen ollut rakastunut häneen vuoden, mutta en tunne häntä kunnolla. Olen katsonut häntä ja jokin sisälläni on sanonut että ”tuossa hän nyt on”. Silti edelleen vanhassa melkein 7 vuotisessa suhteessa kiinni. Olen rukoillut voimaa päästää irti, mutta vielä en ole saanut päätöstä tehtyä. En tiedä onko ihastukseni sinkku. Mieheni ei tiedä ihastuksestani. En ole toiminut ihastukseni suhteen vielä mitenkään. Olen yrittänyt tukahduttaa tunteet, mutta eivät ole kuolleet. Tiedän että ei ole täysin yksipuolista. En haluaisi luopua kaikesta mitä olen nykyisen suhteen eteen tehnyt. Onko tämä vain 7. vuoden kriisi vai paikka astua uudelle polulle? Oma suhteeni on junnannut paikoillaan eikä mennyt yhtään eteenpäin näiden vuosien varrella, ikää vähän alle 30. Olen risteyksessä että nyt voin lähteä ja se on vielä ok koska nykyisessä suhteessa ei ole virallistettu suhdetta näinkään pitkän ajan jälkeen ja ei ole yhteistä omaisuutta. Tai sitten jään tähän. Olen aina ajatellut olevani tässä ja suunnitellut yhteistä tulevaisuutta. En kuitenkaan ole koskaan tuntenut näin ennen. Luulin että ihastuminen on valinta -Ei todellakaan ole. Toimiminen sen sijaan on. Myös eroaminen ”nolostuttaa”. Mitä jos se on virhe? Katkeroidunko tähän? Muuttuuko tämä paremmaksi?

    • Minulla on lähes identtinen tilanne. Tuntuu raastavalta miettiä eroa, koska rakastan edelleen miestäni. Ihastus toiseen on hyvin voimakas. Meillä on miehen kanssa hyvä suhde, mutta on tiettyjä asioita joista joudun hänen kanssaan ollessani tinkimään. Onko sinulla vielä rakkautta jäljellä miestäsi kohtaan? Pohdiskelen jatkuvasti, mikä on minulle tärkeintä parisuhteessa ja mistä taas olen valmis tinkimään. Fakta on kuitenkin se, että yksi ihminen ei voi antaa sinulle kaikkea mitä tarvitset, eikä mikään suhde ole täydellinen. Pelkään väärää valintaa. Pelkään, että jos lähden, huomaan jossain vaiheessa hänen olleen ”se oikea” enkä koskaan löydä samanlaista rakkautta. Toisaalta, yksin en pelkää olla, kaipaan sitä jopa, mutta varmaan jossain vaiheessa kaipaisin myös kumppania rinnalleni. Meidän suhde varmasti etenisikin, mutta minä en tiedä mitä haluan. En tiedä haluanko naimisiin/lapsia/talon, haluanko niitä hänen kanssaan jos haluan, haluanko keskittyä uraani vai mitä ihmettä. Eipä voisi ihminen enempää hukassa olla. Kiitos muuten Jutalle loistavasta tekstistä!

    • Hei, kuulostaapas molempien tilanne vaikealta. Itse en osaa antaa tähän asiaan ehkä vinkkejä, sillä omakohtaista kokemusta ei vastaavasta ole. Mutta voisin kuvitella, että tilanne kannattaa kyllä tarkkaan miettiä. Uhraako pitkän suhteen ihastuksen vuoksi? Ja toisaalta taas punnita, onko pitkä suhde todella se, jossa haluan olla lopun elämää – olenko onnellinen?

      Ehkä molemmilla pieni etäisyyden ottaminen, mietintätauko voisi auttaa? Vai voisiko miehenne ymmärtää jos kaipaatte hieman omaa tilaa miettiä? Ihastuskin, kun voi mennä ohitse ja puolestaan jos nyt tuosta noin jättää kumppanin, saattaa myöhemmin ymmärtää mitä menetti. Olen kuullut, että ihastuminen on aika yleistä parisuhteissa mutta tosiaan se, että alkaako tuota tunnetta ruokkimaan on oma päätös. Uskon kuitenkin, että jokainen suhde on uniikki jonka vuoksi mitään tiettyä noudatettavaa kaavaa ei ole.

      Hurjasti viisautta molemmille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 13
Tykkää jutusta