Kuinka uskaltaa puhua tunteistaan?

Useampien blogitekstieni perusteella minusta saattaa saada kuvan, että olen tunteiden suhteen avoin ja minun on helppo puhua niistä – pystynhän kirjoittamaan aiheesta koko kansallekin. Totuus on kuitenkin vallan toinen. Jostain syystä minun on huomattavasti helpompi avata syvempiäkin ajatuksiani kirjoittamalla kuin puhumalla. En ole tuntemuksiani kaikille viljelevä ja kuten olen tainnut joskus mainitakin, olen niiden suhteen jopa aika pidättyväinen. En ole se, joka ensimmäisenä hehkuttaa huikeita juttuja, joita on tulossa tai puolestaan murtuu julkisesti siinä kohtaa, kun elämä antaa ankeintaan. Historiaani kuuluu myös aika paljon tunteiden piilottamista ja sitä, ettei niitä ole uskaltanut ja tuon seurauksena sitten enää kyennyt näyttämään. Osittain myös torjuvat reaktiot niinä hetkinä, kun olen ollut avoin, ovat saaneet pelkäämään entistä enemmän tunteista avautumista.

Sain tunnelukkotestistä emotionaalinen estyneisyys tunnelukolle luokituksen vahva, enkä yhtään ihmettele miksi. Käsittelen tunteitani suurimmaksi osaksi itsekseni, sillä se on minulle luontainen tapa. Olin jo lapsena paljon yksin viihtyvä, eikä meillä kotona koskaan näytetty tunteita mitenkään erityisen näkyvästi. Tuo on varmasti aika tyypillistä ikäisilleni, sillä onhan se totta, että kasvatus metodit ovat olleet meidän vanhemmillamme ja heidän vanhemmillaan aika erilaiset kuin, mitä ne nykyään ovat. Itselleni tulee ainakin omasta ikäpolvestani mieleen ”reipas tyttö” ja ”pojat ei itke” -meininki. Lapsia on ikään kuin kasvatettu olemaan pärjääviä ja vahvoja. Tietenkään koskaan ei voi yleistää mutta uskoisin, että aika moni ikäiseni tunnistaa tuon kasvatustyylin. Nykyäänhän kasvattaminen on huomattavasti vapaamielisempää – tosin tuskin ongelmilta vältytään tänäkään päivänä. On suorastaan mahdottomuus kasvattaa kenestäkään ihmisestä täydellistä, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen ja jokaisella on tunnelukkoja.

Useinhan myös tunteiden näyttäminen on minunlaisilleni aika hankalaa, sillä toimintaa ohjaa tietynlainen pidättyväisyys. Omalla kohdallani tuo on ilmennyt myös ns. hallitsemattomana käytöksenä, eli jos en ole saanut tietyn ajanjakson aikana sanotuksi asioita, jotka olisin halunnut sanoa ja olen joutunut tunteita sisääni patoamaan, ovat ne jossain kohtaa purkautuneet ulos hallitsemattomasti. Tuolloin olen sanonut helposti hieman liikaa, sillä tunnereaktio on ollut niin vahva, että suustani on vaan tullut suoraan sanottuna ulos se kaikki ja vähän enemmänkin. Tuota tilannetta toki edeltää aina pitkään jatkunut ahdistus ja henkinen tukehtumisen tunne, sillä tunteitaan ei saa puretuksi. Se tavallisesti on ainakin omassa elämässäni taas johtunut siitä, että se toinen osapuoli ei ole ymmärtänyt tai osannut kohdata minua oikealla tavalla – toki sekään ei ole varsinaisesti kenenkään vika. En tiedä kuinka moni teistä on vastaavia reaktioita läpi käynyt, mutta voin sanoa, että tuollainen ryöppy ei ole mieluisaa kenellekään osapuolelle.

Kuinka sitten oppia puhumaan tunteistaan vai onko se kaltaiselleni edes mahdollista? Olen miettinyt asiaa aika paljonkin ja tullut siihen lopputulokseen, että se, mitä voin itse tehdä on pyrkiä eroon lukkokäyttäytymisestä. Koska elämässä ei voi muuttaa toisia, ainut, mitä voit tehdä on keskittyä omaan käyttäytymiseen ja sen korjaamiseen. Itse en esimerkiksi haluaisi olla lukossa tunteiden kanssa ja se, mitä haluaisin ehdottomasti esimerkiksi tulevaisuudessa mahdollisille lapsillenikin opettaa – olisi tunteiden avoimuus. Sormia napsauttamallahan tuo ei tapahdu, sillä käyttäytymismallit ovat niin syvällä, jolloin on lähdettävä liikkeelle ruohonjuuritasolta. Positiivista on kuitenkin se, että aina on mahdollisuus eheytyä ja prosessoinnin kautta opetella uudenlaisia käyttäytymismalleja.

Se, että pystyy täyteen avoimuuteen, vaatii myös sen, että kokee tulevansa hyväksytyksi. Hyväksyntä ihmissuhteissa onkin mielestäni ehkä maailman tärkeintä! Se, että voit suorastaan tuntea kuinka toinen arvostaa ja kunnioittaa sinua. Kun ilmapiiri on avoimen hyväksyvä, on meillä enemmän rohkeutta avata itsestämme haavoittuvaisia kohtia. Enkä tosiaankaan nyt sano, etteikö omassa elämässäni olisi juuri tälläkin hetkellä tuon kaltaisia ihmisiä. On muutama heti tältä istumalta, joille voin halutessani avautua. Kyse on enemmänkin minusta itsestäni ja siitä, pidänkö omia murheitani tärkeinä. Välillä jotenkin vaan ehkä käytän niiden ajattelemiseen itsekseni sen verran energiaa, että ystäviäni nähdessä en välttämättä haluakaan miettiä samaa asiaa, jota olen jo pitkin päivää päässäni pyöritellyt. Tärkeintä on kuitenkin se tietoisuus siitä, että ympärillä on ihmisiä joille voi halutessaan avautua. Itseäni ainakin helpottaa, että tiedän lähipiirissäni olevan ihmisiä, joilla on tunnepuolen ymmärrystä.

Kuinka sitten oppia puhumaan tunteistaan jos se ei ole itselleen luontaista? Kuten mainittu, kun asian tiedostaa voi siihen kiinnittää huomiota. Vaikka itselleni ei edelleenkään ole luontaista avata aina ensimmäisenä omia tuntemuksiani ihmisille, olen pyrkinyt voittamaan pelkojani. Olen edennyt asian suhteen siinä mielessä, että oikeanlaisessa tilanteessa tunteista puhuminen ei ole välttämättä enää edes vaikeaa, mutta ehkä edelleen vaikeaa on aloittaa niistä puhuminen. Jos tilanne etenee luontevasti oikeaan suuntaan, uskallan avautua. Minullehan on siis sinällään helppo puhua ja neuvoa muita tunteiden kanssa, mutta se ongelma piilee nimenomaan omien syvimpien tunteideni avaamisessa.

Uskon kyllä vahvasti, että tämänkin lukon voi voittaa ja nimenomaan sillä, että kiinnittää omaan käyttäytymiseensä huomiota. Ihmissuhteissa se avoimuus, vaikka riskeeraisi kaiken, on mielestäni todella tärkeää. Ja se, että menet tosiaan tuolle epämukavuusalueelle ja otat riskin avautuessasi, se todennäköisesti vie sinua eteenpäin. Jos mietitään, että jostain asiasta tekee pikkuhiljaa arkipäiväisen ja rutiininomaisen, muuttuu sen tekeminen helpoksi. Samalla tapaa voi ajatella tunteidenkin avaamisesta. Kun alat vaan avaamaan sydäntäsi ja esimerkiksi parisuhteessa teet tuosta päivittäisen tavan kertoa miltä tuntuu tänään – niin hyvässä kuin pahassakin – muuttuu pelottava asia pikkuhiljaa normaaliksi.

Kengät Adidas / Farkut Levi`s Wedgie Fit / Neule Samsøe & Samsøe / Takki Junkyard / Kaulakoru Pernille Corydon / Laukku Rebecca Minkoff

Toki jälleen kerran myös terapia voi auttaa. Se, että saat avata tuota tunnelukkoasi ammattilaiselle, mitä todennäköisimmin antaa sinulle oikeita avaimia muutokseen. Korostan myös tiedostavan ajattelun merkitystä ja itseeänsä tutustumisen tärkeyttä. Muutos lähtee aina siitä, että rohkenemme myöntämään itsellemme jotain arkaakin, jonka huomaamme vaikuttavan elämäämme ehkä negatiivisellakin tavalla. Kun myönnämme ja tiedostamme, pystymme aloittamaan työstämisen.

Minähän en tiedä olenko joskus tämän lukkoni kanssa valmis mutta ainakin sinut sen kanssa jo olen. Myös halua oppia ymmärtämään itseään ja käyttäytymistään on suuri. Uskon, että näillä avaimilla pääsen asian kanssa jo pitkälle.

Onko teidän helppoa puhua tunteistanne? Tai onko muilla ehkä sama emotionaalisen estyneisyyden tunnelukko?

Kuvat: Iines / Edit: minä

Kommentit (9)
  1. Moi!

    Hyvä teksti kyllä. Tunnistin paljon itseäni myös tuosta tekstistäsi. Tunteista puhuminen on kyllä haastava ja hankalakin juttu. Sitä on niin haavoittuvainen sillä osa-alueella ja näin kilttinä sitä aina usein miettii, että satuttaako ta loukkaako jotakuta,jos puhuu tunteistaan suoraan. Sitä on vaan pakko opetella. Elämässä, kun ei voi välttyäkään näin suurelta asialta- tunteet kun ovat jatkuvasti matkassa mukana-osa meitä.

    Blogissani kirjoitin muuten kans tunnepostauksen-tunteiden säätely. 🙂

    -Sofia

    1. Kiitos! Niinpä, sehän siinä juuri onkin. Tunteista puhuminen todellakin asettaa meidät haavoittuvaiseen asemaan mutta toisaalta se on kaiken vuorovaikutuksen ehto – varsinkin ihmissuhteissa. Se, mitä olen itse oppinut on nimenomaan se, että tunteitaan kannattaa tuoda esiin avoimemmin ja niistä puhua rehellisesti.

      Okei, pitääkin käydä lukasemassa. 🙂

  2. Jenna Claudia
    8.9.2017, 15:17

    Hei missä oot tehnyt tuon tunnelukko testin? Googlasin jonkun englanninkielisen testin ja tein sitä yli 40 minuuttia, ja lopussa sanottiin että saat tulokset jos maksat.. :DD

    xx Jenna Claudia

      1. Kiitos, ehdit ensin! Ja tuo on tosiaan Jenna ilmainen. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *