Terveelliset suklaatryffelit

En kestä miten herkullisen reseptin saan jälleen kerran teille jakaa! Torstaina tuli nimittäin onnistuttua keittiön puolella taas loistavasti, jonka seurauksena nyt ilolla jaankin teille reseptin, joka vie aivan varmasti makeanhimon mennessään. Tällä kertaa herkutellaan siis tryffeleillä, jotka eivät muuten häviä yhtään aidoille sokerista valmistetuille tryffeleille! Lopputulos onnistui, mitä parhaiten ja valehtelematta olisin voinut syödä vaikka koko satsin yhdessä illassa… Onneksi herkutteluani hillitsi kuitenkin se, että tiesin joutuvani kuvaamaan tryffelit seuraavana päivänä, jonka vuoksi en voinut maistella niitä kuin muutaman.

Nämä tryffelit ovat tosiaan raakaherkkuja sekä täysin gluteenittomia ja maidottomia. Jälleen kerran yksi tärkeimmistä raaka-aineista on taateli, joten jos et voi niitä syystä tai toisesta syödä, kokeile korvata ne rusinoilla, viikunoilla tai vaikka kuivatuilla aprikooseilla. Voit myös sekoittaa muutamaa edellä mainitsemistani, mutta tosiaan täydellistä onnistumista en voi taata. Taateleista tulee se makeus sekä aivan ihana tahmaisuus, jonka vuoksi ne ovat aika iso osa koostumusta. Jauhojen suhteen voit testata muitakin vaihtoehtoja sillä niitä tulee aika vähän, jonka vuoksi mitenkään kovin suuri merkitys niillä ei lopputulokseen ole.

TERVEELLISET SUKLAATRYFFELIT (GL, M, RAW)

  • 2 kypsää ja pehmeää avokadoa
  • Ripaus laadukasta suolaa
  • 1 dl raakakaakaota (voit laittaa myös vähemmän!)
  • Ripaus Bourbon vaniljauutejauhetta
  • 2,5 dl pehmeitä taateleita
  • 2 reilua tl kookosöljyä
  • 2 rkl hunajaa
  • 4 rkl mantelijauhoja
  • 1 rkl kaurajauhoja

Koristeluun:

  • Raakakaakaota

Blendataan taatelit rikki ja massaksi. Ei haittaa jos massa ei ole aivan sileää, sillä taateleiden rikkominen blenderissä on aika työlästä ja muuten aivan hurjan kovaäänistä! Muusataan avokadot kulhossa mössöksi ja lisätään joukkoon raakakaakao. Itse halusin palloista tuhdin suklaisia, joten laitoin kaakaota desilitran. Myös vähempi määrä riittää jos et pidä niin vahvasta suklaan mausta. Tunnustele ja laita vaikka alkuun se puoli desiä ja lisäile pikkuhiljaa tarpeen vaatiessa.

Lisätään avokadoseoksen joukkoon vaniljauutejauhe, suola ja hunaja (suhteuta hunajan määrä raakakaakaoon). Sulatetaan kookosöljy ja lisätään myös se seoksen joukkoon. Tässä kohtaa mukaan laitetaan taatelit ja sekoitetaan huolella. Ihan lopuksi lisäillään jauhoja lusikallinen kerrallaan jatkuvasti sekoittaen. Huomioithan, että vaikka massa onkin hieman tahmaista, sitä ei kannata säikähtää. Kaadetaan raakakaakaota erilliselle lautaselle ja otetaan pieniä määriä taikinaa käsiin sekä pyöritellään kämmenissä palloiksi. Osan palloista voi pyörittää raakakaakaossa ja osan jättää ilman koristelukerrosta. Levitetään pallot leivinpaperin päälle ja laitetaan pakkaseen ainakin tunniksi tai pariksi, jonka jälkeen ne voi nostaa tarjolle tai laittaa jääkaappiin.

Sitten vaan nautiskellaan! Tryffelit säilyvät mukavasti useammankin päivän ajan jääkaapissa jos vaan maltat olla syömättä koko satsia kerralla. ;)

Oikein ihanaa lauantaita jokaiselle ja tulkaahan kertomaan jos testaatte, mitä mieltä olette!?

On my way

Yksi vastaus artikkeliin “Terveelliset suklaatryffelit”

  1. Meillä on, Jutta, yhteinen intohimo eli terveysherkut! :) Omia suosikkejani ovat raakasuklaa ja -patukat, taatelit, luomu-saksanpähkinät, banaaniletut ja tuorepuurot pensasmustikoilla ja vesimelonilla / ananaksella, sokeriton luomu-päärynäsose, smoothiet… :D Osahan näistä on toki ihan tavallista terveellistä ruokaakin mutta erityistä herkkuani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta