Kun on rikki mutta ei osaa korjata itseään

Veikkaan, että jokunen teistäkin tietää miltä tuntuu, kun on rikki sisältä. Siihen eivät auta muiden tsemppaukset tai se, että koittaa motivoida itseään, sillä rikkinäisyys ei parannu sormia napsauttamalla tai edes omalla päätöksellä eheytyä. Ainakin minun elämässä tämä rikkinäisyys on möykky, joka on kasaantunut ja kasvanut kasvamistaan. Veikkaan, että kaikki johtuu siitä, että olen aina vaan painanut elämässäni eteenpäin ja ajatellut, kuinka olen vahva ja tulen kaikesta selviämään. Muistan elävästi kuinka olen jopa todennut, etten ole missään nimessä masentuvaa ihmistyyppiä. Nyt kuitenkin vasta tajuan, että ihminen ei itse päätä sitä, mitä sisimmässä tapahtuu. Toki voit aina yrittää esittää ulospäin iloista ja pärjäävää mutta itseään et voi silti loputtomiin huijata.

Minä olen tehnyt nimenomaan edellä mainittua – huijannut itseäni jo pitkään voimaan paremmin vaikka todellisuudessa näin ei ole ollut. Sisälläni on kymmeniä kysymyksiä, joihin haluan vastauksen. On arkoja asioita, joita on tapahtunut ja esimerkiksi parisuhteen jättämiä haavoja, joita ajattelemalla pintaani nousee suorastaan viha. Se, että nyt jatkaisin pakoilua ei ole enää vaihtoehto. Ymmärrän itsekin, että olen tällä hetkellä henkisesti loppu ja tarvitsen jonkun, joka voi yrittää minut korjata – tai antaa edes työkaluja siihen. Tavallaan en tiedä kuinka se on mahdollista mutta pakkohan siihen on jaksaa uskoa. Joskus se, että saat apua ongelmiisi ulkopuolelta, on parempi vaihtoehto kuin liian läheisten ihmisten kanssa asioista puhuminen. Vaikka ystävät ovat olemassa nimenomaan meitä varten, joskus taakkojaankin on helpompi jakaa jollekin, joka ei ole läheltämme – tai näin minä asian koen.

Meillä ihmisillä on erilaisia syitä, joiden vuoksi saatamme henkisesti särkyä. Yksikään ei ole toista syytä vähäpätöisempi, sillä jokainen meistä on yksilönsä ja kokee asiat omalla tavallaan. Toinen jaksaa ehkä kantaa niitä taakkoja sisällään pidempään kuin toinen mutta totuushan on se, että määräänsä enempää ihminen ei vaan jaksa – eikä muuten tarvitsekaan jaksaa. Joskus se, että vaan myöntää itselleen olevansa liian rikki kyetäkseen itse itsensä korjaamaan on rohkeutta. Myönnän, että minunkin olisi jo ajat sitten pitänyt käsitellä asioita muutenkin kuin omassa päässäni. Aina se, että tekee itse tuota työtä ei nimittäin ole se paras mahdollinen ratkaisu vaikka se ehkä siltä hetkessä tuntuisikin.

Lohdullista on kuitenkin tietää, että särkyminen on mahdollisuus. Sen kautta elämässämme tulee, mitä todennäköisimmin tapahtumaan muutosta jota ei tapahtuisi välttämättä ilman henkistä hajoamista. Vaikka se kuulostaakin hurjalta, on henkinen särkyminen aina mahdollisuus kasvuun ja johonkin uuteen – uuteen minuuteen ja sen löytämiseen. Jotenkin uskon, että ainakin omalla kohdallani rauhan tekeminen menneisyyden kanssa, sen läpi käyminen ja käsitteleminen ovat avaimet siihen, että voin aloittaa uusien ovien avaamisen. Tällä hetkellä, kun tuntuu, että olen lukossa jossain ahdistavassa ja koen jopa katkeruutta sen vuoksi, että minua on satutettu eikä minua ole sataprosenttisesti hyväksytty. Jos rehellisiä ollaan, se tuntuu oikeasti todella epäreilulta.

Myös se, että särkyminen kasvattaa omaa itsetuntemustani on asia, jonka ymmärrän jo nyt. Se, että olen käynyt läpi tätä omaa taisteluani jo jonkun aikaa sekä myöntänyt vihdoin etten voi hyvin, on itselleni avain kasvuun. Olen juuri nyt henkisesti täysin alasti eikä minua nolota myöntää, että olen rikki. Minulle on ihan sama vaikka nolaisin itseni sillä etten olekaan se vahva ja upea nainen joka selviää kaikesta. Osa miettii, ettei olisi ikinä minusta uskonut mutta ihan sama. En osaa korjata itseäni enkä häpeä sitä, että olen hakenut apua. Joskus on oikeasti vaan katsottava itseään peiliin ja myönnettävä, että minulla ei ole niitä vastauksia. Vaikka olenkin ihminen joka tutkii, miettii ja pohtii paljon, olen silti tilanteessa, jossa en osaa auttaa itseäni. En osaa kertoa itselleni vastauksia eikä Googlekaan niitä minulle löydä.

Toivon, että tämän prosessin kautta, jonka kohta aloitan voin tuoda myös teille jotain uutta. Odotan sitä, että löydän vastauksia ja mikä tärkeintä, voin eheytyä. En halua eheytyä vahvaksi vaan ennemminkin oppia ymmärtämään paremmin tapahtunutta ja itseäni. Jotenkin toivon, että tulevina vuosina voisin oppia pois varsinkin siitä ajatuksesta, että minun tulee olla vahva ja selviävä.

Voimaannuttavaa päivää jokaiselle! <3

Kuvat: Taru / Edit: minä

On my way

22 vastausta artikkeliin “Kun on rikki mutta ei osaa korjata itseään”

  1. Olet siis ilmeisesti hakenut ammattimaista keskusteluapua, ehkä aloittanut jonkinlaisen terapian…? Toivottavasti siitä on apua ja tulet onnellisemmaksi ja enemmän sinuksi niiden asioiden kanssa, mitkä ovatkaan sulle vaikeita. Jos asioita ei saa itse käsiteltyä, niin ikuisestiko niitä möykkyjä pitäisi raahata mukanaan? Ei meitä ole tehty yksin pärjäämään. Hienoa, että on ihmisiä, jotka osaavat auttaa ja työkseen auttavat muita. Toivon, että saat tarvitsemasi avun. Valoisaa syksyä!

    • Kyllä, samaa mieltä olen. Joskus on syytä hakea tosiaan apua ja itse asiassa jo aikaisemmin olisin kyllä sen voinut tehdä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja kiitos! Ihanaa syksyä sinnekin ja toivon todella, että asiat selkiintyvät ja loksahtelevat paikoilleen. <3

  2. Voimia Jutta!! <3 Rivien välistä olin lukevinani, että olet kenties aloittamassa terapiaprosessin. Mikäli näin on, niin kaikkea hyvää tuohon matkaan. Se on sen arvoista. 💜 Toivottavasti löytyy asiansa osaava ja juuri sinulle sopiva terapeutti, sillä kun on suuri merkitys prosessin onnistumisen kannalta.

    • Katsotaan ja kiitos paljon. <3 Jos ensimmäinen ei ole oikea etsin toisen. Ja nimenomaan se onkin tärkeää, että luottamus syntyy jotta voi saada terapiasta irti.

  3. Itse 2 vuotta psykoterapiassa käyneenä, tai oli se kuka tahansa ammattilainen, voi sanoa sen muuttaneen elämäni <3 Kaikkea hyvää sinulle!

    • Ihana kuulla. Itse en voi jotenkin edes uskoa, etten ole tähän ikään mennessä terapiassa käynyt. Mielestäni mielikin voi yhtälailla tarvita välillä hoitoa verrattuna kehoon. Sinullekin ihanaa syksyä! <3

  4. Ja taas tärkeä ja rohkea kirjoitus<3 Tsemppiä<3 Ulkopuolista apua olen itsekkin miettinyt kun tuntuu että koko oma elämä ihan tuuliajolla ja umpisolmussa…

    • Kiitos paljon. <3

      Suosittelen lämpimästi vaikka pelottaakin hurjasti enkä tiedä siitä vielä sinällään mitään. Jotenkin turhaa mielestäni odottaa liian kauan, sillä apuakin on saatavilla ja sitä voi todella hakea ilman, että leimataan jotenkin mielisairaaksi. Kaikki meistä ovat välillä elämän umpikujassa. Tsemppiä sinnekin!

  5. Hei tsemppiä eheytymiseen. Itse erosin kesän alussa yli viisi vuotta (ja koko aikuisikäni) kestäneestä suhteesta, jossa mies ei ikinä hyväksynyt minua minuna itsenäni. Eroon päädyttiin sovussa ja aloin vasta eron jälkeen tosissani ymmärtämään suhteen haasteita ja sitä miten paljon yritin olla jotain itseäni enemmän toisen vuoksi. Suhteen käsittely on vieläkin kohdallani kesken. Olen luonteeltani älykäs, analyyttinen ja vahva, mutta olen myös empatiakykyinen ja herkkä. Olen ollut rehellisesti eron jälkeen aivan pihalla omista tuntemuksistani ja tunnen myöskin olevani rikki. Olen aina hallinnut omat tunnetilani hyvin, mutta nyt tuntuu että ahdistus ja jonkunlainen epätietoisuus valtaa mielen turhan usein. Hetkittäin tunnen olevani aivan hukassa vaikka elämälläni on selkeä suunta, hyvä työ ja jatko-opinnot siinä rinnalla. Ihana oma koti ja silti olen hukassa. Tuntuu, etten halua päästää ketään lähelleni mutta samalla en mitään muuta kaipaa kun jotain joka välittää. Koitan tällä hetkellä keskittyä vaan itseeni ja jos se ei tuota ajan kanssa tulosta, päädyn varmasti samaan ratkaisuun kun sinä. Toivottavasti löydät oikean ihmisen avuksi. Näissä asioissa ei ole oikoreittejä, mutta luotan siihen että asiat aina lopulta järjestyy. :)

    • Kuulostaa tutulta, pelottavan tutulta. Omalla kohdallani ei ole kyse enää siitä, että olisin hetkiin ollut tässä ihmisessä kiinni vaan tilanne on muuttanut muotoaan siihen, että nyt on alkanut tulemaan niitä ahdistuksia kaikesta suhteen aikana tapahtuneesta – jotenkin se koko myökky on kasaantunut ja tuntemuksia on ollut todella laidasta laitaan.

      Uskon samaan, että kaikki järjestyy ja joskus se tapahtuu niin, että selviät itse tai ystävien avulla mutta toisinaan tarvitaan ulkopuolista apua. Itselläni on ehkä se, etten ole koskaan käynyt terapiassa ja lapsuutenikaan ei ole ollut eheä. Eli tavallaan minulla on koko elämän aikana tapahtuneet asiat tuolla repussa ja sen vuoksi se on alkanut painamaan. Toivottavasti sinäkin saat asiat järjestymään ja oikeasti jos tuntuu ettet itse selviä niin kannattaa kyllä turvautua apuun. Uskon vahvasti, että siitä voi olla jokaiselle umpikujassa olevalle apua. <3

  6. <3 Rohkea teksti! Toivottavasti saat noita solmuja auki. <3 Tunnistan hyvin kyllä tuon katkeruuden fiiliksen..ehkä sitä vielä joskus käsittelemään…

    • Kiitos. <3 Niin, veikkaisin, että sitä on aika monellakin piilemässä mutta sekin on yksi tunteistamme. Mielestäni ehdottomasti käsiteltävä juttu jos alkaa jossain kohtaa vaivaamaan tai vaikuttaa elämään. Nykyään veikkaan, että kaikki terapia ja avun hakeminen on aika luontevaa, sillä ihmisillä on aika paljon ongelmia ja on ymmärretty se, että yksin ei tarvitse eikä kuulu aina jaksaa.

  7. Psykoterapia prosessia itse toista vuotta käyneenä voin susoitella, kukkien pitäisi käydä niin tää maailma olis paljon parempi paikka 😊

    Prosessi on raskas ja kivinen, mutta palkitseva ja voimaannuttavaa. Tsemppiä!

    • Siis kaikkien pitäisi käydä, ehkei kukkien viel tarvi😂

    • Uskon, että puhut asiaa. Liian pitkään sitä itsekin siirtänyt. Aina ei tarvitse mennä sinne äärirajoille kunnes hakee apua.

      Ja kiitos paljon. <3

  8. Mielestäni se on osoitus rohkeudesta ja vahvuudesta, että etsii apua. Muuten omasta elämästä menee iso osa hukkaan, kun kuljeskelee rikkinäisenä, eikä saa elämästään kiinni. Toki ystävät ovat todella tärkeitä, mutta valitettavasti emme ole toistemme terapeutteja, joilla on vastaukset kaikkien ongelmiin. Tsemppiä ja voimia sun syksyyn <3

    • Kiitos, samoin ajattelen minäkin. <3 Samoin sinullekin!

  9. Tsemppiä tulevaan! Itsellä takana kaksi vuotta terapiaa ja täytyy sanoa että tekisi hyvää ihan jokaiselle. :)
    Useiden ihmisten jyrkkien mielipiteiden vuoksi häpesin pitkään terapiassa käyntiä ja pelkäsin leimautumista, mutta nyt en voisi olla iloisempi että en ole jäänyt selviytymään yksin hankalien asioiden kanssa vaan ottanut rohkeasti avun vastaan. Ei kenelläkään tarvitse pärjätä yksin. Osoittaa vain vahvuutta pystyä myöntämään tarvitsevansa apua ja ottaa sitä vastaan.

    • Kiitos! No itse asiassa minä taas ennemminkin olen kokenut, että on vähän outoa etten ole jo käynyt sillä perhepiirissäni tuo on ollut ihan perus juttu. :) Ja oikeassa olet, ei todellakaan ja nimenomaan avun hakeminen voi avata ihan uudenlaisen elämän. Jotenkin huojentava fiilis, että vihdoin saan purkaa asioita vaikka vähän kieltämättä myös jännittää ja pelottaa romahtaako sitä ihan täysin…

  10. Olen itse käynyt lähes kaksi vuotta ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa ja en enää edes tunnista sitä ihmistä joka olin ennen tuon prosessin aloittamista. Itse hakeuduin psykoterapiaan toistuvien masennusjaksojen vuoksi, ja koska terapiani pohjautuu sairauden hoitoon, Kela maksaa osan terapiaprosessistani.

    Terapiassa olemme lähteneet liikkeelle aivan ”nollasta” eli lapsuusajoista. Olemme käsitelleet asia asialta sisälleni kasautuneita solmuja, pelkoja ja myös luonteeseeni vaikuttaneita tapahtumia. Terapian kautta olen ymmärtänyt miksi minä olen juuri sellainen kuin olen, ja miksi reagoin moniin asioihin eri tavalla kuin muut. Vihdoin voin ylpeästi olla oma itseni, ilman, että joudun moittimaan itseäni nuoruuden ”virheistä” ja monista vääristä valinnoista.

    Terapeuttini kanssa olemme keskustelleet ystävien, puolison ja lähipiirin merkityksestä vaikeiden asioiden käsittelyssä, ja hän on sitä mieltä, että lähimmäiset eivät ole terapeutteja, vaikka toki he tukevat ja auttavat elämän vaikeissa jaksoissa, kuten mainitsitkin.

    Minulla olisi vielä vuosi jäljellä Kelan korvaamaa terapiaa ja käyntejä olisi tarkoitus vähentää viimeisen vuoden aikana. Olen vielä hieman kauhuissani siitä miten tulen jatkossa pärjäämään ilman terapeuttiani apua, mutta onneksi häneltä saadut opit jäävät pysyvästi elämään.

    Haluan vielä kertoa, että vaikean masennukseni ja terapiajakson myötä koko elämäni on mennyt uusiksi. Ystäväpiiriäni olen karsinut todella paljon, ja nykyisin vietän aikaa vain sellaisten henkilöiden kanssa, jotka koen tosiystävikseni. Olen myös muuttanut elämäntapojani ja masennuksen myötä esimerkiksi liikunta on noussut täysin uuteen arvoon. Myös alkoholin käytön olen lopettanut lähes kokonaan, koska se on yksi mielen pahimmista vihollisista. Mielestäni tätä asiaa painotetaan mielen sairauksien hoidossa aivan liian vähän, sillä usein ihmiset hukuttavat surun alkoholiin, vaikka vaikutus on päinvastainen. Kokonaisuudessaan siis vietän nykyisin paljon rauhallisempaa elämää kuin aiemmin, oma jaksaminen edellä. Teen vain niitä asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyvälle.

    Hirmuisen paljon tsemppiä sinulle jatkoon Jutta! Toivon, että saat terapiasta helpotusta oloosi. Muista olla maltillinen ja armollinen itsellesi, sillä mielen muutokset tapahtuvat hitaasti. :)

    • Kiitos sinulle rohkaisevasta kommentistasi! <3

      Ihan mahtavaa kuulla, että sinä olet saanut avun psykoterapiasta – huikeaa. Toivon itsekin, että löydän nimenomaan vastauksia vaikka varmastikaan helppoa se ei tule olemaan. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Ja enhän tosiaan nyt vielä osaa edes sanoa, synkkaako minulla tämän terapeuttini kanssa ja miltä se tulee tuntumaan…

      Totta, ihan varmasti tulee menemään uusiks elämä terapian jälkeeni. Itsehän olen käyttänyt alkoholia koko aikusuuteni enemmän tai vähemmän ja kieltämättä se on välillä minulle tapa paeta huoliakin. Kesällä varsinkin on tullut juhlittua aika paljon, mikä myöskin on varmasti masentanut jo alakuloista mieltä lisää.

      Sinullekin rohkeutta ja tsemppiä jatkoon! Olen varma, että tulet pärjäämään ilman terapeuttiasi kunhan tuo vieroittuminen tapahtuu pikkuhiljaa. Ja kuten sanoitkin, eivät ne opit mihinkään katoa vaan jäävät elämään. :)

  11. Ihanan rehellinen ja avoin teksti, niin kuin tekstisi muutenkin ovat <3
    Yhdyn psykoterapiaa käyvien ihmisten suosituskuoroon. Mulla on toinen vuosi menossa ja se on mullistanut elämääni positiivisella tavalla. Aina se positiivinen muutos ei näy ulospäin. Minulla on terapiaa edeltänyt kuvailemaasi masennusta ja alakuloa ja myös terapian aikana ensimmäisen vuoden aikana olen rypenyt pohjamudissa kun hyvin kipeät ja vaikeat asiat lapsuudesta avataan eteen ja huomaa niiden vaikutuksen itseensä kokonaisvaltaisesti ihmisyydestä. Ulospäin prosessi on siis näyttänyt muulta kuin positiiviselta muutokselta. Olen ollut pitkiä jaksoja sairauslomalla töistä. Ymmärsin kuitenkin prosessin aikana, että se että antaa itsensä ihan oikeasti hajota pirstaleiksi ja tuntea mitä tuntee, on se mikä lopulta auttaa uuden kasvussa. Jokaista isoa kehitysaskeltani on edeltänyt jonkinlainen kuoppa. Mikään muutos ei ole vain soljahtanut nätisti. Kaiken tämän keskellä on hitaasti mutta varmasti tapahtunut muutosta sisälläni. Olen alkanut luottaa itseeni, arvostamaan itseäni ja rakastamaan itseäni. En hae enää hyväksyntää ja validointia ulkopuolelta muilta ihmisiltä vaan annan sen itse itselleni. Olen myös alkanut ymmärtämään muita ihmisiä ja heidän toimintatapojansa paremmin ja se helpottaa myös elämää!
    Omat arvoni ovat selkiytyneet ja kun elän niiden mukaan, voin hyvin. Ennen psykoterapiaa kävin 7kk juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan luona ja siellä todettiin, että hyötyihin 3-vuotisesta psykoterapiasta. Kävin kahden terapeutin luona ennen kuin löysin mieleisen ja se kannatti. Ammattiapu on siis todella paikallaan. Läheiset voivat olla tukena, mutta ikävä kyllä hekin katsovat tätä maailmaa niiden omien filtteriensä ja tunnelukkojensa läpi, joten sieltä suunnalta saa vähän erilaista tukea kuin ammattilaiselta. Olen oppinut terapiassa ottamaan etäisyyttä asioihin ja tarkastelemaan niitä objektiivisesti. Mitä objektiivisemmin sitä pystyy tekemään, sitä vähemmän siinä on tunnelatausta mikä saa yleensä meidät ihmiset toimimaan omien lukkojenme pohjalta. Harmi, että psykoterapia ja mielenterveyspalveluita ovat edelleen hieman tabu yhteiskunnassamme samoin kuin masennus. Aivan kuten kirjoiti, vahva nainen ei ole sellainen, joka selviää yksin kaikesta. Todellinen vahvuus on sitä, että uskaltaa myöntää olevansa heikko. Sä olet viisaana naisena jo itseksesi ymmärtänyt paljon, taivas vain on rajana kun sinä pääset oikean ihmisen kanssa juttusille <3.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 45
Tykkää jutusta