Arjen hankinnat ja yllättävät menot

Suhteeni rahaan on aina ollut neutraali. En tuhlaile älyttömästi mutta en myöskään ole ärsyttävän saita. Ajattelen rahan rahana ja elämän puolestaan asiana, jonka suhteen raha ei ole avainasemassa. Olen saanut mielestäni rehdin ja hyvän kotikasvatuksen, mitä tulee rahaan ja olenkin siitä erittäin kiitollinen. Maksan aina laskuni ja huolehdin, ettei tili ole nollilla kuun lopussa. Kierrätän vaatteita ja muuta materiaa suhteellisen nopeasti, en törsää kalliisiin merkkilaukkuihin sekä suosin paljon second handia. Säästän rahaa kuukausittain, enkä muuten koskaan elä yli varojeni. Jos höylään luottokorttiani tai ottaisin tulevaisuudessa vaikka lainaa, nostan sitä aina sen verran, että tiedän kykeneväni mahdollisimman nopeaan takaisin maksuun.

FerratumFerratum

Laina sanana herättää ihmisissä erilaisia tunteita. Toiset eivät voisi koskaan kuvitella ottavansa minkäänlaista velkataakkaa harteilleen ja toiset taas omistavat useampiakin erilaisia lainoja. Itselläni ei ole tällä hetkellä kuin opiskeluajoilta opintolaina mutta tulevastahan ei tiedä. Koskaan et voi tietää, mitä elämässä tapahtuu ja mihin se vie. Toki minulla on rahaa onneksi edes hieman jemmassa ja jatkuvasti kerrytän esimerkiksi matkakassaa mutta jos mietitään, että tapahtuisi oikeasti jotain todella yhtäkkistä, joka vaatisi useamman tonnin tuosta noin, ei minulla tulisi ihan heti mieleen muuta vaihtoehtoa kuin turvautua lainaan.

Itselleni lainan ottaminen ei olisi jatkossakaan sen kummempi juttu, koska teen töitä ja tienaan. Minulle laina on ihan vaan nimensä mukaisesti rahan lainaamista ja sen mahdollisimman nopeaa takaisin maksua. Ylipäänsä lainan ottamisessa ei ole mielestäni mitään noloa tai hävettävää. Kuka tahansa meistä saattaa joutua elämässä tilanteeseen, jossa ei voi laittaa kaikki säästöjä saman tien likoamaan ja ehkä haluaa syystä tai toisesta mieluummin maksaa lainalla alkukuusta, jonka jälkeen loppukuusta hoitaa tuon velan takaisin. Joskus, kun nuo menoerät yllättävät jopa ennen sitä kuun viimeistä palkkapäivääkin ja silloin on hyvä tietää, että vaihtoehtoja on olemassa. Laina ei tosiaankaan ole aina yhtä kuin velkakierre, luottotietojen menettäminen tai muutakaan paheksuttavaa, kuten se liian usein mielletään.

FerratumFerratumFerratum

Itse voisin tosiaan kuvitella, että tulevaisuudessa turvautuisin esimerkiksi Ferratumin Joustava-luottoon jos elämä toisi eteen jotain yllättävää tai tarvitsisin pakon edessä suuremmankin summan rahaa ennen palkkapäivää. Joustava-luotolla voit lainata rahaa aina 2000 euroon saakka ja luotto tulee tilille heti, kun luottopäätös on tehty. Luottopäätöksen taas saat tavallisimmin jopa viidessä minuutissa. Poikkeuksena – jos otat luottoa ensimmäistä kertaa – rahat tulevat tilille lakisääteisistä syistä klo. 07-23 välillä. Vaikka tällainen laina on helppoa ja nopeaa rahaa, aina kannattaa kuitenkin muistaa se, että korkoa tulee lainasumman päälle kuten missä tahansa lainassa. Siksi kannattaa ehdottomasti ottaa lainaa vaan se pakottava määrä, eli, mitä sillä hetkellä satut tarvitsemaan. Ja itse ainakin maksaisin lainan mahdollisimman nopeasti takaisin – vaikka jo heti silloin loppukuusta.

En kuitenkaan kehota ketään turvautumaan automaattisesti lainarahaan vaan ennemminkin ajattelemaan sen turvana, joka voi joskus tulevaisuudessa olla yksi vaihtoehto sillä hädän hetkellä. Lainaa ei kannata myöskään ottaa huvikseen mihinkään turhaan vaan nimenomaan tilanteissa, joissa koet sen aidosti tarpeelliseksi. Tällaisia voisivat olla ainakin itselleni jotkut suuremmat investoinnit tai yllättävät kuluerät, jotka liittyisivät vaikka kotiini, terveyteeni tai läheisiini. Ja ehkä kaikista tärkeintähän lainan otto hetkellä on muistaa, että se tulee aina maksaa takaisin.

FerratumFerratum

Miten te koette lainat ja niiden ottamisen? Ahdistaako jo pienenkin velan ottaminen vai koetteko, että elämä voi tuoda eteen tilanteita, joissa voisitte turvautua lainarahaan?

Kommentit (18)
  1. Jonna / Palasia arjestani
    22.9.2017, 21:13

    Lainat ovat asia, joka herättää monenlaisia tunteita. Mulla on edelleen maksettavana opintolainaa, jota oli pakko ottaa aikanaan elämiseen. Vanhemmilta kun ei rahaa juuri herunut.Harmittaa tosin se, että hassasin lainarahat aivan turhaan. Ainakin osittain.

    Asuntolainaakin on ihan jokunen tonttu maksettavana, mutta se on kuin maksaisi itselleen enkä stressaa siitä summasta yhtään. Tuon opintolainan yritän maksella alhaisista koroista huolimatta nopeasti pois. Mieluummin senkin rahan laittaisin säästöön tai vaikka matkustamiseen minkä nyt lyhennän lainaa.

    Aloin itse säästämään kun otin ensimmäisen asuntolainana. Joka kuukausi menee rahaa rahastoon, tytön lapsilisä hänen omalle tililleen säästöön ja osan palkasta siirrän eräänlaiseen puskurirahastoon, johon säästelen matkustamista sekä suurempia hankintoja varten. Toivon ettei tarvitse lainoja ottaa, mutta joskushan sekin voi taas olla edessä. Tavoitteena on, että olisi aina säästössä sellainen summa rahaa ettei tarvitsisi lainaa ottaa enää koskaan 🙂

    1. Niinhän ne ovat. 🙂 Sama juttu ja muutenkin olen opintolainan ottamiseen ihan tyytyväinen, koska ei tarvinnut sitten elää ihan kädestä suuhun vaikka kävin myös töissäkin opintojen ohessa.

      Ja olen samaa mieltä, asuntolainahan on juuri nimenomaan kuin omaan pankkiin rahaa keräisi. 🙂 Ja ylipäänsä kyllä hienoa, että nykyään ihmiset säästävät enemmän kuin törsäävät. Olenkin lukenut jotain sun säästöjuttuja ja selkeästi oot paneutunut asiaan mikä on kyllä arvostettavaa! Ja hyvä tavoite kyllä ja sama siis itselläni. En tokikaan halua ottaa mitään velkoja jos ei ole pakko. Toivonkin ettei elämä toisi sellaisia tilanteita eteen.

  2. Täältä löytyy yksi, joka pyrkii lainan ottamista välttelemään viimeiseen asti. Olen tällä hetkellä opiskelija ja vaikka opintolaina on suhteellisen halpa ja turvallinen laina, olen silti päättänyt rahoittaa opiskeluni ennemmin töitä tekemällä. Ainoa laina, jonka tällä hetkellä voisin kuvitella joskus nostavani on asuntolaina. Henkilökohtaisesti en halua nostaa lainaa esimerkiksi autoa varten, vaan ajelen sitten sellaisella autolla johon minulla on oikeasti varaa. Sanomattakin selvää, että kaikki pikavipit ja muut sellaiset ovat minulle ihan nounou ja luottokorttiakaan en edes omista. Olen aina ollut säästeliäs, joten toivon, että mikäli kohtaan tulevaisuudessa jonkin suuren ja yllättävän menoerän, löytyisi minulla siihenkin rahat säästöstä. Tietysti pakon edessä en pelkää ottaa lainaa, mutta se on varmaa, että ennen lainan nostamista kartoitan kaikki muut mahdolliset vaihtoehdot.

    1. Ymmärrän kantasi. 🙂 Itse taas suhtaudun ehkä asiaan hieman kevyemmin. Mutta kuten useampaan otteeseen mainittu, jokaisella meistä on omat tapamme suhtautua lainan ottamiseen. Ja onhan se hienoa, että pääsee läpi opiskeluidenkin ilman lainaa – arvostan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *