Riittämättömyyden tunne ihmissuhteissa

Tästä aiheesta kirjoittaminen on pyörinyt mielessäni jo pidempään mutta en ole jotenkin rohjennut tekstiä aloittaa, sillä siitä kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Suurin syy tähän on se, että olen vasta aloittanut näiden haavojen käsittelyn ja koen, että nimenomaan tällä osa-alueella olen syvällä sisimmässäni eniten rikki. Kyse on tosiaan riittämättömyyden tunteesta ja siitä, että tuntee, ettei ole oikeanlainen vaan on aina vääränlainen – toiselle ihmiselle riittämätön.

Oma riittämättömyyden tunteeni ei kohdistu niinkään tekemiseeni tai kykyihini, vaan ihmissuhteisiin. En halua mainita sen tarkemmin mistä tämä tunne on peräisin mutta tiivistettynä, menneisyydessäni on ollut läheinen ihminen, joka on saanut minussa aikaan todella suurta riittämättömyyden tunnetta. Sitä tunnetta, että olen jo ihan perus luonteeltani vääränlainen ja varsinkin naiseksi liikaa jotain sellaista, mitä minun ei kuuluisi olla. Kyse on siis luonteeni lujuudesta ja vahvuudesta, temperamentistani sekä siitä, että uskallan puuttua tilanteisiin ja sanoa jos minulla on sanottavaa. Olen ollut myös kerta toisensa jälkeen syyllinen välillämme olleisiin ristiriitoihin tai muuhun negatiiviseen, vaikka todellisuudessa en ole ollut yhtään syyllisempi kuin toinenkaan osapuoli. Asiat kuitenkin kääntyivät aina niin, että minä olen syypää ja se, joka on tavalla tai toisella vääränlainen ja aiheuttaa kaiken huonon. Jos taas puolustauduin, oli sekin väärin ja sanat viilsivät nimenomaan niin, että puolustukseni oli täysin turha. Uskon myös siihen, että nuoruuteni ihmissuhteet vaikuttavat tähän kokonaisuuteen siellä taustalla, sillä minulla on aika paljon kokemusta siitä, ettei toinen ole halunnut olla kanssani kuin hetken verran. Nuo ovat varmasti jättäneet pienen riittämättömyyden tunteen sinne taustalle, josta on sitten kehkeytynyt lopulta mainitsemieni tapahtumien vuoksi lukko, joka liittyy siihen ettei vaan koe riittävänsä.

Tämä aihe on itselleni kokonaisuudessaan hyvin ristiriitainen, sillä asiaa miettiessäni koen aikamoisen tunnemyräkän. Yhdessä hetkessä olen todella vihainen tuosta tunteesta, joka minulle on aiheutettu ja toisessa hetkessä taas olen maailman surullisin ja kysyn, että miksi? Ymmärrän tietysti myös sen, että me ihmiset toimimme elämässämme tunnelukkojemme pohjalta varsinkin silloin, jos emme niitä koskaan tiedosta tai työstä. Se, että toinen ihminen laittaa sinua alaspäin tiedostaen tai tiedostamattaankin, on yksinkertaisesti sitä, että hän kokee kanssasi itsensä heikoksi, jolloin hänen on pakko laittaa sinua alas tunteakseen itsensä vahvemmaksi. Ymmärrän tuon käytösmallin erittäin hyvin paperilla mutta se tunne, joka minulle tulee aihetta ajatellessa ei ymmärrä tapahtunutta. Uskon kuitenkin, että tämä tunteiden ristiriitaisuus ja sekamelska taas kielii siitä, että prosessi on aloitettu mutta se on vielä vaiheessa. Ja toisaalta – kai se viestii myös siitä, että arvostan itseäni enkä halua tuntea niin, miten aina välillä nykyään tunnen.

Se miksi koen itseni ihmissuhteissa usein riittämättömäksi johtuu tosiaan siitä, mitä olen kokenut. En ollut lapsena se lapsi, joka koki olevansa riittämätön tai vääränlainen, vaan tuo tunne on tullut itselleni nimenomaan aikuisiällä ihmissuhteiden myötä. Tärkeintähän tämänkin lukon kanssa on kuitenkin se, että olen sen vihdoin uskaltanut itselleni myöntää ja lopettanut häpeilyn. Riittämättömyyden tunne, kun on ollut salaisuuteni jo todella pitkään ja jopa itse olen sen kohtaamista kiertänyt. Totuushan on kuitenkin se, että se millainen olen luonteeltani ei tee minusta vääränlaista, vaan luonteeni tekee minusta nimenomaan juuri minut. Minun ei tarvitse olla jotain, mitä joku toinen haluaa minun olevan tai edes pyrkiä siihen vaan voin olla sataprosenttisesti sitä, mitä olen ja on olemassa ihmisiä, jotka osaavat sitä arvostaa.

Itse asiassa viime viikolla erään ihmisen sanat siitä, kuinka vahvuuteni on ollut se kannatteleva voimani näiden kaikkien vaikeuksien keskellä suorastaan pysäytti minut. Vaikka olen sisimmässäni tiennytkin, ettei minun tarvitse muuttua ja olen hyvä näin, vasta tuon toisen ihmisen sanomana todella oivalsin, että niin – vahvuuteni on todella tällä hetkellä elämässäni se voimavara eikä huonoin ominaisuus, joka minussa on. Vahvuuteni on itse asiassa ollut monessakin asiassa elämässäni hyväksi. Se ei ole heikkouteni, vaan se on voimavarani. Olen ollut lapsesta saakka vahva ja pärjäävä. Se on perus luonteessani hyvin dominoivana ja se olen minä. Tuon kuuleminen toisen ihmisen suusta tuntui jotenkin erityisen hyvältä ja oivalsin siinä hetkessä aika paljon.

Riittämättömyyden tunteen kanssa vaikeinta on kuitenkin se, että kyse on tunteesta. Vaikka nyt sanonkin, että tiedän olevani hyvä ja oikeanlainen, tulee eteen hetki, jolloin koen täysin päinvastaisia tunteita. Riittämättömyyden tunteen voi laukaista oikeastaan ihan mikä tahansa pienikin menneisyyteen viittaava juttu, tai ihan vaikka vaan jonkun toisen ihmisen minuun tai muihin kohdistama alentava käytös. Se, että sama kaava toistuu elämässäni tavalla tai toisella, jolloin tunnemuistini palauttaa mieleeni sen, että jälleen olen toiselle riittämätön. Tiedän, että koska olen näitä tunteita elämässäni kokenut, tulen niitä vielä tulevaisuudessakin kokemaan. Kuitenkin se, että tunnistan nämäkin tilanteet, on minulle tärkeää. Se, etten vaivu enää siihen ajatusmaailmaan, että olen vääränlainen, on asia, jota vastaan taistelen.

Tekstini on ehkä hieman sekavaa ja oikeastaan pitkästä aikaa tuntuu kuin tässä kirjoittamassani ei olisi sellaista selkeyttä. Tämä johtunee siitä, että asia on minulla tosiaan vielä käsittelyssä enkä oikein tiedä kaikkea vielä itsekään. En tiedä, miltä tuntuu siinä kohtaa, kun olen prosessoinut tapahtuneet ja koen, että olen asiasta siinä mielessä yli, ettei se herätä enää minussa samanlaisia tunnereaktioita kuin nyt herättää. Nyt on kyse enemmänkin siitä, että ajattelen olevani juuri hyvä tällaisena, kunnes taas olen vihainen ja kohta todella surullinen. Tiedän kuitenkin sen, että tämä koko tunteiden kirjo kuuluu tähän prosessiin. Se, että pääsee eteenpäin, vaatii myös sen, että antaa itsensä tuntea kaikenlaisia tunteita ja päästää ne ulos.

Olen varma, etten ole ainut joka riittämättömyyden tunteen kanssa kamppailee, joten toivonkin, että postaukseni antaa muille sisimmässään tuota taakkaa kantaville rohkeutta kohdata tunne ja puuttua siihen. Ei ole oikein, että ajattelemme olevamme vääränlaisia tai riittämättömiä, sillä me riitämme. Elämässä tärkeintä on muistaa mielestäni se, että meidän ei tule koskaan muuttaa itseään toisen ihmisen haluamaan muottiin, vaan ennemminkin opetella hyväksymistä. Ihmissuhteissa on kyse siitä, että hyväksytään toinen ihminen sellaisena kuin hän on ja nimenomaan työstetään tuota taitoa sen sijaan, että pyritään muuttamaan toinen kaltaisekseen. Ollaan hyviä toisillemme ja kiinnitetään ennemminkin huomiota omaan käytökseen ja niihin omiin lukkoihin sen sijaan, että etsitään virheitä toisista.

Jos heräsi ajatuksia tai ehkä kamppailette saman asian kanssa, olisi mielenkiintoista kuulla tuntemuksianne? Miten te olette päässeet eroon riittämättömyyden tunteesta tai miten sitä vastaan kamppailette?

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kommentit (6)
  1. Hei Jutta, kiitos kun kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta. Samaistun kirjoituksessasi niin moneen kohtaan.. Oma kokemukseni on vain sikäli hieman erilainen, että olen kokenut syvää riittämättömyyttä ystävyyssuhteissa ja aivan erityisesti yhdessä tietyssä sellaisessa. Tällä hetkellä välit ovat katkolla kokonaan yhden ystävän kanssa, koska sain vihdoin ja viimein kerrottua tälle ystävälle, että ystävyssuhteemme aiheuttaa minulle riittämättömyydentunteita ja stressiä. Ystäväni ei suostunut katsomaan asiassa itseään peiliin millään tavalla vaan hänen mielestään kaikki ”vika” on minussa. Niin surullista, enkä tiedä miten yhteistä taivalta voitaisiin jatkaa tästä, kun toinen ei suostu näkemään omassa käytöksessään mitään korjattavaa… Kyllähän minä senkin tiedän, että varmista reagoin liian herkästi jne. mutta tuollaisia solmuja on aika mahdotonta avata, jos toinen ei näe mitään muuta kuin ongelman minussa.

  2. ” Se, että toinen ihminen laittaa sinua alaspäin tiedostaen tai tiedostamattaankin, on yksinkertaisesti sitä, että hän kokee kanssasi itsensä heikoksi, jolloin hänen on pakko laittaa sinua alas tunteakseen itsensä vahvemmaksi. ”

    Tämä on yllättävän yleistä, jopa läheisissä kavereissani oli tällainen tyyppi. Todella surullista käytöstä, mutta auttaa ymmärtämään, kun tietää vian olevan toisessa. Ehkä ihminen ei itsekään ymmärrä käytöstään. Surullista siksi, koska mielestäni ihminen on toista alas päin mollatessa huolestuttavan huonossa tilassa henkisesti. Enemmän saattaa käydä jopa sääliksi, miksi ei haeta apua?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *