Kuinka välttää krapula?

Tiedän ainoastaan pari ihmistä, jotka eivät juuri koskaan kärsi krapulasta mutta suurin osa tuntemistani kyllä valittelee oloaan aina, jos alkoholia on tullut juotua useampi lasillinen. Omalla kohdallanikin se maaginen viiden lasillisen raja on sellainen, että sen ylittyessä kärsin kyllä krapulasta. En ole enää parikymppinen ja sitähän sanotaan, että kankkuset pahenevat iän myötä. Olen kuitenkin onnekas siinä mielessä, että lasillisesta tai edes muutamistakaan en saa mitään oloja. Krapula tulee ainoastaan silloin jos juon reilusti useamman lasillisen illan aikana ja itse krapulan laatuun taas vaikuttaa muutamakin eri seikka.

Olen seurannut omaa alkoholikäyttäytymistäni ja tehnyt muutamia havaintoja tässä vuosien varrella. On nimittäin olemassa muutamia pieniä juttuja, joilla krapulaa voi ennaltaehkäistä, tai sen laatua lieventää ainoastaan väsymykseksi. Sellainen oksentelu, hirveä päänsärky ja sängyn pohjalla koko päivän makaaminen on ollut jo pidempään kohdallani historiaa. Tätä saattaa joku ihmetellä, sillä ennen olin nimenomaan se, joka nukkui kaikki krapulapäivät! Nykyään en enää tuohon pysty. Olen nimittäin huomannut, millainen vaikutus on sillä, että pienessä kankkusessakin ryhdistäytyy ja tekee asioita. Kävelylenkki, brunssi tai pizza ystävän kanssa, kodin pienet askareet tai muu ihan normaali tekeminen ovat seikkoja, jotka oikeasti lieventävät krapulaa. Ehkä kaikista paras juttu on lähteä ulos kotoa ja käydä virkistävässä suihkussa. Uskon, että krapulakin on jollain tasolla myös henkistä, eli sen selättämiseen voi psyykata itseään.

Haluan näin lauantain ja alkaneen viikonlopun kunniaksi jakaa teille ne omat hyväksi havaitsevani vinkit, joiden avulla krapulaa voi lieventää tai jopa ennaltaehkäistä. Toki tähän väliin pakko sanoa, että helpoitenhan krapulalta välttyy, kun ei juo ollenkaan. Alkoholi on myrkky, enkä kannusta ketään sen nauttimiseen. Jos tästä huolimatta päädyt viinille ja ilta venyy – lukaisehan läpi vinkkini ja kokeile itse!

Juo joka toinen lasillinen vettä. Joku voi sanoa, että vanha klisee mutta itse olen ehdottomasti vedenjuonnin kannalla! Mitä useammin ja enemmän vettä juo, sitä kevyempi on krapula seuraavana päivänä. Alkoholihan on diureetti, joka kuivattaa kehoa, jonka vuoksi on erityisen tärkeää nauttia samaa tahtia vettä kuin nauttii alkoholiakin.

Soodaa valkoviiniin. Vähän edelliseen liittyen, soodan lisääminen valkoviiniin on erinomainen kikka lisätä juomisen aikaista vedenjuontia. Itse harrastan tätä aika usein sen vuoksi, että spritzer on yksi suosikeistani ja tykkään siitä, että viini itsessään maistuu miedommalle. Tällä keinolla pystyt myös hieman huijaamaan itseäsi, sillä lasillinen on täysi mutta ei kokonaan alkoholia. Mieluummin juo täyden lasillisen valkoviiniä soodalla kuin pelkkää valkoviiniä.

krapula

Hiilihydraatteja ennen kosteaa iltaa. Ehkä paras kikka ehkäistä (tai ainakin lieventää krapulaa) on syödä kunnon hiilihydraattipitoinen ruoka ennen kuin lähtee kosteaan illanviettoon. Sitä pastalautasellista ei kuitenkaan tarvitse vetää juuri ennen lähtöä, mutta sen voi syödä vaikka 3-4 tuntia ennen h-hetkeä. Itse olen ainakin huomannut selkeän eron siinä jos syön hiilihydraattipitoisesti ennen juhlimista kuin, että syön jonkun kevyen keiton tai salaatin.

Ei humalassa nukkumaan. Tämä on myös vuosien kokemuksella todettu, eli krapula helpottuu huomattavasti silloin, kun humalatila on mahdollisimman lievä (tai lähes olematon) nukkumaan meno vaiheessa. Hyvä keino päästä tuohon olotilaan on, että lopettaa alkoholin juomisen suunnilleen tunti tai puolitoista ennen baarista lähtöä. Tietenkin tähän vaikuttaa myös se kokonaisuus, eli kuinka paljon olet koko illan aikana juonut ja se, miten nopeasti kehosi polttaa alkoholia. Itsehän selvenen hyvinkin nopeasti jos lopetan alkoholin nauttimisen riittävän ajoissa, vaikka takana olisikin pitkä ilta. Kannattaa vaikka salaa vaihtaa se viinilasi pelkkään soodaan, jolloin ei tule turhaa ihmettelyä ja kukaan ei oikeasti enää kiinnitä huomiota siihen, mitä lasissasi on.

Älä sekoittele juomia. Yksi mielettömän hyvä ja toimiva vinkki on pysyä yhdessä juomalaadussa koko illan ajan. Pahin cocktail syntyy, kun lähtee sekoittelemaan viinejä, kuohuvaa, drinkkejä ja shotteja. Jo järkikin sen sanoo, että tuosta ei hyvää seuraa. Itse pysynkin oikeastaan aina valkoviinissä ja joskus otan jossain kohtaa iltaa aperolin tai GT:n. Muuten mennään hyvinkin yksinkertaisella linjalla, sillä silloin olotila on seuraavana päivänä myös mahdollisimman siedettävä. Yksi pahimmista krapulan aiheuttajista on muuten itselleni kuohuva! En tiedä, mikä siinä onkin mutta siitä saan hirveän hedarin ja aivan varmasti karsean kankkusen…

Älä treenaa salilla ennen juhlia. Omalla kohdallani tämäkin vaikuttaa aika paljon siihen krapulan laatuun. Jos treenaan kovan lihaskunto treenin vaikka muutama tunti ennen kuin alan nautiskelemaan viiniä, kärsin seuraavana päivänä pahemmasta krapulasta. Veikkaan, että tuo johtuu siitä, ettei keho ole ehtinyt palautumaan treeneistä, kun päälle jo isketään myrkytystila. Teenkin aina niin, että ajoitan salitreenit muille päiville ja jos jotain liikuntaa harrastan juhlapäivänä, niin käyn ainoastaan kevyellä palauttavalla juoksulenkillä.

Nauti chlorellaa ennen juhlia. Tähän suhtauduin hyvin skeptisesti ennen kuin itse kokeilin ja vakuutuin. Chlorellahan on siis superfood, jonka sanotaan parantavan krapulaa tai jopa ennalta ehkäisevän sitä. Tämä johtuu siitä, että chlorella sisältää runsaasti aminohappoja, vitamiineja ja mineraaleja, joita alkoholi puolestaan tuhoaa. Chlorellallahan sanotaan olevan myös maksan toimintaa tehostava vaikutus, jolloin alkoholi tosiaan poistuu kehosta nopeammin. Mitään tutkimuslinkkejä minulla ei tähän saumaan ole, mutta kokeilemallahan sitä voi selvitellä! Omalla kohdallani on ainakin ollut vaikutusta. Helpoiten chlorella menee alas vaikka tuoremehun tai smoothien joukossa.

Ei roskaruokaa yöllä. Roskan syöminen laskuhumalassa on ainakin omalla kohdallani juttu, joka pahentaa krapulaa. En ole tosiaan koskaan tuota harrastanut mutta ne muutamat kerrat, kun olen sinne snägärille eksynyt, ovat aikaan saaneet nimenomaan sen, että olo on ollut seuraavana aamuna huonompi. En kuitenkaan sano, etteikö yöllä voisi syödä jos on nälkä mutta ehkä ei kannata valita sitä kaikista suolaisinta pommia, sillä aika varmasti se vasta tekeekin olosta tukkoisen seuraavana aamuna. Voi olla, että osalla on päinvastainen mielipide tähän mutta omalla kohdallani se menee näin. Useimmiten syönkin yöllä kotiin tullessani muutaman leivän, joihin sitten kasaan hyvät täytteet jääkaapista – säästää muuten aikaa ja rahaakin!

Juo hitaasti. Mitä hitaammin juot alkoholia, sitä vähemmän nautit sitä koko illan aikana. Pahin kiroushan on se tilanne, kun lasi on tyhjä ja on taas täytettävä se. Tuon välttää sillä, että juo hitaasti, jolloin juo koko illan aikana luonnollisesti myös vähemmän. Olen joskus kuullut hyvän nyrkkisäännön, lasillinen tunnissa – liekö sitten paikkansa pitävä?

Nappaa särkylääke heti, kun tunnet orastavankin päänsäryn. Suurin virhe on krapulassa odotella, että josko se päänsärky menisi ohitse, sillä se ei mene ohitse vaan ainoastaan pahenee. Kannattaakin napata aina heti särkylääke jos tuntee jyskytystä ohimoilla. Osahan ottaa särkylääkkeen oli särkyä tai ei jo nukkumaan mennessä ja itsekin olen tuota välillä tehnyt jos olo on ollut yhtään sellainen, että päänsärkyä voisi olla luvassa. Kannattaa muuten muistaa, että krapulaan paras särkylääke on ibuprofeeni.

Näitä vinkkejä noudattamalla voit mahdollisesti edes hieman vaikuttaa siihen alkoholin jälkeiseen päivään. Toki olemme yksilöitä, eli toiset nyt vaan kärsivät pahemmista krapuloista kuin toiset – vähän samalla tapaa kuin, että alkoholi ei sovi kaikille. Voisin muuten lähitulevaisuudessa kirjoitella postausta nykyisestä suhteestani alkoholiin ja ylipäänsä alkoholin käytöstäni.

Onko teillä jotain kikkakolmosia, joilla vältätte alkoholista aiheutuvan krapulan? 

On my way

9 vastausta artikkeliin “Kuinka välttää krapula?”

  1. Kiva postaus, tosi paljon samoja asioita olen huomannut, esim raskas liikunta, huono veden juominen, humalassa nukkumaan meneminen, grillimättö pahentavat oloa. Samoin ulos meno, raikas ilma, suihkussa käyminen ja vaikka kasvonaamio saavat olon virkeämmäksi ja piristää henkisestikin :) Itse pystyn kyllä juomaan kaikkea sekaisin, mutta lemppareita on nimenomaan kuiva valkkari ja dirnkeistä GT, tosi kuohuvakin maistuu. Ainut mitä en uskalla kokeilla on chlorella ja alkoholi, olen terveydehoitoalalla (nimen perusteella löydät julki-Terhikistä) ja olen nähnyt erilaisetn luonnon tuotteiden, kuten juurista tehtyjen jauheiden ja levien aiheuttavan parantumattomia maksavaurioita. PItäisin chlorella+alko -yhdistelmää vaarallisempana kuin alko+parasetamoli. Aiheesta ei ole tutkimuksia, näitä ei eettisistä syistä ole tehty :D Ei varmasti ole oikeaa tai väärä tapaa, heitin vain ajatuksen ilmaan.
    Kivaa viikonloppua!

  2. Darra tulee jos on tullakseen, mutta itse olen huomannut sen, että kun juo luomuviiniä, jälkiseuraukset on lähes mitättömät. Sinänsä huono havainto, kun ei ole haittaa vaikka juo sitä vähän enemmänkin, mutta seuraava päivä luomuviinin jälkeen on ollut selkeästi iisimpi, kuin monen muun juoman jälkeen ✌

    • Oikeastiko? Pitää ehdottomasti laittaa vinkkisi kokeiluun! Uskon itse asiassa, että hyvin voi pitää paikkansa.

  3. Hei ja kiitos postauksesta. Itse olen kokeillut sellaista settiä, ennen drinkkejä, kun syö kaalisalaattia, raakaa kaalia raastettuna ja muita mieluisia lisäkkeitä siihen ja toinen on se, että drinkkien jälkeen syö omenaa, ihan siltään. Ja tietysti se veden juominen. Itse tykkään ottaa aperitiiviksi pienen gt:n ja sitten viiniä ruuan kanssa, lasi-pari ja se on siinä. Meillä ei juoda esim. oluita tai muita väkeviä. Viini on veden ohella meillä ruokajuoma, ja panostamme mieluusti laatuun, vähän ja hyvää on parempi, kuin paljon, halpaa ja huonoa.
    Reippailu ulkona ja mahdollisesti saunominen on hyväksi, jos on päässyt kankkunen iskemään.
    Raikasta syksyn jatkoa!

    • Eipä kestä, mukava jos siitä oli iloa. :)

      Hyviä vinkkejä! Varsinkin tuo omena kiinnostaa… Ulos lähteminen on ehdottomasti se kankkusen karkoittaja, sillä kotona luuhaaminen hapettomassa ilmassa tuntuu monesti jopa pahentavan olotilaa. Itse asiassa yksi havainto jonka olen tässä kesällä tehnyt on, että veneellä ollessa ei tule samalla tapaa krapulaa. En tiedä onko se se, että olet jatkuvasti ns. ulkoilmassa veden äärellä ja noustessasi menet heti ulos. Mutta tuo on hauska huomio, jonka myötä olen jotenkin tajunnut sen ulkoilman merkityksen erityisesti.

      Ihanaa syksyn jatkoa sinnekin!

  4. Hups, mulla ei oo hirveästi kikka kolmosia antaa, kun oon just näitä joille ei krapulaa tule. Itseasiassa se taitaa tällä hetkellä olla yksi mun kavereiden tavoitteista. :D Ne kun aina aamulla kiroaa ku mä oon pirteä ku peipponen ja niillä jäätävä krapula.

    Tähän mennessä ei oo kertaakaan mulla ollu krapulaa, ja mä harrastan just tuota juomien sekoittelua. Tosin pidän huolta että juon muutakin kuin alkoa illan mittaan. Mä myös syön hyvin koko päivän jos tarkoitus lähteä juomaan. Pizza on must illan päätteeksi.

    Jostain syystä herään aina super pirteänä jos oon juonut. Sillon tulee hommailtua kaikenlaista, kuten vaikkapa siivottua tai lähdettyä lenkille aamutuimaan.

    • No olen kyllä hieman kateellinen sinulle! ;) Ehkä sinulla on vaan hyvät geenit asian suhteen? Minullakin on siis yksi hyvä ystävä joka ei oikein koskaan kärsi krapuloista, vaan pienestä väsymyksestä ja hän on jo +30 v. Parikymppisenähän ei itsellänikään mitään ollut mutta vuodet tehneet tehtävänsä. Yksilöllistä taitaapi siis olla. :) Ja nimenomaan tuohon varmasti vaikuttaa aika monikin seikka…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta