Olenko yksinäinen?

Ystäväni kysyi minulta muutama päivä sitten yhtäkkiä WhatsApissa, että olenko koskaan yksinäinen? Tuo kysymys tavallaan pysäytti, sillä se oli ihanan aito mutta tuli tosiaan aivan puskista. Siinä hetkessä asiaa miettiessäni totesin hänelle, että ei – en minä oikeastaan ole yksinäinen. Ympärilläni on ihania ihmisiä ja olen ystäviini päivittäin yhteydessä. Ei itse asiassa ole päivääkään, ettenkö olisi jonkun ihmisen kanssa kontaktissa, vaikka en varsinaisessa päivätyössä käykään. Välillä tosin saatan erakoitua muutamaksi päiväksikin mutta sekin tapahtuu ihan vaan omasta halustani olla yksin.

Viestin jälkeen jäin kuitenkin miettimään yksinäisyyttä syvemmin ja nimenomaan muiltakin kanteilta kuin siltä, miten se heti ensimmäisenä mielletään – ja kuinka itsekin sen mielsin. Yksinäisyyttäkin, kun voi olla niin monenlaista. Se voi olla ihan sitä konkreettista yksinäisyyttä, jolloin ei ole läheisiä ystäviä eikä sitä kumppania. Yksinäisyys voi olla myös ulkopuolisuuden tunteen kautta ilmenevää yksinäisyyttä, jolloin et vaan tunne kuuluvasi joukkoon tai olet aina se väliinputoaja. Se voi olla myöskin yksinäisyyden tunne, jota kokee vaikka olisi ihmisjoukon ympäröimänä.

En varmaankaan ole tästä koskaan blogiini kirjoittanut mutta yläasteen viimeisellä luokalla koin itseni todella yksinäiseksi. Olimme juuri muuttaneet toiselta paikkakunnalta ja aloitin koulun uudessa paikassa. En saanut ystäviä ja jäin ikään kuin ulkopuoliseksi. Kyse ei ollut siitä, etteikö minua olisi yritetty ottaa mukaan tyttöryhmiin mutta en vaan sopeutunut heidän joukkoonsa. Vaikka halusin, menin yksinkertaisesti aivan lukkoon. Muistan kuinka välitunneilla saatoin olla jonkun porukan mukana sanomatta sanaakaan. Halusin kyllä puhua ja sanoa useinkin mielipiteeni, mutta en vaan saanut suutani auki. Menin sellaiseen totaaliseen lukkoon, josta ei ollut ulospääsyä. Olinkin varmaan uusien luokkalaisten mielestä oikea kummajainen, sillä olin epäsosiaalinen enkä muutenkaan ollut kiinnostunut kylällä ravaamisesta, alkoholin käytöstä tai paikkakunnan pojista. Vähän samanlainen tilanne oli myös silloin, kun muutin Helsinkiin. Olin alussa todella yksin ja muistan, kuinka usein vain lähdin kaupungille pyörimään, koska ei ollut ketään kenelle soittaa tai ketä nähdä. Tuohon aikaan ostin aika paljon materiaa, sillä se tuntui lohduttavalta. Sain ikään kuin uusista vaatteista sen lämmön, jota olisin kaivannut muista ihmisistä.

Tiedän siis todella hyvin sen, miltä tuntuu olla yksin ja sisimmässään yksinäinen. Nykyään elämässäni ei onneksi ole enää tuollaista konkreettista yksinäisyyttä, sillä vuosien varrella olen onnistunut löytämään ihania ihmisiä elämääni, jotka ovat läsnä arjessani ihan päivittäin. Kuitenkin sellainen tietynlainen yksinäisyys kalvaa aina välillä ja se liittyy nimenomaan ulkopuolisuuden tunteeseen. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin mutta koen tosiaan edelleen itseni usein jollain tapaa ulkopuoliseksi. En siis läheisten ystävieni seurassa, vaan nimenomaan monissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. En ole oikein koskaan päässyt työpaikoilla ns. porukan joukkoon ja olen aina tuntenut olevani erillinen osa yhteisöä. Tähän voisi varmaan todeta, että minun on ollut vaikea löytää sellaista omaa paikkaa, jonka moni muu elämässään löytää. Tätä itse asiassa mietin paljon kesälläkin synkimpien ajatusteni lomassa, sillä jotenkin vaan välillä on tuntunut siltä, että onko minulle olemassakaan sitä paikkaa?

Yksinäisyys on maassamme iso ongelma ja blogeissakin siitä on ollut yllättävän paljon juttua. Yksinäisyydestä ei kerro aina se, että vetäytyy tai on se porukan hiljaisin, vaan jopa joukon supliikein hauskuuttaja voi kokea yksinäisyyden tunteita. Uskon itse asiassa, että moni ihminen peitteleekin yksinäisyyttään sillä, että esittää todella sosiaalista. Kun hän lähtee työpaikalta, kokee hän olevansakin maailman yksinäisin. Yksinäisyyden tunne on kuitenkin suhteellisen luonnollinen tunne ja tavallaan se, että kyseistä tunnetta välillä elämässään tuntee, on hyvinkin normaalia. Elämä, kun vie erilaisiin tilanteisiin ja esimerkiksi eron jälkeen olonsa voi tuntea olevansa todella yksin. Kun on tottunut siihen, että elämässä on aina se tukipilari etkä koskaan jää yksin, niin nyt sinulla ei olekaan enää sitä toista puolikastasi. Ehkä pahinta on omasta mielestäni nimenomaan se emotionaalinen yksinäisyys. Kun tunnet olevasi yksin kaikkien tunteidesi kanssa ja koet, ettei kukaan pohjimmiltaan ymmärrä sinua.

Yksinäisyyden tunteita ei tulisi koskaan väheksyä tai vertailla. Vaikka elämässä olisi ulkoisesti kaikki näennäisesti hyvin, saattaa sisällä olla yksinäisyyttä. Tuon ihmisen tunne siitä ei ole yhtään sen vähäpätöisempi kuin ihmisen, joka on käytännössä aivan yksin – ihmisen jolla ei ole esimerkiksi yhtään ystävää. Jopa parisuhteessa voi kokea yksinäisyyttä tai esimerkiksi ihan omassa lähimmässä ystäväpiirissäänkin. Mielestäni yksinäisyyttä ei voi mitata tai vertailla, vaan se on nimenomaan tunne, joka on yksinäisessä itsessään.

Yksinäisyyteen ei myöskään auta neuvot siitä, että juttele ihmisille, ala harrastamaan tai tee asioita sillä yksinäisyys on syvemmällä meissä ja se juontaa juurensa jostain. Taustalla voi olla erilaisia traumoja tai pelkoja. Omassa elämässäni nuo tuntemukset tosiaan liittyvät siihen ulkopuolisuuden tunteeseen, joka taas on oma tunnelukkonsa ja sen tiedostan varsin hyvin. Se miten minä voin noita tuntemuksia käsitellä on, että avaan ja käsittelen tuota lukkoani. Se, mitä olen kokenut nuoruudessani toki vaikuttaa asiaan mutta tapahtumien ääneen myöntäminen on jo askel eteenpäin. Puhuminen, itsetunnon kasvattaminen, hyväksyntä ja se, että pyrin olemaan itselleni rakastava ja armollinen auttaa minua ikään kuin rohkeammaksi ja itsevarmemmaksi.

Kengät River Island / Farkut Monki / Vyö Minimum / Neule second hand

Haluan tähän loppuun sanoa vielä sen, että koet yksinäisyyttä sitten millä tavalla tahansa, se ei ole loputon tai toivoton olotila. Yksinäisyys on tunnelukko, joka on murrettavissa. Uskon, että kaikki lähtee oman itsetunnon vahvistamisesta ja siitä, että kasvatamme itseluottamustamme. Myös tunnelukkojen käsitteleminen ja se, että haemme syitä tuntemuksillemme on tärkeää. Mieluummin jälleen kerran kohtaa asioita rehellisesti kuin pakenee loputtomasti sisintään.

Millaisia ajatuksia yksinäisyys teissä herättää? Jos koette yksinäisyyden tunteita niin millaisissa tilanteissa ne ilmenevät?

 

Kuvat: Taru / Edit: minä 

Kommentit (4)
  1. Hyvä juttu jälleen Jutta. Näitä samaisia asioita miettinyt monesti… yksinäisyyttä todella monenlaista. Olen itsekkin kokenut sitä eri muodoissa. Viellä kesän alussa kun muutin mieheni perässä ulkomaille koin ajoittain yksinäisyyttä kun hän oli töissä ja minulla ei ollut täällä kavereita eikä viellä töitäkään. Nyt kun työpaikka löytynyt en olekkaan enää yksinäisen oloinen. Kavereita ei ole löytynyt vieläkään mutta jo että on sosiaalista elämää työnpuolesta on selkeästi auttanut. 🙂 toisaalta joskus ollut yksinäinen vaikka suomessa kavereita oli useampiakin. Jännä on ihmisen sydän ja mieli 🙂

    1. Kiitos, mukava kuulla! Nimenomaan, on monenlaista. Uskon, että pikkuhiljaa saat luotua siellä verkostoa ympärillesi mutta onhan se totta, että uuteen paikkaan muuttaessa tuohon kaikkeen uuden elämän rakentamiseen saattaa hetki vierähtää. 🙂 Ja tosiaankin yksinäisyyttä saattaa tuntea vaikka olisikin läheisiä ihmisiä elämässä – tiedän siis ehdottomasti mistä puhut.

      Ihanaa syksyä sinne missä ikinä oletkaan ja tsemppiä sopeutumiseen! Olen varma, että pikkuhiljaa saat elämääsi luotettavia ja ihania ihmisiä mutta se saattaa hetken viedä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *