Kokemukseni hengellisestä yhteisöstä

Luin eilen erittäin mielenkiintoisen blogikirjoituksen, johon tunsin voivani todella hyvin samaistua. Törmäsin tähän tekstiin Lilyn Facebook- sivujen linkkauksen kautta ja tuon ajatuksia herättävän tekstin voit sinäkin halutessasi lukaista läpi täältä. Kirjoitus kertoo siis helluntaiyhteisöstä eroamisesta ja ylipäänsä tuntemuksista, joita tuo yhteisöllisyys herätti sekä herättää entisessä jäsenessä. Teksti on hyvin kirjoitettu ja entisenä noissa piireissä liikkuneena allekirjoitan oikeastaan kaiken. Halusin kuitenkin ottaa asiaan vielä omalla tekstilläni kantaa, sillä koen, että näistäkin asioista olisi hyvä puhua avoimemmin. Jotenkin nimittäin tuntuu, että edelleen kaikki uskonnolliset ryhmät ja niiden sisällä tapahtuvat asiat ovat ryhmien sisäisiä. Ja jos itsekin asiaa mietin, niin aika vähän olen helluntailaisuudestani puhunut ihmisille, koska koen, ettei sitä voi ymmärtää kuka tahansa. Jos et ole ollut osa tuollaista liikettä tai yhteisöä, on tuota kokonaisuutta aika vaikea ulkopuolisena ymmärtää saatikka sitten ulkopuolisille edes selittää.

Olen tosiaan kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni vahvasti helluntai- ja vapaaseurakunnan piirissä. Se miksi puhun nyt noista kummastakin vapaasta suunnasta, johtuu siitä, että olen viettänyt molemmissa seurakunnissa todella paljon aikaa. Lapsuus meni oikeastaan ”hellariporukoissa” ja sitten teini-iässä liityin aikuiskasteen myötä vapaaseurakuntaan. Vielä Helsinkiin muutettuanikin kävin alkuun seurakunnassa mutta parikymmentä täytettyäni jätin lopullisesti nuo kuviot ja aloitin täysin päinvastaisen elämän, johon kuului kaikki se, mikä oli minulta niin pitkään hiljaisesti kielletty. Meni aikaa, kunnes löysin kultaisen keskitien ja olotilan, jossa esimerkiksi nyt olen hengellisyyteni kanssa.

En halua tekstilläni loukata ketään henkilökohtaisesti (tai ylipäänsä) sillä vapaiden suuntien seurakuntapiireissä on kyllä paljon hyviä ja ihania ihmisiä. Ongelma onkin mielestäni siellä itse liikkeessä ja sen opetusmekanismeissa sekä osittain ihan jo opetuksessakin. Sitä on oikeasti hyvin vaikea selittää mutta vapaissa liikkeissä ja niiden sisällä on paljon sääntöjä, pelottelua ja oman ajattelun sekä mielipiteiden tukahduttamista. Puhuja pöntöstä sanelee ihmisille elämänohjeita ja porukka nielee kaiken sen purematta. Siellä on paljon ehkä hieman kyseenalaistakin hurmosta ja ihmisten omakohtaisia todistuksia uskosta, joita ei laisinkaan kyseenalaisteta. Hengellisistä asioista puhuva henkilö, kun on kuitenkin vain ihminen, ei Jumala. Raamattua luetaan kuin se olisi eilen kirjoitettu, eikä sitä edes yritetä soveltaa nykypäivään. Yksi ehkä itseäni eniten huolestuttava asia on, että seurakunnissa tukahdutetaan ihmisen luontaisia osa-alueita, kuten seksuaalisuutta ja nuoren ihmisen kohdalla tuo tärkeä osa ihmisyyttä ei ehkä pääse kehittymään normaalisti. Valloillaan on siis se ajattelutapa, että seksuaalisuus on ainoastaan aviossa olevan miehen ja naisen välinen asia. Myös sellainen tietynlainen valinnan vapaus on hyvin rajoitettua ja näitä säännöksiä oli ainakin omassa elämässäni aika paljonkin. Yhtenä esimerkkinä musiikki, jonka tulee olla hengellistä sillä radiosta tuleva saastuttaa ajatusmaailmaamme.

Itse esimerkiksi koen, että tietyllä tapaa tuo, että olen elänyt hengellisissä piireissä koko teini-ikäni, on vaikuttanut minuun paljonkin. On tiettyjä osa-alueita, joiden suhteen en koe kehittyneeni luonnollisella tavalla, sillä hengellisyys ja tietynlainen pelko siitä, että joudun helvettiin kuoltuani, on ollut  jatkuvasti takaraivossani. Tuo pelko on ohjannut toimintaani, aiheuttanut ahdistusta ja tukahduttanut ajatteluani sekä tunteitani. Sellainen tietynlainen paine siitä, että tulee elää juuri oikealla tavalla niin seurakunnan kuin Jumalankin silmissä, varjosti elämääni todella pitkään.

Kuten mainitsin, parinkymmenen paremmalla puolella päälle vaihtui täysin päinvastainen vaihe, joka käynnistikin kunnon sekoilukauden elämässäni. Tuo johtui ihan puhtaasti siitä, millaista elämää olin aikaisemmin elänyt. Olenkin usein miettinyt, että miten elämäni olisi mennyt jos en olisi kasvanut uskonnollisessa yhteisössä, vaan tilaa olisi ollut omalle ajattelulle sekä valinnoille, joista ei olisi tarvinnut potea huonoa omaatuntoa? Kuitenkin kaikki se, mitä valitsin meni nimenomaan sen mukaan, mikä oli yleisessä seurakunnan ilmapiirissä sallittua ja mikä ei. Jos toimin sallittua vastaan, koin olevani jotenkin vääränlainen ja ihmiset katsoivat kieroon tai eivät hyväksyneet. Siksi varmaan edelleenkään esimerkiksi suhteeni alkoholiin ei ole täysin normaali. Kun alkoholi on ollut kielletty asia ison osan elämää, tuskin siihen osaa suhtautua täysin luontevasti oikein koskaan? Myös kuolemaa pelkään toisinaan, sillä takaraivossani on edelleen alitajuisesti se pelko siitä opetuksesta, kuinka vääräuskoiset joutuvat armotta helvettiin. Varmaan ymmärrätte, että jos tuollaisen keskellä elää koko lapsuuden ja teini-ikänsä, se saattaa vaikuttaa alitajunnassa lopun elämää.

Päästin tosiaan lopulta omasta tahdostani irti tuosta yhteisöstä ja olen vihdoin vuosien varrella löytänyt sen oman uskoni, johon haluan uskoa. Olen edelleen siinä mielessä hengellinen ihminen, että uskon Jumalaan mutta minun Jumalani on täysin erilainen kuin se Jumala, johon uskoin silloin nuorempana. Minun Jumalani on armollinen, rakastava ja suvaitsevainen – ei tuomitseva ja pikkumainen. Koenkin, että usko on itselleni nykyään enemmänkin sellainen taustalla vaikuttava voimavara sen sijaan, että se olisi joku elämääni rajoittava tekijä. En tuputa uskoani kenellekään, enkä luokittele ihmisiä uskovaisiin tai ei-uskovaisiin. Itse asiassa inhoan jos ihmisiä luokitellaan tuolla tavalla, sillä kukaan ihminen ei ole oikeutettu päättämään kenenkään ihmisen hengellisestä tilasta. En myöskään usko sokeasti enää taivaaseen ja helvettiin, vaan olen kuoleman jälkeisen suhteen siinä uskossa, että ihminen päätyy hyvään jos hän vaalii hyviä asioita elämässään. Kukaan meistä ei ole tuomitsemaan tai määrittelemään sitä, kuka pääsee parempaan ja kuka huonompaan paikkaan – tai itse asiassa onko noita paikkoja edes olemassakaan? Kukin päättää mihin uskoo ja mielestäni tärkeintä onkin etsiä sitä omaa uskoa eikä ottaa vastaan sellaista, jota ei voi sataprosenttisesti allekirjoittaa tai jossa ei tunne oloaan hyväksi.

Tämä tekstini on tiivistettynä toki se oma kokemukseni vapaista suunnista ja siitä, miten minä olen tuon liikkeen vaikutukset kokenut. Voi olla, ettei moni muu vastaavia kokemuksia omaava ajattele samalla tapaa mutta tämä on minun kokemukseni ja mielipiteeni. Nykyään ehkä eniten ihmetyttää se, että sitä on ollut joskus niin sokea, ettei vaan ole rohkeasti lähtenyt ajattelemaan asioita laajemmasta perspektiivistä. Nuorena sitä on kuitenkin helposti sen verran epävarma, ettei uskalla kyseenalaistaa vaan toimii alitajuisesti ryhmän paineesta. Ja toisaalta koko ystäväpiirinikin oli tuolloin liikkeen sisältä, joten eipä sitä pahemmin ulkopuoleltakaan saanut eriäviä mielipiteitä? Tavallaan on myös ymmärrettävää, että tietyllä tapaa yhteisössä on turvallista olla. Siksi tuollaiset hengelliset yhteisöt ovat varmasti usein paikkoja, johon myös henkisesti hajalla olevat ihmiset ajautuvat.

Kengät River Island / Farkut Monki / Neuletakki Minimum / Vyö Minimum / T-paita Twist & Tango / Laukku Rebecca Minkoff / Kaulakoru Pernille & Corydon

Itse toivoisin, että myös vapaiden suuntien seurakunnat kehittyisivät ja muuttuisivat maailman mukana. Sellainen tietynlainen päivitys nykyaikaan olisi varmasti monessakin paikassa kohdillaan ja ehkä sitä on jossain jopa tapahtunutkin? Myös se, että fokus olisi ihmisissä ja heidän rakastamisessaan sen sijaan, että keskitytään pikkumaisiin juttuihin kuten seurakunnan sisäisiin sääntöihin, arvostelemiseen tai helvetillä pelottelemiseen. Toki on olemassa paljon hyvääkin seurakuntien sisällä ja moni seurakunta tekee tärkeää työtä esimerkiksi köyhien auttamiseksi. Mutta sellainen tietynlainen ihmisten hyväksyminen ja rakkaudellisuus on se, joka ainakin omien kokemuksieni mukaan on jäänyt monellakin osa-alueella uupumaan. Itse, kun ainakin ajattelisin, että nimenomaan se olisi seurakuntien tehtävä – hyväksyä jokainen ihminen sellaisena kuin on katsomatta ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntaumukseen tai ulkonäköön.

Onko muilla lukijoistani kokemuksia hengellisistä yhteisöistä tai niiden sisällä kasvamisesta? 

 

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kommentit (15)
  1. Silja Tuulia
    10.4.2018, 13:32

    ymmärrän mistä kerrot. itekin oon uskoviin ihmisiin pettynyt ja en ymmärrä sitä vaatimusten määrää ja pelottelua mitä paljon noissa piireissä on. itse tulin uskoon v.2012 , rämmin päihdehelvetissä ja okkultismista ja ties missä ihmissuhdevirityksissä (narsistit ym. ”ihanuudet”) . Jeesus noukki mut sieltä turvaan. 🙂
    Olen kokenut että Jumala on todella hyvä ja Rakastaa minua tämmäisenä kun oon.
    Ihmiset kyllä monesti vie uskossa olemisesta kaiken ilon pois , kuten kuvasit.
    Ihmisiä tässä ollaan, siksi mun mielestä on ihana kun voi turvata Taivaan Isiin.
    Itekin miettiny että vois kyllä pyytää enempi apua olemaan ihmisenä aito kuin keksimään lisää what to do listoja että kelpaisin tms.
    ikävää että oot kokenu tollasta hengellistä väkivaltaa.
    toivottelen sulle kaikkea hyvää 🙂
    <3

  2. Todella mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos kun jaoit sun kokemuksen seurakunnasta! Itse olen kristitty ja ajattelen että meidät on luotu olemaan henkilökohtaisessa suhteessa Jumalan kanssa. Oon ollut pienen elämäni mukana vapaitten suuntien seurakunnissa eli juurikin vapiksessa ja helluntaiseurakunnassa sekä ulkomailla myos ajanjakson eräässä hyvinkin nykyaikaisessa ja nopeasti kasvavassa seurakunnassa.

    Tää aihe ja nimenomaan paikallisseurakunnat on jotain mistä mä olen todella intohimoinen ja millä saralla toivon myös suomessa näkeväni kasvua ja muutosta. Uskon että jotkut asiat, kuten mitä Raamattu opettaa on muuttumatonta sanomaa ja edelleenkin relevanttia. (Se miten sitä luetaan on asia erikseen, ehkä suurimpana juttuna sanoisin kontekstin, eli on huomioitava kenelle ja milloin, missä kulttuurissa se on kirjoitettu, lisäksi yksinkertaisesti mistä kirjallisuuslajista kyseisessä Raamatun kirjassa on kysymys, millon teksti avautuu ihan uudella tavalla ja ehkä sen alkuperäinen tarkoitus voidaan myös ymmärtää paremmin) Näin ollen uskon paikallisseurakuntien olevan osa jumalan suunnitelmaa ja edelleen ajankohtainen, sillä se selkeästi löytyy raamatusta. Samalla oon kuitenkin sitä mieltä että luonnollisesti, samalla kun aikaa kuluu, se miltä seurakunta näyttää ja miten toimintaa toteutetaan tulisi kuitenkin muuttua ajan mukana, ollakseen relevantti nykyaikaisille ihmisille. Totta puhut, että seurakuntien täällä suomessakin olis ehkä aika alkaa muuttua ja lisäksi puhua myös ajankohtaisista jutuista mitkä oikeesti koskettaa ihmisten tavallista arkea (ja tottakai esimerkiksi nuorille aiheista tärkeistä aiheista kuten mainitsemasi seksuaalisuus).

    Mä uskon että ihmiset on tarkoitettu elämään suhteissa, suhteessa niin Jumalan kuin toisten ihmistenkin, ja seurakunnan pointti onkin nimenomaan kokoontua yhteen ja yhdessä viettää aikaa Jumalan läsnäolossa ja kasvaa ja oppia lisää Jumalasta ja rohkaistua. Mä näen seurakunnan niin että se on paikka jonne jokainen saa tulla just sellasena kuin on, ei tarvitse käyttäytyä tai edes ajatella tai uskoa tietyllä tavalla ollakseen osana sitä.

    Täytyy sanoa että mun kokemus juurikin näistä seurakunnista (helluntai ja vapaaseurakunta) on se että päinvastoin, ihmisiä rohkaistaan tutkimaan ja ottamaan itse selvää asioista eikä ottamaan kaikkea edestä puhuttua vastaan pureksimatta. Tottakai paikallisseurakuntia on erilaisia ja hellareissa ja vapiksissa paikallisseurakunnilla on myös suuri vaikutus itse päättää miltä juuri heidän seurakunnan toiminta näyttää ja mistä jutuista siellä opetetaan. Nämä vapaiden suuntien seurakunnat tunnustaa raamatun ylimpänä auktoriteettina ja Jeesus itse opettaa ihmisten koettelemaan itse se mitä he kuulevat. Toisaalta Raamattu myös puhuu siitä kuinka opettajilla on iso vastuu siittä, mitä he opettavat muille. Kaikkien ei myöskään kuuluis ryhtyä opettamaan ellei se ole sun tehtävä ja jos on, niin siinä niinkuin missä muussakin jutussa voi kasvaa ja kehittyä. 😀

    Musta oli mielettomän upeeta ja arvokasta saada kuulla sun kokemus! Toisaalta tän lukeminen sai mun sydämen särkymään vähän ja oonkin miettinyt tätä sun kirjoitusta viimeisen päivän, enemmän tai vähemmän. On todella harmi kuinka väärin yksinkertainen viesti, että sä olet rakastettu, on jäänyt jonnekkin matkanvarrelle ja ihmisiä ei olla oikein osattu kohdata seurakunnissa.
    Toisaalta tää taas rohkaisee mua miettimään kuinka seurakunta voisi olla enempi jotenkin ajan hermoilla ja nykyaikaisempi useissa jutuissa ja ennen kaikkea kuinka ehdottomasti se että jokainen on tervetullut ja arvokas ja rakastettu olisi tärkeä seurakuntana pystyä viestittämään. Raamattu on hyvin selvä siitä että kellään ei ole oikeutta tulla tuomitsemaan toista ja että meidän tehtävänä on vain ja ainoastaan rakastaa Jumalaa ja toinen toisiamme. Itse toivon että voisin elää enemmän niinkuin Jeesus, rakastaen, kunnioittaen ja rohkaisten ympärilläni olevia ihmisiä ja toivon että seurakunnat onnistuisivat viestimään samaa.

    Tulipas kirjotettua, huh. Joka tapauksessa, pakko viel sanoo et sä oot aivan upee ja niin mielettömän kaunis! Rakastan lukee sun pohdintoja, oot taitava kirjoittaja ja tykkään muutenkin todella paljon sun blogin tyylistä! Kaikkea parasta sun loppu syksyyn! X

    1. Kiitos sinulle pitkästä kommentistasi! Kun luin tekstiäsi tuli minulle olo, että voi kunpa kaikki kristityt olisivat kaltaisiasi – hyväksyviä ja rakkaudellisia. Probsit siis ehdottomasti sinulle siitä, että suhtaudut hieman erilaiseenkin uskon näkemykseen ymmärtävästi etkä tuomiten. 🙂 Kommenttiasi oli todellakin ilo lukea.

      Me ihmiset tosiaan koemme asiat niin eri tavoin ja varmasti sekin vaikuttaa missä seurakunnassa on ns. kasvanut. Itse elin nuoruuteni hyvinkin tiukassa seurakuntapiirissä mikä vaikuttaa varmasti alitajunnassani siihen yleiseen suhtautumiseen, mitä tulee vapaisiin suuntiin ja niiden uskokäsitykseen. On kuitenkin totta, että kehitystä on varmasti tapahtunut ja esimerkiksi ulkomailla meininki saattaa jo olla hyvinkin vapaata. Silti edelleen olen sitä mieltä, että seurakunta on jokaiselle se oma paikka jos sen omakseen kokee. Itse en koe tarvitsevani seurakuntaa mihinkään, sillä usko on minulla sydämessä ja koen, että se on riittävää.

      Ja ehdottomasti, raamatun ydinsanoma on mielestäni rakkaus ja rakastaminen – ei tuomitseminen ja sääntöjen asettaminen. Itse asiassa elämässä aika pitkälti pärjää, kun kuuntelee omaa sisimmän ääntä oikeasta ja väärästä. Kun ei toimia itseään tai muita vastaan, voi mielestäni elää aika hyvää ja palkitsevaa elämää.

      Ja kiitos super paljon, tuollaista on ilo kuulla! Kuten sanoinkin, sinun kommentistasi tuli niin hyvä ja rakkaudellinen fiilis. Jatka samaan malliin! <3 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *