Kokemukseni hengellisestä yhteisöstä

Luin eilen erittäin mielenkiintoisen blogikirjoituksen, johon tunsin voivani todella hyvin samaistua. Törmäsin tähän tekstiin Lilyn Facebook- sivujen linkkauksen kautta ja tuon ajatuksia herättävän tekstin voit sinäkin halutessasi lukaista läpi täältä. Kirjoitus kertoo siis helluntaiyhteisöstä eroamisesta ja ylipäänsä tuntemuksista, joita tuo yhteisöllisyys herätti sekä herättää entisessä jäsenessä. Teksti on hyvin kirjoitettu ja entisenä noissa piireissä liikkuneena allekirjoitan oikeastaan kaiken. Halusin kuitenkin ottaa asiaan vielä omalla tekstilläni kantaa, sillä koen, että näistäkin asioista olisi hyvä puhua avoimemmin. Jotenkin nimittäin tuntuu, että edelleen kaikki uskonnolliset ryhmät ja niiden sisällä tapahtuvat asiat ovat ryhmien sisäisiä. Ja jos itsekin asiaa mietin, niin aika vähän olen helluntailaisuudestani puhunut ihmisille, koska koen, ettei sitä voi ymmärtää kuka tahansa. Jos et ole ollut osa tuollaista liikettä tai yhteisöä, on tuota kokonaisuutta aika vaikea ulkopuolisena ymmärtää saatikka sitten ulkopuolisille edes selittää.

Olen tosiaan kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni vahvasti helluntai- ja vapaaseurakunnan piirissä. Se miksi puhun nyt noista kummastakin vapaasta suunnasta, johtuu siitä, että olen viettänyt molemmissa seurakunnissa todella paljon aikaa. Lapsuus meni oikeastaan ”hellariporukoissa” ja sitten teini-iässä liityin aikuiskasteen myötä vapaaseurakuntaan. Vielä Helsinkiin muutettuanikin kävin alkuun seurakunnassa mutta parikymmentä täytettyäni jätin lopullisesti nuo kuviot ja aloitin täysin päinvastaisen elämän, johon kuului kaikki se, mikä oli minulta niin pitkään hiljaisesti kielletty. Meni aikaa, kunnes löysin kultaisen keskitien ja olotilan, jossa esimerkiksi nyt olen hengellisyyteni kanssa.

En halua tekstilläni loukata ketään henkilökohtaisesti (tai ylipäänsä) sillä vapaiden suuntien seurakuntapiireissä on kyllä paljon hyviä ja ihania ihmisiä. Ongelma onkin mielestäni siellä itse liikkeessä ja sen opetusmekanismeissa sekä osittain ihan jo opetuksessakin. Sitä on oikeasti hyvin vaikea selittää mutta vapaissa liikkeissä ja niiden sisällä on paljon sääntöjä, pelottelua ja oman ajattelun sekä mielipiteiden tukahduttamista. Puhuja pöntöstä sanelee ihmisille elämänohjeita ja porukka nielee kaiken sen purematta. Siellä on paljon ehkä hieman kyseenalaistakin hurmosta ja ihmisten omakohtaisia todistuksia uskosta, joita ei laisinkaan kyseenalaisteta. Hengellisistä asioista puhuva henkilö, kun on kuitenkin vain ihminen, ei Jumala. Raamattua luetaan kuin se olisi eilen kirjoitettu, eikä sitä edes yritetä soveltaa nykypäivään. Yksi ehkä itseäni eniten huolestuttava asia on, että seurakunnissa tukahdutetaan ihmisen luontaisia osa-alueita, kuten seksuaalisuutta ja nuoren ihmisen kohdalla tuo tärkeä osa ihmisyyttä ei ehkä pääse kehittymään normaalisti. Valloillaan on siis se ajattelutapa, että seksuaalisuus on ainoastaan aviossa olevan miehen ja naisen välinen asia. Myös sellainen tietynlainen valinnan vapaus on hyvin rajoitettua ja näitä säännöksiä oli ainakin omassa elämässäni aika paljonkin. Yhtenä esimerkkinä musiikki, jonka tulee olla hengellistä sillä radiosta tuleva saastuttaa ajatusmaailmaamme.

Itse esimerkiksi koen, että tietyllä tapaa tuo, että olen elänyt hengellisissä piireissä koko teini-ikäni, on vaikuttanut minuun paljonkin. On tiettyjä osa-alueita, joiden suhteen en koe kehittyneeni luonnollisella tavalla, sillä hengellisyys ja tietynlainen pelko siitä, että joudun helvettiin kuoltuani, on ollut  jatkuvasti takaraivossani. Tuo pelko on ohjannut toimintaani, aiheuttanut ahdistusta ja tukahduttanut ajatteluani sekä tunteitani. Sellainen tietynlainen paine siitä, että tulee elää juuri oikealla tavalla niin seurakunnan kuin Jumalankin silmissä, varjosti elämääni todella pitkään.

Kuten mainitsin, parinkymmenen paremmalla puolella päälle vaihtui täysin päinvastainen vaihe, joka käynnistikin kunnon sekoilukauden elämässäni. Tuo johtui ihan puhtaasti siitä, millaista elämää olin aikaisemmin elänyt. Olenkin usein miettinyt, että miten elämäni olisi mennyt jos en olisi kasvanut uskonnollisessa yhteisössä, vaan tilaa olisi ollut omalle ajattelulle sekä valinnoille, joista ei olisi tarvinnut potea huonoa omaatuntoa? Kuitenkin kaikki se, mitä valitsin meni nimenomaan sen mukaan, mikä oli yleisessä seurakunnan ilmapiirissä sallittua ja mikä ei. Jos toimin sallittua vastaan, koin olevani jotenkin vääränlainen ja ihmiset katsoivat kieroon tai eivät hyväksyneet. Siksi varmaan edelleenkään esimerkiksi suhteeni alkoholiin ei ole täysin normaali. Kun alkoholi on ollut kielletty asia ison osan elämää, tuskin siihen osaa suhtautua täysin luontevasti oikein koskaan? Myös kuolemaa pelkään toisinaan, sillä takaraivossani on edelleen alitajuisesti se pelko siitä opetuksesta, kuinka vääräuskoiset joutuvat armotta helvettiin. Varmaan ymmärrätte, että jos tuollaisen keskellä elää koko lapsuuden ja teini-ikänsä, se saattaa vaikuttaa alitajunnassa lopun elämää.

Päästin tosiaan lopulta omasta tahdostani irti tuosta yhteisöstä ja olen vihdoin vuosien varrella löytänyt sen oman uskoni, johon haluan uskoa. Olen edelleen siinä mielessä hengellinen ihminen, että uskon Jumalaan mutta minun Jumalani on täysin erilainen kuin se Jumala, johon uskoin silloin nuorempana. Minun Jumalani on armollinen, rakastava ja suvaitsevainen – ei tuomitseva ja pikkumainen. Koenkin, että usko on itselleni nykyään enemmänkin sellainen taustalla vaikuttava voimavara sen sijaan, että se olisi joku elämääni rajoittava tekijä. En tuputa uskoani kenellekään, enkä luokittele ihmisiä uskovaisiin tai ei-uskovaisiin. Itse asiassa inhoan jos ihmisiä luokitellaan tuolla tavalla, sillä kukaan ihminen ei ole oikeutettu päättämään kenenkään ihmisen hengellisestä tilasta. En myöskään usko sokeasti enää taivaaseen ja helvettiin, vaan olen kuoleman jälkeisen suhteen siinä uskossa, että ihminen päätyy hyvään jos hän vaalii hyviä asioita elämässään. Kukaan meistä ei ole tuomitsemaan tai määrittelemään sitä, kuka pääsee parempaan ja kuka huonompaan paikkaan – tai itse asiassa onko noita paikkoja edes olemassakaan? Kukin päättää mihin uskoo ja mielestäni tärkeintä onkin etsiä sitä omaa uskoa eikä ottaa vastaan sellaista, jota ei voi sataprosenttisesti allekirjoittaa tai jossa ei tunne oloaan hyväksi.

Tämä tekstini on tiivistettynä toki se oma kokemukseni vapaista suunnista ja siitä, miten minä olen tuon liikkeen vaikutukset kokenut. Voi olla, ettei moni muu vastaavia kokemuksia omaava ajattele samalla tapaa mutta tämä on minun kokemukseni ja mielipiteeni. Nykyään ehkä eniten ihmetyttää se, että sitä on ollut joskus niin sokea, ettei vaan ole rohkeasti lähtenyt ajattelemaan asioita laajemmasta perspektiivistä. Nuorena sitä on kuitenkin helposti sen verran epävarma, ettei uskalla kyseenalaistaa vaan toimii alitajuisesti ryhmän paineesta. Ja toisaalta koko ystäväpiirinikin oli tuolloin liikkeen sisältä, joten eipä sitä pahemmin ulkopuoleltakaan saanut eriäviä mielipiteitä? Tavallaan on myös ymmärrettävää, että tietyllä tapaa yhteisössä on turvallista olla. Siksi tuollaiset hengelliset yhteisöt ovat varmasti usein paikkoja, johon myös henkisesti hajalla olevat ihmiset ajautuvat.

Kengät River Island / Farkut Monki / Neuletakki Minimum / Vyö Minimum / T-paita Twist & Tango / Laukku Rebecca Minkoff / Kaulakoru Pernille & Corydon

Itse toivoisin, että myös vapaiden suuntien seurakunnat kehittyisivät ja muuttuisivat maailman mukana. Sellainen tietynlainen päivitys nykyaikaan olisi varmasti monessakin paikassa kohdillaan ja ehkä sitä on jossain jopa tapahtunutkin? Myös se, että fokus olisi ihmisissä ja heidän rakastamisessaan sen sijaan, että keskitytään pikkumaisiin juttuihin kuten seurakunnan sisäisiin sääntöihin, arvostelemiseen tai helvetillä pelottelemiseen. Toki on olemassa paljon hyvääkin seurakuntien sisällä ja moni seurakunta tekee tärkeää työtä esimerkiksi köyhien auttamiseksi. Mutta sellainen tietynlainen ihmisten hyväksyminen ja rakkaudellisuus on se, joka ainakin omien kokemuksieni mukaan on jäänyt monellakin osa-alueella uupumaan. Itse, kun ainakin ajattelisin, että nimenomaan se olisi seurakuntien tehtävä – hyväksyä jokainen ihminen sellaisena kuin on katsomatta ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntaumukseen tai ulkonäköön.

Onko muilla lukijoistani kokemuksia hengellisistä yhteisöistä tai niiden sisällä kasvamisesta? 

 

Kuvat: Taru / Edit: minä

On my way

14 vastausta artikkeliin “Kokemukseni hengellisestä yhteisöstä”

  1. Heippa! En nyt muista, olenko kommentoinut aikasemmin, mutta aikomus on useasti ollut. Näitä sun pohdiskelevia tai syvemmin omasta elämästä kertovia tekstejä on ollut todella mielenkiintoista ja miellyttävää lukea. Oon ollut monesti asioista samaa mieltä sun kanssa ja jos oonkin ollut eri mieltä, on ollut valaisevaa, kun on tullutkin jotain aivan uusi näkökulmia ja omasta mielipiteestä eriäviä ajatuksia vastaan.

    Tämä aihe kosketti sen takia, että olen yhdessä miehen kanssa, joka on aikaisemmin kuulunut yhteen vapaiden suuntien seurakunnista. Itse kuulun edelleen kirkkoon, mutta miellän itseni kuitenkin eniten agnostikoksi. Meidän suhteen alkutaipaleella erityisesti seksuaalisuuteen liittyvät asiat olivat yksi kompastuskivi, jonka yli onneksi yhdessä päästiin eikä taakse ole tarvinnut katsoa. Olenkin kanssasi samaa mieltä ja toivon, että vapaiden suuntien seurakunnat kehittyisivät ja punnitsisivat toimintansa/opetuksiensa hyötyjä ja haittoja erityisesti lasten ja nuorten kehitystä silmällä pitäen.

    Kiitos tekstistäsi! :) Siitä sai taas uusia näkökulmia ja pohdittavaa!

    • Moikka,

      Mukava kuulla ja kiva, että tulit kommentoimaan. :)

      Mahtavaa, että selvititte nuo kompastuskivet ja saitte niihin yhteisen ratkaisun. Mielestäni erilaiset ajatusmallit uskosta ja hengellisyydestä ovat ainoastaan rikkaus ihmissuhteissa ja itse olen aina hyvin kiinnostunut keskustelemaan ihmisten kanssa, joilla on erilaisia uskontoja tai ajatuksia hengellisyydestä. Itse asiassa yhdessä vaiheessa tapailin agnostikkoa, mikä oli mielenkiintoista ja tuon suhteen aikana oli useampi mielenkiintoinen keskustelu vaikka nuorempi toki silloin olin.

      Ja samaa mieltä olen. Vapaiden suuntien olisi aika kehittyä eteenpäin, sillä maailmakin kehittyy jatkuvasti. Ja nimenomaan lapset ja nuoret ovat tuo osa seurakuntaa, jotka eivät osaa käsitellä näitä aiheita samalla tapaa kuin aikuiset. Heidän aivonsa eivät ole vielä riittävän kehittyneet käsittelemään ajatusta esimerkiksi helvetistä tai ylipäänsä tuon kaltaisia ”vakavista” asioista. Eikä lasten siis mielestäni kuulukaan joutua tuollaisia asioita miettimään. Tietynlainen vastuullisuus tulisi siis olla olemassa, mitä tulee varsinkin nuorempiin seurakuntalaisiin. Itse toivoisin, että tuohon kiinnitettäisiin vapaissa suunnissa huomiota ja annettaisiin tilaa enemmän lasten ja nuorten luonnolliselle kasvulle sekä kehitykselle.

      Eipä kestä, mukavaa jos se herätti ajatuksia. :)

  2. Perheeni ei kuulunut mihinkään erityiseen ”uskonlahkoon” lapsuudessani, mutta vaikeina aikoina vanhempani kävivät raamattupiireissä. Me lapset oltiin usein mukana ja erityisesti mieleen on jääneet kertomukset maailmanlopun merkeistä, maailmanlopusta. Muistan kuinka ahdistunut ja peloissani olin siitä kaikesta kuulemastani ja täytyy kyllä sanoa että vielä aikuisenakin se vaikuttaa siten että on semmoinen tietynlainen pelko sitä maailmanloppua kohtaan.. En kanna katkeruutta vanhemmilleni että mukana kuljettivat nuissa ”piireissä” mutta sen kyllä sanon että omaa lasta en haluaisi tuollaiselle pelottelulle altistaa.
    Nykyisin uskon johonkin ylempään omalla tavallani ja tunnen sen uskon niin henkilökohtaiseksi asiaksi etten siitä oikeastaan ikinä halua puhua. Kaikki uskonnon tyrkytys saa mut näkemään punaista.

    • Niin, kuten edelliseen kommenttiinkin laitoin, lasten kanssa tulisi säilyttää tietynlainen vastuullisuus, kun puhutaan uskonnosta. Itse olen ollut vastaavissa mukana ja lapsena kuulemma sanoin aina isälleni (hän ateisti), että jos et usko Jeesukseen joudut tulipalloon. Helvetti kuvattiin siis jossain pyhäkoulussa tai muualla tulipallona, mikä varmasti oli lapselle pelottava alitajuinen ajatus.

      Ja sama homma, en syyttele ketään mutta itse jos lapsia joskus saan, niin en kasvata heitä mihinkään uskontoon vaan annan heille vapauden valita. Korostan nimenomaan luonnollista kehitystä uskonnollisten sääntöjen ja ohjeiden sijaan. Ja hyvin samoilla linjoilla kanssasi uskosta – henkilökohtainen asia, ehdottomasti! Toisaalta en itse pelkää siitä puhuakaan mutta en koskaan halua sitä kenellekään tyrkyttää. Kaikenlainen paasaaminen tai evankeliointi vaikka kadulla tai lähipiirilleenkin on mielestäni todella ikävää ja saa täälläkin aikaan ärsytystä.

  3. Kiitos kirjoituksestasi. Itse olen hieman yli 30v ja koko lapsuuteni ja nuoruuteni kului seurakunnan tilaisuuksissa. Kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa käytiin 3-5 x viikossa. Tilaisuuksissa puhujat korostivat, että me olemme uskovia ja sitten on maailman ihmiset. Nuorten illoissa toistettiin että seksi kuuluu avioliittoon, eikä seurustelua suvaittu jollei oltu menossa naimisiin. Armosta puhuttiin, mutta kuitenkin piti käyttäytyä tietyllä tapaa ja piti pyrkiä olemaan hyvä.
    Kouluikäisenä aloin elämään tietynlaista kaksoiselämää, koska jollain tavoin häpesin uskonnollista taustaani. Kotona ja srk:ssa olin ”kunnollinen” enkä viikonloppuisin pyörinyt ikäisteni kanssa kylillä. Vanhemmilta salaa kuuntelin ”maailmallista musiikkia” = radiota. Koulukavereiden kanssa yritin peitellä kaikkea srk: aan liittyvää.
    Muutin pois kotoa 20v ja tunsin helpotusta; nyt sain rauhassa elää ja olla. Aloin käydä baareissa yms. Silti koin painetta yhä käydä srk tilaisuuksissa perheeni takia. Jos en joskus mennyt, koin huonoa omaatuntoa ja selvittelin kaikkia tekosyitä.
    Nykyisen mieheni tapasin baarissa ja nyt olemme onnellisesti naimisissa ja yhden lapsen vanhempia. Vasta parina viime vuotena olen pystynyt irtautumaan ja olemaan vapaa uskomaan Jumalaan ilman painostavaa ja tuomitsevat srk yhteisöä. Tällä hetkellä haluaisin oman lapseni myös uskovan Jumalaan, mutta en halua hänen lapsuutensa olevan samanlainen kuin omani. Vaan hän saisi elää normaalin lapsuuden ja olla juuri sellainen kuin on.
    Tästä aiheesta olisi vielä paljon sanottavaa, mutta lyhykäisyydessään hieman omia kokemuksia.
    Hyvää syksyn jatkoa Jutta ja kiitos blogistasi 😊

    • Eipä kestä! Joo siis itsekin kulutin kokouspenkkiä vähintään pari kertaa viikossa. Ja muutkin kirjoittamasi kokemukset ovat itselleni hyvinkin tuttuja…

      Samaa mietin, että jos joskus lapsia saan, tahdon antaa heille vapauden valita mihin uskoo enkä mielelläni veisi edes pyhäkouluihin tai muuhun. Kun et tavallaan voi tietää, mitä siellä lapsille puhutaan tuntuu se hieman arveluttavalta. Ehkä nimenomaan se, että kertoo itse Jumalasta siten, miten uskon itse kokee lapselle siinä kohtaa, kun tuo on vanhempi samalla korostaen jokaisen omaa valinnanvapautta. Voisin kuvitella, että noin itse toimisin – toki lapsen isänkin vakaumus vaikuttaisi asiaan, sillä yksinhän näitä juttuja ei päätetä.

      Ja niinpä. Tästä aiheesta on kyllä paljon takaraivossa mutta tekstikin oli koottu lyhennelmä ajatuksistani. Kiitos vielä, että kommentoit ja ihanaa syksyä sinnekin. :)

  4. Itse uskon Jeesukseen, ja kuulun helluntaiseurakuntaan. Mutta en määrittelisi itseäni ”hellariksi” käyn kuitenkin muissaki seurakunnissa ja seurakunta johon olen liittynyt sattuu vain olemaan se seurakuntakoti johon on hyvä mennä ja on samoilla linjoilla raamatun opeista kuin minä. Uskon Jeesukseen olen hänen opetuslapsi, ja se on tärkeintä, ei se mihin srk kuuluu..Jotenkin tekstistäsi tuli surullinen mieli. Etenkin siitä jos oot kokenut että srk olisi eräänlainen lahko, sitä se ei kuitenkaan ole. Tai että saarnaaja edessä saarnaa mitä vaan ja kaikki otetaan vastaan. Eikä missään nimessä Jeesuksen uskovan tulisi kokea kuolemanpelkoa..Tai oikeastaan minkäänlaista pelkoa. . Se kuinka raamatun oppeja sovelletaan nykypäivään voidaan toki olla montaa mieltä, mutta itse pidän tietyt pääperiaatteet mitä ei vaan voi muuttaa kuten että Jumala loi miehen ja naisen yhteyteen ei miestä ja miestä näin esimerkiksi.. Uskovina kuitenkin uskomme siihen että Jumalan sana on totta, se ohjaa ja opastaa meitä ihmisiä.. Anyways toivottovasti löydät tiesi vielä Jeesuksen luo, tulet elävään uskoon eikä uskonnollisuuteen :) Ja muutat mielesi seurakunnansuhteen, srk tehtävä ei ole painostaa ketään..srk tulisi olla paikka jossa voi yhdessä muiden uskovien kanssa rukoilla ym.. Mitä aina sanon ystävillenikin..älkää katsoko uskoviin,mekin olemme vajavaisia,syntisiä teemme virheitä..mutta Jumala on täydellinen, uskollinen ja rakkaus. Ja rakkaus tekee ihmisen vapaaksi, eikä sido millään tapaa ♡ Kaikkea hyvää siunausta sulle!

    • Ikävää jos tekstistäni tuli surullinen mieli mutta se oli tosiaan minun kokemukseni vapaista suunnista – nimenomaan oma kokemukseni. Kommentistasi kuitenkin paistaa juuri se tietynlainen vapaiden suuntien tapa kommentoida muita ihmisiä ja heidän uskoaan. Toivotaan, että muut tulevat uskoon – joskus ajattelin itsekin noin, sillä niin kuului ajatella. Jaotellaan ihmisiä ”ei uskoviin ja uskoviin”. Mielestäni tuo onkin se isoin ongelma, että ajatellaan olevansa itse oikeassa eikä kunnioiteta muiden ihmisten tapaa uskoa.

      Oma uskoni ja minun Jumalani ei sidokaan minua millään tapaa ja koen olevani hyvässä balanssissa uskoni kanssa. En tarvitse siihen seurakuntaa, sillä usko on minussa.

      Kiitos kommentistasi ja kaikkea hyvää sinulle! :)

  5. Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Olen tuon linkittämäsi blogitekstin kirjoittaja. Ihanaa, että se herättää keskustelua aiheesta laajemminkin.

    Edelliselle kommentoijalle haluaisin sanoa, että korvaani särähtää juuri tuo uskon arvioiminen ulkopuolelta. Pitäisi tulla ”elävään uskoon” ja palata Jeesuksen luo. Tätä kritisoin. Yhteisöstä lähtenyt ja sen normeihin sopeutumaton on mennyt harhaan oikeasta uskosta. Onko oikeita ja vääriä tapoja uskoa? TIedän kyllä, mitä helluntaiyhteisössä ajatellaan ja kuinka asia nähdään. Usko on kuitenkin henkilökohtainen asia ja suhdetta Jumalaan ei pitäisi kenenkään toinen tulla arvioimaan tai arvostelemaan.

    • Kiitos sinulle aiheen kirjoittamisesta, sillä se rohkaisi itseäkin kirjoittamaan omista kokemuksistani avoimemmin. :)

      Ja nimenomaan, samaa kommentoinkin ja samalla tapaa ajattelen. Usko on juurikin jokaisen henkilökohtainen asia ja kokemus, eikä kukaan voi määritellä toisen ihmisen uskon tilaa. Ikävää, että tuota tehdään niin paljon vapaissa suunnissa vaikka kukaan meistä ei voi oikeasti sanoa olevansa oikeassa näissä asioissa.

  6. Tää oli mielenkiintoista lukea ja kiva, kun kirjoitit tästä. Mä itse oon uskossa yhäkin. Uskon Jeesukseen ja jumalaan. Usko on mulle tosi tärkeä asia. Saan siitä voimaa. En kuitenkaan jotenkaan osaa enää käydä seurakunnassa.. Käyn solussa ja se on ollut mulle parempi vaihtoehto. Ehkä joskus vielä käyn jossain mutta jotenkin on ollut vaikea enää käydä missään. Koen kyllä myös ahdistavia hetkiä välillä siitä, että mun pitäis jotain suorittaa. Pyrinkin noudattamaan raamattua esim. En juo itseäni humalaan, en näe oikeana homo-tai lesbopareja.. Mutta silti käytän myös järkeä esim. Voin kuunnella muutakin musaa kuin hengellistä tai voin juoda alkoholia kunhan en juovu siitä. Mä näen raamatun neuvot just silleen että ne suojelee ihmistä. Ei tuu niin paljon ehkä rikottua itseään. Mutta oon kyllä täysin samaa mieltä siitä, että lhminen pitäisi kohdata ihmisenä niin myös seurakunnissa.. Sehän oli se miten Jeesus toimi. Kyllä ehdottomasti uskon rakkaudelliseen, anteeksi antavaan ja armolliseen jumalaan. Ja jos joku asia jumalan luonteessa raamatun valossa näyttää ankaralta uskon siihen sisältyvän viestin siitä että meitä tahdotaan vain suojella ja meidän parasta ajatellaan. Pitäähän sitä lapsillekin asettaa rajat myös ja näen jumalan myös isänä. Hän voi joskus olla vähäb ankara mutta rakkaudesta.

    • Kiva kuulla, että teksti osui ja upposi. :)

      Hyviä ajatuksia ja tuo on nimenomaan juuri sinun tapasi uskoa ja se on sinulle oikeanlainen tapa. Itse koen raamatun kauniina opetuskirjana, joka on kuitenkin valitettavan kaukana nykymaailmasta. Toki siellä on hyviäkin elämänohjeita mutta mielestäni niitäkin kannattaa soveltaa nykypäivään ja tähän maailman aikaan. On totta, että osa on varmasti ajateltu ihmisen suojelemiseksi mutta eihän ihmistä voi loputtomiin suojella? Osalla meistä, kun on halu kokea ja nähdä mahdollisimman paljon, niin ainakin omalla kohdallani se tietynlainen raamattuun pohjautuva opetus kävi kyllä aika paljonkin ahdistamaan. Sitä kautta tuli juuri niitä ristiriitoja, etten saa nyt tehdä sitä tai tätä, koska muuten teen syntiä. Myös kielletty aiheuttaa joillekin ihmisille houkutuksia, jonka vuoksi itselleni nuo houkutukset todella vahvoina tulivatkin. Uskon, että suhteeni moniin asioihin olisi täysin erilainen jos en olisi kasvanut ilmapiirissä, jossa asioita olisi rajoitettu niin paljon. Siksi en välttämättä sano, että raamatun ohjeet ja säännöt olisivat aina oikeita tai meidän parhaaksi.

      Itse koen uskon tosiaan nykyään henkilökohtaisena asiana ja omana kokemuksenani Jumalasta. Siihen ei liity rajoituksia vaan se on nimenomaan vapautta. Jokainen me koetaan usko omalla tavalla ja mielestäni meistä jokaisella on siihen oikeus. :)

  7. Todella mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos kun jaoit sun kokemuksen seurakunnasta! Itse olen kristitty ja ajattelen että meidät on luotu olemaan henkilökohtaisessa suhteessa Jumalan kanssa. Oon ollut pienen elämäni mukana vapaitten suuntien seurakunnissa eli juurikin vapiksessa ja helluntaiseurakunnassa sekä ulkomailla myos ajanjakson eräässä hyvinkin nykyaikaisessa ja nopeasti kasvavassa seurakunnassa.

    Tää aihe ja nimenomaan paikallisseurakunnat on jotain mistä mä olen todella intohimoinen ja millä saralla toivon myös suomessa näkeväni kasvua ja muutosta. Uskon että jotkut asiat, kuten mitä Raamattu opettaa on muuttumatonta sanomaa ja edelleenkin relevanttia. (Se miten sitä luetaan on asia erikseen, ehkä suurimpana juttuna sanoisin kontekstin, eli on huomioitava kenelle ja milloin, missä kulttuurissa se on kirjoitettu, lisäksi yksinkertaisesti mistä kirjallisuuslajista kyseisessä Raamatun kirjassa on kysymys, millon teksti avautuu ihan uudella tavalla ja ehkä sen alkuperäinen tarkoitus voidaan myös ymmärtää paremmin) Näin ollen uskon paikallisseurakuntien olevan osa jumalan suunnitelmaa ja edelleen ajankohtainen, sillä se selkeästi löytyy raamatusta. Samalla oon kuitenkin sitä mieltä että luonnollisesti, samalla kun aikaa kuluu, se miltä seurakunta näyttää ja miten toimintaa toteutetaan tulisi kuitenkin muuttua ajan mukana, ollakseen relevantti nykyaikaisille ihmisille. Totta puhut, että seurakuntien täällä suomessakin olis ehkä aika alkaa muuttua ja lisäksi puhua myös ajankohtaisista jutuista mitkä oikeesti koskettaa ihmisten tavallista arkea (ja tottakai esimerkiksi nuorille aiheista tärkeistä aiheista kuten mainitsemasi seksuaalisuus).

    Mä uskon että ihmiset on tarkoitettu elämään suhteissa, suhteessa niin Jumalan kuin toisten ihmistenkin, ja seurakunnan pointti onkin nimenomaan kokoontua yhteen ja yhdessä viettää aikaa Jumalan läsnäolossa ja kasvaa ja oppia lisää Jumalasta ja rohkaistua. Mä näen seurakunnan niin että se on paikka jonne jokainen saa tulla just sellasena kuin on, ei tarvitse käyttäytyä tai edes ajatella tai uskoa tietyllä tavalla ollakseen osana sitä.

    Täytyy sanoa että mun kokemus juurikin näistä seurakunnista (helluntai ja vapaaseurakunta) on se että päinvastoin, ihmisiä rohkaistaan tutkimaan ja ottamaan itse selvää asioista eikä ottamaan kaikkea edestä puhuttua vastaan pureksimatta. Tottakai paikallisseurakuntia on erilaisia ja hellareissa ja vapiksissa paikallisseurakunnilla on myös suuri vaikutus itse päättää miltä juuri heidän seurakunnan toiminta näyttää ja mistä jutuista siellä opetetaan. Nämä vapaiden suuntien seurakunnat tunnustaa raamatun ylimpänä auktoriteettina ja Jeesus itse opettaa ihmisten koettelemaan itse se mitä he kuulevat. Toisaalta Raamattu myös puhuu siitä kuinka opettajilla on iso vastuu siittä, mitä he opettavat muille. Kaikkien ei myöskään kuuluis ryhtyä opettamaan ellei se ole sun tehtävä ja jos on, niin siinä niinkuin missä muussakin jutussa voi kasvaa ja kehittyä. :D

    Musta oli mielettomän upeeta ja arvokasta saada kuulla sun kokemus! Toisaalta tän lukeminen sai mun sydämen särkymään vähän ja oonkin miettinyt tätä sun kirjoitusta viimeisen päivän, enemmän tai vähemmän. On todella harmi kuinka väärin yksinkertainen viesti, että sä olet rakastettu, on jäänyt jonnekkin matkanvarrelle ja ihmisiä ei olla oikein osattu kohdata seurakunnissa.
    Toisaalta tää taas rohkaisee mua miettimään kuinka seurakunta voisi olla enempi jotenkin ajan hermoilla ja nykyaikaisempi useissa jutuissa ja ennen kaikkea kuinka ehdottomasti se että jokainen on tervetullut ja arvokas ja rakastettu olisi tärkeä seurakuntana pystyä viestittämään. Raamattu on hyvin selvä siitä että kellään ei ole oikeutta tulla tuomitsemaan toista ja että meidän tehtävänä on vain ja ainoastaan rakastaa Jumalaa ja toinen toisiamme. Itse toivon että voisin elää enemmän niinkuin Jeesus, rakastaen, kunnioittaen ja rohkaisten ympärilläni olevia ihmisiä ja toivon että seurakunnat onnistuisivat viestimään samaa.

    Tulipas kirjotettua, huh. Joka tapauksessa, pakko viel sanoo et sä oot aivan upee ja niin mielettömän kaunis! Rakastan lukee sun pohdintoja, oot taitava kirjoittaja ja tykkään muutenkin todella paljon sun blogin tyylistä! Kaikkea parasta sun loppu syksyyn! X

    • Kiitos sinulle pitkästä kommentistasi! Kun luin tekstiäsi tuli minulle olo, että voi kunpa kaikki kristityt olisivat kaltaisiasi – hyväksyviä ja rakkaudellisia. Probsit siis ehdottomasti sinulle siitä, että suhtaudut hieman erilaiseenkin uskon näkemykseen ymmärtävästi etkä tuomiten. :) Kommenttiasi oli todellakin ilo lukea.

      Me ihmiset tosiaan koemme asiat niin eri tavoin ja varmasti sekin vaikuttaa missä seurakunnassa on ns. kasvanut. Itse elin nuoruuteni hyvinkin tiukassa seurakuntapiirissä mikä vaikuttaa varmasti alitajunnassani siihen yleiseen suhtautumiseen, mitä tulee vapaisiin suuntiin ja niiden uskokäsitykseen. On kuitenkin totta, että kehitystä on varmasti tapahtunut ja esimerkiksi ulkomailla meininki saattaa jo olla hyvinkin vapaata. Silti edelleen olen sitä mieltä, että seurakunta on jokaiselle se oma paikka jos sen omakseen kokee. Itse en koe tarvitsevani seurakuntaa mihinkään, sillä usko on minulla sydämessä ja koen, että se on riittävää.

      Ja ehdottomasti, raamatun ydinsanoma on mielestäni rakkaus ja rakastaminen – ei tuomitseminen ja sääntöjen asettaminen. Itse asiassa elämässä aika pitkälti pärjää, kun kuuntelee omaa sisimmän ääntä oikeasta ja väärästä. Kun ei toimia itseään tai muita vastaan, voi mielestäni elää aika hyvää ja palkitsevaa elämää.

      Ja kiitos super paljon, tuollaista on ilo kuulla! Kuten sanoinkin, sinun kommentistasi tuli niin hyvä ja rakkaudellinen fiilis. Jatka samaan malliin! <3 :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 25
Tykkää jutusta